maanantai 23. maaliskuuta 2015




Matti Suviolahti

JOTTA LÄHI-IDÄN TAPAHTUMIEN  TOSIASIAT EIVÄT UNOHTUISI

Palestiinaa, joka on entistä juutalaisten Kanaanin maata, ovat hallinneet roomalaiset, bysanttilaiset, muslimit ja ristiritarit, Egyptin mamelukit ja Turkin ottomaanit vuosina 1517 - 1917. Lähihistoriassa Palestiinaa hallitsivat englantilaiset vuosina 1917 - 1948 sen jälkeen, kun Turkin ottomaanien ylivalta romahti Ensimmäisessä maailmansodassa. Palestiinan hallinnon ensimmäisenä toimenpiteenä Englanti antoi vuonna 1917 ns. Balfourin periaatejulistuksen juutalaisten kansalliskodin perustamisesta.

Kansainliiton Englannille 24.7.1922 myöntämällä mandaattialueen oikeudella Englanti erotti hyväntahtoisuutta osoittaen Jordanjoen itäpuolisen laajan Transjordanian alueen arabivaltioksi (4/5 osa koko mandaattialueesta, joka vuodesta 1946 lähtien Jordanian valtio). Kansainliiton päätös edellytti, että samalla juutalaisille jää kansankodiksi Transjordaniasta länteen oleva alue, joka tunnetaan nimellä Palestiina ja joka on nykyään Israelin valtion aluetta. Jaon hyväksyivät juutalaiset, arabit eivät.

Juutalaisille tarkoitetusta Palestiinan alueesta YK:n toimesta erotettiin 29.11.1947 vielä Länsiranta eli Judea ja Samaria erilliseksi arabivaltioksi USA:n ja Neuvostoliiton hyväksyessä jakosuunnitelman. (Huom. Jo toinen arabivaltio alkuperäiselle mandaattialueelle.) Jälleen jaon hyväksyivät juutalaiset, muttei arabit, ja nykyinen kutsu pyhään jihad-sotaan Israelia vastaan julistettiin. Seurasi Libanonin, Irakin, Syyrian, Egyptin ja Transjordanian sotajoukkojen laajamittainen varustelu juutalaisten tuhoamiseksi.

Sodan lähestyessä kehotettiin alueella olevia arabeja poistumaan siksi pariksi viikoksi, mitä juutalaisten "sukupuuttoon hävittämissodan verilöyly" kestäisi (Arabiliiton pääsihteeri Azzam-Pashan ilmaisu 15.5.1948 tulevan sodan tavoitteesta).

Israelin julistautuessa itsenäiseksi valtioksi 14.5.1948 arabit aloittivat seuraavana päivänä sodan. Sekä määrällisesti että laadullisesti huonosti aseistautuneena Israel kaikkien hämmästykseksi voitti sodan.

Noin 750000 arabia oli noudattanut kehoitusta poistua alueelta ja he jäivät sodan päätyttyä pakolaisleireille YK:n ruokittaviksi ja siemeneksi myöhemmille Israelin vastaisille toiminnoille. Yksikään arabivaltio ei suostunut asuttamaan heimovelipakolaisia, ei edes Jordania, jonka väestöstä 60% on samaa arabikansaa kuin pakolaiset (Syyriasta, Libanonista, Irakista, Egyptistä jne. tulleita arabeja).

Tiedotusvälineet usein korostavat arabipakolaisten vakavaa ongelmaa samalla jättäen mainitsematta toisen pakolaisryhmän, nimittäin sodan jälkeen arabimaiden karkoittamat ja putipuhtaaksi ryöstämät noin miljoona juutalaista. Näistä Israel asutti 700 000, loput muuttivat Eurooppaan, Yhdysvaltoihin ja Kanadaan. Lisäksi Israel otti alueelleen takaisin halukkaat arabit, noin 130 000. Nykyään Israelissa asuu noin 950 000 arabia täydellisin kansalaisoikeuksin.

* * * *

Aselepolinjojen muotouduttua 1949 Israelin valtion alueeksi jäi alle 20% alkuperäisestä Englannin mandaattialueesta Jordanian liittäessä Länsirannan sekä Itä-Jerusalemin Transjordanian alueeseensa. Nykyään paljon kiistelty palestiinalaisvaltio on jo käytännössä olemassa ja se on Jordania, jossa väestö on samaa arabikansaa kuin ns."palestiinalaiset" (=arabien Israelia vastaan käymässä hyökkäyssodassa pakolaisiksi joutuneita arabeja, joita arabivaltiot eivät suostu asuttamaan). Korostettakoon myös, että Israelin valtio on olemassa YK:n nimenomaisella päätöksellä.

Kesäkuussa 1967 arabiarmeijoja vastaan käymässään Kuuden päivän sodassa Israel valloitti Länsirannan Jordanialta samalla ottaen haltuunsa koko Jerusalemin (alueita ei vallattu Arafatilta, kuten usein luullaan). Voi vain ihmetellä, että Israelin voitettua sodan Länsirannan väestö muuttui äkkiä "palestiinalaisiksi" ilmeisesti Israelin valtion voimistumisen vastapainoksi, vaikka maata nimeltä Palestiina, jota palestiinalaiset olisivat hallinneet, ei ole koskaan ollut (saati Jerusalem olisi ollut pääkaupunki).


Myöskään ei ole ollut palestiinalaisen itsenäisen kansakunnan omaa kieltä ja kulttuuria eikä mitään huomattavaa liikettä palestiinalaisten kotimaan puolesta ennen vuotta 1967. Itse Jordanian kuningas Hussein ei siis syyttä julistanut laittomaksi Arabiliiton vuonna 1974 tekemää päätöstä, jolla PLO on kaikkien palestiinalaisten, myös Länsirannan arabiväestön, virallinen edustaja. Tätä ennenhän kuningas Hussein oli vuonna 1970 karkoittanut PLO:n aseellisen siiven verisesti, kun PLO:n sissit olivat muuttamassa Jordaniaa aseleiriksi terroritoimintaansa varten.

