maanantai 22. tammikuuta 2018
sunnuntai 19. marraskuuta 2017
AUGUSTINUS JA
ANTISEMITISMI
Augustinus,
varhainen, vaikutusvaltainen kirkon johtomies (354–430), antoi
profetioiden opinkappaleille pahimman iskun niiden historian aikana.
Hän onnistui sysäämään ennustuksien tutkimisen
pimeyteen lähes 1400 vuodeksi opettamalla
jääräpäisesti, ettei profetioita voinut tulkita kirjaimellisesti.
Koko
muun Raamatun osalta Augustinus oli täysin tyytyväinen
kirjaimelliseen, kieliopilliseen ja historialliseen tulkintaan.
Silti ennustukset oli hänen mielestään tulkittava
vertauskuvallisesti.
Hänen näkemyksensä perustui hänen käsitykseensä seurakunnasta
ja kirkosta. Mielipiteensä Augustinus on esittänyt teoksessaan,
joka hallitsi ajattelua kirkon piirissä satoja vuosia hänen
jälkeensäkin.
Augustinus
opetti, että seurakunta oli ottanut Israelin paikan ja
saanut lupaukset ja liitot, jotka Israel (Augustinuksen mielestä)
oli hylännyt ja pettänyt luopumalla Kristuksesta. Hän
opetti seurakunnan olevan vertauskuvallisesti Jumalan valtakunta
ja ettei mitään Kristuksen hallitsemaa tuhatvuotista valtakuntaa
tulisi kirjaimellisesti edes olemaan. Hän opetti lisäksi,
että kirkon tulisi hallita maailmaa myös poliittisesti.
Augustinuksen vaikutus
Augustinuksen
opeista tuli perusta roomalaiskatoliselle kirkolle. Ja yhä
monet katoliset käsitykset ovat suoraan Augustinukselta.
Augustinuksen
vaikutukset näkyvät myös ”kristillisen antisemitismin”
filosofisena perustana. Hän opetti, ettei juutalaisilla enää
ole osaa Jumalan suunnitelmassa, etteivät israelilaiset enää
muodostaisi yhtenäistä kansaa, etteivät Jumalan ja Israelin liitot
ole voimassa ja että juutalaiset ovat hengellisiä hylkiöitä,
joiden toivo on mennyt. He ovat Kristuksen tappajia, joilla ei
Jumalan aikomuksissa enää ole osaa eikä arpaa. Vaikka saattaa
kuulostaa oudolta, ovat kaikki edellä luetellut seikat johtopäätöstä
vertauskuvallisesta ennustusten tulkinnasta.
Haluankin
jälleen kerran painottaa, ettei kukaan, joka tulkitsee profetioita
kirjaimellisesti, kuten Jeesus ja apostolit tulkitsivat Vanhan
testamentin ennustuksia, ikinä putoa saatanan asettamiin,
juutalaisvastaisuuteen johtaviin ansoihin.
(Hal Lindseyn kirjasta
”Kohtaaminen pilvissä”)
Ja
minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka
sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan
päällä." (1Moos.12:3)
torstai 9. marraskuuta 2017
HYVÄ
OMATUNTO
Paavali
opettaa, että usko säilyy ja asuu puhtaassa omassatunnossa:
1Tim.1:18-20
Tämän käskyn minä annan sinun toimitettavaksesi, poikani
Timoteus, aikaisempien, sinusta lausuttujen ennustusten mukaisesti,
että niiden nojalla taistelisit jalon taistelun, säilyttäen
uskon ja hyvän omantunnon, jonka eräät ovat hyljänneet ja
uskossaan haaksirikkoon joutuneet.
Niitä ovat Hymeneus ja Aleksander, jotka minä olen antanut saatanan
haltuun, kuritettaviksi, etteivät enää pilkkaisi.
Vuosikymmeniä
sitten monet hengelliset lehtikirjoitukset ja kirjat opettivat hyvin
perusteellisesti, kuinka tärkeää on vaeltaa puhtaalla
omallatunnolla. Asioista, jotka tahrasivat omantunnon,
kirjoitettiin ja varoitettiin hyvin selvästi. Kaita tie oli
hyvin viitoitettu. Nykyään näistä asioista saa lukea hyvin
harvoin, ja syntikäsite on kuin veteen piirretty viiva. Vaikka
joissakin asioissa vuosikymmeniä sitten mentiinkin ehkä
”liiallisuuksiin”, niin tänä päivänä voi vain ihailla
silloisten uskovien vaellusta. Uskovat erottuivat maailmasta jo
ulkonaiselta olemukseltaan, ja he joutuivat ”jotakin maksamaan”
Kristuksen seuraamisesta.
Jos
Pyhä Henki on uskovaisessa murheellinen, hän ei voi samanaikaisesti
kokea pelastuksen riemua. Tämä ”matalapaine” on monen
uskovaisen tila tässä lopun ajassa:
Ef.4:30
Älkää saattako murheelliseksi Jumalan Pyhää Henkeä, joka on
teille annettu sinetiksi lunastuksen päivään saakka.
Eivät
kyyneleet eivätkä rauhoittavat psykologiset puheet puhdista
omaatuntoa, vaan sen tekee ainoastaan Jeesuksen veri. Sinä
uskova ystäväni, joka olet kiinni TV-sarjoissa tai muissa maailman
”likavesissä”, käänny sieltä pois (tee parannus) ja anna
Jeesuksen veren puhdistaa omantuntosi, ja saat jälleen kokea
pelastuksen iloa Kristuksessa!
1Tim.3:8-9
Niin myös seurakuntapalvelijain tulee olla arvokkaita, ei
kaksikielisiä, ei paljon viinin nauttijoita, ei häpeällisen voiton
pyytäjiä, vaan sellaisia, jotka
pitävät uskon salaisuuden puhtaassa omassatunnossa.
TURTUNUT
OMATUNTO
Turtunut
omatunto on hyvin vaarallinen
”kapine”. Se ei tunne taivastietä eikä enää nuhtele mistään.
Se venyy kuin kuminauha, ja silloin voi aivan hyvin elää synnissä
ja kaiken lisäksi luulla, että armo on syntiharrastuksista
huolimatta voimassa:
Ps.36:2-3
Synti
sanoo jumalattomalle: minun sydämessäni ei ole Jumalan pelkoa hänen
silmäinsä edessä. Sillä se tekee kaiken sileäksi hänen
silmissään, että hänen pahuutensa havaittaisiin ja häntä
vihattaisiin.
Kun
jumalanpelko katoaa, on se merkki turtuneesta omastatunnosta.
Mikään ei ole syntiä, on vain ”pahoja taipumuksia ja luonteen
heikkouksia”. Tämä tie johtaa lopulta luopumukseen, ellei
kääntymistä ajoissa tapahdu. Omatunto voi täysin kuolettua:
1Tim.4:1-2
Mutta
Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat
uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja
valheenpuhujain ulkokultaisuuden vaikutuksesta, joiden
omatunto on poltinraudalla merkitty.
OMATUNTO EI OLE EREHTYMÄTÖN OPAS
Jumalan Sanaan sitoutuva omatunto on ”kasvamassa”
oikeaan suuntaan ja antaa osviittaa oikeasta ja väärästä.
Kuitenkin omantunnon yläpuolella on Jumala:
1Joh.3:19-20
Siitä
me tiedämme, että olemme totuudesta, ja me saatamme hänen edessään
rauhoittaa sydämemme sillä, että jos
sydämemme syyttää meitä,
niin Jumala
on suurempi kuin meidän sydämemme
ja tietää kaikki.
YLIHERKKÄ
OMATUNTO
Yliherkkä
omatunto voi
johdattaa uskovaisen lainalaiseen tilaan. Paras lääke yliherkän
omantunnon rauhoittamiseen on Jumalan
Sana.
Omantunnon pitää puhtaana ainoastaan Jeesuksen
veri:
Heb.9:14
kuinka paljoa enemmän on Kristuksen
veri,
hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana
Jumalalle, puhdistava
meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää
Jumalaa!
OLKAAMME
REHELLISIÄ JUMALAN EDESSÄ
1Joh.1:9-10
Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin
että hän antaa meille synnit anteeksi ja
puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. Jos
sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet
valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä.
Tälle
puhdistuslähteelle kannattaa usein
tulla!
Siunausta
Juhani
keskiviikko 11. lokakuuta 2017
PELKURIT
JA ROHKEAT JUMALAN SANAN VALOSSA!
(Todelliset
sankarit, keitä he ovat?)
Joh.3:16
Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän
antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo,
hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
JUMALA RAKASTAA
MAAILMAA, PITÄÄKÖ MEIDÄNKIN RAKASTAA?
1Joh.2:15-17
Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä
maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole
hänessä. Sillä kaikki, mikä maailmassa on, lihan himo, silmäin
pyyntö ja elämän korskeus, se ei ole Isästä, vaan maailmasta.
Ja maailma katoaa ja sen himo; mutta joka tekee Jumalan tahdon, se
pysyy iankaikkisesti.
