torstai 3. elokuuta 2017

 SEURAKUNNAN YLÖSTEMPAUS ON LÄHELLÄ

Jeesus rohkaisi opetuslapsiaan ennen Golgatan ristinkuolemaansa - Hän lupasi tulla noutamaan heidät sinne, minne Hän oli menossa (Joh.14:1-3). Seurakunta on koko olemassaolonsa ajan saanut tästä Jeesuksen lupauksesta voimaa ja rohkeutta palvella ja odottaa Häntä.

Elämme viimeisen sukupolven aikaa – armotalouskauden päättymisen aikaa. Raamattu sanoo (Luuk.21:29-36) ”...Tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki tämä tapahtuu...” Se sukupolvi, joka on nähnyt ja ymmärtänyt Israelin itsenäistymisen merkityksen (14.5.1948), ei tule kokonaan katoamaan, ennenkuin on tapahtunut – uskovien ylöstempaus, antikristuksen aika ja tuhatvuotisen valtakunnan aika. Eli, tämän viimeisen sukupolven ihmisiä elää juuri meidän aikanamme ja heistä vanhimmat ovat iältään jo yli 70-vuotiaita. Tämä vain todistaa sen, kuinka lähellä olemme näitä suuria tapahtumia, ja mikä tässä asiassa on tärkeintä, on se, että olemme Pyhän Hengen sinetillä merkittyjä (Ef.1:13-14). Silloin olemme mukana siinä joukossa, joka temmataan Jeesusta vastaan yläilmoihin.

Aikanaan tehtiin suuri virhe siinä, että tämä ”viimeinen sukupolvi” käsitettiin 40 vuodeksi, joka Raamatussa on ilmoitettu sukupolven vaihtumisen ajaksi. Kuitenkin sukupolven katoamisen aika (koko ikä) on epämääräisempi aika mutta kuitenkin rajallinen. Jumalan Sanassa on ilmoitettu yhden sukupolven tarkkuudella lopun ajan viimeiset tapahtumat – meidän sukupolvemme on tämä sukupolvi. Israel on tämän sukupolven aikakello!

K. O. Syväntö vihkosessaan ”Vanhan testamentin käännösvirheistä”:

Ps.102:17: ”Kun Herra rakentaa Siionin ja ilmestyy kunniassaan”
Tämä on hyvin tärkeä ennustus, joka huonosti suomennettuna on jäänyt hämäräksi. Lauseen pitäisi kuulua: ”Kun Herra rakentaa (fut.) Siionin, Hän ilmestyy (pian) kirkkaudessaan.” Ts. Israelin jälleenrakentaminen on tärkeä ajan merkki siitä, että Herran tulemus on lähellä. Tähän asiaan liittyy läheisesti:
Ps.102:19: ”Tämä kirjoitettakoon tulevalle polvelle.”
Oikea käännös on: ”Tämä kirjoitettakoon viimeiselle sukupolvelle.” Hepreassa on selvästi ”DOR AHARON” = viimeinen sukupolvi. Me elämme NYT tämän viimeisen sukupolven aikaa vähän ennen Herran tulemusta. Vrt. 1Tess.4:13-18.

NYT JOS KOSKAAN TULEE OTTAA VAARI JEESUKSEN KEHOTUKSESTA

(Luuk.21:36) ”Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa, että saisitte voimaa paetaksenne tätä kaikkea, mikä tuleva on, ja seisoaksenne Ihmisen Pojan edessä."


