Matti Suviolahti

JOTTA LÄHI-IDÄN TAPAHTUMIEN  TOSIASIAT EIVÄT UNOHTUISI

Palestiinaa, joka on entistä juutalaisten Kanaanin maata, ovat hallinneet roomalaiset, bysanttilaiset, muslimit ja ristiritarit, Egyptin mamelukit ja Turkin ottomaanit vuosina 1517 - 1917. Lähihistoriassa Palestiinaa hallitsivat englantilaiset vuosina 1917 - 1948 sen jälkeen, kun Turkin ottomaanien ylivalta romahti Ensimmäisessä maailmansodassa. Palestiinan hallinnon ensimmäisenä toimenpiteenä Englanti antoi vuonna 1917 ns. Balfourin periaatejulistuksen juutalaisten kansalliskodin perustamisesta.

Kansainliiton Englannille 24.7.1922 myöntämällä mandaattialueen oikeudella Englanti erotti hyväntahtoisuutta osoittaen Jordanjoen itäpuolisen laajan Transjordanian alueen arabivaltioksi (4/5 osa koko mandaattialueesta, joka vuodesta 1946 lähtien Jordanian valtio). Kansainliiton päätös edellytti, että samalla juutalaisille jää kansankodiksi Transjordaniasta länteen oleva alue, joka tunnetaan nimellä Palestiina ja joka on nykyään Israelin valtion aluetta. Jaon hyväksyivät juutalaiset, arabit eivät.

Juutalaisille tarkoitetusta Palestiinan alueesta YK:n toimesta erotettiin 29.11.1947 vielä Länsiranta eli Judea ja Samaria erilliseksi arabivaltioksi USA:n ja Neuvostoliiton hyväksyessä jakosuunnitelman. (Huom. Jo toinen arabivaltio alkuperäiselle mandaattialueelle.) Jälleen jaon hyväksyivät juutalaiset, muttei arabit, ja nykyinen kutsu pyhään jihad-sotaan Israelia vastaan julistettiin. Seurasi Libanonin, Irakin, Syyrian, Egyptin ja Transjordanian sotajoukkojen laajamittainen varustelu juutalaisten tuhoamiseksi.

Sodan lähestyessä kehotettiin alueella olevia arabeja poistumaan siksi pariksi viikoksi, mitä juutalaisten "sukupuuttoon hävittämissodan verilöyly" kestäisi (Arabiliiton pääsihteeri Azzam-Pashan ilmaisu 15.5.1948 tulevan sodan tavoitteesta).

Israelin julistautuessa itsenäiseksi valtioksi 14.5.1948 arabit aloittivat seuraavana päivänä sodan. Sekä määrällisesti että laadullisesti huonosti aseistautuneena Israel kaikkien hämmästykseksi voitti sodan.

Noin 750000 arabia oli noudattanut kehoitusta poistua alueelta ja he jäivät sodan päätyttyä pakolaisleireille YK:n ruokittaviksi ja siemeneksi myöhemmille Israelin vastaisille toiminnoille. Yksikään arabivaltio ei suostunut asuttamaan heimovelipakolaisia, ei edes Jordania, jonka väestöstä 60% on samaa arabikansaa kuin pakolaiset (Syyriasta, Libanonista, Irakista, Egyptistä jne. tulleita arabeja).

Tiedotusvälineet usein korostavat arabipakolaisten vakavaa ongelmaa samalla jättäen mainitsematta toisen pakolaisryhmän, nimittäin sodan jälkeen arabimaiden karkoittamat ja putipuhtaaksi ryöstämät noin miljoona juutalaista. Näistä Israel asutti 700 000, loput muuttivat Eurooppaan, Yhdysvaltoihin ja Kanadaan. Lisäksi Israel otti alueelleen takaisin halukkaat arabit, noin 130 000. Nykyään Israelissa asuu noin 950 000 arabia täydellisin kansalaisoikeuksin.

* * * *

Aselepolinjojen muotouduttua 1949 Israelin valtion alueeksi jäi alle 20% alkuperäisestä Englannin mandaattialueesta Jordanian liittäessä Länsirannan sekä Itä-Jerusalemin Transjordanian alueeseensa. Nykyään paljon kiistelty palestiinalaisvaltio on jo käytännössä olemassa ja se on Jordania, jossa väestö on samaa arabikansaa kuin ns."palestiinalaiset" (=arabien Israelia vastaan käymässä hyökkäyssodassa pakolaisiksi joutuneita arabeja, joita arabivaltiot eivät suostu asuttamaan). Korostettakoon myös, että Israelin valtio on olemassa YK:n nimenomaisella päätöksellä.