On syytä huomata, että PLO:ta ei ole koskaan valittu kansanäänestyksellä palestiinalaisten edustajaksi; se on arabivaltioiden arabipakolaisten nimissä synnyttämä terroristijärjestö Israelin tuhoamispäämäärässä.

* * * *

Israelin voitto Kuuden päivän sodassa ja Jerusalemin haltuun ottaminen toivat yht`äkkiä Jerusalemin polttopisteeseen. Nimittäin Arafat ryhtyi väittämään, että Jerusalem on pyhä islamilaisuudelle, vaikka esimerkiksi vuosina 1948 - 1967 Jordanian pitäessä Jerusalemia hallussaan Jerusalemin asema ei mitenkään korostunut islamilaisuudessa. Itse Muhammed ei sanonut Jerusalemin olevan pyhä islamille.

Kootessaan Koraanin Muhammed ei kertaakaan mainitse sanaa Jerusalem, kun Mekka mainitaan Koraanissa satoja kertoja ja Medina mainitaan useita kertoja.

Koraanissa kylläkin kerrotaan, kuinka Muhammed lähti siivekkäällä ratsullaan Suojellusta moskeijasta (tarkoittaa Mekkaa) Kaukaisimpaan moskeijaan, jonka muslimit tulkitsevat tarkoittavan Jerusalemia.

Historiasta kuitenkin tiedetään, että Muhammed kuoli v. 632, mutta Kalliomoskeija ja Al Aqsa moskeija rakennettiin vasta 690-luvulla.

Muhammedin eläessä ei siis Jerusalemissa ollut moskeijaa ja muslimien vaatimukselle Jerusalemista pyhänä paikkana ei ole olemassa todellisuuspohjaa. Kerrotaan vielä, että Muhammed nostettiin taivaaseen Jerusalemissa, mistä johtuen Jerusalem on kolmanneksi pyhin paikka islamissa. Todellisuudessa Muhammed haudattiin Medinaan.

Jerusalem ei ole ollut muiden kansojen kuin juutalaisten pääkaupunki kuningas Daavidin valloitettua sen 1004 eKr. Vanhassa Testamentissa Jerusalem esiintyy 667 kertaa ja Siion 154 kertaa.

Kutsu Jerusalemiin viettämään raamatullisia juhlia on ollut vuosisatoja juutalainen perinne ja rukous "ensi vuonna Jerusalemissa" oli juutalaisuuden hartaimpia toiveita diasporan aikana.

Mikään muu kansa ei ole ollut yhtä uskollinen Jerusalemille ja 1800-luvun lopusta lähtien siellä on ollut selvä juutalaisenemmistö. Jerusalem on juutalaisille (myös kristityille) pyhä kaupunki, mutta Arafatille vain keino Israelin painostamiseksi.

Matti Suviolahti




SEURAKUNNAN AJASTA ISRAELIN AIKAAN


Olemme todistamassa seuraavia asioita Raamatun ilmoituksesta:

- Jumalan lupaukset Israelille ovat lopullisesti toteutumassa 
- paluu omaan maahan on osittain toteutunut 
- juutalaisten hengellinen herääminen ja Messiaan etsiminen on toteutumassa
- seurakunta lähtee ennen juutalaisten suurta ahdistusta, jolloin Israel kansakuntana pelastuu (jäännös)

Mitä Jumala on luvannut Israelille heidän asumispaikastaan?

1Moos.12:6-7
Ja Abram kulki maan läpi aina Sikemin paikkakunnalle, Mooren tammelle asti. Ja siihen aikaan kanaanilaiset asuivat siinä maassa.  Silloin Herra ilmestyi Abramille ja sanoi: "Sinun jälkeläisillesi minä annan tämän maan." Niin hän rakensi sinne alttarin Herralle, joka oli hänelle ilmestynyt.

1Moos.13:15
Sillä kaiken maan, jonka näet, minä annan sinulle ja sinun jälkeläisillesi ikuisiksi ajoiksi.

Tämän Aabrahamille antamansa  lupauksen Jumala vahvisti vielä Iisakille ja Jaakobille (1Moos.26:3, 28:13).

Lupaus on kirkas ja aivan selvä, ilman mitään ehtoja, mutta omistusoikeuteen on tullut katkos Israelin tottelemattomuuden tähden. Pitkän väliajan jälkeen – nyt aikojen lopulla Jumala vahvistaa liittonsa, koska liiton lupaus kuului, että ”ikuisiksi ajoiksi” maa kuuluu Israelille.

5Moos.4:27-31
Ja Herra hajottaa teidät kansojen sekaan, ja ainoastaan vähäinen joukko teitä on jäävä niiden pakanakansojen keskelle, joiden tykö Herra teidät kuljettaa. Ja siellä te palvelette jumalia, jotka ovat ihmiskätten tekoa, puuta ja kiveä, jotka eivät näe eivätkä kuule, eivät syö eivätkä hajua tunne. Mutta sitten sinä siellä etsit Herraa, sinun Jumalaasi, ja sinä löydät hänet, kun kysyt häntä kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi. Kun olet ahdistuksessa ja kaikki tämä kohtaa sinua aikojen lopussa, niin sinä palajat Herran, sinun Jumalasi, tykö ja kuulet hänen ääntänsä. Sillä Herra, sinun Jumalasi, on laupias Jumala. Hän ei jätä sinua eikä hukuta sinua; hän ei unhota sinun isiesi kanssa tekemäänsä liittoa, jonka hän on heille valalla vahvistanut.

Jumala on  on nyt toteuttamassa liittoansa silmiemme edessä. Tätä prosessia on kestänyt jo noin 100 vuotta. Kauan aikaa saivat juutalaiset olla hajoitettuina pakanakansojen sekaan, niin kuin Raamatussa on ilmoitettu.

