RAIJAN TODISTUS USKOONTULOSTA

Olen aina uskonut Jumalaan ja Raamatun auktoriteettiin, mutta kuuluin niihin ihmisiin, jotka ajattelevat: ”Sitten vanhana tai sairasvuoteella teen parannuksen.”  Kuitenkin jokin ääni sisimmässäni sanoi, että entä jos kuolen tapaturmaisesti, mihin silloin menen, ja entä jos vanhana olen niin paatunut, etten enää voi ottaa Jeesusta vastaan.

Nyt tiedän, että tuo toinen ääni sisimmässäni oli Pyhän Hengen puhetta, toinen ääni kuului sielunviholliselle.  Nämä kaksi voimaa taistelevat ihmisessä, joka ei ole vielä tehnyt ratkaisua.  Parannus on Raamatun mukaan tehtävä: jos et lähde seuraamaan Jeesusta Jumalan ja ihmisten edessä,  kuulut auttamattomasti sielunvihollisen leiriin.  Mitään keskitietä ei siis ole olemassa.

Kun uskomattomana ollessani tapasin uudestisyntyneitä uskovia ihmisiä, nuoria ja vanhoja, hämmennyin sen sisäisen rauhan edessä, joka heillä oli, ja ajattelin, että kuuluapa tuohon joukkoon. Annoin kuitenkin maailman taas viedä ajatukseni muihin asioihin, mikä oli kovin helppoa, koska meille ei kukaan puhunut uskonasioista. Myöhemmin saimme kuulla, että jotkin ystävät Alajärven helluntaiseurakunnasta olivat saaneet meidät sydämelleen ja rukoilleet puolestamme.  Rukouksessa on ihmeellinen voima!

Juhani oli tutkinut Raamattua jo toista vuotta, erikoisesti profetioita.  Hän kertoi minulle usein Raamatun ennustuksista ja Jeesuksen toisesta tulemisesta omiaan noutamaan.  Ensimmäinen reaktioni oli, että syytin Juhania pelottelemisesta ja sanoin, että en halunnut kuulla tuollaista, parempi kun en tietäisikään mitään. - Tavallisesti minua eivät politiikka ja maailman tapahtumat olleet kiinnostaneet, mutta nyt tahtomattani huomasin, että kyllä tässä aikakaudessa on jotain merkillistä riippumatta siitä, halusinko sitä tiedostaa tai en, oliko se minulle miellyttävää tai ei.  Silloin nousi mieleeni kysymys: ”Kun Jeesus tulee omiaan noutamaan, kuulunko minä siihen joukkoon?”  Koska tunsin suunnatonta pelkoa puhuttaessa Jeesuksen toisesta tulemisesta, tiesin että en ole valmis.

Koska Juhani ja minä tunsimme kaipausta Jeesuksen puoleen, lähdimme Israeliin kahden viikon matkalle.  Ennen tätä matkaa  rukoilin Jeesusta, että Hän tulisi sydämeeni ja saisin voiman tulla Hänen lapsekseen.  Tuon matkan aikana saimme kulkea Jeesuksen jalanjäljissä, ja iltaisin hiljennyimme hartaushetkissä.  Maanantai-iltana 24.9.1979 tein ratkaisun, että haluan antaa elämäni Jeesukselle.  Kun tein tuon päätöksen, sain sydämeeni valtavan rauhan ja ilon.  Myöhemmin  tuli mieleeni epäilys, että olisikohan minun voimani liian heikko ja kestäisikö tuo rauha jatkuvasti...  Sielunvihollinenhan se oli, joka yritti väittää, etten uskossa kauan pysyisi; mitä ystävätkin ajattelisivat, mitä työtoverit, mistä kaikesta joutuisin ”luopumaan” jne. jne. - Mutta olen todennut, että se rauha ja ilo, mitä silloin ratkaisun tehtyäni koin, on vain kasvanut sisimmässäni.  Eikä ihminen omalla voimallaan uskoon tule ja uskossa pysy, sillä Herra antaa voiman tulla Jumalan lapseksi, se onkin ollut valtavaa todeta!  Ne maailman kevytmieliset riennot, jotka ennen tuntuivat tärkeiltä, menettivät kiinnostavuutensa.  Elämään tuli aivan uusi sisältö, jopa avioliittommekin uudistui.

Nyt on uskonratkaisustani kulunut jo yli 38 vuotta, ja olen kiitollinen näistä vuosista.  Olen tullut huomaamaan, miten rukoukset kuullaan. Läheisiä perheenjäseniä on tullut uskoon, myös äitini ja isäpuoleni vanhoilla päivillään ottivat Jeesuksen vastaan syntiensä sovittajana.  Jeesus on myös koskettanut parantavalla kädellään näiden vuosien aikana meitä ja perheenjäseniä.

Aikaansa seuraavat ihmiset ovat huomanneet, miten kaikki tässä maailmassa menee huonompaan suuntaan: on nälänhätää, ihmisten raakuutta, rikoksia, sotia ja ydinsodan pelkoa, luontokin kokee synnytystuskia (mm. maanjäristykset, tsunamit, hirmumyrskyt,  tulivuorenpurkaukset). Kuitenkin saan vailla pelkoa, Jeesuksen omana, katsoa luottavaisin mielin tulevaisuuteen.  Paras on edessä päin!