TUTUILLE
SANOILLE ANNETAAN UUSI MERKITYS,
TÄMÄ ON
AIKAMME VÄKEVINTÄ EKSYTYSTÄ
Onko
edellisissä raamatunjakeissa ristiriita? Jumala rakastaa maailmaa,
mutta meitä varoitetaan rakastamasta maailmaa... Ei ole
ristiriitaa! Jumala ei ole ihminen eikä elä tässä maailmassa.
Hän on luonut tämän kaiken. Hän asuu maailman ulkopuolella (Pyhä
Henki on täällä). Jumala on Pyhä Jumala eikä Häneen tartu
mitään maailman pahuutta. Jos ihminen, joka elää täällä
maailmassa, rakastaa maailmaa, hän imee itseensä maailman henkeä.
Jumalaan ei tartu maailmasta sen pahuus, mutta ihmiseen tarttuu mitä
maailmassa on (sielunvihollinen on vielä hetken tämän maailman
ruhtinas). Meidän tulee rakastaa Jumalaa, joka on Pyhä ja
Puhdas. Hänet kohtaamme Jeesuksessa Kristuksessa.
Jumala
tahto on pelastaa ihminen. Jeesus on ainoa ovi pelastukseen. Jos
Jeesus ei olisi tullut maailmaan Jumalan rakkauden lähettämänä,
ei kukaan voisi pelastua. Jeesus tuli Jumalan Karitsana kärsimään
uhrikuoleman meidän syntisten ihmisten puolesta. Jumalan tahto
on, ettei kukaan hukkuisi. Ihmisen vapaa tahto kuitenkin
vaikuttaa sen, että vain pienelle joukolle kelpaa Jumalan armo
Jeesuksessa Krituksessa.
Jumala,
joka lähetti ainosyntyisen Poikansa maailmaan, että mahdollisimman
moni ottaisi Hänet Pelastajana vastaan, tulee pian tuomitsemaan
maailman.
JUMALA
MYÖS TUOMITSEE RAKASTAMANSA MAAILMAN
Ilm.21:8
Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja
murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain
ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta
ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema.
Ensimmäisenä
tuomitaan tulijärveen pelkurit! Ketkä ovat pelkureita
Tuomarimme edessä? Miksi näin kova tuomio, jos pelkää. Mitä
pelkoa tämä on? EI OLE KYSYMYS JUMALANPELOSTA!! Ihmispelosta
on kysymys ja sen monista eri muodoista!
On
valtava ero Raamatun ilmoittamalla rohkeudella ja maailman
ihailemalla rohkeudella. Jumalan mielen mukainen ja Hänen
arvostamansa rohkeus nousee uskosta, joka katsoo jo ikuisuuteen
ja jaksaa kärsivällisesti odottaa sitä. Maailman ihailema rohkeus
antaa tässä ajassa hetkellistä ihmiskunniaa ja mainetta
mutta johtaa lopulta iankaikkiseen kadotukseen. Siksi on hyvin
tärkeä tarkastella näitä kahta täysin toistensa vastakkaista
mallia.
Muinaisajan
sankarit – ennen vedenpaisumusta - olivat samanlaisen ihailun
kohteena kuin tämän lopun ajan sankarit (maailman mittapuun)
mukaan. He olivat langenneiden eli kapinallisten ja tottelemattomien
enkelien jälkeläisiä, kookkaita (jättiläisiä) ja uhmakkaita,
jotka Jumala tuomitsi ja lopuksi hävitti maanpäältä. Näillä
enkelien ja ihmisten sekasikiöillä oli ihmisiin verrattuna
yliluonnollisia voimia ja kykyjä, joita tavalliset ihmiset
kadehtivat ja ihailivat, mutta Jumala halveksi ja häpesi, koska he
eivät edustaneet Hänen arvomaailmaansa. Vedenpaisumuksen tarkoitus
oli puhdistaa ihmisrotu tästä saastasta. Kaikki liha oli
turmeltumassa (perintötekijät). Myös tulevan Jeesuksen äidin,
Marian, geenit olisivat saastuneet, ellei Jumala olisi hävittänyt
silloista ihmissukua. Jeesus ei olisi voinut syntyä viattomasta ja
puhtaasta neitsyestä.
Tämä
lopun aika on aivan samanlaista. Pyritään ihmisvoimin luomaan
yliluonnollinen ihminen. Yliluonnollisia voimia omaavia ihmisiä
esittävät elokuvat ovat hyvin suosittuja. Ei ole väliä sillä,
mistä nämä voimat ovat lähtöisin – ovatko ne syvyydestä vai
taivaasta. Ihaillaan erikoisesti niitä ihmisiä, jotka uskaltavat
leikkiä kuolemalla. On ”urheaa” olla jatkuvasti
kuolemanvaarassa ja koetella sietokykynsä rajoja. Kaikki
harrastukset, jotka ovat hengenvaarallisia, lisäävät suosiotaan.
Nuoret ovat alkaneet leikkiä kuolemalla – seisovat junanraitella
ja ottavat selfietä lähestyvän junan edessä, kiipeilevät talojen
katoilla, hyppäävät korkeilta paikoilta jne. Vihollinen tuo
jatkuvasti uusia uhkarohkeita lajeja ja harrastuksia. Toisia kuolee
(saattavat mennä iankaikkiseen tuleen), ja heitä ihannoidaan heidän
”rohkeutensa” tähden. Ei haluta tietää eikä ajatella
sitä, missä heidän sielunsa on kuoleman jälkeen? He ovat
ikuisuudessa ja ovat nyt hyvin tietoisia omasta tilastaan,
jota ei enää koskaan voi toiseksi muuttaa - ei
koskaan!
IANKAIKKISUUS
alkaa tämän lyhyen elämän päätyttyä, mutta sitä ei haluta
ajatella. Pelkureita ovat juuri nämä ihmiset, jotka haluavat
tämän maailman kunniaa mutta eivät kestä Kristuksen
seuraamisesta tulevaa häpeää. Pelkureita ovat ne,
jotka kulkevat Jumalan kutsun ohitse, koska pelkäävät muita
ihmisiä – heidän mielipiteitään. Pelätään olla pieniä ja
nöyriä ihmisiä. He pelkäävät ihmismielipiteitä enemmän
kuin iankaikkisuutta tulimeressä – todella järkyttävää!
JUMALAN
PALVELIJAN EI TULE HÄVETÄ HERRAANSA
Sanl.25:26
Kuin sekoitettu lähde ja turmeltu kaivo on vanhurskas, joka
horjuu jumalattoman edessä.
Uskovainen
ihminen palvelee ja edustaa Kuningasten Kuningasta, jonka
edessä kerran kaikkien polvien on notkistuttava Fil.2:10.
Room.12:2
Älkääkä
mukautuko
tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen
kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja
otollista ja täydellistä.
USKOVAISEN
PÄÄMÄÄRÄ ON VALTAVA
2Kor.4:16-18
Sentähden me emme lannistu; vaan vaikka ulkonainen ihmisemme
menehtyykin, niin sisällinen kuitenkin päivä päivältä uudistuu.
Sillä tämä hetkisen kestävä ja kevyt ahdistuksemme tuottaa
meille iankaikkisen ja määrättömän kirkkauden, ylenpalttisesti,
meille, jotka emme katso näkyväisiä, vaan näkymättömiä;
sillä näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät
iankaikkisia
Häpeääkö
Jumala meitä? Häpeämmekö me Häntä? - Jos me häpeämme Jumalaa,
niin se johtuu siitä, että me kunnioitamme kadotukseen kulkevia,
uskosta osattomia ihmisiä enemmän kuin Kaikkivaltiasta Jumalaa.
Silloin me kumarramme maailman mielipiteille ja ylenkatsomme
Jumalan lahjan - Jeesuksen.
Luuk.6:26
Voi teitä, kun kaikki ihmiset puhuvat teistä hyvää! Sillä niin
tekivät heidän isänsä väärille profeetoille.
Maailman
antama suitsutus ei ole Jumalan Hengen mukaista. Maailman ihmiset
ovat parannuksen paikalla – jos he eivät tule tuntemaan
syntisyyttään Jumalan edessä, niin me olemme epäonnistuneet
valona ja suolana. Olemme johtamassa ihmisä
kadotukseen. Seurakunta ei voi ottaa mallia maailmasta, jos se aikoo
saada ihmisiä parannuksen paikalle.
Pelkurit
matkivat maailmaa (mielipiteitä, tapoja ja henkeä) – rohkeat
seuraavat Jeesusta (tie, totuus ja elämä).
Luuk.9:25-26
Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi
omaksensa koko maailman, mutta saattaisi itsensä kadotukseen tai
turmioon? Sillä joka häpeää
minua ja minun sanojani,
sitä Ihmisen Poika on häpeävä, kun hän tulee omassa ja Isänsä
ja pyhäin enkelien kirkkaudessa
On
viisautta ajatella sitä, mitä Jumala ajattelee meistä nyt ja mitä
sitten, kun astumme ikuisuuteen ja seisomme Hänen edessään
kuulemassa vaelluksemme tulosta.