TÄSSÄ KAKSI NÄKYÄ YLÖSOTOSTA – JOTENKIN NÄIN SE TAPAHTUU

Mitä pian tapahtuu?
Norjalaisen Olav Rodgen 11.12.1952 saama profetia uskovien tempaamisesta.
"Galilean miehet, mitä te seisotte ja katsotte taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva samalla tavalla kuin te näitte hänen taivaaseen menevän." Apt.1:11 " . . . sitten meidät temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan, yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa."
1Tess.4:14-17
Ilmestys tulevista tapahtumista
Mm. Kristuksen seurakunnan ylösottamisesta, jonka Herra on näyttänyt Olav Rogdelle Norjassa. Tämä kirjoittaa:
Ollessani rukouksessa erään veljen kodissa sain ilmestyksen, jonka näkemisestä olin hyvin järkyttynyt. Tämä ilmestys tuli minulle sitä varten ja sillä tavalla, että kirjoittaisin sen paperille. Kun en sitä kuitenkaan tehnyt ja en saanut asialta rauhaa, niin sanoin Jumalalle: "En muista kaikkea, mutta jos ilmestyksen muistiin merkitseminen on tahtosi, niin anna ilmestys minulle vielä kerran!" Noin kahden viikon kuluttua sain saman ilmestyksen uudelleen ikään kuin lukeakseni kirjaa tai lehteä. Kello oli 10 illalla. Sain käsiini lyijykynän ja vanhan kassakirjan. Kirjoitin ja kirjoitin, kunnes kello oli 1 yöllä. En jaksanut enempää; olinhan puolivälissä 79 vuotta. Pyysin saada levätä ja rukoilin Jumalalta jatkoa seuraavana päivänä tai iltana, että saan tämän valmiiksi. Kului taas viikko, ennen kuin sain jatkoa ilmestykseeni. Kello oli jälleen 10 illalla.
Tästä alkaa ilmestys:
Ilm.3:10; 1Tess.1:10
Kello on 9 aamupäivällä. Rouva Andersen istuu radion ääressä ja kuuntelee lastentuntia. Noin neljän viiden minuutin kuluttua ohjelma äkkiä katkaistaan: "Huomiota herättävä uutinen Oslosta!
Kaupunki on pakokauhun vallassa. Poliisiviranomaiset ilmoittavat, että on tapahtunut jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Sangen monta, ei tiedetä kuinka monta lasta ja aikuista on kadonnut tietymättömiin. Viranomaiset eivät voi kuuluttaa, kun kadonneita on niin paljon. Niitä perheitä, joita katoaminen on koskenut, kehotetaan antamaan mahdollisimman selvä ilmoitus viranomaisille. Muutaman minuutin kuluttua radiosta kerrotaan: "Suurtorilla on kaksi kaupantekijää hävinnyt kesken työtään. Eräs kukkien ostaja kertoo, että hänen maksaessaan kukkia myyjälle tämä hävisi, samalla kun hän oli antamassa vaihtorahaa. Sama ostaja kertoo kuulleensa myyjän sanoneen: 'Kiitos Jeesus!' Ja niin hän oli hävinnyt. Kertoja hieroi silmiään, sillä hänestä näytti kuin sumua olisi ollut hänen edessään. Kukkakauppias oli joka tapauksessa poissa. Siinä samassa alkoi eräs nuori äiti huutaa hirveästi ja riuhtoa tyhjää lastenvaunua. Hän juoksi ja huusi: 'Joku on varastanut lapseni. Se oli kahdeksan kuukautta vanha poika. Missä on poliisi?' Poliisi oli kyllä lähellä, mutta ei hän voinut asialle mitään. Joka puolelta kuului huutoa ja kohua. Joku kauppias juoksi ulos liikkeestään ja huusi: 'Auttakaa, auttakaa, kaksi liikeapulaista hävisi yhtäkkiä myymäläpöydän takaa.' " Tämä oli vain alkua. "Myös Tukholmasta ilmoitetaan, että suuri joukko ihmisiä on kadonnut samalla tavalla kuten Oslostakin, ja kaupunki on pakokauhun vallassa. Lisäksi Kööpenhamina ja Helsinki ovat ilmoittaneet samaa. Maaseudulta on myös saatu tietoja katoamistapauksista. Joka paikasta on lapsia ja aikuisia kadonnut. Poliisi ei voi selvittää tätä salaisuutta."