Hoosean kirjan otsikko (3. luku) kuuluu: ”Profeetan  avioliitto kuvauksena Israelin pitkäaikaisesta kurituksesta, jota seuraa kääntymys”:

Hoos.3:4-5
Sillä kauan aikaa saavat israelilaiset olla ilman kuningasta ja ruhtinasta, ilman uhria ja patsasta, ilman kasukkaa ja kotijumalia. Senjälkeen israelilaiset kääntyvät ja etsivät Herraa, Jumalaansa, ja Daavidia, kuningastansa. Vavisten he lähestyvät Herraa ja hänen hyvyyttänsä päivien lopulla.

Oman pyhän nimensä takia Jumala tekee kaiken tämän:

Hes.36:17-23
"Ihmislapsi, kun Israelin heimo asui maassansa, he saastuttivat sen vaelluksellaan ja teoillaan. Niinkuin kuukautistilan saastaisuus oli minun edessäni heidän vaelluksensa. Niin minä vuodatin kiivauteni heidän ylitsensä veren tähden, jota he olivat vuodattaneet maassa, ja heidän kivijumalainsa tähden, joilla he olivat sen saastuttaneet. Ja minä hajotin heidät pakanakansojen sekaan, ja heidät siroteltiin muihin maihin. Vaelluksensa ja tekojensa mukaan minä heidät tuomitsin. Niin he tulivat pakanakansain sekaan; minne tulivatkin, he häpäisivät minun pyhän nimeni, kun heistä sanottiin: 'Nämä ovat Herran kansa, mutta heidän on täytynyt lähteä pois hänen maastansa.' Niin minun tuli sääli pyhää nimeäni, jonka Israelin heimo saastutti pakanakansain seassa, minne tulivatkin. Sentähden sano Israelin heimolle: Näin sanoo Herra, Herra: En tee minä teidän tähtenne, Israelin heimo, sitä minkä teen, vaan oman pyhän nimeni tähden, jonka te olette häväisseet pakanakansain seassa, minne tulittekin. Minä pyhitän suuren nimeni, joka on häväisty pakanakansain seassa, jonka te olette häväisseet heidän keskellänsä. Ja pakanakansat tulevat tietämään, että minä olen Herra, sanoo Herra, Herra, kun minä osoitan teissä pyhyyteni heidän silmäinsä edessä. Minä otan teidät pois pakanakansoista ja kokoan teidät kaikista maista ja tuon teidät omaan maahanne.

Ei Israel ole vaeltanut hyvin ja siten ansainnut jotakin.  Jumala on sitonut pyhän nimensä tähän kansaan, ja Hän toteuttaa kaiken sen mitä on luvannut.

Vuonna 1948 viikunapuu Israel puhkesi lehteen ja on osaksi koottu omaan maahansa.

Sinä ehkä kysyt, mitä tämä todistaa seurakunta-ajan päättymisestä; eikö kaikki juutalaiset pidä ensin koota omaan maahansa, ja sitten vasta voitaisiin puhua profetian lopullisesta täyttymisestä?

Kyllä!

Mutta tähän murrosvaiheeseen liittyy hyvin tärkeä tapahtuma, joka koskettaa koko maailmaa, ja tämä hetki on lähellä!

Ennen kuin Israelin kansan suuri herätys alkaa, seurakunta temmataan pois. Tämä tapahtuu silloin, kun Israel on vain osittain koottu omaan maahansa. Suuri ahdistus kohtaa Israelia ja koko maailmaa:

Dan.12:1-2,4,7-9
Siihen aikaan nousee Miikael, se suuri enkeliruhtinas, joka seisoo sinun kansasi lasten suojana. Ja se on oleva ahdistuksen aika, jonka kaltaista ei ole ollut siitä saakka, kuin kansoja on ollut, hamaan siihen aikaan asti. Mutta siihen aikaan pelastetaan sinun kansasi, kaikki, jotka kirjaan kirjoitetut ovat.  Ja monet maan tomussa makaavista heräjävät, toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen. Mutta sinä, Daniel, lukitse nämä sanat ja sinetöi tämä kirja lopun aikaan asti. Monet sitä tutkivat, ja ymmärrys lisääntyy. Ja minä kuuntelin pellavapukuista miestä, joka oli virran vetten yläpuolella, ja hän nosti oikean ja vasemman kätensä taivasta kohti ja vannoi hänen kauttansa, joka elää iankaikkisesti: "Siihen on vielä aika, kaksi aikaa ja puoli aikaa. Ja kun pyhän kansan yhden osan hajotus on loppunut, silloin nämä kaikki täyttyvät."  Ja minä kuulin, mutta en ymmärtänyt, ja minä sanoin: "Herrani, mikä on oleva näitten päätös?" Niin hän sanoi: "Mene, Daniel, sillä ne sanat pysyvät lukittuina ja sinetöityinä lopun aikaan asti.

Tämä on sama ahdistus mistä Jeesus mainitsee Matt:24:21-22.

Israelin suuri hengellinen herääminen alkaa seurakunnan ylösoton jälkeen,  sitten kun pakanain täysi luku on tullut sisälle (Room.11:25-27).  Tosin ylösoton jälkeenkin vielä pakanoita pelastuu, kuten Raamattu ilmoittaa:

Apt.15:14-17
Simeon on kertonut, kuinka Jumala ensi kerran katsoi pakanain puoleen ottaakseen heistä kansan omalle nimellensä. Ja tämän kanssa pitävät yhtä profeettain sanat, sillä näin on kirjoitettu: 'Sen jälkeen minä palajan ja pystytän jälleen Daavidin sortuneen majan; minä korjaan sen repeämät ja nostan sen jälleen pystyyn, että jäljelle jääneet ihmiset etsisivät Herraa, ynnä kaikki pakanat, jotka ovat minun nimiini otetut, sanoo Herra, joka tämän tekee.

Jeesus on Messias!!!  Näin kirjoitti rabbi kirjeessään, jonka hän jätti jälkipolville. Rabbi Kadouri kuoli 2006 keväällä 108-vuotiaana.