RAAMATTU
ANTAA TIETOA – KETKÄ PÄÄSEVÄT TAIVAASEEN
JA
KETKÄ EIVÄT
Tänä
aikana kuulee hyvin harvoin puhuttavan siitä, ketkä eivät pääse
taivaaseen. Raamatussa Jumala kuitenkin puhuu heistä, koska
Hän haluaa, että synneistä tehtäisiin parannus oikeaan aikaan ja
armo astuisi tuomion tilalle.
Matt.
9:6
Mutta
tietääksenne, että Ihmisen Pojalla on valta maan
päällä antaa syntejä anteeksi, niin"
- hän sanoi halvatulle - "nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi.
1Kor.6:9-10
Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan
valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei
epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä
miehimykset, eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat
eivätkä anastajat saa
periä Jumalan valtakuntaa.
Gal.5:19-21
Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus,
irstaus, epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita,
kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot, kateus, juomingit,
mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon,
niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista
harjoittavat, eivät
peri Jumalan valtakuntaa.
Jeesus
puhuu Ilmestyskirjan seitsemälle seurakunnalle (joista viisi oli
parannuksen paikalla), ja me voimme sieltä myös tarkastella Hänen
näkemystään, joka kerran tuomitsee. Ei positiivinen ajattelu ole
totuutta. Jumalan Sana on Totuus – Jeesus on Totuus. Totuus
sydämessä tekee ihmisen vapaaksi ja saa aikaan todellisen levon ja
rauhan. Tämä rauha tulee Totuuden Hengestä, Kristuksen Hengestä.
Raamattu
on Jumalan Sanaa, ja Jumala tahtoo meidän
iankaikkisuusparastamme. Tänä päivänä Raamattua ei pidetä edes
kaikissa seurakunnissa Jumalan ilmoituksena, ja näin Sana menettää
täysin merkityksensä ja ihmisiä johdetaan harhaan. Suurin syy
lopun ajan luopumukseen on juuri tämä yksipuolinen Sanan julistus.
Jumalanpelko on kadonnut, ja Jumalan Pyhyys on poljettu maahan.
Väärä rauha asustaa liian monen sydämessä.
Jeesus
tulee pian....
Siunausta
Juhani
Laukkonen
sunnuntai 10. syyskuuta 2017
JUMALAN
ARMO
Jumalan armo ja rakkaus
ihmistä kohtaan tulee kaikkein kirkkaimmin ilmi Jeesuksen
ristinkuolemassa. Ristillä Jeesus kärsi ja kantoi meidän syntimme
ja rangaistuksemme. Jumala ristillä luomansa ihmisen sijaisena
– käsittämätön rakkaus!
Evankeliumin
julistuksessa tuodaan ihmisille tietoon tätä ihmeellistä totuutta.
Syntinen ihminen voi uskon kautta tähän lunastukseen saada
osakseen Jumalan armahduksen.
Jumalan
tahto on, ettei kukaan hukkuisi. Kristuksen lunastuksen tuoma
armahdus riittäisi koko ihmiskunnalle. Raamattu osoittaa kuitenkin
sen surullisen tosiasian, että vain harvat ihmiset pelastuvat.
Ahtaasta portista sisälle meneviä on vain vähän.
MISTÄ
TÄMÄ JOHTUU?
Ei
johdu Jumalasta! Ei armon riittävyydestä! Tämä johtuu ihmisen
ylpeydestä, välinpitämättömyydestä, rakkaudesta syntiin,
ihmispelosta ja monista muista seikoista, mutta suuri yhteinen
nimittäjä on EPÄUSKO. Ei uskota, että tämän elämän jälkeen
on vain kaksi paikkaa ikuisuudessa – Jumalan luona Taivaallisessa
Jerusalemissa tai iankaikkisessa helvetin tuskassa. Armon
hylkääminen on ihmisen pahin virhe. Tähän hylkäämiseen liittyy
ihmisen vapaa tahto tehdä omat valintansa. Ihminen voi kulkea
Jumalan armokutsun ohi, ja näin Raamatun mukaan tapahtuu useimpien
ihmisten kohdalla. Jumalan armon riittävyydestä ei ole kysymys,
kun niin monet ihmiset joutuvat kadotukseen, vaan kysymys on siitä,
että ihminen hylkää tämän armon. Jumala ei vie ketään vasten
omaa tahtoa Taivaaseen. Hän kutsuu ihmistä. Hänen Pyhä Henkensä
lähestyy ihmistä, jolloin ihminen kokee omassatunnossaan
syntisyytensä Pyhän kosketuksessa. Silloin tulisi avata sydän
Jeesukselle!
Tämän
tähden meidän on kiinnitettävä ihmisten huomio siihen vaaraan,
että he voivat tehdä elämänsä suurimman virheen –
kulkea armokutsun ohi tai jopa
uhmakkaasti vastustaa
Jumalaa.
Tänä
aikana julistuksessa puhutaan hyvin paljon Jumalan armosta ja
rakkaudesta, mikä on aivan oikein, mutta ongelma ei ole Jumalan
armossa ja rakkaudessa vaan armon vastaanottokyvyssä.
Tähän armon vastaanottamiseen on vihollinen kehittänyt monia
juonia ja esteitä, ja myös perintönä saamamme langennut Aadamin
luonto on armahduksen vastaanottamisen esteenä. Armoa anoessaan
ihminen on tilanteessa, jossa hän myöntää oman syyllisyytensä
Pyhän Jumalan edessä. Ihminen joutuu nöyrtymään ja tunnustamaan,
että hän on suuri syntinen ja tarvitsee ARMAHDUKSEN. Tämä on
ylpeälle lihalle hyvin vastenmielistä! Pullonkaula
pelastuksessa on siis ihmisen
vapaa tahto, jota vihollinen manipuloi ja Aadamilta peritty syntiin
taipuvainen luonto tukee.
Jos
nämä tosiasiat jätetään julistuksesta pois, niin vastuu
pelastuksesta siirretään Jumalalle, ja se ei toimi. Vain
syntisyytensä tunteva ihminen voi anoa armahdusta – terveet eivät
tarvitse parantajaa. Jumala on tehnyt 100-prosenttisesti kaiken
puolestamme Jeesuksessa Kristuksessa, ja nyt on kysymys vain siitä,
kelpaako Jumalan armahdus Hänen ehdoillaan meille?
Kaikkien ihmisten
kaikkialla on tehtävä parannus!
RATKAISU
vai PARANNUS?
Jokainen
uskovainen on Kristuksen pappi. Siksi hänen tulee tietää, miten
ohjata ihminen uskoon (1Piet.2:9). (ettei hän tekisi vain
käännynnäistä vaan johtaisi hänet Jeesuksen luokse)
Ratkaisu
sisältyy parannuksen tekoon, mutta se ei
kerro koko totuutta. Ratkaisu ei johda aina uudestisyntymiseen,
mutta parannus johtaa (suurella
todennäköisyydellä).
Mitä
eroa on ratkaisulla ja parannuksella?
PARANNUS
ON TÄYSKÄÄNNÖS
Apt.3:19 Tehkää
siis parannus ja kääntykää,
että teidän syntinne pyyhittäisiin pois...
Parannus
on kääntymistä jostakin johonkin. Vanhasta
elämästä käännytään pois ja lähdetään toiseen suuntaan.
Raamatun ilmoituksen mukaan lavealta tieltä käännytään kaidalle
tielle (Jeesus on tie) ja lähdetään kulkemaan tätä kaitaa tietä.
Snl.28:13 Joka
rikkomuksensa salaa, se ei menesty, mutta joka ne tunnustaa
ja hylkää, se saa armon...
Ratkaisu
on liian kevyt ilmaisu, ja sen takana
voi olla myös väärä opetus siitä, kuinka uskon tielle lähdetään
Raamatun ilmoituksen mukaan. Kysymys on mitä tärkein ihmisen
ikuisuuden kannalta. Paavali kehottaa siksi tutkimaan itseään onko
uskossa (2Kor.13:5).
Ratkaisu
on tahtoelämässä tapahtuva
päätös Jeesuksen puoleen, ja
parannus on tämän päätöksen moraalinen toimeenpano. Jos
sijoitamme ratkaisun ja parannuksen tuhlaajapoikavertaukseen, niin
tuhlaajapoika teki ratkaisun sikakaukaloiden luona ja parannus
tapahtui, kun hän jätti sikakaukalot taakseen ja lähti kohti Isän
kotia.