"Ulf", sanoo rouva Andersen, "mitähän tämä nyt on?" Hän astelee ulos kadulle ja silmäilee eteensä. Mikä kaunis huvilakaupunki! Kauniita pikkutaloja aitauksen ympäröimänä. Tuolta tulee rouva Håland. Hän peittää kasvonsa käsillään ja huutaa toivottomasti: "Ruth, Ruth!" Siinä samassa hän huomaa rouva Andersenin ja kysyy häneltä: "Oletko nähnyt ketään vierasta kulkevan täältä? Ruth on kadonnut. Hän istui rapulla ja katseli, kun minä leikkasin ruusupensasta. Yhtäkkiä hän hävisi. Hän on poissa. Huusin huutamistani, mutta kukaan ei vastannut. Minusta tuntui, että joku nousi ylös seinää pitkin, mutta olen varmaan pyörryksissä. Ruth, missä olet? Kuka hänet vei?" Hän itkee katkerasti. "Mutta tuoltahan tulee Andersen." - "Tuletko sinä nyt, tähän aikaan", rouva Andersen kysyy, "kellohan on vasta puoli kymmenen." "En jaksanut enempää. Kaikki on sekaisin verstaalla. Monta työmiestä on hävinnyt salaperäisellä tavalla. Koneet pysähtyivät yhtäkkiä. Luulimme onnettomuuden tapahtuneen. Etsimme heitä, mutta ei heistä näkynyt jälkeäkään. Silloin eräs, joka on kulkenut hengellisissä kokouksissa ja sanoo itseään kristityksi, aIkoi huutaa: 'Nyt se on tapahtunut, nyt se on tapahtunut!' 'Mikä sitten on tapahtunut', kysyin. 'Jeesus on noutanut omansa', hän itki ja huusi, 'minä jäin jäljelle, jäin jäljelle.' Pyysin häntä vaikenemaan, mutta hän vain yltyi. Oli kauheaa kuulla häntä. Näytti, että monella oli asiat samalla tavalla. Jätin kaikki ja lähdin. Saamme kuitenkin ylityötä tänään. Kaupungin keskustassa oli suoranainen sekasorto. Liikenne oli aivan lamassa. Monta autonkuljettajaa oli hävinnyt. Raitiovaunut seisoivat paikoillaan pitkissä riveissä. Ne kuljettajat, jotka olivat jäljellä, yrittivät pujottautua eteenpäin. Ihmiset olivat puolihulluja. He juoksivat edestakaisin ja etsivät omaisiaan. Poliisi ei voinut mitään."
Rouva Håland vääntelee käsiään, itkee ja juoksee kotiinsa. Andersen ja hänen vaimonsa menevät sisälle. Radio antaa lisää tietoja kadonneista: "Monista laivoista on hävinnyt ihmisiä. Kaikki vastasyntyneet ovat kadonneet synnytyslaitokselta. Hoitajat ovat pelon vallassa. Äidit valittavat epätoivoissaan. Monta hoitajaa on myös poissa. Vanhainkodista on useita hävinnyt."
Kello 11 radio kertoo - tällä kertaa Lontoosta, että kello 9 hävisi koko Isosta-Britanniasta suuri joukko lapsia ja aikuisia, eikä heistä ole löydetty jälkeäkään. Tämä on selittämätöntä. Monet papit ovat kutsuneet seurakuntansa koolle. He ovat todenneet, että rukoilevat ja tosi uskovaiset ovat poissa. Monta pappia ja saarnaajaa on kadonneiden joukossa. Eräs piispa jossain suuressa hiippakunnassa on kutsunut koolle pappinsa. Nyt on kolme ja puoli tuntia kulunut ensimmäisestä Oslon tiedonannosta. Koko ajan on virrannut tietoja katoamisista eri maista. Kaukoidästä Koreasta tulee mitä huomiota herättävin uutinen: Monta tuhatta henkilöä on kadonnut, heidän joukossaan paljon Yhdistyneitä Kansakuntia palvelevia. Kokonaistilanteen kuvaaminen on aivan mahdotonta. Ihmiset ovat pelon vallassa. On tosin monia, jotka sättivät ja kiroilevat niin Jumalaa kuin lähimmäisiäkin. Eräs mies juoksee kadulle, vääntelee käsiään ja huutaa: "Olkaa varuillanne, olkaa varuillanne! Kohta me katoamme kaikki." - Hän oli kadottanut järkensä. Eräs vanhempi nainen seisoo kädet ristissä ja katselee taivaalle. Hän sanoo: "Ei, ei. Kun emme olleet valmiina Hänen tulonsa edellä, niin ei Hän enää tule ketään noutamaan. Herra Jumala, Jeesus, auta meitä! Nyt se on tapahtunut. Olen ollut uskovainen koko ikäni. En osannut arvata, että Hän näin nopeasti tulisi. En ole ollut kyllin valveilla. " Iltalehdissä on selostus tapahtumasta. Ihmisiä kehotetaan olemaan rauhallisia. Poliisit ja muut viranomaiset työskentelevät kuumeisesti saadakseen selville kadonneiden lukumäärän. Tiedemiehet ja erikoisesti meteorologit toimivat löytääkseen syyn tähän salaperäiseen tapahtumaan.
Vähitellen alkaa tulvia tietoja Amerikan itävaltiosta. Poliisit ovat saaneet tietoja kadonneista ihmisistä. Vaikeita liikenneonnettomuuksia on tapahtunut, ja monta ihmistä on menettänyt henkensä.
