maanantai 13. joulukuuta 2021
maanantai 29. marraskuuta 2021
maanantai 22. marraskuuta 2021
keskiviikko 17. marraskuuta 2021
SALASEUROJEN VALHESANOMAT
UUSI MAAILMANJÄRJESTYS TULEE VASTA KUN PYHÄ HENKI ON VIENYT SEURAKUNNAN (KRISTUKSEN MORSIAMEN KOTIIN)
2Tes.2:7-12
Sillä
laittomuuden salaisuus on
jo vaikuttamassa;
jahka
vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää,
niin
silloin ilmestyy tuo laiton,
jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava
tulemuksensa ilmestyksellä, tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan
vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä
ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat
kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta
totuuteen, voidaksensa pelastua. Ja sentähden Jumala lähettää
heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen, että
kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan
mielistyneet vääryyteen
Ilm.22:17,20 Ja Henki ja morsian sanovat: "Tule!" Ja joka kuulee, sanokoon: "Tule!" Ja joka janoaa, tulkoon, ja joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi. 20 Hän, joka näitä todistaa, sanoo: "Totisesti, minä tulen pian." Amen, tule, Herra Jeesus!
Kautta ihmiskunnan historian on maailmassa ollut salaseuroja. Vihollinen on saanut paljon pahaa aikaan niiden ihmisten kautta, jotka ovat hyljänneet Raamatun totuuden ja antautuneet ammentamaan voimaa näistä pimeyden lähteistä. Pimeydelle on suuri voitto sinänsä jo se, että sen valtaa paisutellaan.
Todellisuudessa koko maailman mittakaavassa näillä salaseuroilla on vain vähän todellista vaikutusvaltaa. Kriisiajat, kuten nyt, ovat salaseurojen ja valhetiedon levittämisen kulta-aikaa. Se mikä tässä on kaikkein ikävintä - myös uskovaiset ovat hyvin alttiita pitämään totena näitä Raamatun vastaisia skenaarioita.
Raamatun totuus on, ettei saatanalla ole tippaakaan itsenäistä valtaa, ainoastaan sen verran liikkumavaraa mitä Jumala sille sallii. Vihollisen valta riisuttiin Golgatalla.
Kol.2:15 Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun.
Jumala on antanut Jeesukselle kaiken vallan taivaassa ja maan päällä (Matt.28:18). Kun tämä armon aikakausi päättyy ja Israelin jäännös on ottanut vastaan Messiaansa, yksi enkeli tulee taivaasta ja sitoo saatanan tuhanneksi vuodeksi (Ilm.20:1-2).
Uusi maailmanjärjestys kyllä tulee, mutta se tulee Raamatun ilmoittamalla tavalla ja aikataululla (ei salaliittoteorioiden mukaan).
(Wikipedian mukaan) Uusi maailmanjärjestys (lat. Novus Ordo Mundi, engl. New World Order, NWO) viittaa salaliittoteorioihin, joiden mukaan voimakas salaseura olisi tehnyt salaisen suunnitelman kaapatakseen maailmassa vallan ja pystyttääkseen maailmanhallituksen sekä perustaakseen yhden maailmanuskonnon koko maailmaan.
Uuden maailmanjärjestyksen ydinjoukoksi on eri teorioissa ehdotettu muun muassa illuminatia, vapaamuurareita, Bilderberg-ryhmää, Bohemian Grovea, Euroopan Unionia[1]l ja sionisteja.
Erityisen suosittuja salaliittoteoriat Uudesta maailmanjärjestyksestä ovat Yhdysvalloissa.
Nämä järjestöt ovat eniten synnyttäneet salaliittoteorioita. Niiden vaikutusta on suuresti ylikorostettu kautta aikain ja siten saatu aikaan mitä moninaisimpia skenaarioita, joita pyritään parhaansa mukaan soveltamaan Raamatun profetaaliseen ilmoitukseen.
On selvää, että
PORTTOKIRKKO tulee syntymään roomalaiskatolisen kirkon helmaan (EKUMENIAN TULOKSENA) ja ANTIKRISTUS NOUSEE - KAUPANKÄYNTI VAIN MIKROSIRUN OMISTAJILLA (oikeassa kädessä tai otsassa, Ilm.13:16-17), MUTTA KAIKKI TÄMÄ VASTA SEURAKUNNAN YLÖSOTON JÄLKEEN.
Nämä asiat ovat Raamatun ilmoituksia jo kahden vuosituhannen takaa.
Kuitenkin tämä kaikki pahuus pääsee täyteen valheelliseen valtaansa vasta seurakunnan ylösoton jälkeen. Se, joka pidättää ja jolla on niin suuri voima, ettei tuonelan portit sitä voi voittaa – on Pyhä Henki uudestisyntyneissä uskovaisissa.
Pyhä Henki myös yhdistää koko Kristuksen ruumiin yhtenäiseksi kokonaisuudeksi koko maailmassa. Niin kauan kuin Pyhä Henki on täällä maanpäällä, ei vihollisella ole sitä valtaa, mitä salaliittoteoreetikot valheellisesti paisuttavat ja levittävät. Hän joka on meissä (uudestisyntyneissä) on suurempi kuin se, mikä on maailmassa (1Joh.4:4).
”Rakkauden kosketus” -ohjelma TV7:ssä torstaina 2.4. antoi niin paljon väärää ja harhaanjohtavaa tietoa kehitettävästä rokotteesta koronavirusta vastaan, että se voi koitua joidenkin kuolemaksi.
13.4.2020 PUHUMAANI VAROITUKSEEN VALHETIEDOSTA ON LIITETTY TÄMÄ HARHAANJOHTAVA OSUUS OHJELMASTA
Tällainen on juuri sitä valhetietoa, että rokotteessa istutettaisiin ihmisiin mikrosiru ja sillä voitaisiin alkaa kontrolloida ihmisten luonnetta ja muuttaa käyttäytymistä. Tälläistä väitettä kuultiin.
Kun rokote aikanaan saadaan, se voi olla monen ihmishengen pelastus. Rokotteesta kieltäytyminen voi päinvastoin johtaa monen ihmisen kuolemaan.
Tällainen valhetieto, ja vieläpä uskovaisten kautta, on todella vahingollista.
TULEVA PEDON MERKKI ON JOTAIN AIVAN MUUTA
Raamatussa varoitetaan pedon merkin ottamisesta, koska merkin ottaminen johtaa peruuttamattomasti kadotukseen.
Ilm.14:9-10 Ja heitä seurasi vielä kolmas enkeli, joka sanoi suurella äänellä: "Jos joku kumartaa petoa ja sen kuvaa ja ottaa sen merkin otsaansa tai käteensä, niin hänkin on juova Jumalan vihan viiniä, joka sekoittamattomana on kaadettu hänen vihansa maljaan, ja häntä pitää tulella ja tulikivellä vaivattaman pyhien enkelien edessä ja Karitsan edessä
Tätä pedon merkkiä aletaan antamaan Raamatun aikataulun mukaan vasta seurakunnan ylösoton jälkeen, vasta kun antikristus on vahvistunut valta-asemassaan.
