sunnuntai 18. joulukuuta 2016

 
AVIOLIITTO JA UUDELLEEN AVIOITUMINEN

Kuva ajastamme:
Hoos.4:1-4
Kuulkaa Herran sana, te israelilaiset, sillä Herralla on oikeudenkäynti maan asukasten kanssa; sillä ei ole uskollisuutta, ei laupeutta eikä Jumalan tuntemusta maassa. Vannotaan ja valhetellaan, murhataan, varastetaan ja rikotaan aviot, murtaudutaan taloihin, ja verityö verityötä seuraa. Sentähden maa murehtii, ja kaikki siinä asuvaiset nääntyvät, metsän eläimet ja taivaan linnut; myöskin kalat merestä katoavat. Älköön vain kukaan nuhdelko, älköön kukaan ojentako, vaikka sinun kansasi on kuin pappien nuhtelijoita!

Miksi on niin paljon avioeroja, jopa uskovien keskuudessa?

Suurin syy on LUOPUMUS, ETÄÄNTYMINEN HERRASTA – EI TUNNETA EIKÄ KUNNIOITETA JUMALAN SANAA
2Piet.1:3
Koska hänen jumalallinen voimansa on lahjoittanut meille kaiken, mikä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan, hänen tuntemisensa kautta, joka on kutsunut meidät kirkkaudellaan ja täydellisyydellään

Jumalan Sanan kohdat avioliitosta ja avioerosta (uudelleen avioitumisesta), Jumalan tahto on tämä:
Matt.19:3-6
Ja fariseuksia tuli hänen luoksensa, ja he kiusasivat häntä sanoen: "Onko miehen lupa hyljätä vaimonsa mistä syystä tahansa?" Hän vastasi ja sanoi: "Ettekö ole lukeneet, että Luoja jo alussa 'loi heidät mieheksi ja naiseksi' ja sanoi: 'Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi'? Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha. Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako."

Tämä on Jumalan tahto ja säädös. Näin Jumala tarkoitti jo vanhan liiton aikana. Kaikki, mikä menee tämän ulkopuolelle, on Jumalan tahdon vastaista eli syntiä.

Elämme kevyiden avioerojen aikaa ja ”avoliittojen” aikaa. Luopumuksen aikaa – moraalin romahtamisen aikaa...

ONKO AVIOERO LUVALLISTA JUMALAN SANAN MUKAAN?

Jumala vihaa hylkäämistä.
Mal.2:16(17)
Sillä minä vihaan hylkäämistä, sanoo Herra, Israelin Jumala, ja sitä, joka verhoaa vaatteensa vääryydellä, sanoo Herra Sebaot. Siis ottakaa vaari hengestänne älkääkä olko uskottomat.

Avioero on myönnytys huoruuden tähden, ja toisessa tapauksessa, jos uskomaton aviopuoliso ei halua elää yhdessä uskovaisen kanssa.

Matt.5:31-32
On sanottu: 'Joka hylkää vaimonsa, antakoon hänelle erokirjan.' Mutta minä sanon teille: jokainen, joka hylkää vaimonsa muun kuin huoruuden tähden, saattaa hänet tekemään huorin, ja joka nai hyljätyn, tekee huorin.

1Kor.7:12-15
Mutta muille sanon minä, eikä Herra: jos jollakin veljellä on vaimo, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, niin älköön mies häntä hyljätkö; samoin älköön vaimokaan, jos hänellä on mies, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, hyljätkö miestänsä. Sillä mies, joka ei usko, on pyhitetty vaimonsa kautta, ja vaimo, joka ei usko, on pyhitetty miehensä, uskonveljen, kautta; muutoinhan teidän lapsenne olisivat saastaisia, mutta nyt he ovat pyhiä. Mutta jos se, joka ei usko, eroaa, niin erotkoon; veli ja sisar eivät ole semmoisissa tapauksissa orjuutetut; sillä rauhaan on Jumala teidät kutsunut. Sillä mistä tiedät, vaimo, voitko pelastaa miehesi? Tai mistä tiedät, mies, voitko pelastaa vaimosi?

Näissä tapauksissa on kysymys erosta, ei uudelleen avioitumisesta.

VOIKO ERONNUT MENNÄ UUDELLEEN NAIMISIIN TEKEMÄTTÄ SYNTIÄ?

Ei löydy Raamatusta sellaista kohtaa, jossa selvästi annetaan tähän lupa. Vain aviopuolison kuolema antaa täyden oikeuden avioitua uudelleen.

1Kor.7:16-17
Mutta naimisissa oleville minä julistan, en kuitenkaan minä, vaan Herra, ettei vaimo saa erota miehestään; mutta jos hän eroaa, niin pysyköön naimatonna tai sopikoon miehensä kanssa; eikä mies saa hyljätä vaimoansa.

Luuk.16:18
Jokainen, joka hylkää vaimonsa ja nai toisen, tekee huorin; ja joka nai miehensä hylkäämän, tekee huorin.

Mark.10:11-12
Ja hän sanoi heille: "Joka hylkää vaimonsa ja nai toisen, se tekee huorin häntä vastaan. Ja jos vaimo hylkää miehensä ja menee naimisiin toisen kanssa, niin hän tekee huorin."

1Kor.7:39
Vaimo on sidottu, niin kauan kuin hänen miehensä elää, mutta jos mies kuolee, on hän vapaa menemään naimisiin, kenen kanssa tahtoo, kunhan se vain tapahtuu Herrassa.

