sunnuntai 24. tammikuuta 2021

 

KUN AIKA TÄYTTYY


Gal.4:4 Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen


Apt.17:26-27 Ja hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä ja on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat,
että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilemalla hänet löytää - hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä


Mikä aika oli täytetty? Mitä Jumala tällä tarkoittaa? Oliko Israelin kansa nyt niin vanhurskaassa tilanteessa, että Jumala saattoi turvallisesti lähettää Poikansa sen keskuuteen? Oliko Jeesuksen tulo palkinto kansan kuuliaisuudesta Jumalaa kohtaan?


Lupaus Messiaasta oli annettu jo Aabrahamille. Vuosisatojen saatossa kansan usko ja Messiaan odotus hiipui. Myös oli lisääntynyt kapinamieli Rooman miehitystä vastaan, jota oli kestänyt jo 63 vuotta. Israel oli hyvin maallistunut - se ei pitkään aikaan ollut enää kuunnellut Jumalan lähettämien profeettojen varoituksia synnistä ja sen seurauksista.


RAAMATUSSA EI MIKÄÄN OLE SATTUMAA...

NELJÄS PÄIVÄ AADAMISTA LASKETTUNA (4000 V.) OLI TULLUT, KUN JEESUS TULI VALOKSI MAAILMAAN.

IHMISKUNNAN HISTORIA TULEE KESTÄMÄÄN SEITSEMÄN PÄIVÄÄ, JOISTA VIIMEINEN ON SAPATTI ELI TUHATVUOTINEN VALTAKUNTA


Barnabaan kirje:


Barnabaan kirjettä harkittiin yhdessä vaiheessa Uuden Testamentin kaanoniin. Suuri 19. vuosisadan oppinut, J.B. Lightfoot, julkaisi kuuluisan englanninkielisen käännöksen, josta seuraava valinta on otettu. Tiivistettynä se esittää käsityksen, jonka uskotaan olleen yleinen Jeesuksen opetuslasten keskuudessa ensimmäisellä vuosisadalla:


Sapatista hän puhuu luomisen alussa; Ja Jumala teki kättensä työt kuudessa päivässä. Hän lopetti seitsemäntenä päivänä ja lepäsi silloin ja hän pyhitti sen. Ottakaa vaari lapset, mitä se merkitsee; Hän lopetti kuudessa päivässä. Hän tarkoitti sitä, että kuudessatuhannessa vuodessa Herra vie kaikki asiat päätökseen; sillä päivä hänelle merkitsee tuhatta vuotta; ja tämän hän itse todistaa minulle sanoen; Katso, Herran päivä on oleva kuin tuhat vuotta. Siksi lapset, kuudessa päivässä, eli kuudessa tuhannessa vuodessa, kaikki on tuleva loppuun. Ja Hän lepäsi seitsemäntenä päivänä; tätä Hän tarkoittaa; kun Hänen Poikansa tulee ja lakkauttaa Laittoman ajan, tuomitsee jumalattoman ja muuttaa auringon, kuun ja tähdet, niin silloin Hän todella lepää seitsemäntenä päivänä” (Barnabas 15:3-5).


Juutalaiset oppineet puhuvat 2000 vuoden messiaanisesta ajasta.

Elian traditio puhuu myös kuudesta päivästä eli 6000 vuodesta, jotka on annettu ihmiskunnalle. Siihen sisältyy 2000 vuotta Messiaan aikaa. Talmudissa on kirjoitettu 7000 vuodesta, ja että sitten Jumala uudistaa maailman.


Lutherin mukaan Aadamista Golgatalle ja Jeesuksen paluusta Öljymäeltä Isän luokse on aikaa 4000 vuotta. Lutherin mukaan Jeesus syntyi v. 3970 Aadamista laskien (tämä sopii hyvin Raamatun antamiin aikoihin).


Jumala teki neljäntenä päivänä kaksi suurta valoa – auringon valaisemaan päivää ja kuun valaisemaan yötä (1Moos.1:14).


Hoos.5:15 Minä menen takaisin paikoilleni, kunnes he ovat syystänsä kärsineet ja etsivät minun kasvojani: ahdistuksessansa he minua etsivät.