Sielunvihollisen lyhyt valtakausi toteutuu vasta uskovien ylösoton jälkeen. Jeesuksella on kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
Tällaiset valheuutiset uskovien levittäminä vievät luottamuksen muuhunkin Sanan julistukseen, ja se on juuri sielunvihollisen päämäärä. Kannattaa kuunnella todellisia asiantuntijoita ja tervettä opetusta näissä asioissa. Suosittelen TV7:ssa Pekka Reinikaisen opetusta koronaviruksesta.
NYT ON VALVOTTAVA OPETUSTA, NIIN JULISTAJAN KUIN KUULIJANKIN. OPETTAJILLA ON SUURI VASTUU JUMALAN EDESSÄ.
Paavali neuvoo nuorta Timoteusta:
1Tim.4:16 Valvo itseäsi ja opetustasi, ole siinä kestävä; sillä jos sen teet, olet pelastava sekä itsesi että ne, jotka sinua kuulevat.
Jaakob antaa neuvon Sanan opettajille:
Jaak.3:1-2 Veljeni, älkööt aivan monet teistä pyrkikö opettajiksi, sillä te tiedätte, että me saamme sitä kovemman tuomion. Sillä monessa kohden me kaikki hairahdumme...
Rukoillaan yhdessä:
Herra Jeesus Kristus, varjele meidät kaikelta valhetiedolta ja vihollisen kavalilta juonilta, niin että meidän huomiomme ei kiinnittyisi vääriin asioihin. Anna hengen katseemme olla kiinnitettynä Sinuun ja ajatuksemme pysyä lujasti Pyhässä Sanassasi. Olet Herra Sanassasi itse kehottanut meitä valvomaan ja rukoilemaan joka aika, että meidät katsottaisiin arvollisiksi pakenemaan sitä mikä tuleva on ja seisomaan Ihmisen Pojan edessä.
Herra, tätä me rukoilemme, ja kiitos siitä, että Pyhä Henki meitä tässä auttaa ja saamme olla turvallisella mielellä.
Tule pian, Herramme Jeesus Kristus, Rakas Vapahtajamme!
Aamen!
maanantai 15. marraskuuta 2021
torstai 28. lokakuuta 2021
keskiviikko 27. lokakuuta 2021
maanantai 27. syyskuuta 2021
sunnuntai 19. syyskuuta 2021
maanantai 13. syyskuuta 2021
lauantai 11. syyskuuta 2021
sunnuntai 15. elokuuta 2021
torstai 12. elokuuta 2021
SATEENKAARILIPPU
Sateenkaari on vakava Herran antama liiton merkki, että koko maailmaa ei enää hukuteta vedenpaisumuksella. 1Moos.9:7-17. Mikä sitten on sateenkaarilippu, johon on liitetty sana "Pride" Ylpeys? Pienet lapsetkin opetetaan heiluttamaan tätä lippua.
sunnuntai 1. elokuuta 2021
maanantai 19. heinäkuuta 2021
tiistai 22. kesäkuuta 2021
torstai 27. toukokuuta 2021
sunnuntai 16. toukokuuta 2021
tiistai 11. toukokuuta 2021
perjantai 30. huhtikuuta 2021
torstai 29. huhtikuuta 2021
maanantai 12. huhtikuuta 2021
sunnuntai 28. maaliskuuta 2021
keskiviikko 10. maaliskuuta 2021
VALHEOPETUS JUMALAN ARMOSTA JA RAKKAUDESTA LOPUN AIKANA
Hengellistetty ja maailmasta otettu väärä johtopäätös opetukselle on tämä: Maksetun hinnan suuruudesta voimme päätellä tuotteen arvon. Tästä johdettu ajatus on, että ihmisen arvokkuus on syy siihen, että Jumala lähetti Poikansa maailmaan.
Ei Raamattu opeta näin, vaan Jumalan vaikuttimena on RAKKAUS – Jumalan pyyteetön rakkaus.
Ei isä rientänyt tuhlaajapojan kaulaan sen tähden, että tämä oli niin arvokas palatessaan syntireissultaan – ei, vaan isän ääretön rakkaus poikaansa kohtaan, joka tunnusti syyllisyytensä ja katui tekojaan.
Joh.3:16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
JUMALAN OLEMUS: Hän on Pyhä, Hän on armollinen, Hän on Rakkaus, Hän on Totuus, mutta Hän on myös kiivas Jumala. Jumalan pyhyys sisältää nämä ja vielä muitakin ominaisuuksia, mutta kaikki ominaisuudet ovat täynnä PYHYYTTÄ, mikä on niin käsittämättömän puhdasta ja ylevää, ettei ihmisjärki koskaan yllä sitä käsittämään. Jumalan pyhyyden vähäinenkin ymmärtäminen vaikuttaa meissä Jumalan pelkoa – se on sellaista kunnioitusta, joka on pelon kaltaista ja kuitenkin erilaista kuin meidän käsityksemme luonnollisesta pelosta – Jumalan pelko on syvää, palvovaa kunnioitusta.
Tähän kadotettuun Jumalan pyhyyden tuntemiseen - jossa Aadam ja Eeva paratiisissa saivat hetken vaeltaa – ei voi palata millään ihmisopilla, -viisaudella tai yrittämisellä. Pyhän Jumalan pitää itse pyhittää (erottaa) ihminen jälleen siihen tilaan, että voidaan olla siinä ilmapiirissä, mikä vallitsee Jumalan yhteydessä. Tämän tähden Jumala itse tuli Poikansa kautta poistamaan tämän ihmiselle ylitsepääsemättömän kuilun syntisen ihmisen ja Pyhän Jumalan välillä. Jumala, Immanuel, ristillä meidän sijaisenamme on se tapahtuma, missä yhteys luotiin. Uskon kautta ainoastaan kaikki voidaan ymmärtää. Ristin sanoma on evankeliumi (ilosanoma), Pyhän Jumalan ääretön armo ja rakkauden lahja jokaiselle, joka tahtoo sen ottaa vastaan.
Jeesuksen kautta on kaikki luotu. Jeesuksen kautta on ainoa tie takaisin Jumalan yhteyteen. Jeesus kuoli meidän rikkomustemme tähden ristillä. Hän on Tie, Totuus ja Elämä.
VANHURSKAUTUS = syyttömäksi julistus
Kirjanoppineiden ja fariseusten pyrkimykset lain noudattamisen kautta jäävät kovin kauas pyhyyden vaatimuksesta. Ihmisten omat pyrkimykset päästä syyttömäksi eli vanhurskautua Jumalan edessä ovat aivan turhia yrityksiä.
Matt.5:20 Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.
Lain täyttäminen ja Jumalan pyhyyden saavuttaminen on yhtä mahdotonta kuin uiminen Atlantin yli Amerikkaan. Parhaatkin uimarit hukkuisivat varmasti tätä yrittäessään. Miten Jumala tämä asian on hoitanut? - Uskon kautta sijaisuhriin. Tämä on evankeliumin ydinsanoma. Hebrealaiskirje selvittää tämän juutalaiselle lukijalle perusteellisesti. Juutalaiset ymmärsivät uhraamisen merkityksen vuosisataisena perinteenä. Heidän eläinuhrinsa oli esikuva tulevasta uhrista ja uudesta pappeudesta, joka viittasi Kristukseen; yhdestä ainutkertaisesta uhrista, joka kattoi kaikki vanhan liiton uhrit kerralla ja iankaikkisesti.