Uutisista päätellen tapahtuma on koskettanut koko maailmaa. Eteläosassa maapalloa on tapahtunut samat asiat kuin pohjoisella pallonpuoliskolla. Hirveä levottomuus hallitsee kaikkialla. Näyttää siltä, etteivät ihmiset uskalla mennä yöksi levolle. Kaduilla puhutaan tapahtumasta hysteerisesti. Tullaan lopulta siihen tulokseen, että kristityt ja kristinusko ovat olleet tapahtuneeseen suurimpana syynä. Ne, jotka henkilökohtaisesti tunsivat kadonneita, tietävät kertoa, että he olivat uskovaisia intoilijoita ja viattomia lapsia.
Eräs työläinen virkahtaa: "Nyt on Hans Olsen poissa. Nyt hän on kokenut sen, mistä hän aina puhui, että Jeesus tulee pian ja noutaa omansa pois." "Niin", vastaa joku toinen, "meidänkin joukossa oli yksi tuollainen. Hänkin on poissa. Nyt täytyy viranomaisten puuttua asiaan ja kieltää kaikki uskontoa koskevat asiat. Tämä tapaus ei saa toistua." "Oi, ei", huudahtaa yksi joukosta, "tämä ei tule enää koskaan tapahtumaan. Olisimmepa vain kuunnelleet, mitä saarnattiin, niin meidän kohtalomme olisi ollut parempi. Nyt meidän on pakko elää tässä sekasorrossa ja tässä helvetissä, ja vielä pahemmaksi aika vain muuttuu." "Jaha, sinä uskoit heihin, olisit mennyt heidän mukanaan, jotka nyt ovat kadonneet", sanoo eräs. "Toivomukseni on, että olisin voinut", vastaa hän ja menee pois. Joku huutaa hänen peräänsä: "Sinut pitäisi hirttää, ja ne kaikki, jotka puuttuvat mielisairaaseen uskontoon." Seuraavana päivänä lehdet eivät voi antaa tyydyttävää selostusta asiasta.
Kaikki on ja tulee olemaan selittämätöntä. Eri maista on samansuuntaisia tietoja. Lähetyskentiltä kerrotaan, että suuret joukot kristittyjä on kadonnut, joskin myös joitakin on jäänyt jäljelle.
Paljon on pappeja ja saarnaajia jäljellä tilaisuudessa, joka on kokoon kutsuttu. Monta on tosin poissakin. Tilanne on hermostuttava ja masentava. Monet läsnäolijoista ovat onnettomia. Kukaan ei epäröi tapahtumaa. Se oli se ennustettu ylöstempaaminen, joka koski pyhiä, niin sanottu morsiamen ylösotto. Monet tunnustavat huolimatta teologisesta sivistyksestään ja Jumalan Sanan tutkimisestaan, että he eivät ole koskaan osanneet kuvitella asiaa näin tapahtuvaksi. He olivat olleet aina vieraita uudestisyntymisen ja lapseuden hengelle. Eräs nuori pappi virkkaa: "En ole koskaan opettanut tällä tavalla. Professorit eivät opettaneet, mitä näinä päivinä on tapahtunut." Mielipiteet ovat kuohuksissa, joten neuvottelusta ei tule asiallista. Poliisin käännyttyä kokousväen puoleen saadakseen käsityksen katoamisista, kokouksen osanottajat ovat yhtä mieltä hyväksyessään selonteoksi: "Se, mikä on tapahtunut, oli Raamatun mukaan ennustettu niin kutsuttu morsiamen ylösotto, toisin sanoen Jeesus haki omansa pois. Se on kaikki, mitä voimme sanoa." Poliisi ei kuitenkaan anna julki tuota lausuntoa, sillä se ajattelee, että lausuma on tulos hysteerisestä ja hermostuneesta mielentilasta.
Tapahtuma on niin laaja-alainen, että siitä tulee hallitusasia. Kun uskonto ja kristityt ovat tuohon syynä, kirkot ja kappelit täytyy sulkea toistaiseksi, kunnes on saatu enemmän valoa. Probleema on kohdannut kaikkia kansoja, joten siitä tulee yhteinen asia. YK on paras keskus selvittämään ja tutkimaan tapahtuman perusteellisesti.
Kristittyjen piirissä on tilanne masentava. Eilen sunnuntaina olivat rukoushuoneet ja kirkot täynnä ihmisiä. Nyt monet seurakunnat ovat ilman paimenta ja monta jäsentä on myös poissa. Monissa seurakunnissa on vain harvoja jäseniä jäljellä, mutta silti niissä on väkeä. Monet kävijöistä ovat niitä, joita tuo "suuri onnettomuus", niin kuin sitä sanotaan, on kohdannut. Ihmiset tahtovat kuulla Jumalan sanaa, mutta turhaan. Joku yrittää lukea. "En voi lukea." Toiset itkevät. Suuri yleisö on yksimielinen siitä, että kristinusko on pääsyynä tuohon valitettavaan tapaukseen. He tahtovat saada siihen selvyyden kristityiltä ihmisiltä. Monet ihmiset etsivät apua Jumalalta. He ovat syvästi onnettomia.