Eli kaksi päivää tästä eteenpäin 2000 vuotta, ja sitten alkaa lepopäivä – seitsemäs päivä eli sapatti.


ISRAEL VAELSI HENGELLISESTI SYVÄSSÄ PIMEYDESSÄ JA LUOPUMUKSEN TILASSA – heissä ja heidän hengellisissä johtajissaan oli jäljellä vain jumalisuuden kuori.


Jumalan silmäterä – Israelin kansa – ei koskaan ollut mikään mallioppilas Jumalan koulussa. Jumala nimitti kansaansa uppiniskaiseksi kansaksi.


Jo 500 vuotta ennen Jeesuksen syntymää Jeremia nuhtelee Israelia ja kehoittaa Israelia parannukseen. Rakkaudessaan kansaansa kohtaan Jumala lähetti profeettoja, jotta Hänen kansansa kääntyisi pois synnistä:


Jer.44:4-5 Ja varhaisesta alkaen minä lähetin teidän tykönne kaikki palvelijani, profeetat, sanomaan: 'Älkää tehkö näitä kauhistuksia, joita minä vihaan.'
Mutta he eivät kuulleet, eivät korvaansa kallistaneet, niin että olisivat kääntyneet pois pahuudestansa…


JEESUS KÄYTTI HYVIN VOIMAKASTA KIELTÄ NUHDELLESSAAN KANSAN HENGELLISIÄ JOHTAJIA YLI 500 VUOTTA JEREMIAN JÄLKEEN – hengellisen rappion suurin syy on aina hengellisissä johtajissa! He kantavat myös suurimman vastuun kerran, kun astutaan Jumalan eteen:


Matt.23:39 Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te annatte kymmenykset mintuista ja tilleistä ja kuminoista, mutta jätätte sikseen sen, mikä laissa on tärkeintä: oikeuden ja laupeuden ja uskollisuuden! Näitä tulisi noudattaa, eikä noitakaan sikseen jättää. Te sokeat taluttajat, jotka siivilöitte hyttysen, mutta nielette kamelin! Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te puhdistatte maljan ja vadin ulkopuolen, mutta sisältä ne ovat täynnä ryöstöä ja hillittömyyttä! Sinä sokea fariseus, puhdista ensin maljan sisus, että sen ulkopuolikin tulisi puhtaaksi! Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te olette valkeiksi kalkittujen hautojen kaltaisia: ulkoa ne kyllä näyttävät kauniilta, mutta ovat sisältä täynnä kuolleitten luita ja kaikkea saastaa!Samoin tekin ulkoa kyllä näytätte ihmisten silmissä hurskailta, mutta sisältä te olette täynnä ulkokultaisuutta ja laittomuutta. Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te rakennatte profeettain hautoja ja kaunistatte vanhurskasten hautakammioita, ja sanotte: 'Jos me olisimme eläneet isäimme päivinä, emme olisi olleet osallisia heidän kanssaan profeettain vereen'! Niin te siis todistatte itsestänne, että olette niiden lapsia, jotka tappoivat profeetat. Täyttäkää siis te isäinne mitta. Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoon? Sentähden, katso, minä lähetän teidän tykönne profeettoja ja viisaita ja kirjanoppineita. Muutamat heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, ja toisia heistä te ruoskitte synagoogissanne ja vainoatte kaupungista kaupunkiin; että teidän päällenne tulisi kaikki se vanhurskas veri, joka maan päällä on vuodatettu vanhurskaan Aabelin verestä Sakariaan, Barakiaan pojan, vereen asti, jonka te tapoitte temppelin ja alttarin välillä. Totisesti minä sanon teille: tämä kaikki on tuleva tämän sukupolven päälle. Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet. Katso, 'teidän huoneenne on jäävä hyljätyksi.'Sillä minä sanon teille: tästedes te ette näe minua, ennenkuin sanotte: 'Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen


TÄLLAISTA AIKAA ELETTIIN JEESUKSEN SYNTYMÄN AIKAAN


Gal. 4:4 Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen


Tällaisena aikana Jumalan suuri rakkaus kohtasi ihmiskuntaa!