JUMALA KOKOAA ENSIN YHDEN OSAN OMAISUUSKANSASTAAN OMAAN MAAHANSA, JA SEN JÄLKEEN ALKAA HENGELLISEN KYLVÖN AIKA (JUUTALAISTEN EVANKELIOINTI). SITTEN SEURAKUNTA-AIKA PÄÄTTYY YLÖSOTTOON ELI TEMPAUKSEEN JA ALKAA JAAKOBIN AHDISTUKSEN AIKA, JOKA ON JUUTALAISEN KANSAN SUURI HERÄTYKSEN AIKA.  TÄSTÄ ETSINNÄSTÄ JA HERÄTYKSEN ALKAMISESTA ON JO MERKIT NÄKYVISSÄ:

Hes.36:24-28
Minä otan teidät pois pakanakansoista ja kokoan teidät kaikista maista ja tuon teidät omaan maahanne. Ja minä vihmon teidän päällenne puhdasta vettä, niin että te puhdistutte; kaikista saastaisuuksistanne ja kaikista kivijumalistanne minä teidät puhdistan. Ja minä annan teille uuden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne. Minä poistan teidän ruumiistanne kivisydämen ja annan teille lihasydämen. Henkeni minä annan teidän sisimpäänne ja vaikutan sen, että te vaellatte minun käskyjeni mukaan, noudatatte minun oikeuksiani ja pidätte ne. Niin te saatte asua maassa, jonka minä annoin teidän isillenne; ja te olette minun kansani, ja minä olen teidän Jumalanne.

Tämä uusi liitto Jeesuksessa, Israelin Messiaassa, astuu voimaan koko jäljellejäävän kansan kanssa.  Kaikki Jaakobin ahdistuksen eli vihan aikana eloon jäävät juutalaiset ottavat vastaan Jeesuksen omana Messiaanaan ja siirtyvät 1000-vuotiseen valtakuntaan:

Jer.30:3,7-8
Sillä katso, tulee aika, sanoo Herra, jolloin minä käännän kansani Israelin ja Juudan kohtalon, sanoo Herra, ja palautan heidät maahan, jonka olen antanut heidän isillensä, ja he saavat periä sen." Voi! Suuri on se päivä, ei ole sen kaltaista. Se on Jaakobille ahdistuksen aika, mutta hän on pelastuva siitä. Ja sinä päivänä, sanoo Herra Sebaot, minä särjen ikeen sinun kaulastasi ja katkaisen sinun siteesi. Eivät tee enää muukalaiset heitä palvelijoikseen.

Jokaisen uskovaisen on hyvin tärkeä ymmärtää, että armotalouskausi, jonka apostoliksi Jumala valitsi Paavalin (Ef.3:2), on nyt PÄÄTTYMÄSSÄ JA SE PÄÄTTYY  KRISTUKSESSA KUOLLEITTEN YLÖSNOUSEMUKSEEN JA NIIDEN YLÖSNOUSEMUKSEEN, JOTKA OVAT ELOSSA JA USKOSSA.  TEMPAUS ELI YLÖSOTTO ON LÄHELLÄ!

Tämä aika on ilmoitettu yhden sukupolven tarkuudella, ja me elämme juuri nyt sen ilmoitetun sukupolven loppuaikaa (Hoos.6:1-3, Ps.102:17-19, Matt.24:32-34, Luuk.21:29-32).

Juhani Laukkonen



PÄÄN TIETO VAI SYDÄMEN USKO?

Tarkastelun kohteena ovat vain kristinuskoon  ja sydämen uskoon liittyvät asiat (eivät Raamatulle vieraat uskonnot eivätkä harhaopit).

USKONTO ON USKON VIHOLLINEN

Paavali kirjoittaa Korintton seurakunnalle:

2Kor.13:5 Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa; tutkikaa itseänne. Vai ettekö tunne itseänne, että Jeesus Kristus on teissä? Ellei, niin ette kestä koetusta.

Saarnaajaseminaarissa Amerikassa puhunut David Ryser lainaa Sam Prascoenin versiota kristinuskon historiasta: Kristinusko alkoi Palestiinasta YHTEYTENÄ, se levisi Kreikkaan ja siitä tuli FILOSOFIA, se levisi Italiaan ja siitä tuli INSTITUUTIO, se levisi Eurooppaan ja siitä tuli KULTTUURI, se tuli Amerikkaan ja siitä tuli LIIKETOIMINTA ELI BISNES, YRITYS.

Milloin teit tahdon ratkaisun (parannuksen)?  Ovatko mielihalut muuttuneet tämän päätöksen jälkeen? Mm. nämä kysymykset kannattaa esittää itselleen.

Kysymys on elämästä tai kuolemasta.  Pelkkä tieto uskonasioista (jopa myötämielisyyskään)  ei pelasta, jos kerran ei ole tapahtunut uudestisyntymistä ylhäältä.  Vain sydämen usko johtaa ihmisen taivaaseen.

Uskonnolliset ihmiset voivat olla ahkeria uskonnon harjoittajia, mutta heiltä puuttuu yhteys Jumalaan.  Sydämen usko on Jumalan antama lahja ja Pyhän Hengen vaikuttama elämä ihmisen hengessä Room.8:16

Raamattu puhuu ihmisistä luonnollisina ihmisinä siinä tapauksessa, jos he eivät ole uudestisyntyneitä:

1Kor.2:14  Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti.

Hyväkin ihminen ilman Kristuksen Henkeä on ilmavallan hallitsijan (vihollisen)  ”talutusnuorassa”  Ef.2:1-10.

Käännynnäinen on sellainen ihminen, joka on liittynyt jäseneksi johonkin kirkkoon,  seurakuntaan  tai uskonnolliseen järjestöön, ilman että olisi kokenut  uudestisyntymistä.

Matt.23:15  Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen; ja kun joku on siksi tullut, niin teette hänestä helvetin lapsen, kahta vertaa pahemman, kuin te itse olette!


SYDÄMEN USKON VAIKUTTAA PYHÄ HENKI

Room:8:9 Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa.