Useimmissa kokouksissa vallitsee suoranainen sekasorto. Eräässä paikassa mies pui nyrkkiään ja huutaa papille: "Se on sinun syysi, että meistä niin moni jäi jäljelle. Sinä et koskaan kertonut siitä, että Jeesus tulee noutamaan omansa ja vielä vähemmän sydämen puhtaudesta ja Pyhän Hengen kasteesta, etkä siitä, että kaikki pitää olla selvänä Jumalan ja ihmisten välillä. Minä tiedän, mikä minulla oli esteenä, vain pikkuasiat, pikkuasiat, mutta, mutta. . . Herra Jumala auta!" "Vaikene", pappi sanoo. Hän luulee täyttäneensä velvollisuutensa. Tällä tavalla toinen syyttää toistaan: itkien ja valittaen.
He kolkuttavat ovelle, mutta se on suljettu. Tilannetta ei voi kuvailla, millaiseksi se on kehittynyt. Ihmiset ovat tietoisia siitä, että hirvittävä aika on tulossa. Aivan kuin leijuu ilmassa, että kaikki toivo on poissa. Ovi on suljettu, mutta he kolkuttavat ja huutavat, kaikki ne, jotka olivat tyytyneet ulkopuoliseen uskontoon ja sen muotoihin. Monet ovat olleet mukana toveruuden vuoksi, toiset taas mukana laulun ja musiikin tähden, kaikki ilman uudestisyntymistä, ilman lapsen asemaa ja ilman perintöoikeutta.
Monelle seurakuntaelämä on ollut vain ajanviettoa ilman sisäistä elämää. He kolkuttavat suljetun oven takana: "Herra, Herra, avaa ovesi meille!" Kaiken lisäksi kuuluu hirveä huhu, että kolmas maailmansota saattaa puhjeta milloin tahansa. Diplomaattiset suhteet Idän ja Lännen välillä ovat katkenneet. Ei kestä kauan, kun idästä tulee tieto, että kommunistit etunenässä kieltävät kaiken kristillisen toiminnan. Se, joka uskaltaa mainita nimen Jeesus, saa kuolemantuomion. Kristillinen kirjallisuus pitää hävittää. Raamattu ensimmäisenä on poltettava. Merkitsee kuolemaa pitää pienintäkin esinettä, joka jollain tavoin muistuttaa Kristuksesta. Länsimaissa kestää hiukan kauemmin, ennen kuin nämä säännöt tulevat täytäntöön. Jumalaton enemmistö johtajien ja kansan keskellä on pois suunniltaan ja vaatii, että jotain pitää tehdä. Se voittaa, ja kun kristillisyys oli pääsyynä asioiden kulkuun, niin lopputulos on selvä.
Alkaa hirvittävin aika ihmiskunnan historiassa. Suuri joukko jäljelle jääneistä kristityistä huutaa jatkuvasti Jumalan puoleen. Se ei tahdo seurata viranomaisten määräyksiä. Kristityt joutuvat vankeuteen ja kuulusteltaviksi kuin Gestapon aikoina. Jos tahdot kirota ja kieltää Jeesuksen Kristuksen, voit pelastaa henkesi. Tämä on käsky. Tuhannet ovat järkkymättömiä uskossaan, ja niin alkavat massamurhat, joita ei voi sanoin kuvailla. Monia kidutetaan hirveällä tavalla, kunnes he kuolevat. Ei ole enää oikeutta eikä lakia. Saatana on päästetty irti! Voi maata ja sen asukkaita! Monet antavat periksi hädän hetkellä. Heillä ei ole paikkaa, mihin menisivät, sillä koko maailma on pahuuden vallassa. Kaikki kansat ovat yhtä mieltä siitä, että kristinusko täytyy tukahduttaa. Tämän maailman ruhtinas on ottanut vallan. Lapset kavaltavat vanhempiansa kuolemaan. Nyt täyttyy se, mitä on kirjoitettu Luuk21:16:ssa. On mahdotonta kuvailla kaikkea tapahtuvaa, mutta Jumala on selvittänyt sen Ilmestyskirjassa. Näiden onnettomain huuto on: "Herra, lyhennä nämä päivät!" Nyt on tultu siihen pisteeseen, että ei vain kristinuskoa pidä tukahduttaa, vaan myös juutalaisuus ja juutalaiset pitää lopettaa. Poliittisesta eripuraisuudesta huolimatta kaikki kansat varustautuvat hyökätäkseen Jerusalemiin. Israel on hyvin varustautunut, joten vastarinta on oleva sen mukainen. Suurin syy hyökkäyspäätökseen on epäluottamus supervaltojen keskuudessa. Yksi pelkää, että toinen saa liian suuren vallan. Lopputuloksena on kauhea verilöyly: Harmagedon. Silloin tulee Kuningasten Kuningas, Herrain Herra, korkeudessaan ja ihanuudessaan. Ilm.20:6.
Rakas ystävä, pidä huoli, ettet jää tänne saatanan hallituskaudeksi, vihan ajaksi. Mene Kaikkivaltiaan Jumalan kasvojen eteen, rukoile nöyrästi armoa ja valoa. Vielä tänään on armo, vielä tänään voit sinetöityä Jeesuksen Kristuksen omaksi. Ja pääset mukaan, kun Hän noutaa omansa. Joh.3:3.
Juha Akonniemen uninäyt: 
Ylöstempaus ja vihan aika