JEESUS ON MEIDÄN VANHURSKAUTEMME
Jeesus on ikuisesti otollinen uhri Jumalalle meidän puolestamme – Jeesus on myös meidän ylimmäinen pappimme (Hebr.6:19-20). Ylösnousseen Jeesuksen vanhurskaus on meidän vanhurskautemme. Tämä tarkoittaa sitä, että yhtä puhdas ja pyhä kuin Jeesus on ylimmäisenä pappina Isän luona, yhtä puhtaita ja pyhiä me olemme Jeesuksessa Isän edessä. Vain tämä vanhurskaus kelpaa Jumalalle. Tämä kaikki on lahjana uskon kautta meille annettu.
JUMALAN ARMO JA RAKKAUS ON VOIMALLISTA MUUTTAMAAN IHMISTÄ – JUMALAN MIELEN MUKAAN
Jumalan Pyhä Henki (Kristuksen Henki) tulee uudestisyntymisessä ihmiseen. Yhteys Jeesukseen syntyy uskoon tultaessa. Jeesus on seurakunnan pää Isän valtaistuimen oikealla puolella. Ensimmäisiä merkkejä uudestisyntymisestä on tietoisuus siitä, että on saanut synnit anteeksi ja on Jumalan rakastama lapsi. Tämä saa aikaan kiitollisuutta, halua oppia paremmin tuntemaan rakasta Jeesusta, joka on antanut ihmeellisen rauhan sydämeen. Uudestisyntynyt uskova on heti täysin pyhä ja vanhurskas Jumalan edessä, ja hän kokee rauhaa, koska hänet on armahdettu. Monet saavat kokea sen varsinkin silloin, kun ovat tunnustaneet jollekin uskoontulonsa.
Terve kasvu kumpuaa kiitollisuuden tunteesta suurta Armahtajaa kohtaan ja antaa halun tutustua Häneen paremmin. Tuntemisen kautta myös armon todellisuus ja rauha lisääntyvät Jumalan lapsen sydämessä. (2Piet.1:2-4)
MIKÄ TÄSSÄ LOPUNAJAN EVANKELIOINNISSA ON VIALLA?
Julistuksen lähtökohta on Raamatun mukaan tämä: ”Tehkää parannus ja kääntykää” (Apt.3:19, Mark.1:15, Apt.17:30). Syntinen ihminen etsii armahdusta, johon evankeliumin sanoma antaa vastauksen. Siksi meidän tulee rukoilla Jumalaa, että Hän kutsuu ihmisiä – antaa etsikkoaikoja.
Tämän päivän julistus on paljon irrottautunut parannuksen julistamisesta. Jumalan pyhyys on madallettu, ja syntinen ihminen on korotettu synnin harjoittajana niin kelvolliseksi, että hänet julistetaan sellaisenaan jo niin arvokkaaksi, että Jumala halajaa hänet valtakuntaansa sellaisenaan – ilman katumusta ja parannusta. Seurakunnissa on tänä aikana paljon tällaisia ”lampaita”, jotka eivät ole tulleet lammastarhaan ahtaan portin kautta, vaan heidät on nostettu aidan yli. Tämän todistaa se, että he eivät ole muukalaisia maailmalle vaan vieraita ja kapinoivia Raamatun sanomalle: Jumalan Sanan totuus on toisarvoinen asia. Yhteys ja suvaitsevaisuus ovat nousseet yli kaiken. Pienet kompromissit seuraavat perä perään, ja nyt ollaan jo ajassa, jossa totuus on valitettavasti tyystin kadonnut muutamissa seurakunnissa. Raamatun opetus ei enää liikuta omaatuntoa eikä muuta käytäntöä, niin että Jumalan pelko ja kunnioitus Sanaa kohtaan palautuisi kuulijoiden sydämeen.
Muutama esimerkki siitä, kuinka Jumalan Sanan selvät ohjeet poljetaan jalkoihin:
Parannuksen julistuksen sijaan opetetaan lähestymään ihmisiä – synnin tuskassa kamppailevia ihmisiä – kohottamalla syntisen ihmisen itsetuntoa. Sinä olet arvokas ja Jumala rakastaa sinua (sellaisenaan saat tulla ja pysyä). Tämä sanonta on osaksi aivan Raamatun mukaista, mutta sitä vaarallisempaa, jos ei tarkenneta, mitä Raamattu todella tarkoittaa tällä.
Ensinnäkään ihminen ei ole langenneena ollenkaan hyvä ja kelvollinen. Hänessä on Jumalaa kohtaan kapinallinen asenne Aadamin perintönä. Ihmisessä on ”osa”, jota Jumala halajaa kateuteen asti, ja se on iankaikkinen henki, jonka Jumala puhalsi ihmisen sieraimiin. (Jumalan rakkaus on suurta sääliä, koska ihminen ei koskaan lakkaa olemasta – iankaikkisuus on kadotuksessa ilman Jeesusta). Pelastumaton ihminen on likainen (tuomion alainen Joh.3:36) Pyhän Jumalan edessä, eikä ihmisellä ole mitään mahdollisuuksia oman arvokkuutensa kautta miellyttää Jumalaa. Parhaimmatkin teot ovat Jumalan edessä kuin saastainen vaate. Jos tämä totuus pyritään väärällä kaunopuheisuudella ja ihmiskehulla poistamaan synnissä kamppailevan ihmisen mielestä, on jo saatu aikaan vakava este syntisen ihmisen johdattamiseen todellisen parannuksen paikalle – suurena syntisenä ja armoa etsivänä (sillä sellaiseen tilaan Pyhä Henki tahtoo ihmisen viedä).
Kun Jumalan kutsussa oleva syntinen ihminen seisoo ahtaan portin edessä, hän on Pyhän Hengen puhuttelussa. Pyhä Henki näyttää siinä todeksi synnin, vanhurskauden ja tuomion. Ennen kuin syntinen ihminen astuu ahtaasta portista kaidalle tielle, hän kokee katumusta menneestä vaelluksestaan. Hän näkee oman mahdottomuutensa astua Pyhän Jumalan kasvojen eteen (tilintekoa elämästä). Siinä Pyhä Henki kirkastaa Jeesuksen ristinkuoleman merkityksen. Syntinen tarttuu uskossa kiinni Jeesukseen. Kaikille, jotka ottavat Jeesuksen vastaan Hän antaa voiman (oikeuden) tulla Jumalan lapseksi (Joh.1:12). Tapahtuu Jumalan Pyhän Hengen työ ihmissydämessä – uudestisyntyminen ylhäältä. Vaikka se on ihmiskokemuksena vielä outo tapahtuma, Jumala on ottanut Jeesuksessa ihmisen omaksi lapsekseen. Jumala on siirtänyt syntisen pimeydestä valkeuteen, vihollisen valtakunnasta Jumalan valtakunnan kansalaiseksi (Kol.1:12-14).
Niin kauan kun ihminen elää, on mahdollista pelastua ja päästä osalliseksi Jumalan rakkaudesta, joka on lahjoitettu Jeesuksessa Kristuksessa. Ei enää sen jälkeen!
