JOTTA LÄHI-IDÄN TAPAHTUMIEN TOSIASIAT EIVÄT UNOHTUISI
Palestiinaa, joka on entistä
juutalaisten Kanaanin maata, ovat hallinneet roomalaiset,
bysanttilaiset, muslimit ja ristiritarit, Egyptin mamelukit ja Turkin
ottomaanit vuosina 1517 - 1917. Lähihistoriassa Palestiinaa
hallitsivat englantilaiset vuosina 1917 - 1948 sen jälkeen, kun
Turkin ottomaanien ylivalta romahti Ensimmäisessä maailmansodassa.
Palestiinan hallinnon ensimmäisenä toimenpiteenä Englanti antoi
vuonna 1917 ns. Balfourin periaatejulistuksen juutalaisten
kansalliskodin perustamisesta.
Kansainliiton Englannille 24.7.1922
myöntämällä mandaattialueen oikeudella Englanti erotti
hyväntahtoisuutta osoittaen Jordanjoen itäpuolisen laajan
Transjordanian alueen arabivaltioksi (4/5 osa koko mandaattialueesta,
joka vuodesta 1946 lähtien Jordanian valtio). Kansainliiton päätös
edellytti, että samalla juutalaisille jää kansankodiksi
Transjordaniasta länteen oleva alue, joka tunnetaan nimellä
Palestiina ja joka on nykyään Israelin valtion aluetta. Jaon
hyväksyivät juutalaiset, arabit eivät.
Juutalaisille tarkoitetusta Palestiinan
alueesta YK:n toimesta erotettiin 29.11.1947 vielä Länsiranta eli
Judea ja Samaria erilliseksi arabivaltioksi USA:n ja Neuvostoliiton
hyväksyessä jakosuunnitelman. (Huom. Jo toinen arabivaltio
alkuperäiselle mandaattialueelle.) Jälleen jaon hyväksyivät
juutalaiset, muttei arabit, ja nykyinen kutsu pyhään jihad-sotaan
Israelia vastaan julistettiin. Seurasi Libanonin, Irakin, Syyrian,
Egyptin ja Transjordanian sotajoukkojen laajamittainen varustelu
juutalaisten tuhoamiseksi.
Sodan lähestyessä kehotettiin
alueella olevia arabeja poistumaan siksi pariksi viikoksi, mitä
juutalaisten "sukupuuttoon hävittämissodan verilöyly"
kestäisi (Arabiliiton pääsihteeri Azzam-Pashan ilmaisu 15.5.1948
tulevan sodan tavoitteesta).
Israelin julistautuessa itsenäiseksi
valtioksi 14.5.1948 arabit aloittivat seuraavana päivänä sodan.
Sekä määrällisesti että laadullisesti huonosti aseistautuneena
Israel kaikkien hämmästykseksi voitti sodan.
Noin 750000 arabia oli noudattanut
kehoitusta poistua alueelta ja he jäivät sodan päätyttyä
pakolaisleireille YK:n ruokittaviksi ja siemeneksi myöhemmille
Israelin vastaisille toiminnoille. Yksikään arabivaltio ei
suostunut asuttamaan heimovelipakolaisia, ei edes Jordania, jonka
väestöstä 60% on samaa arabikansaa kuin pakolaiset (Syyriasta,
Libanonista, Irakista, Egyptistä jne. tulleita arabeja).
Tiedotusvälineet usein korostavat
arabipakolaisten vakavaa ongelmaa samalla jättäen mainitsematta
toisen pakolaisryhmän, nimittäin sodan jälkeen arabimaiden
karkoittamat ja putipuhtaaksi ryöstämät noin miljoona juutalaista.
Näistä Israel asutti 700 000, loput muuttivat Eurooppaan,
Yhdysvaltoihin ja Kanadaan. Lisäksi Israel otti alueelleen takaisin
halukkaat arabit, noin 130 000. Nykyään Israelissa asuu noin 950
000 arabia täydellisin kansalaisoikeuksin.
* * * *
Aselepolinjojen muotouduttua 1949
Israelin valtion alueeksi jäi alle 20% alkuperäisestä Englannin
mandaattialueesta Jordanian liittäessä Länsirannan sekä
Itä-Jerusalemin Transjordanian alueeseensa. Nykyään paljon
kiistelty palestiinalaisvaltio on jo käytännössä olemassa ja se
on Jordania, jossa väestö on samaa arabikansaa kuin
ns."palestiinalaiset" (=arabien Israelia vastaan käymässä
hyökkäyssodassa pakolaisiksi joutuneita arabeja, joita arabivaltiot
eivät suostu asuttamaan). Korostettakoon myös, että Israelin
valtio on olemassa YK:n nimenomaisella päätöksellä.
