sunnuntai 19. marraskuuta 2017

AUGUSTINUS JA ANTISEMITISMI

Augustinus, varhainen, vaikutusvaltainen kirkon johtomies (354–430), antoi profetioiden opinkappaleille pahimman iskun niiden historian aikana. Hän onnistui sysäämään ennustuksien tutkimisen pimeyteen lähes 1400 vuodeksi opettamalla jääräpäisesti, ettei profetioita voinut tulkita kirjaimellisesti.

Koko muun Raamatun osalta Augustinus oli täysin tyytyväinen kirjaimelliseen, kieliopilliseen ja historialliseen tulkintaan. Silti ennustukset oli hänen mielestään tulkittava vertauskuvallisesti. Hänen näkemyksensä perustui hänen käsitykseensä seurakunnasta ja kirkosta. Mielipiteensä Augustinus on esittänyt teoksessaan, joka hallitsi ajattelua kirkon piirissä satoja vuosia hänen jälkeensäkin.

Augustinus opetti, että seurakunta oli ottanut Israelin paikan ja saanut lupaukset ja liitot, jotka Israel (Augustinuksen mielestä) oli hylännyt ja pettänyt luopumalla Kristuksesta. Hän opetti seurakunnan olevan vertauskuvallisesti Jumalan valtakunta ja ettei mitään Kristuksen hallitsemaa tuhatvuotista valtakuntaa tulisi kirjaimellisesti edes olemaan. Hän opetti lisäksi, että kirkon tulisi hallita maailmaa myös poliittisesti.

Augustinuksen vaikutus

Augustinuksen opeista tuli perusta roomalaiskatoliselle kirkolle. Ja yhä monet katoliset käsitykset ovat suoraan Augustinukselta.

Augustinuksen vaikutukset näkyvät myös ”kristillisen antisemitismin” filosofisena perustana. Hän opetti, ettei juutalaisilla enää ole osaa Jumalan suunnitelmassa, etteivät israelilaiset enää muodostaisi yhtenäistä kansaa, etteivät Jumalan ja Israelin liitot ole voimassa ja että juutalaiset ovat hengellisiä hylkiöitä, joiden toivo on mennyt. He ovat Kristuksen tappajia, joilla ei Jumalan aikomuksissa enää ole osaa eikä arpaa. Vaikka saattaa kuulostaa oudolta, ovat kaikki edellä luetellut seikat johtopäätöstä vertauskuvallisesta ennustusten tulkinnasta.

Haluankin jälleen kerran painottaa, ettei kukaan, joka tulkitsee profetioita kirjaimellisesti, kuten Jeesus ja apostolit tulkitsivat Vanhan testamentin ennustuksia, ikinä putoa saatanan asettamiin, juutalaisvastaisuuteen johtaviin ansoihin.

(Hal Lindseyn kirjasta ”Kohtaaminen pilvissä”)


Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä." (1Moos.12:3)

Raijan todistus