sunnuntai 15. tammikuuta 2017

 
TUNNE, LUULOT, VALHE JA PELKO

Sielunvihollisen tehokkaimmat aseet uskosta osattomien ihmisten ja uskovaistenkin kohdalla ovat pelko ja valhe. Viime aikoina olen huomannut sen, että näiden tehoaseiden ohella sielunvihollinen käyttää hyvin menestyksekkäästi aseinaan myös luulottelua ja tunteita. Nämä muokkaavat ja ohjaavat hyvin voimallisesti ihmistä vastaanottamaan valheet.

Luuk.2:44 He luulivat hänen olevan matkaseurueessa ja kulkivat päivänmatkan ja etsivät häntä sukulaisten ja tuttavien joukosta.

Jeesus oli jäänyt Jerusalemiin, mutta hänen vanhempansa luulivat Hänen olevan matkaseurueessa. Kuinka moni tänä päivänä ”kotimatkalla” luulee Jeesuksen olevan mukana? Pitää hyvin paikkansa vanha sananlasku: ”Luulo ei ole tiedon väärti”. Luulousko ei ole sama asia kuin pelastava usko, joka asuu ihmisen sydämessä. Sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi, ja suun tunnustuksella pelastutaan. Kannattaa tarkistaa asiat! Näin Paavalikin kehottaa:

2Kor.13:5 Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa; tutkikaa itseänne. Vai ettekö tunne itseänne, että Jeesus Kristus on teissä? Ellei, niin ette kestä koetusta.

(Kuitenkaan ei kannata sairaalloisesti koetella ja tutkia itseään, koska meistä ei löydy mitään hyvää, mutta Hengen todistus pitää löytyä, ja sen jälkeen luodaan katse Jeesukseen. Häntä katselemalla me muutumme!)

Usko on luja luottamus siihen mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan mikä ei näy (Heb.11:1), ei luja tunne! Mihin tämä luottamus tulee kiinnittää? Jumalan Sanaan! Tuntui miltä tuntui, Jumala valvoo Sanaansa toteuttaakseen sen (Jer.1:12).

Tämä lopunajan eksytys on monille vaikeasti konkretisoitavissa (Heb.4:11-13).
Viktor Klimenko eräässä tilaisuudessa sanoi tietävänsä hengessä menestysteologian harhan mutta kertoi, ettei pysty noin vain selittämään, mikä siinä on se suoranainen harha. Tämä on monien vilpittömien uskovaisten tilanne tänä päivänä. Harhautus on niin monisäikeistä. (Vihollinen on tuhanten juonten mestari).

Miten sitten voi turvallisesti vaeltaa uskossa? Siten että otetaan Raamatusta Jumalan ilmoituksena se, mitä siellä sanotaan, eikä mennä yli Raamatun Sanan. Luetaan rukoillen Raamattua ja nostetaan Sana sille kuuluvaan ARVOON. Korkeammalle kuin näyt, unet, profetiat ja ihmeet. JUMALA TARKOITTAA SITÄ, MITÄ HÄN SANOO!!! SANASTA EI KATOA PIENINKÄÄN PIIRTO!

2Piet.1: 2-4 Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta. Koska hänen jumalallinen voimansa on lahjoittanut meille kaiken, mikä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan, hänen tuntemisensa kautta, joka on kutsunut meidät kirkkaudellaan ja täydellisyydellään, 
joiden kautta hän on lahjoittanut meille kalliit ja mitä suurimmat lupaukset, että te niiden kautta tulisitte jumalallisesta luonnosta osallisiksi ja pelastuisitte siitä turmeluksesta, joka maailmassa himojen tähden vallitsee,

Ote Richard Smithin näystä, joka kokonaisuudessaan on blogissani (vanhemmissa kirjoituksissa) luettavissa, on hyvin ajankohtainen ja vakavasti otettava:

Richard Smith: syövyttävä happopilvi:

"Torstaiaamuna 29.09.1994, juuri kun olin aikeissa ryhtyä erinäisiin tutkimustöihin, sain epätavallisen selkeän ja yksityiskohtaisen näyn. Tätä päivää oli edeltänyt ajanjakso, jolloin olin raskautetuin mielin vuodattanut sydäntäni rukouksissa seurakunnan tilan tähden Jeesukselle, taivaalliselle asianajajallemme.

Näin suoraan edessäni suuren, mustan ja sykkivän pilven, joka kantoi mukanaan paljon nokea ja muita saasteita. Sen rikinkatkuinen löyhkä paljasti, että kyseessä ei ollut mikään luonnollinen pilvi vaan juuri senkaltainen syövyttävä `happopilvi', joka syntyy kemiallisen laitoksen tai öljynjalostamon räjähdyksestä. Oman liikevoimansa kuljettamana tämä happopilvi nopeasti suuntasi kulkunsa kohti vedetöntä erämaatasankoa, joka sijaitsi muutaman kallioisen vuoren alapuolella. Tasankoa täytti monenlaiset kansantyypit, joiden ymmärsin edustavan Englannin kristittyä väestönosaa. Useimmat olivat tavanomaista valkoista anglo-saksista väestöä, mutta joukossa oli myös eri etnisten vähemmistöjenkin edustajia. He kuvastivat Englannin siirtolaisväestöä."