ONKO USKO RAAMATUN MUKAISTA USKOA?

Joh.7:38 Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään on, niinkuin Raamattu sanoo, juokseva elävän veden virrat." (väärä käännös)  Vanhassa Bibliassa on oikea käännös, samoin Aapeli Saarisalon UT:n käännöksessä ja Toivo Koilon käännöksessä.  Oikea käännös kuuluu näin: Joh.7:38 Joka uskoo minun päälleni, niinkuin Raamattu sanoo, hänen kohdustansa pitää vuotaman elämän veden virrat.

King James version:
Joh.7:38 He that believeth on me, as the scripture hath said, out of his belly shall flow rivers of living water.

Riivaajatkin uskovat ja vapisevat mutta eivät voi pelastua Jaak.2:19.   Jeesus nuhteli myös fariseuksia ja kirjanoppineita siitä, että he eivät uskoneet Hänen olevan Jumalan Poika:

Joh.8:24  Sentähden minä sanoin teille, että te kuolette synteihinne; sillä ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne."

Oman äitini uskonnollisuus  muuttui sydämen uskoksi vasta vähän ennen hänen kuolemaansa.  Äiti oli laulanut kirkkokuorossa yli 20 vuotta ja luuli olevansa uudestisyntynyt.  Hän kysyi sitten rukouksessa rehellisesti Jumalalta,  onko hän elävässä uskossa?  Tähän rukoukseen Jumala vastasi siten, että äiti tuli voimakkaaseen synnintuntoon, ja hän teki parannuksen. Äiti uudestisyntyi ylhäältä ja muuttui todella uskonnollisesta ihmisestä uskovaiseksi ihmiseksi Jumalan armosta.


MITEN OSAA EROTTAA USKON USKONNOSTA?

Jeesus antoi tähän hyvän neuvon Matt.7:16 ”Heidän hedelmistään te tunnette heidät..”  Parannuksen soveliaista hedelmistä puhuu Raamattu Matt.3:8.

Uskoon tulleen ihmisen elämä muuttuu.  Juomarista tulee raitis, varkaasta rehellinen, petturista luotettava jne…  Jos julkisyntisen ihmisen elämä ei muutu, vaikka hän väittää uskovansa Jeesukseen, niin hedelmä todistaa, että hän ei ole uudestisyntynyt ylhäältä.  Siivosyntisen elämässä ulospäin näkyvä muutos on pienempi, mutta kyllä muutosta hänessäkin tapahtuu Jaak.2:26.  Usko alkaa muuttamaan ihmistä.  Pelastus on yksin armosta Room.4:2-3.

Kristinuskon nimellä on lukuisia kirkkoja, seurakuntia ja yhdistyksiä. Usein kuuleekin kysymyksen Mikä usko on oikea?     (Eräs alajärveläinen tuttavani kysyi minulta, kun olin uskoon tultuani liittynyt helluntaiseurakuntaan: ”Saako  teidän uskossa polttaa tupakkaa?” Sanoin, että Jumala otti tupakan- ja muut himot pois…) 
                                       
Raamattu ei tunne muuta pelastavaa uskoa kuin USKON JEESUKSEEN Apt.16:31 ”…Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut…”     Raamattu ei tunne muuta tietä pelastukseen kuin Jeesus-tien eikä muuta liittoa kuin Jeesuksen veressä tehdyn liiton:

Luuk.22:20  Samoin myös maljan, aterian jälkeen, ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan.

Jumalan Sana (Raamattu) on totuus.  Kaikki on arvosteltava ja tutkittava Jumalan Sanalla.

Ei löydy Raamatusta kasteen liittoa eikä kasteen armoliittoa!  Ihminen ei uudestisynny kasteessa.  Uudestisyntyminen tapahtuu Jumalan Sanan kautta 1Piet.1:23; Jaak.1:18.


MITEN SAADAAN SYDÄMEN USKO?

Jumala  lähestyy ihmistä Pyhän Henkensä kautta.  Aloitteen tekee Jumala.  Evankeliumin julistaminen on meidän tehtävämme, enempää emme voi ihmisen pelastumisen hyväksi tehdä.  Evankeliumin julistamisen jälkeen vastuu jää ihmisen ja Jumalan väliseksi asiaksi.

Joh.6:44,65  Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä. Ja hän sanoi: "Sentähden minä olen sanonut teille, ettei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei minun Isäni sitä hänelle anna.

(huom: tässä Jeesuksen tarkoittama viimeinen päivä kestää 1000 vuotta, ja uskovaiset herätetään sen alussa ja uskomattomat sen lopussa Ilm.20:6,7)

Me voimme julistaa evankeliumia ja julistaa katuvalle ihmiselle synninpäästön, mutta me emme voi uudestisynnyttää ihmistä elävään uskoon.  Se on yksin Jumalan Pyhän Hengen työ. Pyhä Henki tulee ja vaikuttaa kuin tuuli… Joh.3:8.

Tuuli ei näy , voi vähän kuulua huminaa tai paljonkin, mutta  kyllä  vaikutus näkyy…

Ihmisen syntyminen uudesti ylhäältä on suurin ihme mitä ihmiselle voi tapahtua.

Joh.3:3   Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa."

Jumala on luvannut antaa tämän ihmeen tapahtua jokaisen ihmisen kohdalla, joka kääntyy Jeesuksen puoleen syntisenä ja pyytää armoa Häneltä vedoten Golgatan uhrityöhön.


IHMISEN OSUUS UUDESTISYNTYMISEEN  ON OTTAA JUMALAN LAHJA VASTAAN, 
USKON KAUTTA

Sydämen ovi avataan Jeesukselle tahdon kautta.  Voidaan sanoa näin: tahdon portin salpa on ihmisen sisäpuolella, ja sitä ei voi kukaan muu avata kuin ihminen itse.

Joh.1:12   Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä.