VALO HENGELLISEEN PIMEYTEEN


Luuk.2:8-14 Ja sillä seudulla oli paimenia kedolla vartioimassa yöllä laumaansa.
Niin heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus loisti heidän ympärillään, ja he peljästyivät suuresti.Mutta enkeli sanoi heille: "Älkää peljätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle: teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa. Ja tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen kapaloituna ja seimessä makaamassa."Ja yhtäkkiä oli enkelin kanssa suuri joukko taivaallista sotaväkeä, ja he ylistivät Jumalaa ja sanoivat: "Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!"


JUMALAN POIKA TULI MAAILMAAN ANTAMAAN JUMALALLISTA VALOA neljäs päivä = 4000 vuotta Aadamista


Pyhä Henki antoi Johanneksen kautta mm. nämä Majesteetilliset jakeet:


Joh.1:1-3,10-12 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
Hän oli alussa Jumalan tykönä. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. Maailmassa hän oli, ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut. Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan. Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,

PROFEETTOJA KANSA (ISRAEL) EI KUUNNELLUT - NYT JUMALA PUHUU POIKANSA KAUTTA


Heb.1:1-3 Sittenkuin Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta, on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on maailman luonut ja joka, ollen hänen kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa kuva ja kantaen kaikki voimansa sanalla, on, toimitettuaan puhdistuksen synneistä, istunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa,


JEESUS PALJASTAA KIRJANOPPINEILLE JA FARISEUKSILLE HEIDÄN SOKEUTENSA JA SEN MIKSI JUMALA ON HÄNET LÄHETTÄNYT MAAILMAAN – ilmoittaa myös oman kuolemansa...


Jeesus nuhtelee viinitarhavertauksessaan kansan rappeutunutta hengellistä tilaa ja varoittaa viinitarhan hoitajia heidän sokeudestaan:


Luuk.20:9-16 Ja hän rupesi puhumaan kansalle ja puhui tämän vertauksen: "Mies istutti viinitarhan ja vuokrasi sen viinitarhureille ja matkusti muille maille kauaksi aikaa. Ja ajan tullen hän lähetti palvelijan viinitarhurien luokse, että he antaisivat tälle osan viinitarhan hedelmistä; mutta viinitarhurit pieksivät hänet ja lähettivät tyhjin käsin pois. Ja hän lähetti vielä toisen palvelijan; mutta hänetkin he pieksivät ja häpäisivät ja lähettivät tyhjin käsin pois. Ja hän lähetti vielä kolmannen; mutta tämänkin he haavoittivat ja heittivät ulos. Niin viinitarhan herra sanoi: 'Mitä minä teen? Minä lähetän rakkaan poikani; häntä he kaiketi kavahtavat.'Mutta kun viinitarhurit näkivät hänet, neuvottelivat he keskenään ja sanoivat: 'Tämä on perillinen; tappakaamme hänet, että perintö tulisi meidän omaksemme.'Ja he heittivät hänet ulos viinitarhasta ja tappoivat. Mitä nyt viinitarhan herra on tekevä heille? Hän tulee ja tuhoaa nämä viinitarhurit ja antaa viinitarhan muille." Niin he sen kuullessaan sanoivat: "Pois se!"


Tällainen keskustelu käytiin Israelin hengellisten johtajien kesken, kun oli kyse Jumalan Pojasta:


Joh.11:47-50 Niin ylipapit ja fariseukset kokosivat neuvoston ja sanoivat: "Mitä me teemme, sillä tuo mies tekee paljon tunnustekoja? Jos annamme hänen näin olla, niin kaikki uskovat häneen, ja roomalaiset tulevat ja ottavat meiltä sekä maan että kansan." Mutta eräs heistä, Kaifas, joka sinä vuonna oli ylimmäinen pappi, sanoi heille: "Te ette tiedä mitään ettekä ajattele, että teille on parempi, että yksi ihminen kuolee kansan edestä, kuin että koko kansa hukkuu


Johtajien sokeus paljastuu näissä sanoissa...