JEESUS TULEE PIAN NOUTAMAAN OMANSA
1Tess.4:13-18 Mutta me emme tahdo pitää teitä, veljet, tietämättöminä siitä, kuinka poisnukkuneiden on, ettette murehtisi niinkuin muut, joilla ei toivoa ole. Sillä jos uskomme, että Jeesus on kuollut ja noussut ylös, niin samoin on Jumala Jeesuksen kautta myös tuova poisnukkuneet esiin yhdessä hänen kanssaan. Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet. Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa. Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla.
perjantai 26. helmikuuta 2021
tiistai 23. helmikuuta 2021
maanantai 15. helmikuuta 2021
OLEMMEKO ARMOTALOUSKAUDEN VIIMEISELLÄ VUOSIKYMMENELLÄ?
En ole profeetta vaan tutkin Raamatun profeetallista sanaa. Daniel luki Baabelin vankeudessa profeetta Jeremian ilmoitusta ja huomasi kirjoituksista erään aikakauden täyttyvän. Näin Raamattu ilmoittaa sen tapahtuneen:
Dan.9:1-2 Daarejaveksen, Ahasveroksen pojan, ensimmäisenä hallitusvuotena, hänen, joka oli meedialaista sukua ja oli tullut kaldealaisten valtakunnan kuninkaaksi - hänen ensimmäisenä hallitusvuotenaan, minä, Daniel, kirjoituksista huomasin vuosien luvun, josta Herran sana oli tullut profeetta Jeremialle, että Jerusalem oli oleva raunioina seitsemänkymmentä vuotta.
En ole ainoa Sanan tutkija, joka on huomannut tästä meidän ajastamme tämän saman, mitä tulen tuomaan esiin.
2Piet.1:19 Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne.
Tiedän että tämä sanoma, minkä nyt tuon, saa aikaan paljon vastustusta, mutta se on myös lohdutus niille, jotka TODELLA odottavat Jeesusta hakemaan omansa kotiin.
En perustele tätä millään ihmisten tuomilla profetioilla vaan Raamatulla. Viimeisten vuosikymmenien aikana on ollut henkilöitä, jotka ovat tuoneet esiin Jumalan ilmoituksena, että he eivät maista kuolemaa ennenkuin Jeesus tulee hakemaan omansa. He ovat odottaneet innokkaasti ylöstempausta mutta ovat kohdanneet Vapahtajansa kuoleman kautta. Heille tämä kohtaaminen ei suinkaan ole ollut mikään pettymys, koska odottajille on annettu hyvä lupaus Jumalan Sanassa:
Heh.9:27-28 Ja samoinkuin ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta senjälkeen tulee tuomio, samoin Kristuskin, kerran uhrattuna ottaakseen pois monien synnit, on toistamiseen ilman syntiä ilmestyvä pelastukseksi niille, jotka häntä odottavat.
Uskonnollisille ihmisille ja maailmalle tämä on antanut aiheen pilkata, kuinka maailmanlopun ennustajia on aina ollut ja he kaikki ovat erehtyneet. On totta, että tämä antaa viholliselle hyvän aseen hyökätä tätä valtavaa totuutta vastaan, että eräs tärkeimmistä aikakausista on loppusuoralla - nimittäin armon aikakausi - mutta maailmanloppu on vasta yli 1000 vuoden kuluttua.
Nyt ei tarkastella ihmisten tuomia profetioita tästä vuosikymmenestä, jonka uskon olevan armotalouskauden viimeinen – vaan katselemme Raamatusta, miksi olen tullut vakuuttuneeksi tästä asiasta.
YKSI SUKUPOLVI EI KATOA KOKONAAN ARMOTALOUSKAUDEN LOPULLA
Raamattu puhuu viimeisestä armotalouskauden sukupolvesta – ja tämä sukupolvi elää Aadamista eli luomisesta laskien juuri 6. ja 7. vuosituhannen vaihteessa. Tämä Raamatun ilmoittama sukupolvi on saanut olla todistamassa, kuinka Jumala on koonnut kansansa Israelin yhden osan omaan maahansa.
Tämä sukupolvi kokee uskovien ylösoton ja Israelin kansan jäännöksen uudestisyntymisen ja sapatin eli 1000-vuotisen rauhanvaltakunnan tulemisen.
NÄMÄ TAPAHTUMAT TULEMME NYT KATSOMAAN RAAMATUSTA
Israel on ajan kello – tarkemmin sanottuna lopun ajan kello!
1Moos.12:7 Silloin Herra ilmestyi Abramille ja sanoi: "Sinun jälkeläisillesi minä annan tämän maan." Niin hän rakensi sinne alttarin Herralle, joka oli hänelle ilmestynyt.
1Moos.13:14-15 Ja Herra sanoi Abramille, sen jälkeen kuin Loot oli hänestä eronnut: "Nosta silmäsi ja katso siitä paikasta, missä olet, pohjoiseen, etelään, itään ja länteen. Sillä kaiken maan, jonka näet, minä annan sinulle ja sinun jälkeläisillesi ikuisiksi ajoiksi.
Sama lupaus Iisakille (1Moos.26:3) ja Jaakobille (1Moos.28:13). Ja noin 1000 vuotta myöhemmin psalmin kirjoittajalle, muistutus Jumalan uskollisuudesta:
Ps.105:8-11 Hän muistaa liittonsa iankaikkisesti, säätämänsä sanan hamaan tuhansiin polviin, liittonsa, jonka hän teki Aabrahamin kanssa, ja Iisakille vannomansa valan. Hän vahvisti sen käskyksi Jaakobille, Israelille iankaikkiseksi liitoksi. Hän sanoi: "Sinulle minä annan Kanaanin maan, se olkoon teidän perintöosanne."
Lupaus ja liitto Kanaanin maasta on todella luja liitto Jumalan ja Israelin välillä:
Jer.33:25-26 Näin sanoo Herra: Jos minun liittoni päivän ja yön kanssa on olematon, jos en ole säätänyt taivaan ja maan lakeja, niin minä myös hylkään Jaakobin ja palvelijani Daavidin jälkeläiset, niin etten ota hänen jälkeläisistänsä hallitsijoita Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin jälkeläisille. Sillä minä käännän heidän kohtalonsa ja armahdan heitä.
Näiden Jumalan Sanan kohtien perusteella voimme olla vuorenvarmoja siitä, että Jumala ei ole hyljännyt eikä perunut liittosopimustaan Israelin ja itsensä välillä:
Hes.36: 24-25 Minä otan teidät pois pakanakansoista ja kokoan teidät kaikista maista ja tuon teidät omaan maahanne. Ja minä vihmon teidän päällenne puhdasta vettä, niin että te puhdistutte; kaikista saastaisuuksistanne ja kaikista kivijumalistanne minä teidät puhdistan.
SEURAKUNNAN YLÖSOTTO ENNEN ISRAELIN KÄÄNTYMYSTÄ
Room 11: 25-29 Sillä minä en tahdo, veljet - ettette olisi oman viisautenne varassa - pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus - hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut, ja niin kaikki Israel on pelastuva, niinkuin kirjoitettu on: "Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista. Ja tämä on oleva minun liittoni heidän kanssaan, kun minä otan pois heidän syntinsä." Evankeliumin kannalta he kyllä ovat vihollisia teidän tähtenne, mutta valinnan kannalta he ovat rakastettuja isien tähden. Sillä ei Jumala armolahjojansa ja kutsumistansa kadu.