Herra vaihtuu ”talossa”. Hän alkaa muuttaa järjestystä HYVÄÄN SUUNTAAN..  Sydämen usko on Jumalan lahja Ef.2:8Saviastiaan kätketään suunnaton aarre 2Kor.4:7. 

Room.10:9-10  Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut; sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.

Pyhä Henki tulee asumaan ihmiseen.  Näin uudestisyntyneestä Jumalan lapsesta tulee Jumalalle asunto – temppeli.  Ja tämä temppeli kuuluu Jumalalle:

1Kor.6:19-20  Vai ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä on ja jonka te olette saaneet Jumalalta, ja ettette ole itsenne omat? Sillä te olette kalliisti ostetut. Kirkastakaa siis Jumala ruumiissanne.

1Tim.2:5  Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus,

Raamattu tuntee vain yhden armovälineen (sakramentin) ja se on Jumalan Sana, Raamattu.  Evankeliumi on se sanoma, jolla Jumala lähestyy ihmistä ja tarjoaa pelastusta Jeesuksessa Kristuksessa.

Vapaissa suunnissa ei ole muita tunnustuskirjoja kuin Raamattu, ja sen tähden niissä pelastussanoma tulee kirkkaasti esiin.  Tosin on valitettavaa, että tämä lopun aika on jonkin verran tuonut hapatusta myös näihin.

Tämän tähden on syytä ottaa Paavalin kehotus, tutkia itseään onko uskossa, todella vakavasti – on kysymys siitä, missä vietämme iankaikkisuuden.


TIE PELASTUKSEEN

Apt.2:21 ”…jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.”

- Jumala lähestyy  ihmistä evankeliumin kautta ja herättelee nukkuvaa (kuollutta) omaatuntoa (= kutsu eli      etsikkoaika).
-   Ihminen kokee synnintunnon (Joh.16:8 ”…hän (Pyhä Henki) näyttää maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion;) 
- Ihminen nöyrtyy, tunnustaa syntisyytensä ja pyytää armahdusta Pyhän Jumalan edessä.  Pyhä Henki kirkastaa Golgatalla kärsivää Jeesusta syntien sovittajana. Syntinen avaa sydämensä vastaanottamaan Jeesuksen … (vapaa tahto = tahdon portti)
  • Jumalan Pyhä Henki tulee asumaan Jeesuksen verellä puhdistettuun sydämeen 


ARMAHDETTUINA KASVAMASSA KRISTUKSEN TUNTEMISEEN

Tiit.2:11-14

Valitettavasti tässä maailmassa ei ole yhtään täydellistä uskovien seurakuntaa.   Jokaisessa kristillisessä seurakunnassa ja kirkossa on uskovaisia yksilöitä, toisissa enemmän, toisissa  vähemmän,  niissä yhteisöissä vähemmän, jotka ovat luoneet oman oppinsa ja näin poikenneet Raamatun ilmoituksesta  (esim. katoliset kirkot).  Pelastus näissä on opillisesti siirretty armovälineille (sakramentit). Tällaisen opin mukaan ihminen olisi armovälineiden kautta taivaskelpoinen.  Tällainen oppi vie ihmisen kadotukseen, jos hän ei itse lue Raamattua ja löydä sieltä Jeesusta ainoaksi välimieheksi Jumalan ja itsensä väille.

Juhani Laukkonen


HERRAN PELKO

Herran pelko eli jumalanpelko on hengellisen elämän ja kasvun elinehto. Se estää uskovaista ajautumasta synnin teille ja luopumukseen.  Elämme ajassa, jolloin jumalanpelko ja Jumalan kunnioitus ovat pohjalukemissa.
William Boothin näky ajastamme:
Armotalouskauden loppuaikoina tapahtuu uskovien keskuudessa suurta luopumusta, ja suurin syy siihen on juuri jumalanpelon katoaminen uskovien keskuudesta. Paavali tuo Pyhän Hengen vaikutuksesta ilmi, millaisia ihmiset ovat viimeisinä päivinä 2Tim.3:1-5” .. heissä on jumalisuuden ulkokuori...”


Kun on jumalanpelko sydämessä, ihminen pelkää ja karttaa syntiä

2Moos. 20:20
Mutta Mooses vastasi kansalle: "Älkää peljätkö, sillä Jumala on tullut koettelemaan teitä, että Herran pelko olisi teidän silmäinne edessä ja ettette syntiä tekisi." 
Paradoksi = kun pelkää Jumalaa, ei tarvitse pelätä Jumalaa.

Job.1:1
Uusin maassa oli mies, jonka nimi oli Job. Tämä mies oli nuhteeton ja rehellinen, pelkäsi Jumalaa ja karttoi pahaa.

Snl.16:6
Laupeudella ja uskollisuudella rikos sovitetaan, ja Herran pelolla paha vältetään.

Snl.8:13
Herran pelko on pahan vihaamista. Kopeutta ja ylpeyttä, pahaa tietä ja kavalaa suuta minä vihaan.

 Kun jumalanpelko katoaa, niin syntiä ei pelätä, saati sitten vihata.


Mikä aiheuttaa jumalanpelon häviämisen aikamme Siionissa?

- mukautuminen tämän maailmanajan mukaan, Room.2:2 Älkää mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.”
  •     Synti sokaisee hengen silmät Ps.36:2-3 ”Synti sanoo jumalattomalle; minun sydämessäni ei ole Jumalan pelkoa 
hänen silmäinsä edessä.  Sillä se tekee kaiken sileäksi hänen silmissään...”

Seurakunta on kadottanut todistusvoimansa ja puhtautensa mukautumisen myötä.  Voimakas todistus on muuttunut anteeksipyytäväksi kuiskaukseksi.  Varma julistus on muuttunut kohteliaiksi ehdotuksiksi ja suostutteluksi, uskonnollisten neuvojen antamiseksi, uuden mielipiteen esille tuomiseksi.

Julistaja, joka mukautuu maailman ehtoihin, toruu syntisiä niin kuin heikkoluontoinen perheenisä, joka on jo kauan sitten menettänyt käskyvallan perheessään eikä enää edes odota, että häntä toteltaisiin.

