sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

 MUUTOS – MISTÄ MIHIN?

Ihmesana – muutos. Viimeksi Ranskassa ja aikaisemmin USA:n presidentinvaaleissa on Obaman ja Trumpin kampanjoiden yhteydessä tullut voimakkaaksi iskulauseeksi ja muotisanaksi MUUTOS. Se antaa kuvan siitä, että entinen on ollut epäonnistunutta politiikkaa ja tähän halutaan nyt muutos. Annetaan kuva muutoksesta, joka tuo tilalle parempaa, ja entinen, huono hylätään. Poliitikko pyrkii luomaan itsestään sen kuvan, että hänellä on nyt visio ja kyky tehdä tämä muutos. Politiikassa tämä propaganda muutoksesta ei ole niin vaarallista kuin lupaukset ja puhe muutoksesta koskien Raamatun totuuksia.

Näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia (2Kor.4:18). Iankaikkisia Jumalan selviä periaatteita ei saa lähteä selittämään uudella tavalla. Jumala tarkoittaa juuri sitä, mitä Hän Sanassaan sanoo. Hän valvoo omaa Sanaansa ja varoittaa ankarasti lisäämästä siihen tai ottamasta siitä pois mitään (Ilm.22:19).

Se huolestuttaa suuresti minua, että tässä ajassa pyritään selittämään kaikki entinen opetus jotenkin vääräksi, vajavaiseksi ja jopa epäluotettavaksi. Vasta nyt on saatu muka uutta tietoa Raamatusta niin paljon, että opetusta, evankeliointia ja muita toimintatapoja pitää uudistaa (muuttaa ajan hengen mukaan). Tämä epäraamatullinen muutoksen henki on selvästi nähtävissä jo meidänkin maassamme. Edelläkävijämaat ovat Australia ja USA, joista ”mätää” levitetään” suurella rahan voimalla.

Southerland listaa kahdeksan askelta muutokseen.

MUUTOS:
1. Valmistele muutos. 2. Määrittele muutoksesi. 3. Istuta visiosi avain johtajien kanssa. 4. Jaa visiosi koko seurakunnan kanssa. 5. Toteuta muutoksesi. 6. Käsittele vastarinta. 7. Tee korjauksia. 8. Arvioi tulokset.
Huomattavaa on se, että muutokset ajetaan ylhäältä alaspäin, niin että seurakunnalle ei kerrota muutoksista liian aikaisin, ja myös vastarinta (joka haluaa pysyä klassisessa kristinuskossa) opetetaan käsittelemään.

VASTARINNAN KÄSITTELY:
1. Tunnista ne, jotka vastustavat muutoksia. 2. Määrittele vastarinnan tehokkuus. 3. Ystävysty niiden kanssa, jotka eivät ole valinneet puoltansa. 4. Marginalisoi sitkeimmät vastustajat. 5. Parjaa niitä, jotka jäävät ja taistelevat. 6. Aseta uusia sääntöjä, jotka hiljentävät vastarinnan.

TIE MUUTOKSEEN
- Ristit, alttaritaulut ja muut perinteiset kristilliset symbolit poistetaan, niin sisältä kuin ulkoa. - Saarnatuoli voidaan myös poistaa. - Modernit raamatunkäännökset ja jakeiden käyttö vain näytölle heijastettuna. - Saarnojen sijaan voidaan näyttää opetusfilmejä uuskarismaattisuudesta. - Muutos tulee näkyä jopa mattojen, pöytien ja istuimien uusimisella, jotta psykologinen vaikutus olisi maksimaalinen. - Tapahtumien ja jopa seurakunnan nimestä voidaan poistaa sana "seurakunta". Myös kirkkokuntaa kuvaavat nimet poistetaan. - Nuorille korostetaan viihtymistä ja hauskanpitoa. - Alttarikutsut poistetaan. - Pastorin saarnan sanavarastosta poistetaan sanat syntinen, jumalaton, synti, helvetti, taivas ja muut evankeliumin totuudet. - Marginalisointi ja ryhmän ulkopuolelle sulkeminen niille, jotka eivät omaksu uudistuksia. - Avoin ja vihamielinen hyökkäys niitä kohtaan, jotka eivät ole mukana uudistuksessa tai jotka jättävät seurakunnan.