Olemme eläneet tätä siirtymäaikaa vähän yli 100 vuotta. Todellinen virstanpylväs ja kaikille kansoille annettu merkki (viiri, lippu) profetian toteutumisesta tapahtui v. 1948 toukokuun 15. päivänä. Israel julistautui itsenäiseksi kansakunnaksi pitkän pakanakansoissa tapahtuneen erämaavaelluksen jälkeen. Jumalan katse kääntyi jälleen kansansa puoleen!
ISRAEL AUTIONA 1800-LUVULLA
Tämän ajanjakson suuri käännekohta ilmoitettiin Jesajalle seuraavasti n.700 eKr.:
Jes.6:9-13 "Mene ja sano tälle kansalle: 'Kuulemalla kuulkaa, älkääkä ymmärtäkö, näkemällä nähkää, älkääkä käsittäkö.' Paaduta tämän kansan sydän, koveta sen korvat, sokaise sen silmät, ettei se näkisi silmillään, ei kuulisi korvillaan, ei ymmärtäisi sydämellään eikä kääntyisi ja parannetuksi tulisi." Mutta minä sanoin: "Kuinka kauaksi aikaa, Herra?" Hän vastasi: "Siihen asti, kunnes kaupungit tulevat autioiksi, asumattomiksi, ja talot tyhjiksi ihmisistä ja pellot on hävitetty erämaaksi; kunnes Herra on karkoittanut ihmiset kauas ja suuri autius tullut keskelle maata. Ja jos siellä on jäljellä kymmenes osa, niin hävitetään vielä sekin. Mutta niinkuin tammesta ja rautatammesta jää kaadettaessa kanto, niin siitäkin: se kanto on pyhä siemen."
Aution maan merkki: Paatumuksen ajan päättymisen merkki on
ISRAELIN AUTIUS 1800-luvulla
”Maa on mitä suurimmassa määrin tyhjä asukkaista, ja siten maan suurin tarve on saada asukaskanta.” (Brittiläinen Palestiinan konsuli v. 1857)
”Jisreelin laaksossa näkymät eivät juuri mieltä kohottavia ole. Ei löydy ainoatakaan kylää koko sen laajalla alueella, ei kolmenkymmenen mailin etäisyydellä kummassakaan suunnassa. Löytyy kyllä kaksi tai kolme pientä ryhmää beduiinitelttoja, mutta ainuttakaan pysyvää asutusta ei löydy. Voi kulkea kymmenen mailia näkemättä kymmentä enempää ihmistä.” (Mark Twainin matkakertomuksesta vuodelta 1867)
Näitä silminnäkijöiden todistuksia 1800-luvun Palestiinan autiudesta on monia muitakin.
ISRAELIN JA SIIRTOMAIDEN ITSENÄISTYMINEN – VIIMEISEN SUKUPOLVEN MERKKI
Luuk.21:29-36 Ja hän puhui heille vertauksen: "Katsokaa viikunapuuta ja kaikkia puita. Kun ne jo puhkeavat lehteen, niin siitä te näette ja itsestänne ymmärrätte, että kesä jo on lähellä. Samoin te myös, kun näette tämän tapahtuvan, tietäkää, että Jumalan valtakunta on lähellä. Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki tapahtuu. Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa. Mutta pitäkää vaari itsestänne, ettei teidän sydämiänne raskauta päihtymys ja juoppous eikä elatuksen murheet, niin että se päivä yllättää teidät äkkiarvaamatta niinkuin paula; sillä se on saavuttava kaikki, jotka koko maan päällä asuvat. Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa, että saisitte voimaa paetaksenne tätä kaikkea, mikä tuleva on, ja seisoaksenne Ihmisen Pojan edessä."
K.O. Syväntö vihkosessaan ”Vanhan testamentin käännösvirheistä”:
Ps.102:17: ”Kun Herra rakentaa Siionin ja ilmestyy kunniassaan”
Tämä on hyvin tärkeä ennustus, joka huonosti suomennettuna on jäänyt hämäräksi. Lauseen pitäisi kuulua: ”Kun Herra rakentaa (fut.) Siionin, Hän ilmestyy (pian) kirkkaudessaan.” Ts. Israelin jälleenrakentaminen on tärkeä ajan merkki siitä, että Herran tulemus on lähellä. Tähän asiaan liittyy läheisesti Ps.102:19: ”Tämä kirjoitettakoon tulevalle polvelle.”
Oikea käännös on: ”Tämä kirjoitettakoon viimeiselle sukupolvelle.” Hepreassa on selvästi ”DOR AHARON” = viimeinen sukupolvi. Me elämme NYT tämän viimeisen sukupolven aikaa vähän ennen Herran tulemusta. Vrt. 1Tess.4:13-18.
PSALMISTA 102 Risto Santala mainitsee kirjassaan ”Kristinuskon juuret” sivulla 136:
”Jeesus käytti tätä psalmia eskatologisessa puheessaan Matt.24, Luuk. 21. ja Mark.13. Psalmin 102 sanonnoista on selvä linja evankeliumeihin. Psalmissa käytetään kirjallisuuden teknistä termiä ”door aharon” eli viimeinen sukupolvi. Myös Kuolleenmeren kääröt kuvaavat lopunajan kriisin sukupolvea samalla sanonnalla ”door aharon”. Tämä käy ilmi mm. Damaskuksen fragmentista, sekä Habakukin kommentaarista. Koska juutalaisella kirjallisuudella on erikseen usein esiintyvä käsite ”door habaa” eli ”tuleva polvi” on tärkeä tämä oikea eskatologinen näkökulma ”viimeinen sukupolvi”.
Jumala muistaa liittonsa Israelin kanssa, ja sen lopullinen toteutuminen on alkanut yli 100 vuotta sitten. Meille pakanoille suuri merkki tästä oli Israelin itsenäistyminen 72 vuotta sitten!
Tämä sukupolvi elää juuri nyt eikä tule katoamaan – se on jo hyvin iäkäs sukupolvi, mikä tietää sitä, että armon aikaa ei ole enää paljon jäljellä. Se päättyy ylöstempaukseen aivan minä hetkenä tahansa!
KUUSI PÄIVÄÄ ON MYÖS 6000 VUOTTA
Ylösotto tapahtuu yllättäen, ”sinä hetkenä, jona ette luule” (Matt.24:44)
Siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan - me tiedämme sen sukupolven, jonka aikana tämä kaikki tapahtuu, ja se on juuri meidän sukupolvemme. Sukupolvi joka elää 6000. ja 7000. vuoden taitekohdassa. (P. Reinikainen!) Silloin Israel, viikunapuu, on puhjennut lehteen ja valmistautuu kohtaamaan paahtavan kesähelteen eli Jaakobin ahdistuksen ajan. Suuri ahdistus ja vihan aika ovat samaa tapahtumaa… Tällä ajalla on monta nimeä, ja ne kaikki tarkoittavat samaa aikaa (Sef.1:15-16).
”Luominen”-lehti – uskovien tiedemiesten tutkimuksia sisältävä – puhuu aivan oikein 6000 vuodesta. Tämä aika on myös laskettavissa Raamatusta. Hoosean kirjassa on maininta kolmesta päivästä – jotka tarkoittavat aivan selvästi 3000 vuotta. Siitä käy ilmi, mistä nämä kolme viimeistä vuosituhatta alkavat:
Hoos.5:15 Minä menen takaisin paikoilleni, kunnes he ovat syystänsä kärsineet ja etsivät minun kasvojani: ahdistuksessansa he minua etsivät.