Jos
ratkaisu merkitsee vain sitä, että hyväksyy Jeesuksen
ristinkuoleman ja antaa itsensä Jeesukselle (ikään kuin suurena
lahjana), niin ei ole tapahtunut alkuunkaan parannusta. Emme
ole mitään ”lahjapotteja”, jotka nostavat
Jeesuksen arvovaltaa, kun me hyväksymme Hänet. Ihminen
on kadotettu syntinen – matkalla kohti iankaikkista helvettiä ja
tarvitsee Vapahtajaa enemmän kuin mitään muuta. Jumalan
rakkaus vetää meitä parannukseen! Jumala halajaa meissä
olevaa iankaikkista henkeä,
koska Jumala rakastaa ja säälii ihmistä, joka ei lakkaa koskaan
olemasta. Jumala hyväksyy
ja armahtaa nöyrtyvän ja katuvan ihmisen Jeesuksen sovitustyön
kautta.
HARHAA
ON SE, ETTÄ ME LUULEMME JEESUKSEN TARVITSEVAN MEIDÄN HYVÄKSYNTÄÄMME
JA MYÖTÄTUNTOAMME. TOSIASIASSA ME
TARVITSEMME JEESUSTA, JA YKSIN
HÄN VOI MEITÄ SYNTISRAUKKOJA AUTTAA. JUMALA RAKASTAA LUOMAANSA
IHMISTÄ JA TAHTOO PELASTAA HÄNET.
Ihminen
on nostettu tässä lopun ajassa ylikorostuneeseen asemaan.
RATKAISUN
TEHNYT JA ILMAN PARANNUSTA ELÄVÄ ”USKOVA” VOI JATKAA ELÄMÄÄNSÄ
SYNNISSÄ – UUDESTISYNTYMÄTTÖMÄNÄ JA LUULLA OLEVANSA
TAIVASTIELLÄ.
Jotta
ihminen saa synnit anteeksi, hänen on käännyttävä!!! ”..parannusta
syntien anteeksisaamiseksi on saarnattavahänen
nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista.” Ei
se auta, jos annetaan elämä Jeesukselle ja matka jatkuu lavealla
tiellä. Pitää siirtyä kaidalle tielle – Jeesus-tielle. Mitä
se tarkoittaa? JEESUS ON TIE, TOTUUS
JA ELÄMÄ. Raamattu on
tämän tien kulkua ohjaava karttakirja. Jos
rakastamme Jeesusta, olemme kiinnostuneita Hänen tahdostaan. Hänen
tahtonsa on ilmoitettu Uudessa Testamentissa.
USKOVAN
IHMISEN ELÄMÄN PITÄÄ MUUTTUA –
PYHÄ
HENKI MUUTTAA SEN
1Piet.4:3-4 Riittäähän,
että menneen
ajan olette
täyttäneet pakanain tahtoa vaeltaessanne irstaudessa, himoissa,
juoppoudessa, mässäyksissä, juomingeissa ja kauheassa epäjumalain
palvelemisessa. Sentähden he oudoksuvat sitä, ettette
juokse heidän mukanansa
samaan riettauden lätäkköön, ja herjaavat.
2Kor.6:15 …
mitä
yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa?
On
ero vanhan ja uuden elämän välillä!!!
1Kor.6:9-11 Vai
ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa?
Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei
avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset, eivät varkaat, ei
ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä
Jumalan valtakuntaa. Ja
tuommoisia te olitte,…
JEESUS
PUHUU PARANNUKSESTA
Uudessa
testamentissa on paljon kohtia, joissa käsitellään pelastusta
(USKOON TULEMISTA), ja silloin Raamattu opettaa parannuksesta.
Jeesus
aloitti julkisen toimintansa puhumalla näin:
Mark.1:14-15 Mutta
sittenkuin Johannes oli pantu vankeuteen, meni Jeesus Galileaan ja
saarnasi Jumalan evankeliumia ja sanoi: "Aika on täyttynyt, ja
Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää
parannus ja uskokaa evankeliumi."
Jeesus
antoi viimeiset ohjeet opetuslapsilleen ylönousemusruumiissaan ennen
lähtöään Öljymäeltä Isän luokse:
Luuk.24:44-47 Ja
hän sanoi heille: "Tätä tarkoittivat minun sanani, kun minä
puhuin teille ollessani vielä teidän kanssanne, että kaiken pitää
käymän toteen, mikä minusta on kirjoitettu Mooseksen laissa ja
profeetoissa ja psalmeissa." Silloin hän avasi heidän
ymmärryksensä käsittämään kirjoitukset. Ja hän sanoi heille:
"Niin on kirjoitettu, että Kristus oli kärsivä ja kolmantena
päivänä nouseva kuolleista, ja että parannusta
syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen
nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista.
Nykyisessä
kielenkäytössä uskoontulosta käytetään paljolti termiä ”ratkaisu”, jolla
tarkoitetaan tahdon päätöstä, lähteä seuraamaan Herraa Jeesusta
– ottaa Jeesus vastaan, sydämeen asumaan (mikä on aivan oikein).
RATKAISUN
JA PARANNUKSEN ERO KÄSITTEENÄ
Sisältääkö
”ratkaisu”-käsite riittävästi ne
elementit, jotka liittyvät Raamatun käsitteeseen parannuksesta, ja
pelastaako ratkaisun teko? Ratkaisu
kyllä tarvitaan pelastukseen, mutta se ei ole vielä kaikki, mitä
sisältyy parannuksen tekoon.
Ratkaisu
on tahdon päätös. Jumala on antanut
meille vapaan tahdon, jota
Hän ei loukkaa. Jumala kutsuu ihmistä ja on valmistanut
pelastuksen, joka riittäisi kaikille ihmisille maailmassa. Tämä
suunnattoman arvokas lahja on vapaaehtoisesti vastaanotettavissa.
Jumala tarjoa tätä lahjaa ihmisille evankeliumin sanomassa –
ilosanomassa syntisille.
VAPAA
TAHTO JA RATKAISU KYLLÄ KUULUVAT
OSANA
PARANNUKSEEN
Tahdon
päätös tulee esiin seuraavissa raamatunkohdissa:
Joh.1:12 Hän
tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät
ottaneet häntä
vastaan. Mutta kaikille, jotka
ottivat hänet
vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka
uskovat hänen nimeensä...
Tässä
ilmenee kaksi seikkaa: niille jotka
ottivat Hänet vastaan Hän antoi voiman
(oikeuden) tulla Jumalan lapsiksi…
Tässä ei sanota, että he tulivat heti
Jumalan lapsiksi, vaan nyt oli oikeus tulla... Tämä on Jumalan
puolelta annettu mahdollisuus tehdä
parannus. Parannus on moraalinen käännös ihmisen elämässä.
Uudestisyntyminen on Pyhän Hengen työ ihmisessä. Pyhän Hengen tulo ihmisen henkeen on 100-prosenttisesti Jumalan teko, ja se ei (valitettavasti) tapahdu aina silloin kun ihminen "näyttää" tekevän ratkaisun tai parannuksen, koska me emme näe sitä, mikä on sydämen todellinen asenne Jumalan edessä. Vasta hedelmä alkaa paljastaa ulkopuolisille sen, mitä on tapahtunut ihmisen sisällä. Jumalan armo alkaa kasvattamaan uudestisyntynyttä ihmistä (Tiit.2:11-13).
Uudestisyntyminen on Pyhän Hengen työ ihmisessä. Pyhän Hengen tulo ihmisen henkeen on 100-prosenttisesti Jumalan teko, ja se ei (valitettavasti) tapahdu aina silloin kun ihminen "näyttää" tekevän ratkaisun tai parannuksen, koska me emme näe sitä, mikä on sydämen todellinen asenne Jumalan edessä. Vasta hedelmä alkaa paljastaa ulkopuolisille sen, mitä on tapahtunut ihmisen sisällä. Jumalan armo alkaa kasvattamaan uudestisyntynyttä ihmistä (Tiit.2:11-13).
Vielä
tahdonratkaisusta raamatunkohta:
Ilm.3:20 Katso,
minä seison ovella ja kolkutan; jos
joku kuulee
minun ääneni ja avaa
oven,
niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen
kanssaan, ja hän minun kanssani.
Tämä
jää ihmisen päätettäväksi – avata ovi tai pitää se kiinni.
Jumala ei tee väkivaltaa ihmisen vapaalle tahdolle. (Tämä vapaa
tahto on myös enkeleillä). Tämän takia
Raamatussa on voimakkaita kehotuksia käyttää vapaata tahtoa oikein
tässä iankaikkisuuteen vaikuttavassa ratkaisussa.
Antaa
lupa Jumalalle, kun Hän kutsuu, vaikuttaa
meissä… Oma ”taipumiseni”
tapahtui paljon ennen kuin
tulin parannuksen paikalle...
2Kor.5:20 Kristuksen
puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala
kehoittaa meidän
kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa
sovittaa itsenne
Jumalan kanssa.
Apt.2:40 Ja
monilla muillakin sanoilla hän vakaasti todisti; ja
hän kehoitti heitä
sanoen: "Antakaa
pelastaa itsenne
tästä nurjasta sukupolvesta."
Raamattu
osoittaa selvästi, että Jumalan tahto on, ettei kukaan hukkuisi
(2Piet.3:9; 1Tim.2:4), mutta ihmisen vapaa tahto tekee sen, että
valitettavasti suurin osa ihmiskuntaa hylkää Jumalan armokutsun ja
hukkuu.
