sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

 ONKO EKUMENIA USKOVIEN YHTEYTTÄ?

Jumalan tahto on, että kaikki uskovaiset rakastavat toisiaan – kuuluvatpa he mihin kirkkokuntaan tahansa. On myös selvää, että jokaisessa protestanttisessa kirkkokunnassa on uudestisyntyneitä uskovaisia. Missään kirkkokunnassa eivät kuitenkaan kaikki ole uskossa – valitettavasti. Linjat seurakunnan ja maailman välillä kulkevat sydämissä, ei seurakuntien rekistereissä. Pyhä Henki yhdistää Kristuksen ruumiin yhdeksi kokonaisuudeksi – seurakunnaksi – uloskutsuttujen joukoksi.

Joh.13:35 Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus

1Joh.1:7 Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä

1Joh.2:9-10 Joka sanoo valkeudessa olevansa, mutta vihaa veljeänsä, se on yhä vielä pimeydessä. Joka rakastaa veljeänsä, se pysyy valkeudessa, ja hänessä ei ole pahennusta

Raamatun mukainen seurakunta koostuu uudestisyntyneistä uskovaisista. Kansankirkko, roomalaiskatolinen kirkko ja kreikkalaiskatolinen kirkko eivät ole raamatullisia seurakuntia, vaikka niissäkin on yksittäisiä uskovaisia.

Seuraavassa kannanotossa haluan perustella Raamatulla kantani siihen, miksi ei tulisi liittyä ekumeeniseen neuvostoon herätysliikkeenä ja ’helluntailaisina’. Meidän ei tulisi myöskään harjoittaa minkäänlaista yhteyttä Sanasta luopuneiden hengellisten johtajien ja kirkkokuntien edustajien kanssa. Tiedän, että joidenkin mielestä tämä on kova syytös, ja siksi perustelen kantani Raamatulla. Lisäksi laitan liitteeksi joidenkin kirkkokuntien virallisia opetuksia (lähinnä katolisen, ortodoksisen ja luterilaisen kirkon opetuksia), joten jokainen voi sen perusteella ratkaista suhteensa tähän liikehdintään. Väärinkäsitysten välttämiseksi muistutan kuitenkin, että kannatan koko sydämestäni aitoa uudestisyntyneiden Jumalan lasten yhteyttä ja harjoitan sitä myös käytännössä.

Tahdon uskoa siihen, että ne meidän joukostamme, jotka kannattavat ekumeniaa, tekevät sitä vilpittömässä ja hyvässä tarkoituksessa. Valitettavasti vilpittömyys ei aina takaa oikeassa olemista, ja usein ihminen, joka on vilpittömästi väärässä, voi johtaa useita harhaan, sillä hän on usein asialle omistautunut, mikä lisää uskottavuutta asiaan. Paavali varoitti nimenomaan Rooman uskovia näin:

Room.16:17-19 Mutta minä kehoitan teitä, veljet, pitämään silmällä niitä, jotka saavat aikaan erimielisyyttä ja pahennusta vastoin sitä oppia, jonka te olette saaneet; vetäytykää pois heistä. Sillä sellaiset eivät palvele meidän Herraamme Kristusta, vaan omaa vatsaansa, ja he pettävät suloisilla sanoilla ja kauniilla puheilla vilpittömien sydämet. Onhan teidän kuuliaisuutenne tullut kaikkien tietoon; sentähden minä iloitsen teistä, mutta minä tahtoisin teidän olevan viisaita hyvään, mutta taitamattomia pahaan.”

On huomioitavaa se, että juuri ne, jotka tuovat seurakuntaan vääriä opetuksia, saavat aikaan hajaannusta. Nykyään kristikunnassa kuitenkin leimataan hajottajiksi niitä, jotka tuovat esiin raamatullista näkemystä haluten pysyä terveessä opissa. Väärät opettajat kyllä hallitsevat manipuloimisen taidon ja osaavat esiintyä uskottavasti vetäen näin mukaansa vilpittömiä mutta tietämättömiä uskovia. Väärät opit salakuljetetaan seurakunnan sisälle totuuden ohessa, kuten Pietari varoitti:

2Piet.1:20-21; 2:1-3 ”Ja tietäkää ennen kaikkea se, ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä; sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta. Mutta myös valheprofeettoja oli kansan seassa, niinkuin teidänkin keskuudessanne on oleva valheenopettajia, jotka salaa kuljettavat sisään turmiollisia harhaoppeja, kieltävätpä Herrankin, joka on heidät ostanut, ja tuottavat itselleen äkillisen perikadon. Ja moni on seuraava heidän irstauksiaan, ja heidän tähtensä totuuden tie tulee häväistyksi; ja ahneudessaan he valheellisilla sanoilla kiskovat teistä hyötyä; mutta jo ammoisista ajoista heidän tuomionsa valvoo, eikä heidän perikatonsa torku.”