Tim. 4:1-2: "Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja valheenpuhujain ulkokultaisuuden vaikutuksesta, joiden omatunto on poltinraudalla merkitty."

Muutos on nyt jo näkyvissä Suomenkin hengellisessä kentässä sillä tavalla, että synnistä ei paljonkaan puhuta seurakunnissa (seurakuntakuri on täysin suljettu pois käytännöstä), rakkaus ja armo kattaa kaiken – voi elää avoliitossa, voi käyttää alkoholia, homouskaan ei ole kuolemansyntiä jne... Jumalanpelko ja Jumalan Pyhyys on katoamassa. Pitää olla ”kivaa” ja seurakunnissa tulee kaikkien viihtyä... Tämä on hyvin huolestuttava linja. Tämä uusi ”henki”, mikä oli esim. Patrick Tiaisessa, on hyvin sielullista ja mukaansatempaavaa, mutta ei johda todelliseen sisäiseen Jumalan tuntemiseen vaan sielun kokemuksiin. Sen seuraukset ovat todella vakavat. Kun sielunelämän tunteet loppuvat, niin kaikki ”hengellisyys” loppuu.

Usko ei ole tunne vaan luottamus Sanaan (tunteet tulevat seurauksena, jos tulevat).

Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy Heb.11:1.

Tuntuu miltä tuntuu - kun olemme elämämme antaneet Jeesukselle ja seisomme Jumalan Sanan lujalla kalliolla ja haluamme Häntä seurata, olemme valmiit kohtaamaan Hänet milloin tahansa. Jumalan armossa me olemme koko elämämme ajan kasvamassa. Armo ja rauha lisääntyy (tuleekin lisääntyä) Hänen tuntemisensa kautta (2Piet.1:2-4). Luottamus kasvaa tuntemisen kautta! Jeesus on todella luotettava. Me emme koskaan tule valmiiksi, mutta meidän kaikkien tulee kulkea samaa Kristus-tietä.

Tämän ajan ”huuto” on - muutos. Mihin? Raamattu on sama, Jumala on sama, pelastus tulee samoin kuin ennenkin, kun tehdään parannus synneistä ja hyljätään ne jne.

Room 12:2 Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.

2Tim.3:14 Mutta pysy sinä siinä, minkä olet oppinut ja mistä olet varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut

Terveitä linjoja ei voi muuttaa muuten kuin huonompaan suuntaan. Meidän tulee pyrkiä pysymään siinä minkä olemme oikeaksi Raamatusta oppineet. Eivät psykologia ja filosofia auta vapauteen, kun omatunto on rauhaton. (Myönnän kyllä, että on monia nöyriä sielunhoitajia, jotka hyödyntävät Raamatun ohella ja Sanan auktoriteetin alla psykologisia tietojaan).

On suurta armoa, kun saa rehellisesti kertoa Jumalalle, että on tehnyt väärin ja saa pyytää Jeesuksen nimessä syntinsä anteeksi, ja Hän antaa anteeksi (1Joh.1:9).

Armo ei peitä tahallista synnin harjoittamista, mutta kun nöyrrymme ja teemme parannuksen, saamme aina kaikki syntimme anteeksi – kiitos tästä Herralle.
Omantunnon puhtaus ja sisäinen vapaus saadaan vain tällä tavalla, ja ei jouduta haaksirikkoon, kuten Paavali opettaa nuorta Timoteusta:

1Tim.1:18-19 Tämän käskyn minä annan sinun toimitettavaksesi, poikani Timoteus, aikaisempien, sinusta lausuttujen ennustusten mukaisesti, että niiden nojalla taistelisit jalon taistelun, säilyttäen uskon ja hyvän omantunnon, jonka eräät ovat hyljänneet ja uskossaan haaksirikkoon joutuneet.

Lepo Kristuksessa säilyy ja rauha lisääntyy sydämessä, koska Jeesuksen veri puhdistaa meitä jatkuvasti (vajavaisuuksistamme huolimatta). Meistä ei tule koskaan täydellisiä, mutta me olemme Kristuksessa täydellisiä Pyhän Jumalan edessä:

1Joh.1:7 Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.

Jeesuksen tulon odotus on iloinen ja innoittava asia. Hänen tulonsa on pian tapahtuva ja olemme voittajana perillä. Tule Herra Jeesus! Aamen!

Raijan todistus