Uninäky ylöstempauksesta

Näin uninäyssä olevani rakennustyömaalla. Olin telineissä, ja tein jotain siinä hetkessä. Siinä tehdessäni kuulin hyvin voimakkaan pasuunan (shofar) äänen, ja kun kuulin sen, muutuin siinä samassa silmänräpäyksessä ja lähdin nousemaan ylöspäin. Noustessani ylöspäin olin kädet ojossa ja kiitin sydämeni pohjasta Jeesusta! Näin kuinka kaikkialta maailmasta ihmisiä nousi Jeesusta vastaan yläilmoihin. Erityisesti vainotuista maista näytti tulevan runsaasti uskovia ihmisiä. Kaikki tämä tapahtui hyvin nopeasti. Olimme kaukana avaruudessa muutaman sekunnin sisällä. Jostain syystä käännyin katsomaan maapalloa, ja se näytti jalkapallon kokoiselta. Kun tarkemmin katselin sitä, näin kuinka maapallon väri alkoi värjäytyä punaiseksi (vereksi). Ihmettelin sitä mitä siellä oli tapahtumassa. Käännyin uudestaan ja jatkoin matkaa, ja pian kohtasin ennennäkemättömän valtaisan kirkkauden. Kirkkaus oli niin valtaisa että heräsin siihen.