Kesäkuussa 1967 arabiarmeijoja vastaan käymässään Kuuden päivän sodassa Israel valloitti Länsirannan Jordanialta samalla ottaen haltuunsa koko Jerusalemin (alueita ei vallattu Arafatilta, kuten usein luullaan). Voi vain ihmetellä, että Israelin voitettua sodan Länsirannan väestö muuttui äkkiä "palestiinalaisiksi" ilmeisesti Israelin valtion voimistumisen vastapainoksi, vaikka maata nimeltä Palestiina, jota palestiinalaiset olisivat hallinneet, ei ole koskaan ollut (saati Jerusalem olisi ollut pääkaupunki).

Myöskään ei ole ollut palestiinalaisen itsenäisen kansakunnan omaa kieltä ja kulttuuria eikä mitään huomattavaa liikettä palestiinalaisten kotimaan puolesta ennen vuotta 1967. Itse Jordanian kuningas Hussein ei siis syyttä julistanut laittomaksi Arabiliiton vuonna 1974 tekemää päätöstä, jolla PLO on kaikkien palestiinalaisten, myös Länsirannan arabiväestön, virallinen edustaja. Tätä ennenhän kuningas Hussein oli vuonna 1970 karkoittanut PLO:n aseellisen siiven verisesti, kun PLO:n sissit olivat muuttamassa Jordaniaa aseleiriksi terroritoimintaansa varten.

On syytä huomata, että PLO:ta ei ole koskaan valittu kansanäänestyksellä palestiinalaisten edustajaksi; se on arabivaltioiden arabipakolaisten nimissä synnyttämä terroristijärjestö Israelin tuhoamispäämäärässä.

* * * *

Israelin voitto Kuuden päivän sodassa ja Jerusalemin haltuun ottaminen toivat yht`äkkiä Jerusalemin polttopisteeseen. Nimittäin Arafat ryhtyi väittämään, että Jerusalem on pyhä islamilaisuudelle, vaikka esimerkiksi vuosina 1948 - 1967 Jordanian pitäessä Jerusalemia hallussaan Jerusalemin asema ei mitenkään korostunut islamilaisuudessa. Itse Muhammed ei sanonut Jerusalemin olevan pyhä islamille.

Kootessaan Koraanin Muhammed ei kertaakaan mainitse sanaa Jerusalem, kun Mekka mainitaan Koraanissa satoja kertoja ja Medina mainitaan useita kertoja.

Koraanissa kylläkin kerrotaan, kuinka Muhammed lähti siivekkäällä ratsullaan Suojellusta moskeijasta (tarkoittaa Mekkaa) Kaukaisimpaan moskeijaan, jonka muslimit tulkitsevat tarkoittavan Jerusalemia.

Historiasta kuitenkin tiedetään, että Muhammed kuoli v. 632, mutta Kalliomoskeija ja Al Aqsa moskeija rakennettiin vasta 690-luvulla.

Muhammedin eläessä ei siis Jerusalemissa ollut moskeijaa ja muslimien vaatimukselle Jerusalemista pyhänä paikkana ei ole olemassa todellisuuspohjaa. Kerrotaan vielä, että Muhammed nostettiin taivaaseen Jerusalemissa, mistä johtuen Jerusalem on kolmanneksi pyhin paikka islamissa. Todellisuudessa Muhammed haudattiin Medinaan.

Jerusalem ei ole ollut muiden kansojen kuin juutalaisten pääkaupunki kuningas Daavidin valloitettua sen 1004 eKr. Vanhassa Testamentissa Jerusalem esiintyy 667 kertaa ja Siion 154 kertaa.

Kutsu Jerusalemiin viettämään raamatullisia juhlia on ollut vuosisatoja juutalainen perinne ja rukous "ensi vuonna Jerusalemissa" oli juutalaisuuden hartaimpia toiveita diasporan aikana.

Mikään muu kansa ei ole ollut yhtä uskollinen Jerusalemille ja 1800-luvun lopusta lähtien siellä on ollut selvä juutalaisenemmistö. Jerusalem on juutalaisille (myös kristityille) pyhä kaupunki, mutta Arafatille vain keino Israelin painostamiseksi.

Matti Suviolahti