EIVÄTKÖ SEN AJAN OPPINEET TIENNEET


Tietäminen ja sen uskominen minkä tietää ovat kaksi aivan eri asiaa! Heidän kuulemansa sana ei heitä hyödyttänyt… Tämä sama asia erottaa nimikristityn ja uudestisyntyneen uskovaisen. Siksi Paavali kehottaa koettelemaan itseään näin:


2Kor.13:5 Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa; tutkikaa itseänne. Vai ettekö tunne itseänne, että Jeesus Kristus on teissä? Ellei, niin ette kestä koetusta.


Oppineet tiesivät mutta olivat menettäneet uskon Pyhiin Kirjoituksiin, ja Herodes saikin kuulla totuuden ja uskoi Miikan antamaan profetiaan – käyttäen sitä oman valtansa pönkittämiseksi. (”Heidän kuulemansa sana ei heitä hyödyttänyt…”Heb.4:2)


Matt.2:1-15 Kun Jeesus oli syntynyt Juudean Beetlehemissä kuningas Herodeksen aikana, niin katso, tietäjiä tuli itäisiltä mailta Jerusalemiin, ja he sanoivat: "Missä on se äsken syntynyt juutalaisten kuningas? Sillä me näimme hänen tähtensä itäisillä mailla ja olemme tulleet häntä kumartamaan."
Kun kuningas Herodes sen kuuli, hämmästyi hän ja koko Jerusalem hänen kanssaan. Ja hän kokosi kaikki kansan ylipapit ja kirjanoppineet ja kyseli heiltä, missä Kristus oli syntyvä. He sanoivat hänelle: "Juudean Beetlehemissä; sillä näin on kirjoitettu profeetan kautta: 'Ja sinä Beetlehem, sinä Juudan seutu, et suinkaan ole vähäisin Juudan ruhtinasten joukossa, sillä sinusta on lähtevä hallitsija, joka kaitsee minun kansaani Israelia.'"Silloin Herodes kutsui salaa tietäjät tykönsä ja tutkiskeli heiltä tarkoin, mihin aikaan tähti oli ilmestynyt. Ja hän lähetti heidät Beetlehemiin sanoen: "Menkää ja tiedustelkaa tarkasti lasta; ja kun sen löydätte, niin ilmoittakaa minulle, että minäkin tulisin häntä kumartamaan." Kuultuaan kuninkaan sanat he lähtivät matkalle; ja katso, tähti, jonka he olivat itäisillä mailla nähneet, kulki heidän edellään, kunnes se tuli sen paikan päälle, jossa lapsi oli, ja pysähtyi siihen. Nähdessään tähden he ihastuivat ylen suuresti. Niin he menivät huoneeseen ja näkivät lapsen ynnä Marian, hänen äitinsä. Ja he lankesivat maahan ja kumarsivat häntä, avasivat aarteensa ja antoivat hänelle lahjoja: kultaa ja suitsuketta ja mirhaa. Ja Jumala kielsi heitä unessa Herodeksen tykö palaamasta, ja he menivät toista tietä takaisin omaan maahansa. Mutta kun he olivat menneet, niin katso, Herran enkeli ilmestyi Joosefille unessa ja sanoi: "Nouse, ota lapsi ja hänen äitinsä ja pakene Egyptiin, ja ole siellä siihen asti, kuin minä sinulle sanon; sillä Herodes on etsivä lasta surmatakseen hänet." Niin hän nousi, otti yöllä lapsen ja hänen äitinsä ja lähti Egyptiin. Ja hän oli siellä Herodeksen kuolemaan asti; että kävisi toteen, minkä Herra on puhunut profeetan kautta, joka sanoo: "Egyptistä minä kutsuin poikani."

Herodes Suuri

Herodeksen ura alkoi vuonna 47 eaa.

Roomalaiset asettivat Herodeksen valtaistuimelle. Näin he pystyivät Herodeksen avulla takaamaan uskonnon ja valtion erottamisen toisistaan. Hän vähensi huomattavasti pappien valtaa, joten heille jäi vain hengellinen rooli. Salaliittojen pelossa hän ajoittaisten mielenhäiriöiden vallassa murhasi vaimonsa Mariammen ja useita lapsiaan.