Näemme
näistä raamatunkohdista, että ihmisen oma tahdonratkaisu tarvitaan
pelastukseen. Ei ihminen pelastu ulkopuolisten armovälineiden kautta
kuten monet suuret kirkkokunnat opettavat. Pelastus on jokaisen
henkilökohtaisen päätöksen tulos.
RATKAISU
TARVITAAN, MUTTA PARANNUKSEEN KUULUU VIELÄ LISÄÄ... PARANNUS
TUNKEUTUU SYVEMMÄLLE
On
liian kevyitä lauseita sellaiset kuin esim. ”kokeilkaa Jeesusta -
siitä saa hyvät fiilikset” ym…
Parannus
luotaa sydämen pohjaan asti!
Apt.3:19 Tehkää
siis parannus ja kääntykää,
että teidän syntinne pyyhittäisiin pois...
Kääntykää!
Ja mistä mihin pitää kääntyä? Pitää kääntyä lavealta
(leveältä maailman tieltä) kaidalle Jeesus-tielle. Ratkaisun
yhteydessä me teemme lupauksen Jeesukselle antautumisesta, ja
PARANNUKSESSA ME TOTEUTAMME SEN LUPAUKSEN.
Jos
syntinen tekee tahdonratkaisun alttarilla ja hänelle julistetaan
siinä synnit anteeksi, mutta hän ei
luovu syntisestä elämästään, ei
ratkaisulla ole mitään merkitystä. ”Usko ilman tekoja on
kuollut”. Muutos ihmisen elämässä on osoitus parannuksesta.
Snl.28:13 Joka
rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa
ja hylkää,
se saa armon.
Syntinsä
tunteva ihminen kaipaa armoa, ja hän löytää sen, jos hän on
rehellinen Jumalalle ja itselleen. Jeesus sanoi syntiselle naiselle
kun armahti häntä: ”Mene äläkä
enää syntiä tee.”
USKOVAISESTA
TULEE KRISTUKSEN RUUMIIN JÄSEN
(edustamme Herraamme
täällä maailmassa)
Fil.2:14-15 Tehkää
kaikki nurisematta ja epäröimättä, että olisitte moitteettomat
ja puhtaat, olisitte
tahrattomat Jumalan lapset kieron ja nurjan sukukunnan
keskellä, joiden
joukossa te loistatte niinkuin tähdet maailmassa...
Jos
ratkaisun yhteydessä ei tapahdu tätä moraalista täyskäännöstä,
niin ratkaisusta ei ole mitään hyötyä vaan haittaa. Jeesus ei
tule mukaan vanhan likaisen elämän
viihdyttäjäksi, vaan Hän
puhdistaa verellään syntisen ihmisen
sydämen ja tulee puhdistettuun sydämeen Hallitsijaksi –
omistajaksi.
1Kor.6:19-20 Vai
ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli,
joka Henki teissä on ja jonka te olette saaneet Jumalalta,
ja ettette
ole itsenne omat? Sillä
te olette kalliisti ostetut. Kirkastakaa
siis Jumala ruumiissanne.
Ei
kukaan (aikuinen) pelastu, ellei hän tee
parannusta. Raamattu ei sano, että
kaikkien on tehtävä ratkaisu että pelastuisivat, vaan parannusta
syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava...
Apt.17:30-31 Noita
tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee
tiettäväksi, että kaikkien
ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus. Sillä
hän on säätänyt päivän, jona hän on tuomitseva maanpiirin
vanhurskaudessa sen
miehen kautta (Jeesus),
jonka hän siihen on määrännyt; ja hän on antanut kaikille siitä
vakuuden, herättämällä
hänet kuolleista."
KUKA VOI
TEHDÄ (REHELLISEN) PARANNUKSEN?
Sellainen ihminen, joka
tietää olevansa menossa kadotukseen
(Mark.2:16-17; Joh.9:39-41),
tietää olevansa
syntinen Pyhän Jumalan edessä. Sellainen
ihminen joka etsii armahdusta
Jumalalta. Jotkut luulevat jopa olevansa niin syntisiä ja huonoja,
ettei Jumala heitä enää edes huoli – juuri
tällaisia varten Jeesus on tullut ja kuollut
ristillä. Langennut uskovainen, joka katuu
ja tulee nöyrin mielin takaisin (tuhlaajapoika – tyttö).
Tällaiset ihmiset meidän
tulee ohjata Jeesuksen eteen Golgatalle – Jeesus ristillä
runneltuna juuri tämän tähden. Jeesus kantoi Jumalan tuomion
synnin tähden, juuri meidän edestämme. Jeesus Jumalan vihan
kohteena meidän rikkomustemme tähden. Hän otti paikkamme – me
olisimme kuuluneet ristiinnaulittaviksi ja iankaikkiseen kadotukseen.
Tässä astuu uskon kautta Jumalan armo ihmisen osaksi.
KUKA EI
VOI TEHDÄ PARANNUSTA?
Ihminen joka luulee
olevansa niin hyvin elänyt
että kelpaa Jumalalle sellaisenaan. Ihminen joka luulee, että
toinen (pappi) voi hoitaa
hänen asiansa Jumalan edessä (rituaalien ja armovälineiden
avulla). Ihminen, joka on kulkenut
etsikkoaikojensa ohi. Luopio,
joka on pilkannut julkisesti Armon Henkeä
(Heb.6:4-6; Heb.10:29),
jonka voimaa hän on saanut maistaa, ja jalkoihinsa polkenut ristin
veren, jossa hän kerran sai maistaa anteeksiantoa.
torstai 3. elokuuta 2017
SEURAKUNNAN
YLÖSTEMPAUS ON LÄHELLÄ
Jeesus rohkaisi
opetuslapsiaan ennen Golgatan ristinkuolemaansa - Hän lupasi tulla
noutamaan heidät sinne, minne Hän oli menossa (Joh.14:1-3).
Seurakunta on koko olemassaolonsa ajan saanut tästä Jeesuksen
lupauksesta voimaa ja rohkeutta palvella ja odottaa Häntä.
Elämme viimeisen
sukupolven aikaa – armotalouskauden päättymisen aikaa. Raamattu
sanoo (Luuk.21:29-36) ”...Tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin
kaikki tämä tapahtuu...” Se
sukupolvi, joka on nähnyt ja ymmärtänyt Israelin itsenäistymisen
merkityksen (14.5.1948), ei tule kokonaan katoamaan, ennenkuin on
tapahtunut – uskovien ylöstempaus, antikristuksen aika ja
tuhatvuotisen valtakunnan aika. Eli, tämän viimeisen sukupolven
ihmisiä elää juuri meidän aikanamme ja heistä vanhimmat ovat
iältään jo yli 70-vuotiaita. Tämä vain todistaa sen, kuinka
lähellä olemme näitä suuria tapahtumia, ja mikä tässä asiassa
on tärkeintä, on se, että olemme Pyhän Hengen sinetillä
merkittyjä (Ef.1:13-14). Silloin olemme mukana siinä joukossa, joka
temmataan Jeesusta vastaan yläilmoihin.
Aikanaan
tehtiin suuri virhe siinä, että tämä ”viimeinen sukupolvi”
käsitettiin 40 vuodeksi, joka Raamatussa on ilmoitettu sukupolven
vaihtumisen ajaksi. Kuitenkin sukupolven katoamisen aika
(koko ikä) on epämääräisempi aika mutta kuitenkin
rajallinen. Jumalan Sanassa on ilmoitettu yhden sukupolven
tarkkuudella lopun ajan viimeiset tapahtumat – meidän sukupolvemme
on tämä sukupolvi. Israel on tämän sukupolven aikakello!
K. O. Syväntö
vihkosessaan ”Vanhan testamentin käännösvirheistä”:
Ps.102:17: ”Kun Herra
rakentaa Siionin ja ilmestyy kunniassaan”
Tämä
on hyvin tärkeä ennustus, joka huonosti suomennettuna on jäänyt
hämäräksi. Lauseen pitäisi kuulua: ”Kun Herra rakentaa (fut.)
Siionin, Hän ilmestyy (pian) kirkkaudessaan.” Ts. Israelin
jälleenrakentaminen on tärkeä ajan merkki siitä, että Herran
tulemus on lähellä. Tähän asiaan liittyy läheisesti:
Ps.102:19: ”Tämä
kirjoitettakoon tulevalle polvelle.”
Oikea
käännös on: ”Tämä kirjoitettakoon viimeiselle sukupolvelle.”
Hepreassa on selvästi ”DOR AHARON” = viimeinen sukupolvi. Me
elämme NYT tämän viimeisen sukupolven aikaa vähän ennen Herran
tulemusta. Vrt. 1Tess.4:13-18.
NYT JOS KOSKAAN TULEE
OTTAA VAARI JEESUKSEN KEHOTUKSESTA
(Luuk.21:36)
”Valvokaa
siis joka aika ja rukoilkaa, että saisitte voimaa paetaksenne tätä
kaikkea, mikä tuleva on, ja seisoaksenne Ihmisen Pojan edessä."