Room.7:1-3
... laki vallitsee ihmistä, niin kauan kuin hän elää? Niinpä sitoo laki naidun vaimon hänen elossa olevaan mieheensä; mutta jos mies kuolee, on vaimo irti tästä miehen laista. Sentähden hän saa avionrikkojan nimen, jos miehensä eläessä antautuu toiselle miehelle; mutta jos mies kuolee, on hän vapaa siitä laista, niin ettei hän ole avionrikkoja, jos menee toiselle miehelle.

JUMALAN SANAAN EI SAA LISÄTÄ YHTÄÄN MITÄÄN, EIKÄ SIITÄ SAA OTTAA MITÄÄN POIS

Matt.19:3-9
Ja fariseuksia tuli hänen luoksensa, ja he kiusasivat häntä sanoen: "Onko miehen lupa hyljätä vaimonsa mistä syystä tahansa?" Hän vastasi ja sanoi: "Ettekö ole lukeneet, että Luoja jo alussa 'loi heidät mieheksi ja naiseksi' ja sanoi: 'Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi'? Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha. Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako." He sanoivat hänelle: "Miksi sitten Mooses käski antaa erokirjan ja hyljätä hänet?" Hän sanoi heille: "Teidän sydämenne kovuuden tähden Mooses salli teidän hyljätä vaimonne, mutta alusta ei niin ollut. Mutta minä sanon teille: joka hylkää vaimonsa muun kuin huoruuden tähden ja nai toisen, se tekee huorin; ja joka nai hyljätyn, se tekee huorin."

Jokainen joka hylkää vaimonsa, tekee huorin, ja joka nai hyljätyn, tekee huorin (Mark. 10:11-12).

Tämä on aivan yksiselitteinen totuus.

ELÄVÄTKÖ ERONNEET JA UUDELLEEN AVIOITUNEET JATKUVASSA HUORUUDESSA?

Tämä on vakava ja vaikea kysymys. Tunnettu raamatunopettaja David Pawson sanoo, että kyllä! Silloin olisi kysymys kadottavasta synnistä, koska Raamattu sanoo:

1Kor.6:9-10
Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset, eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.

On tietysti eri asia, jos avioero on tapahtunut ennen uskoontuloa tai toinen aviopuoliso ei ole ollut uskossa avioeron tapahduttua? Jne...

Minä en osaa antaa tähän Pawsonin näkemykseen lopullista vastausta, eikä sitä löydy kovin selkeästi Raamatustakaan. Joka tapauksessa avioliitto on paljon sitovampi liitto kuin tänä aikana annetaan ymmärtää.

Oma mielipiteeni avioerosta ja uudelleen avioitumisesta (en tiedä, onko oikea vai väärä) on, että tämänkin synnin saa anteeksi, kun sitä katuu ja tunnustaa sen rehellisesti Jumalalle synniksi. Tahallaan harjoitettava synti on eri asia ja hyvin vaarallista (Heb.10:26-..)

Ainoastaan Pyhän Hengen pilkan Raamattu osoittaa selkeästi kuolemansynniksi.

1Joh.5:16-17
Jos joku näkee veljensä tekevän syntiä, joka ei ole kuolemaksi, niin rukoilkoon, ja hän on antava hänelle elämän, niille nimittäin, jotka eivät tee syntiä kuolemaksi. On syntiä, joka on kuolemaksi; siitä minä en sano, että olisi rukoiltava. Kaikki vääryys on syntiä. Ja on syntiä, joka ei ole kuolemaksi.


KUOLEMA EROTTAA...

Todella ja aivan vilpittömästi haluaisin löytää Uudesta Testamentista yhdenkin selvän kohdan, joka ilmoittaisi sen, että avioeron tapahduttua voi avioitua uudelleen aivan vapaasti.

Tässä yhteydessä otetaan usein apuun Vanhan Testamentin kohta, jossa kerrotaan uskottoman osapuolen kivittämisestä, ja näin tämä siirretään Uuteen Liittoon merkitsemään uskottoman aviopuolison ”kuolemaa”. Tässä on vain yksi paha ongelma: kuolemanrangaistus kivittämällä oli yleinen tuomio monista rikkomuksista, mm. tottelemattomuudesta vanhempia kohtaan 5Moos.17:2-5, - Herran nimen pilkkaamisesta 3Moos.24:16 , - epäjumalanpalvelemisesta 3Moos.20:27 ,
- sapatin rikkomisesta 4Moos.15:32-36 - ym. ym. Näiden kaikkien tulisi olla siten sijoitettavissa Uuteen Liittoon. Näissä kaikissa tapauksissa jompi kumpi kuolisi, ja sen perusteella voisi ottaa eron ja avioitua uudelleen.

Mielestäni se on suurta armoa, että Jeesuksen veri puhdistaa kaikesta synnistä, jos nöyrästi menemme Herramme Jeesuksen ristin juurelle ja tunnustamme virheemme. Ei meistä kukaan ole synnitön (1Joh.1:10). Toiset vain puolustavat omia tekojaan, jotka Raamattu osoittaa synniksi. Uskovaisen synnintunnustus on tämä:
1Joh:8-9 Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä. Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.

Pohdiskelua: Onkohan Jumala halunnut tuoda tällä kaikella kirkkaasti tiedoksi sen, että avioliitto on Hänen silmissään niin pyhä asia, ja sellaisena sitä tulee syvästi kunnioittaa, koska Raamattu sanoo; ”Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.”

Juhani Laukkonen





Raijan todistus