Meidät on lähetetty julistamaan ”NÄIN SANOO HERRA”,  ja tämän jälkeen vastuu siirtyy Jumalalle.

Me emme uskovaisina saa vähimmässäkään määrin hyväksyä maailman moraalia.  Meidän tulee varoittaa siitä ja kertoa sellaisen elämän seurauksista, ellei parannusta tapahdu.  – Oma elämämme olkoon todistuksen mukainen!

Tänä päivänä piilee todellinen vaara siinä, että uskovat hyväksyvät maailman arvomaailman.  Monet uskovaiset luulevat, että tämän maailman loisto kuuluu niihin luvallisiin asioihin, joita uskovan kannattaa tavoitella. 1Joh.2:15-17 ” Älkää rakastako maailmaa...”

- Jumalan tunteminen heikkenee.  Luullaan että koko totuus on siinä, että Jumala on ainoastaan rakkaus.  Hän on Pyhä ja vanhurskas tuomari, joka armahtaa niitä, jotka ovat ja pysyvät Kristuksessa. Kristus on Jumalan rakkauden kädenojennus koko ihmiskunnalle. Joh.3:36...


Jumala kuulee sellaisen ihmisen rukoukset, joka Häntä pelkää  

Herramme Jeesus on esikuvamme:

Heb.5:7
Ja lihansa päivinä hän väkevällä huudolla ja kyynelillä uhrasi rukouksia ja anomuksia sille, joka voi hänet kuolemasta pelastaa; ja hänen rukouksensa kuultiin hänen jumalanpelkonsa tähden.

Ps.145:18-20
Herra on lähellä kaikkia, jotka häntä avuksensa huutavat, kaikkia, jotka totuudessa häntä avuksensa huutavat. Hän tekee, mitä häntä pelkääväiset halajavat, hän kuulee heidän huutonsa ja auttaa heitä. Herra varjelee kaikkia, jotka häntä rakastavat, mutta kaikki jumalattomat hän hukuttaa. (vert. Ps.50:14-15)


Onnellinen on se mies, joka Jumalaa pelkää, sitä seuraa siunaus ja monet hyvät lupaukset

Ps.128:1-2
Matkalaulu. Autuas on jokainen, joka pelkää Herraa, joka vaeltaa hänen teillänsä. Sinä saat nauttia kättesi ansion; onnellinen sinä, sinun käy hyvin!

Ps.112:1-2
Halleluja! Autuas se mies, joka Herraa pelkää ja suuresti halajaa hänen käskyjänsä! Hänen jälkeläisensä tulevat voimallisiksi maassa, oikeamielisten suku tulee siunatuksi.


Herran pelko tuo turvan koko perheelle

Snl.14:26-27
Herran pelossa on vahva varmuus ja turva vielä lapsillekin.

Herran pelkoon voidaan opettaa:

Ps.34:12
Tulkaa, lapset, kuulkaa minua: Herran pelkoon minä teidät opetan.

Meidän tulisi opettaa tätä lapsillemme jo kotona.  Näin he voisivat välttyä monilta murheilta ja ennen kaikkea kadotukselta.


Herran pelko suojelee

Ps.31:20-21
Kuinka suuri on sinun hyvyytesi, jonka talletat pelkääväisillesi ja jota osoitat sinuun turvaaville ihmislasten edessä! Sinä peität heidät kasvojesi suojaan ihmisten salavehkeiltä; sinä kätket heidät turvaan kielten riidalta.


Ps.33:18-19
Katso, Herran silmä valvoo niitä, jotka häntä pelkäävät ja panevat toivonsa hänen laupeuteensa, pelastaaksensa heidän sielunsa kuolemasta, elättääksensä heitä nälän aikana.

Ps.34:8-10
Herran enkeli asettuu niiden ympärille, jotka häntä pelkäävät, ja pelastaa heidät. Maistakaa ja katsokaa, kuinka Herra on hyvä. Autuas se mies, joka häneen turvaa! Peljätkää Herraa, te hänen pyhänsä, sillä häntä pelkääväisiltä ei mitään puutu.

Ps.103:11
Sillä niin korkealla kuin taivas on maasta, niin voimallinen on hänen armonsa niitä kohtaan, jotka häntä pelkäävät.


Jumalan armo pysyy niille, jotka Häntä pelkäävät

Ps.103:17-18
Mutta Herran armo pysyy iankaikkisesta iankaikkiseen niille, jotka häntä pelkäävät, ja hänen vanhurskautensa lasten lapsille, niille, jotka pitävät hänen liittonsa ja muistavat hänen käskynsä ja noudattavat niitä.

Ps.118:4
Näin sanokoot ne, jotka Herraa pelkäävät; sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti.


Kun Jumalaa ylistetään ja kiitetään, pitää ylistäjällä olla Herran pelko  (pyhä hetki)

Ps.111:10
Herran pelko on viisauden alku, hyvä ymmärrys kaikille, jotka sitä noudattavat. Hänen ylistyksensä pysyy iankaikkisesti.

Ps.135:20
Te, Leevin suku, kiittäkää Herraa, te, Herraa pelkääväiset, kiittäkää Herraa.


Pyhää  Jumalaa tulee palvella pelko (kunnioitus) sydämessä

Ps.2:11
Palvelkaa Herraa pelvolla ja iloitkaa vavistuksella.

Ps.25:12-14
Kuka on se mies, joka Herraa pelkää - sen hän neuvoo tielle, joka hänen on valittava. Hänen sielunsa saa nauttia hyvää, ja hänen jälkeläisensä perivät maan. Herran neuvo on tunnettu niille, jotka häntä pelkäävät, ja hän ilmoittaa heille liittonsa.

Ps.34:10
Peljätkää Herraa, te hänen pyhänsä, sillä häntä pelkääväisiltä ei mitään puutu.

Snl.10:27
Herran pelko elinpäiviä jatkaa, mutta jumalattomien vuodet lyhenevät.

