perjantai 24. heinäkuuta 2015


Tutkijan tyly arvio: Venäjä todella valmistautuu, mutta emme tiedä mihin

Iltalehti torstaina 23.7.2015 klo 20.17

Venäjä kiinnostui Suomenlahden ulkosaarista ja ottaa käyttöön uutta sotakalustoa

Venäläisiä T-80-taistelupanssarivaunuja näytöksessä Moskovan lähellä kesäkuussa. Taustalla uusi Tornado-G-raketinheitinjärjestelmä, jollaisia on otettu juuri käyttöön Venäjän läntisessä sotilaspiirissä. (EPA/AOP)
Venäläinen uutistoimisto Tass kertoi keskiviikkona, kuinka maan läntisessä sotilaspiirissä otettiin käyttöön upouusia Tornado-G-raketinheittimiä. Läntinen sotilaspiiri vastaa esimerkiksi Suomen ja Ukrainan vastaisista rajoista.
Venäjän on viime aikoina uutisoitu myös muun muassa harjoitelleen maihinnousua aiemmin Suomelle kuuluneelle Suursaarelle, rakentavan uudestaan sotilasinfrastruktuuria Kuriilien saarilla Tyynellämerellä, uudistavan strategisia ydinaseitaan sekä testaavan keskipitkän matkan Iskander-ohjuksia.
- Kyllähän tämä kehitys on ollut nähtävissä jo pidemmän aikaa. Se osoittaa, että Venäjä todella valmistautuu johonkin. Heillä ilmeisesti on tavoitteena palauttaa oma kansainvälinen asema siihen, mitä se oli Neuvostoliiton aikana, arvioi Euroopan sotahistorian dosentti Markku Salomaa.
Suomenlahden saaret
Pari viikkoa takaperin turvallisuuspolitiikkaan erikoistunut IHS Jane's 360 -sivusto uutisoi Venäjän tekevän selvityksiä ja raivaavan vanhoja miinoja Suomenlahden ulkosaaristossa. Sivuston mukaan selvityksiä tehdään Seiskarilla, Somerilla ja Peninsaarella, joista Someri on alle 10 kilometrin päässä Suomen aluevesirajasta.
Salomaa ei näe saarien mahdollisen käyttöönoton olevan uhka Suomelle.
- Ei ole uhka, saaret eivät liiku.
Salomaan mukaan Venäjän kiinnostuksen kohteena olevilla saarilla ei ole nykyajan sodankäynnissä kummempaa merkitystä, vaan kyse on lähinnä symboliikasta.
- Mutta kai siinä on jokin tarkoitus, pyritään saamaan eteen työnnettyä puolustusta, tutkija pohtii.
Huolestuttavampia ovat Salomaan mukaan Venäjän hyökkäysharjoitukset Ahvenanmaalle ja Gotlantiin.

- Ne osoittavat, että jos tulee kriisi, niin Venäjän suunnitelmana on varmaan Ahvenanmaan, Gotlannin ja Bornholmin saarien haltuunotto. Venäjä aikoo sulkea Itämeren, koska se ei muuten pysty huoltamaan Kaliningradia. Ylivoima-aseman saaminen Itämerellä on välttämätöntä, Salomaa arvioi.
Valmistautuuko Venäjä sotaan?
- En lähde sotaa julistamaan, mutta nämä ovat erittäin vakavia kehityspiirteitä. Venäjä valmistautuu johonkin, mutta emme voi olla varmoja mihin, Salomaa toteaa.

Raijan todistus