TÄSSÄ
KAKSI NÄKYÄ YLÖSOTOSTA – JOTENKIN NÄIN SE TAPAHTUU
Mitä
pian tapahtuu?
Norjalaisen Olav
Rodgen 11.12.1952 saama profetia uskovien tempaamisesta.
"Galilean
miehet, mitä te seisotte ja katsotte taivaalle? Tämä Jeesus, joka
otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva samalla tavalla kuin te
näitte hänen taivaaseen menevän." Apt.1:11 " . . .
sitten meidät temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa
vastaan, yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa."
1Tess.4:14-17
Ilmestys
tulevista tapahtumista
Mm.
Kristuksen seurakunnan ylösottamisesta, jonka Herra on näyttänyt
Olav Rogdelle Norjassa. Tämä kirjoittaa:
Ollessani
rukouksessa erään veljen kodissa sain ilmestyksen, jonka
näkemisestä olin hyvin järkyttynyt. Tämä ilmestys tuli minulle
sitä varten ja sillä tavalla, että kirjoittaisin sen paperille.
Kun en sitä kuitenkaan tehnyt ja en saanut asialta rauhaa, niin
sanoin Jumalalle: "En muista kaikkea, mutta jos ilmestyksen
muistiin merkitseminen on tahtosi, niin anna ilmestys minulle vielä
kerran!" Noin kahden viikon kuluttua sain saman ilmestyksen
uudelleen ikään kuin lukeakseni kirjaa tai lehteä. Kello oli 10
illalla. Sain käsiini lyijykynän ja vanhan kassakirjan. Kirjoitin
ja kirjoitin, kunnes kello oli 1 yöllä. En jaksanut enempää;
olinhan puolivälissä 79 vuotta. Pyysin saada levätä ja rukoilin
Jumalalta jatkoa seuraavana päivänä tai iltana, että saan tämän
valmiiksi. Kului taas viikko, ennen kuin sain jatkoa ilmestykseeni.
Kello oli jälleen 10 illalla.
Tästä
alkaa ilmestys:
Ilm.3:10;
1Tess.1:10
Kello
on 9 aamupäivällä. Rouva Andersen istuu radion ääressä ja
kuuntelee lastentuntia. Noin neljän viiden minuutin kuluttua ohjelma
äkkiä katkaistaan: "Huomiota herättävä uutinen Oslosta!
Kaupunki
on pakokauhun vallassa. Poliisiviranomaiset ilmoittavat, että on
tapahtunut jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Sangen monta, ei
tiedetä kuinka monta lasta ja aikuista on kadonnut tietymättömiin.
Viranomaiset eivät voi kuuluttaa, kun kadonneita on niin paljon.
Niitä perheitä, joita katoaminen on koskenut, kehotetaan antamaan
mahdollisimman selvä ilmoitus viranomaisille. Muutaman minuutin
kuluttua radiosta kerrotaan: "Suurtorilla on kaksi kaupantekijää
hävinnyt kesken työtään. Eräs kukkien ostaja kertoo, että hänen
maksaessaan kukkia myyjälle tämä hävisi, samalla kun hän oli
antamassa vaihtorahaa. Sama ostaja kertoo kuulleensa myyjän
sanoneen: 'Kiitos Jeesus!' Ja niin hän oli hävinnyt. Kertoja hieroi
silmiään, sillä hänestä näytti kuin sumua olisi ollut hänen
edessään. Kukkakauppias oli joka tapauksessa poissa. Siinä samassa
alkoi eräs nuori äiti huutaa hirveästi ja riuhtoa tyhjää
lastenvaunua. Hän juoksi ja huusi: 'Joku on varastanut lapseni. Se
oli kahdeksan kuukautta vanha poika. Missä on poliisi?' Poliisi oli
kyllä lähellä, mutta ei hän voinut asialle mitään. Joka
puolelta kuului huutoa ja kohua. Joku kauppias juoksi ulos
liikkeestään ja huusi: 'Auttakaa, auttakaa, kaksi liikeapulaista
hävisi yhtäkkiä myymäläpöydän takaa.' " Tämä oli vain
alkua. "Myös Tukholmasta ilmoitetaan, että suuri joukko
ihmisiä on kadonnut samalla tavalla kuten Oslostakin, ja kaupunki on
pakokauhun vallassa. Lisäksi Kööpenhamina ja Helsinki ovat
ilmoittaneet samaa. Maaseudulta on myös saatu tietoja
katoamistapauksista. Joka paikasta on lapsia ja aikuisia kadonnut.
Poliisi ei voi selvittää tätä salaisuutta."
"Ulf",
sanoo rouva Andersen, "mitähän tämä nyt on?" Hän
astelee ulos kadulle ja silmäilee eteensä. Mikä kaunis
huvilakaupunki! Kauniita pikkutaloja aitauksen ympäröimänä.
Tuolta tulee rouva Håland. Hän peittää kasvonsa käsillään ja
huutaa toivottomasti: "Ruth, Ruth!" Siinä samassa hän
huomaa rouva Andersenin ja kysyy häneltä: "Oletko nähnyt
ketään vierasta kulkevan täältä? Ruth on kadonnut. Hän istui
rapulla ja katseli, kun minä leikkasin ruusupensasta. Yhtäkkiä hän
hävisi. Hän on poissa. Huusin huutamistani, mutta kukaan ei
vastannut. Minusta tuntui, että joku nousi ylös seinää pitkin,
mutta olen varmaan pyörryksissä. Ruth, missä olet? Kuka hänet
vei?" Hän itkee katkerasti. "Mutta tuoltahan tulee
Andersen." - "Tuletko sinä nyt, tähän aikaan",
rouva Andersen kysyy, "kellohan on vasta puoli kymmenen."
"En jaksanut enempää. Kaikki on sekaisin verstaalla. Monta
työmiestä on hävinnyt salaperäisellä tavalla. Koneet pysähtyivät
yhtäkkiä. Luulimme onnettomuuden tapahtuneen. Etsimme heitä, mutta
ei heistä näkynyt jälkeäkään. Silloin eräs, joka on kulkenut
hengellisissä kokouksissa ja sanoo itseään kristityksi, aIkoi
huutaa: 'Nyt se on tapahtunut, nyt se on tapahtunut!' 'Mikä sitten
on tapahtunut', kysyin. 'Jeesus on noutanut omansa', hän itki ja
huusi, 'minä jäin jäljelle, jäin jäljelle.' Pyysin häntä
vaikenemaan, mutta hän vain yltyi. Oli kauheaa kuulla häntä.
Näytti, että monella oli asiat samalla tavalla. Jätin kaikki ja
lähdin. Saamme kuitenkin ylityötä tänään. Kaupungin keskustassa
oli suoranainen sekasorto. Liikenne oli aivan lamassa. Monta
autonkuljettajaa oli hävinnyt. Raitiovaunut seisoivat paikoillaan
pitkissä riveissä. Ne kuljettajat, jotka olivat jäljellä,
yrittivät pujottautua eteenpäin. Ihmiset olivat puolihulluja. He
juoksivat edestakaisin ja etsivät omaisiaan. Poliisi ei voinut
mitään."
Rouva
Håland vääntelee käsiään, itkee ja juoksee kotiinsa. Andersen
ja hänen vaimonsa menevät sisälle. Radio antaa lisää tietoja
kadonneista: "Monista laivoista on hävinnyt ihmisiä. Kaikki
vastasyntyneet ovat kadonneet synnytyslaitokselta. Hoitajat ovat
pelon vallassa. Äidit valittavat epätoivoissaan. Monta hoitajaa on
myös poissa. Vanhainkodista on useita hävinnyt."
Kello
11 radio kertoo - tällä kertaa Lontoosta, että kello 9 hävisi
koko Isosta-Britanniasta suuri joukko lapsia ja aikuisia, eikä
heistä ole löydetty jälkeäkään. Tämä on selittämätöntä.
Monet papit ovat kutsuneet seurakuntansa koolle. He ovat todenneet,
että rukoilevat ja tosi uskovaiset ovat poissa. Monta pappia ja
saarnaajaa on kadonneiden joukossa. Eräs piispa jossain suuressa
hiippakunnassa on kutsunut koolle pappinsa. Nyt on kolme ja puoli
tuntia kulunut ensimmäisestä Oslon tiedonannosta. Koko ajan on
virrannut tietoja katoamisista eri maista. Kaukoidästä Koreasta
tulee mitä huomiota herättävin uutinen: Monta tuhatta henkilöä
on kadonnut, heidän joukossaan paljon Yhdistyneitä Kansakuntia
palvelevia. Kokonaistilanteen kuvaaminen on aivan mahdotonta. Ihmiset
ovat pelon vallassa. On tosin monia, jotka sättivät ja kiroilevat
niin Jumalaa kuin lähimmäisiäkin. Eräs mies juoksee kadulle,
vääntelee käsiään ja huutaa: "Olkaa varuillanne, olkaa
varuillanne! Kohta me katoamme kaikki." - Hän oli kadottanut
järkensä. Eräs vanhempi nainen seisoo kädet ristissä ja katselee
taivaalle. Hän sanoo: "Ei, ei. Kun emme olleet valmiina Hänen
tulonsa edellä, niin ei Hän enää tule ketään noutamaan. Herra
Jumala, Jeesus, auta meitä! Nyt se on tapahtunut. Olen ollut
uskovainen koko ikäni. En osannut arvata, että Hän näin nopeasti
tulisi. En ole ollut kyllin valveilla. " Iltalehdissä on
selostus tapahtumasta. Ihmisiä kehotetaan olemaan rauhallisia.