Viisaus alkaa Herran pelosta.  Tyhmillä neitsyeillä öljyn puute johtui ymmärryksen puutteesta.  Viisaus ja ymmärrys tulevat Jumalalta.

Kol.1:9-10
Sentähden emme mekään, siitä päivästä alkaen, jona sen kuulimme, ole lakanneet teidän edestänne rukoilemasta ja anomasta, että tulisitte täyteen hänen tahtonsa tuntemista kaikessa hengellisessä viisaudessa ja ymmärtämisessä, vaeltaaksenne Herran edessä arvollisesti, hänelle kaikessa otollisesti, kaikessa hyvässä työssä hedelmää kantaen ja kasvaen Jumalan tuntemisen kautta,

Jumalan pelon katoaminen uskovan elämästä vie hänet kauemmaksi Jumalasta.  Samalla katoaa kunnioitus Hänen sanaansa ja Hänen palvelijoitansa kohtaan, ja tilalle tulee lihan mieli.  Morsian, joka pian lähtee tältä planeetalta, rakastaa Jeesusta, ja rakkaus Jeesukseen on Hänen Sanansa pitämistä rakkaana. Joh.14:21,23,24 ”.. joka minua rakastaa..”

Niillä, jotka pelkäävät Herraa, on arka mieli Jumalan Sanan edessä, ja heille Jumala avaa Sanaansa.  Se käsitys, että seurakunnan on muututtava aikojen mukana, on yksi nykyajan yleisimmistä harhakäsityksistä!  Meidän on opittava, että emme voi käsitellä pyhiä asioista huolimattomasti, kärsimättä siitä vakavia seurauksia.

Jumalalla ei ole mitään sanottavaa pinnalliselle uskovalle.  Jumala puhuu ainoastaan niille, jotka varaavat aikaa kuuntelemiseen ja kunnioittavat Häntä jota haluavat kuulla.  Jumala on valmis uskollisuudessaan vahvistamaan ja täyttämään sanansa niille, jotka kuuntelevat ja tottelevat:

Jes.66:2
Minun käteni on kaikki nämä tehnyt, ja niin ovat kaikki nämä syntyneet, sanoo Herra. Mutta minä katson sen puoleen, joka on nöyrä, jolla on särjetty henki ja arka tunto minun sanani edessä.

Jokainen, joka kieltää Raamatun ilmoituksen lopullisuuden ja jonka mielestä jatkuvalla ilmoituksella on sama arvovalta kuin pyhillä kirjoituksilla, sulkee itsensä valtakunnan ulkopuolelle.  JUMALA TARKOITTAA SITÄ MITÄ HÄN SANOO JA SANOO SEN MITÄ HÄN TARKOITTAA!!!  HÄN VALVOO SANAANSA TOTEUTTAAKSEEN SEN.

Tämä aika on hyvin ”seulovaa” aikaa.  Saatana seuloo seurakuntaa, ja sillä on Jumalalta lupa tehdä niin, koska jyvät erotetaan parhaillaan akanoista ja jyvät viedään aittaan. Herran pelko auttaa näkemään asiat oikein. SE ON HENGELLISTÄ VIISAUTTA.

Snl.9:10
Herran pelko on viisauden alku, ja Pyhimmän tunteminen on ymmärrystä.

Ps.111:10
Herran pelko on viisauden alku, hyvä ymmärrys kaikille, jotka sitä noudattavat. Hänen ylistyksensä pysyy iankaikkisesti.

Job.28:28
Ja ihmiselle hän sanoi: 'Katso, Herran pelko - se on viisautta, ja pahan karttaminen on ymmärrystä.'

Ps.119:130
Kun sinun sanasi avautuvat, niin ne valaisevat ja antavat yksinkertaiselle ymmärrystä.

Jumalalta saa pyytää viisautta, koska Hän on luvannut antaa sitä.  Kun Jumala antaa viisautta,  Herran pelko alkaa vallata sydäntä:

Jaak.1:5
Mutta jos joltakin teistä puuttuu viisautta, anokoon sitä Jumalalta, joka antaa kaikille alttiisti ja soimaamatta, niin se hänelle annetaan.

Raamattu ylistää Herraa pelkäävää vaimoa:

Snl.31: 30-31
Pettävä on sulous, kauneus katoavainen; ylistetty se vaimo, joka Herraa pelkää! Suokaa hänen nauttia kättensä hedelmiä, hänen tekonsa häntä porteissa ylistäkööt.

Paavali opettaa:

2Kor.10-11
Sillä kaikkien meidän pitää ilmestymän Kristuksen tuomioistuimen eteen, että kukin saisi sen mukaan, kuin hän ruumiissa ollessaan on tehnyt, joko hyvää tai pahaa.  Kun siis tiedämme, mitä Herran pelko on, niin me koetamme saada ihmisiä uskomaan, mutta Jumala kyllä meidät tuntee; ja minä toivon, että tekin omissatunnoissanne meidät tunnette.

Apt.5:11
Ja suuri pelko valtasi koko seurakunnan ja kaikki ne, jotka tämän kuulivat.

Syntinen maailma kokee totuuden julistajat ilonpilaajina.  He saavat heidät tuntemaan itsensä syyllisiksi Jumalan edessä – kuten Sanan tehtävä onkin, jotta ihmiset tekisivät parannuksen. Muutamat näin tekevätkin.  Mutta ilmestyskirjasta näemme, miten suurin osa suhtautuu julistukseen:

Ilm.11:3-13 
”.. kahdelle todistajalleni toimeksi säkkipukuihin puettuina profetoida....tappava heidät... maan päällä asuvat iloitsevat heidän kohtalostaan ja riemuitsevat ja lähettävät lahjoja toisilleen; sillä nämä kaksi profeettaa olivat vaivanneet niitä... Niin he nousivat taivaaseen ... tapahtui suuri maanjäristys... peljästyivät ja antoivat taivaan Jumalalle  kunnian.”

Juhani Laukkonen

Raijan todistus