Kesäkuussa 1967 arabiarmeijoja vastaan
käymässään Kuuden päivän sodassa Israel valloitti Länsirannan
Jordanialta samalla ottaen haltuunsa koko Jerusalemin (alueita ei
vallattu Arafatilta, kuten usein luullaan). Voi vain ihmetellä, että
Israelin voitettua sodan Länsirannan väestö muuttui äkkiä
"palestiinalaisiksi" ilmeisesti Israelin valtion
voimistumisen vastapainoksi, vaikka maata nimeltä Palestiina, jota
palestiinalaiset olisivat hallinneet, ei ole koskaan ollut (saati
Jerusalem olisi ollut pääkaupunki).
Myöskään ei ole ollut
palestiinalaisen itsenäisen kansakunnan omaa kieltä ja kulttuuria
eikä mitään huomattavaa liikettä palestiinalaisten kotimaan
puolesta ennen vuotta 1967. Itse Jordanian kuningas Hussein ei siis
syyttä julistanut laittomaksi Arabiliiton vuonna 1974 tekemää
päätöstä, jolla PLO on kaikkien palestiinalaisten, myös
Länsirannan arabiväestön, virallinen edustaja. Tätä ennenhän
kuningas Hussein oli vuonna 1970 karkoittanut PLO:n aseellisen siiven
verisesti, kun PLO:n sissit olivat muuttamassa Jordaniaa aseleiriksi
terroritoimintaansa varten.
On syytä huomata, että PLO:ta ei ole
koskaan valittu kansanäänestyksellä palestiinalaisten edustajaksi;
se on arabivaltioiden arabipakolaisten nimissä synnyttämä
terroristijärjestö Israelin tuhoamispäämäärässä.
* * * *
Israelin voitto Kuuden päivän sodassa
ja Jerusalemin haltuun ottaminen toivat yht`äkkiä Jerusalemin
polttopisteeseen. Nimittäin Arafat ryhtyi väittämään, että
Jerusalem on pyhä islamilaisuudelle, vaikka esimerkiksi vuosina 1948
- 1967 Jordanian pitäessä Jerusalemia hallussaan Jerusalemin asema
ei mitenkään korostunut islamilaisuudessa. Itse Muhammed ei sanonut
Jerusalemin olevan pyhä islamille.
Kootessaan Koraanin Muhammed ei
kertaakaan mainitse sanaa Jerusalem, kun Mekka mainitaan Koraanissa
satoja kertoja ja Medina mainitaan useita kertoja.
Koraanissa kylläkin kerrotaan, kuinka
Muhammed lähti siivekkäällä ratsullaan Suojellusta moskeijasta
(tarkoittaa Mekkaa) Kaukaisimpaan moskeijaan, jonka muslimit
tulkitsevat tarkoittavan Jerusalemia.
Historiasta kuitenkin tiedetään, että
Muhammed kuoli v. 632, mutta Kalliomoskeija ja Al Aqsa moskeija
rakennettiin vasta 690-luvulla.
Muhammedin eläessä ei siis
Jerusalemissa ollut moskeijaa ja muslimien vaatimukselle
Jerusalemista pyhänä paikkana ei ole olemassa todellisuuspohjaa.
Kerrotaan vielä, että Muhammed nostettiin taivaaseen Jerusalemissa,
mistä johtuen Jerusalem on kolmanneksi pyhin paikka islamissa.
Todellisuudessa Muhammed haudattiin Medinaan.
Jerusalem ei ole ollut muiden kansojen
kuin juutalaisten pääkaupunki kuningas Daavidin valloitettua sen
1004 eKr. Vanhassa Testamentissa Jerusalem esiintyy 667 kertaa ja
Siion 154 kertaa.
Kutsu Jerusalemiin viettämään
raamatullisia juhlia on ollut vuosisatoja juutalainen perinne ja
rukous "ensi vuonna Jerusalemissa" oli juutalaisuuden
hartaimpia toiveita diasporan aikana.
Mikään muu kansa ei ole ollut yhtä
uskollinen Jerusalemille ja 1800-luvun lopusta lähtien siellä on
ollut selvä juutalaisenemmistö. Jerusalem on juutalaisille (myös
kristityille) pyhä kaupunki, mutta Arafatille vain keino Israelin
painostamiseksi.
Matti Suviolahti