Olen kuunnellut paljon puheitasi. Oletko Lähi-Idästä olevien raamatuntutkijoiden ajatuksiin? Yksi heistä on Walid Shaeb. Eskatologian tulkinta näyttää muuttuvan, kun asiaa tarkastellaan idän sunnasta. Heillä on vaikeuksia ymmärtää eurooppalaisten tapaa tulkita lopunaikaa niin, että islam ja islamilaiset maat kokonaan unohdetaan.
Kyllä olen ja siinä on monia mielenkiintoisia ajatuksia. Kuitenkin Danielinkirjan pohjalta (Dan. 2 ja 7 luku) neljän valtakunnan nousususta ja tuhosta, viittaa enemmän Eurooppaan. Tämän viimeisen sukupolven aika ei riittäisi Lähi-Idän vastaavalle nousulle. Täytyy kuitenkin nöyrällä mielellä olla avoin seuraamaan muitakin näköaloja. Siunausta! Juhani
Varma en ole asiasta, mutta, kun lukee Dan. 11 lukua, niin siinä kerrotaan Pohjan kuninkaasta, joka oli Syyrian kuningas, muinaisella ajalla, Antiokus Epifanes, mutta kerronnan edetessä siirrytään lopunaikaan, mutta edelleenkin pysytään Pohjan kuninkaassa ja hänen tekemisissään. Tästä on tehtävissä johtopäätös, että tuo antikristus nousee Syyriasta. Seuraat varmaan poliittisia tapahtumia Euroopassa ja niitä prosesseja, jotka saattavat johtaa suuriin muutoksiin EU:n sisällä. Ei ole mitenkään varmaa, että nykyinen EU tulee säilymään tällaisenaan. On mahdollista, että EU tulee hajoamaan ja siitä irtautuu maita. Kun pohditaan Danieli kuvapatsasta, johon itsekin viittaat, tuo muinainen Rooman valtakunta todellakin nousee, mutta se muodostuu silloin Länsi-, ja Itä-Roomasta eli Bysantista ja tämä antikristuksen valtakunta tulee olemaan Välimeren ympärillä.
Haluan vielä täydentää tätä ajatusta. Jos lähdetään ajatuksesta, että antikristuksen valtakunta on tämä nykyinen EU, joudutaan kysymään, mitkä ovat ne kuvapatsaan kaksi jalkaa. Jos ymmärretäänkin asia niin, että kyse on Länsi-, ja Itä-Roomasta, huomataan, että siinä ne jalat ovat. Puhut vielä, ettei ole aikaa, mutta, jos jätämme tuon sukupolven iänmäärittelyn Jumalalle, siitä ei tule mitään kysymystä.
Olen kuunnellut paljon puheitasi. Oletko Lähi-Idästä olevien raamatuntutkijoiden ajatuksiin? Yksi heistä on Walid Shaeb. Eskatologian tulkinta näyttää muuttuvan, kun asiaa tarkastellaan idän sunnasta. Heillä on vaikeuksia ymmärtää eurooppalaisten tapaa tulkita lopunaikaa niin, että islam ja islamilaiset maat kokonaan unohdetaan.
VastaaPoistaKyllä olen ja siinä on monia mielenkiintoisia ajatuksia. Kuitenkin Danielinkirjan pohjalta (Dan. 2 ja 7 luku) neljän valtakunnan nousususta ja tuhosta, viittaa enemmän Eurooppaan. Tämän viimeisen sukupolven aika ei riittäisi Lähi-Idän vastaavalle nousulle. Täytyy kuitenkin nöyrällä mielellä olla avoin seuraamaan muitakin näköaloja. Siunausta! Juhani
Poistahttps://laukkoset.blogspot.com/2015_03_22_archive.html
PoistaVarma en ole asiasta, mutta, kun lukee Dan. 11 lukua, niin siinä kerrotaan Pohjan kuninkaasta, joka oli Syyrian kuningas, muinaisella ajalla, Antiokus Epifanes, mutta kerronnan edetessä siirrytään lopunaikaan, mutta edelleenkin pysytään Pohjan kuninkaassa ja hänen tekemisissään. Tästä on tehtävissä johtopäätös, että tuo antikristus nousee Syyriasta. Seuraat varmaan poliittisia tapahtumia Euroopassa ja niitä prosesseja, jotka saattavat johtaa suuriin muutoksiin EU:n sisällä. Ei ole mitenkään varmaa, että nykyinen EU tulee säilymään tällaisenaan. On mahdollista, että EU tulee hajoamaan ja siitä irtautuu maita. Kun pohditaan Danieli kuvapatsasta, johon itsekin viittaat, tuo muinainen Rooman valtakunta todellakin nousee, mutta se muodostuu silloin Länsi-, ja Itä-Roomasta eli Bysantista ja tämä antikristuksen valtakunta tulee olemaan Välimeren ympärillä.
VastaaPoistaHaluan vielä täydentää tätä ajatusta. Jos lähdetään ajatuksesta, että antikristuksen valtakunta on tämä nykyinen EU, joudutaan kysymään, mitkä ovat ne kuvapatsaan kaksi jalkaa. Jos ymmärretäänkin asia niin, että kyse on Länsi-, ja Itä-Roomasta, huomataan, että siinä ne jalat ovat. Puhut vielä, ettei ole aikaa, mutta, jos jätämme tuon sukupolven iänmäärittelyn Jumalalle, siitä ei tule mitään kysymystä.
VastaaPoista