Frank Mangsin näky

Frank Mangs kertoo näystään, joka kuuluu näin: "Ollessani rukouksessa näin yhtäkkiä sisäisillä silmilläni tien. Se ei ollut ajotie eikä polku, vaan muutaman metrin levyinen hyvä kävelytie. Tie alkoi ahtaalla portilla, ja tiesin sen päättyvän kirkkauden maailmaan. Määränpäästä ei kuitenkaan nähnyt mitään. Näin vain portin ja tien alkupään. Keskellä tietä oli valojuova. Se näytti tulevan loputtomasta valolähteestä, jonka kaltaista en ollut koskaan ennen nähnyt. Tien molemmilla puolilla oli sysimustaa. Tiensivuilla ei ollut ojia eikä aitoja. Mutta sen rajana oli valon ja pimeyden välinen alue, jolla ei ollut ääriviivoja. Raja oli epäselvä. Näin ihmisiä, jotka kulkivat tiellä: miehiä, naisia, nuoria ja vanhoja. He eivät kulkeneet ryhmissä, vaan kukin erikseen. Ne ihmiset olivat puetut valkoisiin vaatteisiin, häikäisevän valkoisiin pukuihin, joiden puhtaus uudistui hetki toisensa jälkeen. Ei siksi, että he olisivat rukoilleet tai toivoneet joka sekunti tapahtuvaa puhdistusta, vaan siksi, että he vaelsivat keskellä tietä, suoraan yliluonnollisen valon alla. Puhdistus Jeesuksen veressä on alati tapahtuvaa toimintaa. Näin myös heidän kasvonsa. Niilläkin loisti valo, vaikka monet heistä olivat iän, surun ja sairauden leimaamia. Ja se valo heijasti sekä sisäistä valoa että heidän olemuksessaan olevan valon säteilyä. Sitten minun piti kääntää katse kohti tien alkupäätä ja ahdasta porttia. Näin siinä suuren joukon sellaisia, jotka olivat pysähtyneet jo ennen kuin olivat menneet portista sisälle ja tulleet tielle. Merkillistä oli, että monet heistä olivat iloisia siksi että luulivat olevansa tiellä, vaikka eivät koskaan olleet käyneet sisälle todellisen kääntymyksen ahtaasta portista. Heidän keskellään liikkui myös papin takissa ja pastorin puvussa olevia olentoja. Heillä ei ollut Pyhää Henkeä, toimivaa hengellistä elämää. Vain muodot ja ulkonaiset tavat. Oli kristityn nimi ja tunnustus, ja he luulivat tämän olevan kylliksi. Sitten näin ihmisiä, jotka olivat menneet sisälle portista, kokeneet uudestisyntymisen ihmeen ja päässeet tielle, mutta olivat tehneet tiestä aivan muuta kuin miksi se oli tarkoitettu. He olivat pysähtyneet ja tehneet tiestä levähdyspaikan, sen sijaan että olisivat antaneet sen olla kulkutie. He elivät muistoissaan, ja jotkut olivat vain pysähtyneet ja nukahtaneet. Sitten näin ihmisiä, jotka olivat vetäytyneet pois keskellä tietä loistavasta valosta tien molemmilla puolilla olevaan harmauteen, missä näky synnistä tai autuudesta oli peittynyt hämäryyteen. Kaikki oli usvaista, harmaata ja epätodellista. Siitä aiheutui, että sellainen, mikä oli täysin mahdotonta keskellä tietä, vaikutti leikkipeliltä sekä mielelle, puheelle, että teoille. Sitten tapahtui kauheaa: Hiljaa, kuin varjojen tavoin, he luisuivat pois tieltä, jolla ei ole aitoja eikä ojia. Pois siltä tieltä, jolle kerran olivat lähteneet kyynelin ja rukoillen. He joutuivat valosta pimeyteen, elämästä kuolemaan. Menettivät elävän toivon ja vajosivat toivottomuuteen, vaikka eivät itse olleet tietoisia siitä, sillä he olivat kuolleita. He olivat menettäneet kyvyn antautua Jeesukselle ja reagoida, menettäneet hengellisen kriisin kokemisen kyvyn.” Ystävät, Jeesuksen tuleminen on lähellä, valvokaamme. Kukaan ei tiedä myöskään omien päiviensä määrää, onko lähtö tänään, huomenna vai kauempana.