keskiviikko 4. tammikuuta 2017

 
JEESUKSEN TOINEN TULEMUS
Alkusanat:
Kaikki oikea raamatunopetus ja myös opetus Jeesuksen toisesta tulemuksesta löytyy ainoastaan Raamatusta. Aina kyseistä aihetta tutkittaessa on selvästi ymmärrettävät raamatunkohdat otettava ensimmäiseksi huomioon. Jumala tarkoittaa juuri sitä, mitä Hän Sanassaan sanoo. Tämä periaate kannattaa pitää mielessä Raamattua luettaessa.

2Kor.1:13 Sillä eihän siinä, mitä teille kirjoitamme, ole muuta, kuin mikä siinä on luettavana ja minkä te myös ymmärrätte; ja minä toivon teidän loppuun asti ymmärtävän

Yleensä väärät opetukset ja harhaopit perustuvat siihen, että aletaan käsitellä vaikeaselkoisia raamatunkohtia ja niille annetaan omia selityksiä, joihin ei löydy vahvistusta muualta Raamatusta. Selitykset vaikeasti ymmärrettäviin kohtiin perustuvat muka Pyhän Hengen antamaan ilmoitukseen (profetioihin, tiedon sanoihin, uniin jne.) . Helposti ymmärrettävät jakeet, jotka käsittelevät kyseistä asiaa, jätetään täysin huomioimatta. Harhaanjohtavat selitykset korottavat aina ihmistä, ei Raamatun arvovaltaa. Raamattu selittää itse itseään, kun sitä tarkemmin tutkitaan.

Edellisen periaatteen mukaan tutkittaessa – mitä Raamattu ilmoittaa Jeesuksen toisesta tulemuksesta?

TEMPAUS ELI SEURAKUNNAN YLÖSOTTO

Joh.14:1-3 "Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun. 
Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa? Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen

Aivan selvästi Jeesus sanoo, että Hän menee Isän luokse ja tulee sieltä hakemaan omansa Isän luokse!

1Tess.4:15-18 Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet. Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; 
 sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa. 
 Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla.


Matt.40:40-41 Silloin on kaksi miestä pellolla; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään. Kaksi naista on jauhamassa käsikivillä; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään. (Biblia: toinen ylösotetaan)

Selvää tekstiä! Herra Jeesus tulee taivaasta. Hän tulee yläilmoihin, jonne meidät temmataan Häntä vastaan. Hän ei tule maahan, eikä meitä temmata maahan vaan pilviin. Samaan aikaan uskossa kuolleet nousevat Häntä vastaan yläilmoihin.


1Kor.15: 50-52 Mutta tämän minä sanon, veljet, ettei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa, eikä katoavaisuus peri katoamattomuutta. Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme, 
yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme

Tämä kohta ei sovi mihinkään muuhun kuin juuri tuohon hetkeen. Ihmisen pitää saada toisenlainen olomuoto, kun hän nousee Herraa vastaan kylmään avaruuteen ja sitten taivaaseen Isän kotiin, minne Jeesus on valmistanut meille paikan. Paavali ilmoittaa filippiläisille meidän muuttuneesta tilasta, kun lähdemme kotiin.

Fil.3:20-21 Mutta meillä on yhdyskuntamme taivaissa, ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi, joka on muuttava meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi sillä voimallaan, jolla hän myös voi tehdä kaikki itsellensä alamaiseksi.

Tässä oli vain muutama selvä raamatunkohta koskien seurakunnan kotiinlähtöä, joka on lähellä!

Seurakunnan ylöstempaus on aivan eri asia kuin Jeesuksen tulo Öljymäelle Harmagedonin sodan riehuessa ja ihmiskunnan ollessa tuhon partaalla.
(Jatkossa lisää.) Seurakunta temmataan ennen antikristuksen ilmestymistä eli vähintään 7 vuotta ennen Jeesuksen tuloa Öljymäelle.

Siunausta

Juhani Laukkonen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Raijan todistus