Tässä on Hoosean profetia Kristuksen nousemisesta Öljymäeltä Isän luo (Apt.1:9). Talmudin mukaan tämä on tapahtunut 40 vuotta ennen temppelin hävitystä eli v. 30 jKr. (temppeli tuhoutui v. 70 jKr.) (Risto Santalan ”Kristinuskon juuret”)
Hoos.6:1-2 Tulkaa, palatkaamme Herran tykö, sillä hän on raadellut meitä, ja parantaa meidät, hän on lyönyt meitä, ja sitoo meidät. Hän tekee meidät eläviksi kahden päivän kuluttua, kolmantena päivänä hän meidät herättää, ja me saamme elää hänen edessänsä.
Yksi päivä on niinkuin 1000 vuotta ja 1000 vuotta niinkuin yksi päivä (2Piet.3:8).
Lutherin laskelma Aadamista Jeesuksen syntymään on 3970 vuotta, eli 6000 vuotta täyttyisi meidän ajanlaskumme mukaan v. 2030. Tämä pitää yhtä Hoosean profetian kanssa. Nyt on syytä huomioida se, että tämä ei tarkoita sitä, että Jeesus tulisi noutamaan seurakuntaansa vasta silloin. Hoosean profetia koskee juutalaisten pelastusta!
Tämä on toteutunut – Israel on 2000 vuoden (kahden päivän) jälkeen kotona itsenäisenä valtiona, ja messiaaninen rauhan valtakunta on pian alkamassa! Jaakobin ahdistus, antikristuksen aika – 7 vuotta - edeltää rauhan aikaa.
Sapatti on levon aika:
Heb.4:1-9 Varokaamme siis, koska lupaus päästä hänen lepoonsa vielä pysyy varmana, ettei vain havaittaisi kenenkään teistä jääneen taipaleelle. Sillä hyvä sanoma on julistettu meille niinkuin heillekin; mutta heidän kuulemansa sana ei heitä hyödyttänyt, koska se ei uskossa sulautunut niihin, jotka sen kuulivat. Sillä me pääsemme lepoon, me, jotka tulimme uskoon, niinkuin hän on sanonut: "Ja niin minä vihassani vannoin: 'He eivät pääse minun lepooni'", vaikka hänen tekonsa olivat valmiina maailman perustamisesta asti. Sillä hän on jossakin sanonut seitsemännestä päivästä näin: "Ja Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikista teoistansa"; ja tässä taas: "He eivät pääse minun lepooni." Koska siis varmana pysyy, että muutamat pääsevät siihen, ja ne, joille hyvä sanoma ensin julistettiin, eivät päässeet siihen tottelemattomuuden tähden, niin hän taas määrää päivän, "tämän päivän", sanomalla Daavidin kautta niin pitkän ajan jälkeen, niinkuin ennen on sanottu: "Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne." Sillä jos Joosua olisi saattanut heidät lepoon, niin hän ei puhuisi toisesta, senjälkeisestä päivästä. Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva.
Barnabaan kirje
Barnabaan kirjettä harkittiin yhdessä vaiheessa Uuden Testamentin kaanoniin. Suuri 19. vuosisadan oppinut, J.B. Lightfoot, julkaisi kuuluisan englanninkielisen käännöksen, josta seuraava valinta on otettu. Tiivistettynä se esittää käsityksen, jonka uskotaan olleen yleinen Jeesuksen opetuslasten keskuudessa ensimmäisellä vuosisadalla:
“Sapatista hän puhuu luomisen alussa; Ja Jumala teki kättensä työt kuudessa päivässä. Hän lopetti seitsemäntenä päivänä ja lepäsi silloin ja hän pyhitti sen. Ottakaa vaari lapset, mitä se merkitsee; Hän lopetti kuudessa päivässä. Hän tarkoitti sitä, että kuudessatuhannessa vuodessa Herra vie kaikki asiat päätökseen; sillä päivä hänelle merkitsee tuhatta vuotta; ja tämän hän itse todistaa minulle sanoen; Katso, Herran päivä on oleva kuin tuhat vuotta. Siksi lapset, kuudessa päivässä, eli kuudessa tuhannessa vuodessa, kaikki on tuleva loppuun. Ja Hän lepäsi seitsemäntenä päivänä; tätä Hän tarkoittaa; kun Hänen Poikansa tulee ja lakkauttaa Laittoman ajan, tuomitsee jumalattoman ja muuttaa auringon, kuun ja tähdet, niin silloin Hän todella lepää seitsemäntenä päivänä” (Barnabas 15:3-5).
Seitsemäs päivä on viimeinen päivä, ja se on sapatti, 1000-vuotisen rauhanvaltakunnan päivä. Seurakunta on temmattu (pakanain täysi luku Room.11:25-27), ennen kuin Israelin jäännös on ottanut vastaan Jeesuksen.
Vihan ajan marttyyrit ja uskoon tulleet herätetään rauhan valtakuntaan (Ilm.20:4). Alkaa Messiaan hallinta-aika.
tiistai 2. helmikuuta 2021
TULEE YÖ JOLLOIN EI KUKAAN VOI TYÖTÄ TEHDÄ
Tulee hengellinen yö. Milloin se on, ja mitä se tarkoittaa? Tätä käsittelen nyt sen ymmärryksen mukaan, mikä minulla on Raamatusta.
Tähän liittyvät tapahtumat koskettavat seurakuntaa, antikristuksen ilmestymistä ja Israelin suhdetta Messiaaseen.
Lähdemme liikkeelle Jeesuksen tulosta noutamaan seurakuntaansa – morsiantaan. Tapahtuuko tämä ylöstempaus ennen suurta ahdistusta, sen puolessa välissä vai ahdistuksen (vihan ajan) lopulla?
SEURAKUNNAN YLÖSTEMPAUS - ennen hengellistä yötä (jolloin ei enää kukaan voi työtä tehdä) ja ennen antikristusta
Luuk.17:26-29 Ja niinkuin kävi Nooan päivinä, niin käy myöskin Ihmisen Pojan päivinä: he söivät, joivat, naivat ja menivät miehelle, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin; ja vedenpaisumus tuli ja hukutti heidät kaikki. Niin myös, samoin kuin kävi Lootin päivinä: he söivät, joivat, ostivat, myivät, istuttivat ja rakensivat, mutta sinä päivänä, jona Loot lähti Sodomasta, satoi tulta ja tulikiveä taivaasta, ja se hukutti heidät kaikki,
Millaisiin päiviin Jeesus tässä viittaa? Palataan edelläoleviin jakeisiin.
Ensin Jeesus puhuu päivistä monikossa eli siitä, millainen aika vallitsi ennen sitä määrättyä päivää, jolloin Nooan perhe astui arkkiin ja Loot lähti Sodomasta.
Aika juuri ennen lähtöä oli syntistä, kiireistä – kaupankäynti vilkasta, rakentaminen vilkasta – elämä oli maailman ihmisten mielestä aivan normaalia – ainakin suuressa osassa maailmaa.
Synnin mitta oli täyttynyt!