Poliisit ja muut viranomaiset työskentelevät kuumeisesti saadakseen
selville kadonneiden lukumäärän. Tiedemiehet ja erikoisesti
meteorologit toimivat löytääkseen syyn tähän salaperäiseen
tapahtumaan.
Vähitellen
alkaa tulvia tietoja Amerikan itävaltiosta. Poliisit ovat saaneet
tietoja kadonneista ihmisistä. Vaikeita liikenneonnettomuuksia on
tapahtunut, ja monta ihmistä on menettänyt henkensä.
Uutisista
päätellen tapahtuma on koskettanut koko maailmaa. Eteläosassa
maapalloa on tapahtunut samat asiat kuin pohjoisella
pallonpuoliskolla. Hirveä levottomuus hallitsee kaikkialla. Näyttää
siltä, etteivät ihmiset uskalla mennä yöksi levolle. Kaduilla
puhutaan tapahtumasta hysteerisesti. Tullaan lopulta siihen
tulokseen, että kristityt ja kristinusko ovat olleet tapahtuneeseen
suurimpana syynä. Ne, jotka henkilökohtaisesti tunsivat kadonneita,
tietävät kertoa, että he olivat uskovaisia intoilijoita ja
viattomia lapsia.
Eräs
työläinen virkahtaa: "Nyt on Hans Olsen poissa. Nyt hän on
kokenut sen, mistä hän aina puhui, että Jeesus tulee pian ja
noutaa omansa pois." "Niin", vastaa joku toinen,
"meidänkin joukossa oli yksi tuollainen. Hänkin on poissa. Nyt
täytyy viranomaisten puuttua asiaan ja kieltää kaikki uskontoa
koskevat asiat. Tämä tapaus ei saa toistua." "Oi, ei",
huudahtaa yksi joukosta, "tämä ei tule enää koskaan
tapahtumaan. Olisimmepa vain kuunnelleet, mitä saarnattiin, niin
meidän kohtalomme olisi ollut parempi. Nyt meidän on pakko elää
tässä sekasorrossa ja tässä helvetissä, ja vielä pahemmaksi
aika vain muuttuu." "Jaha, sinä uskoit heihin, olisit
mennyt heidän mukanaan, jotka nyt ovat kadonneet", sanoo eräs.
"Toivomukseni on, että olisin voinut", vastaa hän ja
menee pois. Joku huutaa hänen peräänsä: "Sinut pitäisi
hirttää, ja ne kaikki, jotka puuttuvat mielisairaaseen uskontoon."
Seuraavana päivänä lehdet eivät voi antaa tyydyttävää
selostusta asiasta.
Kaikki
on ja tulee olemaan selittämätöntä. Eri maista on samansuuntaisia
tietoja. Lähetyskentiltä kerrotaan, että suuret joukot kristittyjä
on kadonnut, joskin myös joitakin on jäänyt jäljelle.
Paljon
on pappeja ja saarnaajia jäljellä tilaisuudessa, joka on kokoon
kutsuttu. Monta on tosin poissakin. Tilanne on hermostuttava ja
masentava. Monet läsnäolijoista ovat onnettomia. Kukaan ei epäröi
tapahtumaa. Se oli se ennustettu ylöstempaaminen, joka koski pyhiä,
niin sanottu morsiamen ylösotto. Monet tunnustavat huolimatta
teologisesta sivistyksestään ja Jumalan Sanan tutkimisestaan, että
he eivät ole koskaan osanneet kuvitella asiaa näin tapahtuvaksi. He
olivat olleet aina vieraita uudestisyntymisen ja lapseuden hengelle.
Eräs nuori pappi virkkaa: "En ole koskaan opettanut tällä
tavalla. Professorit eivät opettaneet, mitä näinä päivinä on
tapahtunut." Mielipiteet ovat kuohuksissa, joten neuvottelusta
ei tule asiallista. Poliisin käännyttyä kokousväen puoleen
saadakseen käsityksen katoamisista, kokouksen osanottajat ovat yhtä
mieltä hyväksyessään selonteoksi: "Se, mikä on tapahtunut,
oli Raamatun mukaan ennustettu niin kutsuttu morsiamen ylösotto,
toisin sanoen Jeesus haki omansa pois. Se on kaikki, mitä voimme
sanoa." Poliisi ei kuitenkaan anna julki tuota lausuntoa, sillä
se ajattelee, että lausuma on tulos hysteerisestä ja hermostuneesta
mielentilasta.
Tapahtuma
on niin laaja-alainen, että siitä tulee hallitusasia. Kun uskonto
ja kristityt ovat tuohon syynä, kirkot ja kappelit täytyy sulkea
toistaiseksi, kunnes on saatu enemmän valoa. Probleema on kohdannut
kaikkia kansoja, joten siitä tulee yhteinen asia. YK on paras keskus
selvittämään ja tutkimaan tapahtuman perusteellisesti.
Kristittyjen
piirissä on tilanne masentava. Eilen sunnuntaina olivat
rukoushuoneet ja kirkot täynnä ihmisiä. Nyt monet seurakunnat ovat
ilman paimenta ja monta jäsentä on myös poissa. Monissa
seurakunnissa on vain harvoja jäseniä jäljellä, mutta silti
niissä on väkeä. Monet kävijöistä ovat niitä, joita tuo "suuri
onnettomuus", niin kuin sitä sanotaan, on kohdannut. Ihmiset
tahtovat kuulla Jumalan sanaa, mutta turhaan. Joku yrittää lukea.
"En voi lukea." Toiset itkevät. Suuri yleisö on
yksimielinen siitä, että kristinusko on pääsyynä tuohon
valitettavaan tapaukseen. He tahtovat saada siihen selvyyden
kristityiltä ihmisiltä. Monet ihmiset etsivät apua Jumalalta. He
ovat syvästi onnettomia.
Useimmissa
kokouksissa vallitsee suoranainen sekasorto. Eräässä paikassa mies
pui nyrkkiään ja huutaa papille: "Se on sinun syysi, että
meistä niin moni jäi jäljelle. Sinä et koskaan kertonut siitä,
että Jeesus tulee noutamaan omansa ja vielä vähemmän sydämen
puhtaudesta ja Pyhän Hengen kasteesta, etkä siitä, että kaikki
pitää olla selvänä Jumalan ja ihmisten välillä. Minä tiedän,
mikä minulla oli esteenä, vain pikkuasiat, pikkuasiat, mutta,
mutta. . . Herra Jumala auta!" "Vaikene", pappi sanoo.
Hän luulee täyttäneensä velvollisuutensa. Tällä tavalla toinen
syyttää toistaan: itkien ja valittaen.
He
kolkuttavat ovelle, mutta se on suljettu. Tilannetta ei voi kuvailla,
millaiseksi se on kehittynyt. Ihmiset ovat tietoisia siitä, että
hirvittävä aika on tulossa. Aivan kuin leijuu ilmassa, että kaikki
toivo on poissa. Ovi on suljettu, mutta he kolkuttavat ja huutavat,
kaikki ne, jotka olivat tyytyneet ulkopuoliseen uskontoon ja sen
muotoihin. Monet ovat olleet mukana toveruuden vuoksi, toiset taas
mukana laulun ja musiikin tähden, kaikki ilman uudestisyntymistä,
ilman lapsen asemaa ja ilman perintöoikeutta.
Monelle
seurakuntaelämä on ollut vain ajanviettoa ilman sisäistä elämää.
He kolkuttavat suljetun oven takana: "Herra, Herra, avaa ovesi
meille!" Kaiken lisäksi kuuluu hirveä huhu, että kolmas
maailmansota saattaa puhjeta milloin tahansa. Diplomaattiset suhteet
Idän ja Lännen välillä ovat katkenneet. Ei kestä kauan, kun
idästä tulee tieto, että kommunistit etunenässä kieltävät
kaiken kristillisen toiminnan. Se, joka uskaltaa mainita nimen
Jeesus, saa kuolemantuomion. Kristillinen kirjallisuus pitää
hävittää. Raamattu ensimmäisenä on poltettava. Merkitsee
kuolemaa pitää pienintäkin esinettä, joka jollain tavoin
muistuttaa Kristuksesta. Länsimaissa kestää hiukan kauemmin, ennen
kuin nämä säännöt tulevat täytäntöön. Jumalaton enemmistö
johtajien ja kansan keskellä on pois suunniltaan ja vaatii, että
jotain pitää tehdä. Se voittaa, ja kun kristillisyys oli pääsyynä
asioiden kulkuun, niin lopputulos on selvä.