Uninäky ylöstempauksen jälkeisestä 
maailmasta
Unessa näin itseni kahden henkilön kanssa, jossain suuren kaupungin kerrostalon osakehuoneistossa. Siinä jutellessani kahden muun henkilön kanssa näin, kuinka yhtäkkiä huoneeseen saapui mies järkyttyneen oloisena ja hengästyneenä ja sanoi: ”Oletteko kuulleet mitä on tapahtunut?” Me kysyimme hämmästyneenä, mitä sitten on tapahtunut. Hän vastasi: ”Jeesus on hakenut omansa, ja me jäimme tänne!” Tiedon saatuamme me jähmetyimme siihen paikkaan, ja se tieto oli verrattavissa pommin kaltaiseen uutiseen. Lähdin saman tien ulos katsomaan näkymää. Näin jotain täysin poikkeavaa. Näin kuinka autot olivat pitkin ja poikin kadulla. Tieliikenne oli pysähtynyt täysin, ja ihmiset katselivat toistensa päälle ja välillä ylöspäin. Ihmiset ilmiselvästi olivat järkyttyneen oloisia ja yrittivät ottaa selkoa, mitä oikein oli tapahtunut. Siinä ihmisten ihmetellessä tapahtunutta minut siirrettiin johonkin huoltoasemalle, jossa oli ihmisiä aivan tupaten täynnä, ja he katselivat tv:tä järkyttyneen oloisina. Uutistoimittaja sanoi jotenkin näin: ”Olemme saaneet uutisia, että ihmisiä on hävinnyt kaikkialta maailmasta, ja tapahtunutta yritetään selvittää.” Sitten uutistoimittaja jatkoi vielä: ”Tapahtunutta tutkitaan, ja palaamme asiaan myöhemmin, kun tiedämme lisää.” Siinä oli kaikki, mitä he järkytykseltään pystyivät sanomaan. Siinä, kun katselin ja kuuntelin, odotin toimittajan sanovan jotenkin tähän tapaan: ”Nyt on tapahtunut Ylöstempaus, jossa Jeesus on hakenut omansa pois.” Mitään viittausta ylöstempaukseen ei tullut missään muodossa. Ihmiset jäivät näin ollen epätietoisuuden valtaan yhä enemmän uutisten myötä. Heille näytti tulleen yhä enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Siinä katsellessani ihmisiä ja heidän reaktioitaan minut siirrettiin toiseen paikkaan. Näin joukon ihmisiä itkemässä ja parkumassa kohtaloaan, ja se oli sydäntäsärkevää katseltavaa ja kuunneltavaa. Tajusin välittömästi, että nyt oli uskovaisista ihmisistä kyse. He sanoivat ja huusivat: ”Jeesus haki omansa ja me jäimme tänne! Emme osanneet valvoa ja rukoilla! Eikö jäsenyys seurakuntaan riittänytkään?” Kuulin kuinka he luettelivat kaikkia hyviä asioita mitä olivat tehneet ihmisten hyväksi, ja he totesivat: ”Eikö mitkään teot auttaneetkaan pelastumiseeni?” Tajusin pian heidän pelastumisen perustuneen omaan ansioon eikä Jumalan Armoon Jeesuksessa Kristuksessa. Heidän huutonsa oli sydäntä särkevää, ja sitten he tajusivat yhden karmean asian: ”Olemme jääneet antikristuksen hirvittävään aikaan! Voi meitä!” Tuon tiedon tajuaminen oli jo liikaa paikalla oleville ihmisille, ja he jäivät parkumaan ja itkemään. Minut siirrettiin jälleen pois, ja näin kuinka ihmisten elämä oli muuttunut. Ihmiset tekivät kaikkea mahdollista laittomuutta ja pahaa, jota on vaikea edes kuvailla tarkoin. Riittää kun sanon, että ihmiset muuttuivat kuin pedoiksi ja hyvin raaoiksi. Näytti siltä, että viidakon laki astui voimaan näiden ihmisten elämässä. Vahvimmat tekivät mitä he halusivat, seurauksista välittämättä. En pystynyt enää katselemaan, ja heräsin tähän.

Raijan todistus