Luuk.17:30 samoin käy sinä päivänä, jona Ihmisen Poika ilmestyy.
Samassa asiayhteydessä Jeesus sanoo: Siitä päivästä jolloin lähdetään...
Luuk.17:34-35 Minä sanon teille: sinä yönä on kaksi miestä yhdellä vuoteella; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään. Kaksi naista jauhaa yhdessä; toinen korjataan talteen, mutta toinen jätetään." (jae 36 puuttuu)
Bibliassa: Minä sanon teille: sinä yönä ovat kaksi yhdellä vuoteella, yksi otetaan ylös, ja toinen jätetään. Kaksi ynnä jauhavat: yksi otetaan ylös, ja toinen jätetään. 36. Kaksi ovat kedolla: yksi otetaan ylös, ja toinen jätetään.
Ylösotto tapahtuu yllättäen ”sinä hetkenä, jona ette luule” (Matt.24:44). Siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan - me tiedämme sen sukupolven, jonka aikana tämä kaikki tapahtuu, ja se on juuri meidän sukupolvemme; sukupolvi, joka elää 6000 ja 7000 vuoden taitekohdassa. Jolloin Israel, viikunapuu, on puhjennut lehteen ja valmistautuu kohtaamaan paahtavan kesähelteen eli Jaakobin ahdistuksen ajan. Suuri ahdistus ja vihan aika ovat samaa tapahtumaa… Tällä ajalla on monta nimeä ja ne kaikki tarkoittavat samaa aikaa.
Sef.1:15 Vihan päivä on se päivä, tuskan ja ahdistuksen päivä, häviön ja hävityksen päivä, pimeyden ja synkeyden päivä, pilven ja sankan sumun päivä
Seurakunta ei ole tässä ajassa, koska on kysymys Jumalan tuomiosta ja rangaistuksesta synnin tähden! Morsiamen (synnit) rangaistus rikkomuksista ja pahoista teoista on kärsitty ja kannettu Golgatan ristillä – meistä on maksettu kallis lunastushinta.
1Piet.1:18-19 tietäen, ettette ole millään katoavaisella, ette hopealla ettekä kullalla, lunastetut turhasta, isiltä peritystä vaelluksestanne, vaan Kristuksen kalliilla verellä, niinkuin virheettömän ja tahrattoman karitsan
Jes.26:21 Sillä katso, Herra lähtee asuinsijastaan kostamaan maan asukkaille heidän pahat tekonsa, ja maa paljastaa verivelkansa eikä surmattujansa enää peitä."
Kun on armahdettu, ei anteeksisaadusta rikoksesta enää rangaista! Jeesus kärsi rikkomustemme tähden, Hän otti päällensä meidän rangaistuksemme – Hän kuoli ristillä meidän sijaisenamme!
Jes.53:5 mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.
LOOTIN PITI LÄHTEÄ ENNEN TUHOA
Enkelit hoputtivat Lootia lähtemään Sodomasta, koska tuho oli tulossa.
1Moos.19:15-17 Aamun sarastaessa enkelit kiirehtivät Lootia sanoen: "Nouse, ota vaimosi ja molemmat tyttäresi, jotka ovat luonasi, ettet hukkuisi kaupungin syntivelan tähden." Ja kun hän vielä vitkasteli, tarttuivat miehet hänen käteensä sekä hänen vaimonsa ja molempien tyttäriensä käteen, sillä Herra tahtoi säästää hänet, ja veivät hänet ulos ja jättivät hänet ulkopuolelle kaupunkia. Ja viedessään heitä ulos sanoi mies: "Pakene henkesi tähden, älä katso taaksesi äläkä pysähdy mihinkään lakeudella. Pakene vuorille, ettet hukkuisi."
Meitäkin kehotetaan valvomaan JA RUKOILEMAAN, että PÄÄSEMME pakenemaaan ennen tulevaa tuhoa.
Luuk.21:26 Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa, että saisitte voimaa paetaksenne tätä kaikkea, mikä tuleva on, ja seisoaksenne Ihmisen Pojan edessä."
(teidät katsottaisiin arvollisiksi pakenemaan .. Kuningas Jaakon käännöksessä)
Huom! Jeesus ei kehota rukoilemaan voimaa (arvollisuutta) käydä läpi tulevaa katastrofin aikaa vaan voimaa (arvollisuutta) paeta sitä! Minne? Ylösottoon…
PYHÄN HENGEN SINETTI on jokaisella seurakuntalaisella, joka on merkitty taivaassa Elämän kirjaan (Kristuksen ruumis, morsian)
Kaikki, joissa on Pyhän Hengen sinetti, nousevat Jeesusta vastaan pilviin, kuuluvatpa mihin seurakuntaan tahansa. Jos ei ole sinettiä, ei pääse mukaan, vaikka nimi olisi jonkin paikallisen kirkon tai seurakunnan kirjoissa.
Ef.1:13-14 Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti, sen, joka on meidän perintömme vakuutena, hänen omaisuutensa lunastamiseksi - hänen kirkkautensa kiitokseksi.
Ef. 4:30 Älkääkä saattako murheelliseksi Jumalan Pyhää Henkeä, joka on teille annettu sinetiksi lunastuksen päivään saakka.
JUMALAN PASUUNAN KUULUESSA
Pyhä Henki muuttaa silmänräpäystäkin nopeammin meidän ruumiimme ylösnousemushetkellä kirkastetuksi ruumiiksi.
Fil.3:20-21 Mutta meillä on yhdyskuntamme taivaissa, ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi, joka on muuttava meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi sillä voimallaan, jolla hän myös voi tehdä kaikki itsellensä alamaiseksi.
Room.8:11 Jos nyt hänen Henkensä, hänen, joka herätti Jeesuksen kuolleista, asuu teissä, niin hän, joka herätti kuolleista Kristuksen Jeesuksen, on eläväksitekevä myös teidän kuolevaiset ruumiinne Henkensä kautta, joka teissä asuu.
Morsian rakastaa Ylkäänsä ja odottaa malttamattomana.
Morsian kokee parhaillaan maailmassa synnytystuskaa ja koti-ikävää.
Room.8:18-23 Sillä minä päätän, että tämän nykyisen ajan kärsimykset eivät ole verrattavat siihen kirkkauteen, joka on ilmestyvä meihin. Sillä luomakunnan harras ikävöitseminen odottaa Jumalan lasten ilmestymistä. Sillä luomakunta on alistettu katoavaisuuden alle - ei omasta tahdostaan, vaan alistajan - kuitenkin toivon varaan, koska itse luomakuntakin on tuleva vapautetuksi turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen. Sillä me tiedämme, että koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa hamaan tähän asti; eikä ainoastaan se, vaan myös me, joilla on Hengen esikoislahja, mekin huokaamme sisimmässämme, odottaen lapseksi-ottamista, meidän ruumiimme lunastusta
MITÄ TAPAHTUU TÄMÄN YLÖSOTON YHTEYDESSÄ JA SEN JÄLKEEN
Jes.57:1-2 Vanhurskas hukkuu (katoaa), eikä kukaan pane sitä sydämelleen, hurskaat miehet otetaan pois kenenkään siitä välittämättä, sillä vanhurskas otetaan pois pahuutta näkemästä. Hän menee rauhaan: jotka vakaasti vaeltavat, he saavat levätä kammioissansa.