Eräs syötti, mitä ekumeeninen liike tarjoaa, on se, että voimme liittyä siihen luopumatta omasta identiteetistä ja perinteistä. Tämä kuulostaa hyvältä, ja niinpä maailmankirkkoon saa tulla yhtä hyvin helluntailaisena, baptistina, muslimina, juutalaisena, hinduna, jne. Tämä on synkretismia, johon tämä liike pyrkii kutsuen sitä hienosti uskontojen väliseksi dialogiksi, jossa kunnioitamme toisten kulttuurisia perintöjä. Jumala ei kuitenkaan kunnioita niitä, jotka pitävät Hänen Sanansa halpana.

(2Tess.2). Paavali sanoi, että kaikki, jotka tahtovat todella seurata Jeesusta, joutuvat vainottavaksi.

Pahan asiaa edistävät myös kaikki ne, jotka tietävät siitä mutta eivät vastusta aktiivisesti sitä. Näinhän kävi juuri natsi-Saksassa, kun (maailman)kirkko oli vaiti vaikka tiesi, mitä tapahtui juutalaisille. Joku on osuvasti sanonut, että pahan aseena on useimmiten hiljainen enemmistö, joka seuraa vaiti sivusta, kun muutamat harjoittavat avoimesti pahuutta. Kun natsi-Saksa vainosi avoimesti juutalaisia, muut maat sulkivat rajansa juutalaisilta, näin hyväksyen asian. Samoin olemme syyllisiä, jos olemme vaiti silloin, kun vaara lähestyy, emmekä varoita vihollisen tulosta. Jos Jumalan huoneessa vartijat ovat kuin mykkiä koiria, niin tilanne on todella paha. Tiedämmekö me, mikä hetki yöstä on?

ONKO MEILLÄ RAKKAUS TOTUUTEEN?

1Piet.1:22-23 Puhdistakaa sielunne totuuden kuuliaisuudessa vilpittömään veljenrakkauteen ja rakastakaa toisianne hartaasti puhtaasta sydämestä, te, jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta.”

2Kor.6:14-18 ”Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa; sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä? Ja miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar? Tai mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa? Ja miten soveltuvat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat? Sillä me olemme elävän Jumalan temppeli, niinkuin Jumala on sanonut: "Minä olen heissä asuva ja vaeltava heidän keskellään ja oleva heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani." Sentähden: "Lähtekää pois heidän keskeltänsä ja erotkaa heistä, sanoo Herra, älkääkä saastaiseen koskeko; niin minä otan teidät huostaani ja olen teidän Isänne, ja te tulette minun pojikseni ja tyttärikseni, sanoo Herra, Kaikkivaltias.”

1Tim.4:16” Valvo itseäsi ja opetustasi, ole siinä kestävä; sillä jos sen teet, olet pelastava sekä itsesi että ne, jotka sinua kuulevat.”

Matt.7:21-23 ”Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät.'”

Matt.24:3-5, 11, 24-25 ”Ja kun hän istui Öljymäellä, tulivat opetuslapset erikseen hänen tykönsä ja sanoivat: "Sano meille: milloin se tapahtuu, ja mikä on sinun tulemuksesi ja maailman lopun merkki?" Silloin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä. Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta. Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta. Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko. Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin. Katso, minä olen sen teille edeltä sanonut.

MORSIAN JA PORTTO LOPUN AJASSA

Morsian pitää kiinni Jumalan Sanasta – vaikka morsian tuntee heikkoutta, se on täysin tietoinen siitä, että Jumala on sanojensa takana, ja siksi turvaa koko painollaan Hänen sanoihinsa – morsian on kokenut sen, että Hän valvoo sanaansa toteuttaakseen sen. On turvallinen olo!!!
Ilm.3:7-11
Portto on rakastunut maailmaan ja on uskoton Kristukselle – yljälle (sulhaselleen).
Ilm.17:1-6

ONKO JUMALAN SANA MEILLE JUMALAN SANAA?

On väärä ajatustapa se, että Jumala ei ole omien sanojensa takana! Että Hän joustaa ja katsoo asioita ohi sen mitä on ilmoittanut meille! (”menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät...”). Vihollisen juoni jatkuu: ”Onko Jumala todellakin sanonut: ”Älkää syökö kaikista paratiisin puista”?

Juhani Laukkonen

Raijan todistus