PALUU EGYPTISTÄ

Ja hän oli siellä Herodeksen kuolemaan asti; että kävisi toteen, minkä Herra on puhunut profeetan kautta, joka sanoo: "Egyptistä minä kutsuin poikani."


Herodeksen kuolema

Josefus Flaviuksen mukaan Herodes kuoli vuonna 4 eaa. sairastuttuaan lähes 70-vuotiaana. Uusin Raymond J. Jachowskin vertaisarvioitu tutkimus osoittaa hänen kuolinvuodekseen 1 eaa. Josefus mainitsee Herodeksen kuolemaa edeltäneen kuunpimennyksen. Viimeisten vuosiensa kuunpimennyksiä vertailemalla voidaan päätellä Herodeksen kuolleen vuonna 1 eaa. Myös juutalainen Megillat Taanit-paastokäärö antaa syytä olettaa kuolinpäivämääräksi 28. tammikuuta 1 eaa. Kaksi kuukautta Herodeksen kuoleman jälkeen alkanut Varuksen sota, jonka ajankohdaksi tiedetään 1 eaa., viittaa vahvasti Herodeksen kuolleen tuona samaisena vuonna.


Hoos.11:1 Kun Israel oli nuori, rakastin minä sitä, ja Egyptistä minä kutsuin poikani.


Jumalan Henki käyttää tässä mielenkiintoista lausetta "Egyptistä minä kutsuin poikani." Siinä on lainaus Israelin kansan kutsumiseen ja vapautukseen Egyptin orjuudesta. Tässä tulee yksi esimerkki Raamatun profetaalisen sanan syvyydestä. Israel oli vertauskuvallisesti kansana se kohtu, josta Jumalan poika tulee maailmaan. Jumalan suunnitelma lähti tämän ”kohdun” suunnittelussa liikkeelle jo Kaldean Uurista, kun Hän kutsui Abramin lähtemään kodistaan Kaanaanin maahan ja antoi Hänelle ihmeellisen lupauksen.


Gal.3:16 Mutta nyt lausuttiin lupaukset Aabrahamille ja hänen siemenelleen. Hän ei sano: "Ja siemenille", ikäänkuin monesta, vaan ikäänkuin yhdestä: "Ja sinun siemenellesi", joka on Kristus.


Aabrahamille annettu Jumalan lupaus:


1Moos12:1-3 Ja Herra sanoi Abramille: "Lähde maastasi, suvustasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan. Niin minä teen sinusta suuren kansan, siunaan sinut ja teen sinun nimesi suureksi, ja sinä olet tuleva siunaukseksi. Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä."


Näin kauaskantoiset ovat Jumalan suunnitelmat ja niiden toteutuminen.

Aabrahamin kupeissa oli koko Israel (kantaisät Aabraham, Iisak, Jaakob jne...) Isrelilaisen nuoren neitsyen - Marian kohtu oli sitten tämän siunauksen, lupauksen lopullinen täyttymys.

MITÄ VARTEN JUMALA ON KAIKEN TÄMÄN LUONUT?

KAIKKI ON LUOTU POIKAA VARTEN!


Heb.2:10 Sillä hänen, jonka tähden kaikki on ja jonka kautta kaikki on, sopi, saattaessaan paljon lapsia kirkkauteen, kärsimysten kautta tehdä heidän pelastuksensa päämies täydelliseksi


Kaikki on luotu Jeesusta varten, ja kaikki on luotu Jeesuksen kautta! Tämä on Jumalan rakkaus Poikaansa kohtaan, ja se on Jumalan tahto – tämä on meidän tärkeä ymmärtää.


Kol.1:16-17 Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen, ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa.


Nämä Raamatun jakeet antavat meille hiukan ymmärrystä siitä, kuka Hän on, joka syntyi Beetlehemissä – kuinka suuri Hän on!


Joh.1:10 Maailmassa hän oli, ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut.


TUNNETKO SINÄ HÄNET HENKILÖKOHTAISESTI?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Raijan todistus