Alkaa
hirvittävin aika ihmiskunnan historiassa. Suuri joukko jäljelle
jääneistä kristityistä huutaa jatkuvasti Jumalan puoleen. Se ei
tahdo seurata viranomaisten määräyksiä. Kristityt joutuvat
vankeuteen ja kuulusteltaviksi kuin Gestapon aikoina. Jos tahdot
kirota ja kieltää Jeesuksen Kristuksen, voit pelastaa henkesi. Tämä
on käsky. Tuhannet ovat järkkymättömiä uskossaan, ja niin
alkavat massamurhat, joita ei voi sanoin kuvailla. Monia kidutetaan
hirveällä tavalla, kunnes he kuolevat. Ei ole enää oikeutta eikä
lakia. Saatana on päästetty irti! Voi maata ja sen asukkaita! Monet
antavat periksi hädän hetkellä. Heillä ei ole paikkaa, mihin
menisivät, sillä koko maailma on pahuuden vallassa. Kaikki kansat
ovat yhtä mieltä siitä, että kristinusko täytyy tukahduttaa.
Tämän maailman ruhtinas on ottanut vallan. Lapset kavaltavat
vanhempiansa kuolemaan. Nyt täyttyy se, mitä on kirjoitettu
Luuk21:16:ssa. On mahdotonta kuvailla kaikkea tapahtuvaa, mutta
Jumala on selvittänyt sen Ilmestyskirjassa. Näiden onnettomain
huuto on: "Herra, lyhennä nämä päivät!" Nyt on tultu
siihen pisteeseen, että ei vain kristinuskoa pidä tukahduttaa, vaan
myös juutalaisuus ja juutalaiset pitää lopettaa. Poliittisesta
eripuraisuudesta huolimatta kaikki kansat varustautuvat hyökätäkseen
Jerusalemiin. Israel on hyvin varustautunut, joten vastarinta on
oleva sen mukainen. Suurin syy hyökkäyspäätökseen on
epäluottamus supervaltojen keskuudessa. Yksi pelkää, että toinen
saa liian suuren vallan. Lopputuloksena on kauhea verilöyly:
Harmagedon. Silloin tulee Kuningasten Kuningas, Herrain Herra,
korkeudessaan ja ihanuudessaan. Ilm.20:6.
Rakas
ystävä, pidä huoli, ettet jää tänne saatanan hallituskaudeksi,
vihan ajaksi. Mene Kaikkivaltiaan Jumalan kasvojen eteen, rukoile
nöyrästi armoa ja valoa. Vielä tänään on armo, vielä tänään
voit sinetöityä Jeesuksen Kristuksen omaksi. Ja pääset mukaan,
kun Hän noutaa omansa. Joh.3:3.
Juha Akonniemen uninäyt:
Ylöstempaus ja vihan aika
Ylöstempaus ja vihan aika
Uninäky
ylöstempauksesta
Näin
uninäyssä olevani rakennustyömaalla. Olin telineissä, ja tein
jotain siinä hetkessä. Siinä tehdessäni kuulin hyvin voimakkaan
pasuunan (shofar) äänen, ja kun kuulin sen, muutuin siinä samassa
silmänräpäyksessä ja lähdin nousemaan ylöspäin. Noustessani
ylöspäin olin kädet ojossa ja kiitin sydämeni pohjasta Jeesusta!
Näin kuinka kaikkialta maailmasta ihmisiä nousi Jeesusta vastaan
yläilmoihin. Erityisesti vainotuista maista näytti tulevan
runsaasti uskovia ihmisiä. Kaikki tämä tapahtui hyvin nopeasti.
Olimme kaukana avaruudessa muutaman sekunnin sisällä. Jostain
syystä käännyin katsomaan maapalloa, ja se näytti jalkapallon
kokoiselta. Kun tarkemmin katselin sitä, näin kuinka maapallon väri
alkoi värjäytyä punaiseksi (vereksi). Ihmettelin sitä mitä
siellä oli tapahtumassa. Käännyin uudestaan ja jatkoin matkaa, ja
pian kohtasin ennennäkemättömän valtaisan kirkkauden. Kirkkaus
oli niin valtaisa että heräsin siihen.
Uninäky
ylöstempauksen jälkeisestä
maailmasta
Unessa
näin itseni kahden henkilön kanssa, jossain suuren kaupungin
kerrostalon osakehuoneistossa. Siinä jutellessani kahden muun
henkilön kanssa näin, kuinka yhtäkkiä huoneeseen saapui mies
järkyttyneen oloisena ja hengästyneenä ja sanoi: ”Oletteko
kuulleet mitä on tapahtunut?” Me kysyimme hämmästyneenä, mitä
sitten on tapahtunut. Hän vastasi: ”Jeesus on hakenut omansa, ja
me jäimme tänne!” Tiedon saatuamme me jähmetyimme siihen
paikkaan, ja se tieto oli verrattavissa pommin kaltaiseen uutiseen.
Lähdin saman tien ulos katsomaan näkymää. Näin jotain täysin
poikkeavaa. Näin kuinka autot olivat pitkin ja poikin kadulla.
Tieliikenne oli pysähtynyt täysin, ja ihmiset katselivat toistensa
päälle ja välillä ylöspäin. Ihmiset ilmiselvästi olivat
järkyttyneen oloisia ja yrittivät ottaa selkoa, mitä oikein oli
tapahtunut. Siinä ihmisten ihmetellessä tapahtunutta minut
siirrettiin johonkin huoltoasemalle, jossa oli ihmisiä aivan tupaten
täynnä, ja he katselivat tv:tä järkyttyneen oloisina.
Uutistoimittaja sanoi jotenkin näin: ”Olemme saaneet uutisia, että
ihmisiä on hävinnyt kaikkialta maailmasta, ja tapahtunutta
yritetään selvittää.” Sitten uutistoimittaja jatkoi vielä:
”Tapahtunutta tutkitaan, ja palaamme asiaan myöhemmin, kun
tiedämme lisää.” Siinä oli kaikki, mitä he järkytykseltään
pystyivät sanomaan. Siinä, kun katselin ja kuuntelin, odotin
toimittajan sanovan jotenkin tähän tapaan: ”Nyt on tapahtunut
Ylöstempaus, jossa Jeesus on hakenut omansa pois.” Mitään
viittausta ylöstempaukseen ei tullut missään muodossa. Ihmiset
jäivät näin ollen epätietoisuuden valtaan yhä enemmän uutisten
myötä. Heille näytti tulleen yhä enemmän kysymyksiä kuin
vastauksia. Siinä katsellessani ihmisiä ja heidän reaktioitaan
minut siirrettiin toiseen paikkaan. Näin joukon ihmisiä itkemässä
ja parkumassa kohtaloaan, ja se oli sydäntäsärkevää katseltavaa
ja kuunneltavaa. Tajusin välittömästi, että nyt oli uskovaisista
ihmisistä kyse. He sanoivat ja huusivat: ”Jeesus haki omansa ja me
jäimme tänne! Emme osanneet valvoa ja rukoilla! Eikö jäsenyys
seurakuntaan riittänytkään?” Kuulin kuinka he luettelivat
kaikkia hyviä asioita mitä olivat tehneet ihmisten hyväksi, ja he
totesivat: ”Eikö mitkään teot auttaneetkaan pelastumiseeni?”
Tajusin pian heidän pelastumisen perustuneen omaan ansioon eikä
Jumalan Armoon Jeesuksessa Kristuksessa. Heidän huutonsa oli sydäntä
särkevää, ja sitten he tajusivat yhden karmean asian: ”Olemme
jääneet antikristuksen hirvittävään aikaan! Voi meitä!” Tuon
tiedon tajuaminen oli jo liikaa paikalla oleville ihmisille, ja he
jäivät parkumaan ja itkemään. Minut siirrettiin jälleen pois, ja
näin kuinka ihmisten elämä oli muuttunut. Ihmiset tekivät kaikkea
mahdollista laittomuutta ja pahaa, jota on vaikea edes kuvailla
tarkoin. Riittää kun sanon, että ihmiset muuttuivat kuin pedoiksi
ja hyvin raaoiksi. Näytti siltä, että viidakon laki astui voimaan
näiden ihmisten elämässä. Vahvimmat tekivät mitä he halusivat,
seurauksista välittämättä. En pystynyt enää katselemaan, ja
heräsin tähän.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Raijan todistus
-
SEURAKUNNAN YLÖSOTTO JA VALTAKUNTIEN TUHO (Kirja on julkaistu vuonna 2001) Esipuhe: Tämän kirjan juuret ulottuvat aina 70-l...
-
AIKAA EI ENÄÄ ANNETA (Kirja on julkaistu vuonna 1993) Esipuhe Jumalan armosta sain vastaanottaa Jeesuksen Kristuksen henkilö...