Suuri myllerrys – sota tai muu katastrofi - vie suurelta osin tänne jäävien ihmisten huomion pois siitä, mihin uskovaiset katosivat, samoin kuin Sodoman asukkaat eivät ehtineet miettiä Lootin perheen lähtöä, koska alkoi sataa tulta ja tulikiveä taivaasta. Tähän viittaa
Tähän samaan tapahtumaan viittaa Jes.26:19-21 ja Habakuk 3:10-14. Habakukin kommentaarissa on maininta, että se kirjoitettakoon viimeiselle sukupolvelle – meille!
TEMPAUKSEN JÄLKEEN TULEE JOKSIKIN AIKAA YÖ, JOLLOIN EI KUKAAN VOI TYÖTÄ TEHDÄ
On kyse hengellisestä yöstä, josta Jeesus mainitsi;
Joh.9:4-5 Niin kauan kuin päivä on, tulee meidän tehdä hänen tekojansa, joka on minut lähettänyt; tulee yö, jolloin ei kukaan voi työtä tehdä. Niin kauan kuin minä maailmassa olen, olen minä maailman valkeus."
Jeesus on maailman valo, ja niin kauan kun Jeesus on täällä, ei tule sellaista aikaa, jolloin kaikki hengellinen työ pysähtyisi.
ONKO PYHÄN HENGEN VALO OLLUT POISSA HELLUNTAIN JÄLKEEN?
Nyt onkin tärkeä huomata tämä seikka - onko Jeesus vielä täällä valona ja milloin tämä valo poistuu?
Poistuiko valo maailmasta silloin, kun Jeesus nousi Isän luokse taivaaseen? Ei!
Hän on täällä Pyhän Henkensä kautta – seurakunnassa. Niin kauan kun seurakunta on täällä, ei ole yön aika. Kun Pyhä Henki vie seurakunnan kotiin, tulee maailmaan kaikkein pimein aika, mitä on koskaan ollut.
Joh.14:18-20 En minä jätä teitä orvoiksi; minä tulen teidän tykönne. Vielä vähän aikaa, niin maailma ei enää minua näe, mutta te näette minut; koska minä elän, niin tekin saatte elää. Sinä päivänä te ymmärrätte, että minä olen Isässäni, ja että te olette minussa ja minä teissä
Jeesus elää uudestisyntyneissä ihmisissä (Apt.8:9) – me olemme nyt maailman valo – olemme Kristuksen ruumis – seurakunta, jota ei tuonelan portit voita
Matt.5:14-16, ”Te olette maailman valkeus.”. Matt.16:18-19 ”..Minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan portit eivät sitä voita” Ef.1:22-23 (Kristus on pää, ja me olemme Hänen ruumiinsa maan päällä)
YLÖSOTON JÄLKEEN TULEE HENGELLINEN YÖ AJAKSI
Aam.8:11-12 Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, Herra, jolloin minä lähetän nälän maahan: en leivän nälkää enkä veden janoa, vaan Herran sanojen kuulemisen nälän. Silloin he hoippuvat merestä mereen, pohjoisesta itään; he samoavat etsien Herran sanaa, mutta eivät löydä.
Jes.29:11-12 Niin on kaikki ilmoitus teille niinkuin lukitun kirjan sanat; jos se annetaan kirjantaitavalle ja sanotaan: "Lue tämä", niin hän vastaa: "Ei voi, sillä se on lukittu", ja jos kirja annetaan kirjantaitamattomalle ja sanotaan: "Lue tämä", niin hän vastaa: "En osaa lukea."
MIKÄ VOIMA MAAILMASSA ON NIIN SUURI, ETTÄ SE VOI ESTÄÄ TÄYDELLISTÄ PIMEYTTÄ – ANTIKRISTUKSEN VALTAANNOUSUA?
Ainoa voima joka pidättää valheen kaikkea voimaa – antikristusta – on Pyhä Henki. Ja koska Pyhä Henki ja Morsian sanovat – Tule!
2Tess.2:6-12 Ja nyt te tiedätte, mikä pidättää, niin että hän vasta ajallansa ilmestyy. Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää, niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä, tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua. Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen, että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.
Se joka pidättää, on maskuliini eli PERSOONA, Hän pidättää. On kyse persoonasta – kuka on niin mahtava ja voimallinen persoona, joka voi pidättää saatanan voimaa? Ainoastaan Pyhä Henki. Koska Hän on seurakunnan (todellisen Kristuksen ruumiin yhdistäjä), jota ei tuonelan portit voi voittaa – Pyhä Henki ja Morsian, jotka sanovat ”Tule!” poistuu täältä maan päältä – ajaksi.
Tämän vuoksi Pyhä Henki ja Morsian ovat yhtä maan päällä.
Ilm.22:17,20 Ja Henki ja morsian sanovat: "Tule!" Ja joka kuulee, sanokoon: "Tule!" Ja joka janoaa, tulkoon, ja joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi Hän, joka näitä todistaa, sanoo: "Totisesti, minä tulen pian." Amen, tule, Herra Jeesus!
Kun Pyhä Henki on vienyt seurakunnan Kotiin, viholliselta poistuvat kaikki valheihmeiden esteet – väärä profeetta ja antikristus nousevat valtaan.
PYHÄ HENKI PALAA TAKAISIN, JA JUUTALAISIA JA PAKANOITA TULEE USKOON, JA HE OVAT TULEVAN 1000-VUOTISEN VALTAKUNNAN ENSIMMÄISET ASUKKAAT.
Antikristuksen vainot ja vaikeat ajat eivät voi estää ihmisten uskoontuloa, kun Pyhä Henki palaa takaisin ja 144 000 juutalaista lähtee julistamaan valtakunnan evankeliumia – kaikille kansoille. Koko juutalainen jäännös pelastuu Jaakobin ahdistuksen aikana.
Room.11:25-27 Sillä minä en tahdo, veljet - ettette olisi oman viisautenne varassa - pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus - hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut, ja niin kaikki Israel on pelastuva, niinkuin kirjoitettu on: "Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista. Ja tämä on oleva minun liittoni heidän kanssaan, kun minä otan pois heidän syntinsä
Apt.15:14-17 Simeon on kertonut, kuinka Jumala ensi kerran katsoi pakanain puoleen ottaakseen heistä kansan omalle nimellensä. Ja tämän kanssa pitävät yhtä profeettain sanat, sillä näin on kirjoitettu: 'Sen jälkeen minä palajan ja pystytän jälleen Daavidin sortuneen majan; minä korjaan sen repeämät ja nostan sen jälleen pystyyn, että jäljelle jääneet ihmiset etsisivät Herraa, ynnä kaikki pakanat, jotka ovat minun nimiini otetut, sanoo Herra, joka tämän tekee
Raijan todistus
-
SEURAKUNNAN YLÖSOTTO JA VALTAKUNTIEN TUHO (Kirja on julkaistu vuonna 2001) Esipuhe: Tämän kirjan juuret ulottuvat aina 70-l...
-
AIKAA EI ENÄÄ ANNETA (Kirja on julkaistu vuonna 1993) Esipuhe Jumalan armosta sain vastaanottaa Jeesuksen Kristuksen henkilö...