Romeo Lehtonen Facebookissa:
Olen miettinyt, miksi monet iäkkäät julistajat, jotka ovat eläneet uskossa ja vaeltaneet Herran tietä, käyneet läpi Jumalan koulua ja kilvoitelleet läpi vaikeat ajat, ovat silti yllättävän sinisilmäisiä sen suhteen, missä oikeasti tänä päivänä mennään.
He ovat muuten nöyriä, lempeitä, hyvää tarkoittavia ja monella tavalla esimerkillisiä uskovia, mutta kun haluan keskustella nykypäivän hengellisistä ilmiöistä, mitä tapahtuu siellä täällä, erityisesti herätyksistä ja kivuliaista asioista, he välttävät keskustelua ja tuntuvat olevan valmiita hyväksymään lähes mitä tahansa, mikä vain näyttää tai tuntuu herätykseltä. Miksi näin?
Luulen että pitkä vuosikymmenien odotus herätyksestä aiheuttaa sen. Kun on vuosikymmenien ajan rukoillut ja odottanut Jumalan ilmestymistä seurakunnan keskellä, sydämeen voi kasvaa niin syvä kaipaus, että sitä alkaa nähdä herätyksen merkkejä sielläkin, missä todellista parannusta tai Hengen työtä ei oikeasti ole. Uskon että tämä sydämen toivo on vilpitön, mutta se voi heikentää hengellistä arviointikykyä.
Varmaan myös pitkä kilvoituksen tie tekee ihmisen varovaiseksi kriittisyydelle. Varsinkin jos on kokenut vuosikymmenten ajan muilta uskovilta torjuntaa, pilkkaa tai yksinäisyyttä henkilökohtaisella tasolla, mikä on aiheuttanut pettymystä, niin voi syntyä taipumus suhtautua kaikkiin ilmiöihin ymmärtäväisesti ja lempeästi. Kritiikin sijaan tulee myötätunto, vaikka oikeasti olisi syytä pysähtyä ja kysyä, onko tämä todella Jumalan työtä, mitä nyt ympärillä tapahtuu, eikä tulisi heittää niitä suodattimia pois.
Tänä päivänä oikean ja väärän erottaminen on vaikeampaa, koska monet nykyajan hengelliset ilmiöt ovat ulkoisesti vaikuttavia, musiikki soi, ihmiset itkevät, puhutaan Pyhän Hengen liikkeestä, salit täyttyvät, tunteet ovat pinnassa ja julistus kuulostaa raamatulliselta. Mutta herätys ei ole melua eikä tunnetta, vaan se on ennen kaikkea parannusta, murtumista, Jumalan pelkoa ja syntien hylkäämistä. Ilman näitä kyse voi olla vain hengellisestä muodosta ilman voimaa.
Hyväntahtoisuus ei ole sama kuin hengellinen näkökyky.
Monet iäkkäät uskovat ovat sydämeltään puhtaita ja vilpittömiä, mutta se ei yksin riitä. Tarvitaan myös Hengen erottamisen lahjaa ja uskollisuutta Jumalan Sanalle. Jos sydän on aina valmis uskomaan hyvää, se voi joskus sulkea silmät todellisuudelta ja hyväksyä asioita, jotka eivät ole Jumalasta.
Monissa herätyspiireissä on vuosikymmenten ajan julistettu, että herätys tulee ja silloin kaikki muuttuu. Tämä voi tehdä ihmiset valmiiksi hyväksymään kaiken, mikä sopii siihen narratiiviin, vaikka sisältö ei kestäisi Raamatun valoa. Silloin ei enää kysytä, onko kyseessä Jumalan työ, vaan oletetaan, että kaikki mikä vaikuttaa herätykseltä, on automaattisesti Jumalasta.
En halua syyttää ketään enkä tuomita. Olen vain surullinen, koska tämä on vakava ilmiö. Meidän tulee kyllä rakastaa ja kunnioittaa niitä, jotka ovat kulkeneet Herran tietä ennen meitä, mutta samalla meillä on vastuu arvioida kaikkea Jumalan Sanan ja Pyhän Hengen avulla. Kaikki mikä näyttää hengelliseltä, ei ole pyhää. Kaikki mikä kuulostaa herätykseltä, ei ole Jumalan lähettämää.
Herätys ilman parannusta ei ole herätystä. Evankeliumi ilman ristin sanomaa ei johda ketään seuramaan Jeesusta.
Me tarvitsemme nyt rohkeutta kyseenalaistaa, onko tämä todella Jumalan työtä vai ihmisestä lähtevää tunnetta, mikä siirretään eteenpäin. Vain nöyrä sydän, joka on valmis kuulemaan totuuden, voi pysyä valveilla tämän ajan hengellisessä sekavuudessa. En tässä yleistä ketään tai kaikkia julistajia. Olen kiitollinen Jumalalle, että vielä silti löytyy niitä kokeneita saarnamiehiä, jotka uskaltavat julistaa suoraa totuutta rakkaudessa.
Kuvassa:
Lapin saarnamies, August Lundberg 1930.