Lähemmin tarkastellessani pystyin näkemään, että tämä suuri yhteenkokoontunut joukko jakaantui neljään pääryhmään. Ensimmäinen niistä oli kaikkein lähimpänä pilveen nähden ja mitä ilmeisimmin oli joutumassa sen vaikutuspiiriin. Tätä erityistä ryhmää voidaan kuvata sanalla "päihtyneet". Heidän takanaan läheisesti yhteen limittyneinä olivat toinen ja kolmas ryhmä: näitä vastaavasti kuvataan sanoilla "pelokkaat" ja "vihaiset". Edelleen hieman taaempana vähän matkan päässä oli pienempi ryhmä, joka vuorostaan tunnetaan nimellä "valmistautuneet". Yksi asia oli kuitenkin ilmeistä: happopilvi oli tulossa kaikkien neljän ryhmän päälle, huolimatta siitä, halusivatko he sitä vai eivät.

Tällä kohtaa panin merkille, että tämä pilvi lähestyi lännen suunnalta. Reaktiona tähän pilveen ensimmäinen ryhmä nauroi, karkeloi ja lauloi. Muutamat ryhmästä lojuivat maassa joko kontallaan tai pitkällään ja päästelivät monenlaisia eläimellisiä ääniä. Jotkut olivat niin haltioituneita, että muodostivat jopa tanssikulkueen, joka sitten congan tahdissa keinuen kiemurteli suoraan pilveen. Tämän kaiken alkaessa tapahtua tajusin heidän virheensä. Jo valmiiksi päihtyneenä niistä näkymättömistä kaasuista, jotka erittyivät pilven etureunasta, tämä ryhmä virheellisesti otaksui, että saastepilvi oli virvoittavan sateen pilvi, joka edusti Jumalan läsnäoloa. He eivät onnistuneet huomaamaan, mikä sen todellinen luonne oli.

PYHÄN HENGEN VAIKUTUS ON KUIN TUULI (Joh.3:8)

On aivan vilpittömiä uskovaisia, jotka suhtautuvat eksytyksiin sellaisella asenteella, ettei niistä saa puhua, koska ne sammuttavat Hengen ja herätyksen, tai he eivät halua tietoa, koska se ahdistaa heitä. He myöskään eivät halua ymmärtää, että olemme armotalouskauden lopussa ja Jeesus hakee puhtaan morsiamensa pian kotiin. Olen huomannut, että eksytyksen ensimmäisiä vaikutuksia on mm., ettei haluta enää kuulla puhetta Jeesuksen tulon läheisyydestä; ei haluta kuulla Israelista ajan merkkinä ja sen profeetallisesta kellosta jne. Halutaan kuulla ja puhua suuresta herätyksestä, suuresta Jumalan voimasta, suurista ihmeistä ja kaikesta suuresta ja halutaan olla itsekin suuria, iskulauseena ”me valloitamme Suomen Jeesukselle”. Me, me, minä! Minä... suuri (Matt. 7:22-23), ylpeä ihminen luulee saavansa sen aikaan!

Vilpittömät ja tietämättömät uskovaiset ovat suuressa vaarassa tässä ajassa. Useimmiten heidän uskonelämäänsä johtaa ja voimakkaasti vaikuttaa sielullinen tunne-elämä. Jumalan Sana ei ole heille sulautunut siinä määrin, että se olisi tiekarttana ja kaiken auktoriteettina.

Richard Smithin saamassa näyssä oli kysymys myrkkypilvestä. Monet vilpittömät uskovaiset luulivat sitä Jumalan lähettämäksi siunauksen pilveksi.
He ottivat sen vastaan ”pyhän hengen” voiteluna.

JUMALAN SANA SYRJÄÄN, OPPAAKSI VÄÄRÄT PROFEETAT JA TUNTEET

Miellyttävät tunteet totuuden mittarina! Huumeissa ja muissa päihdyttävissä aineissa saadaan hetkellisesti miellyttäviä tunteita. Uskonnollisessa ”myrkkypilvessä” on varmasti hyviä tunne-elämyksiä. Sielullisuus on tunteiden temmellyskenttä. Seurakunnissa juuri sielullisuus saa aikaan hajaannusta:
Juuda 1:18-20 sanoen teille: "Viimeisenä aikana tulee pilkkaajia, jotka vaeltavat jumalattomuutensa himojen mukaan." Nämä juuri saavat aikaan hajaannusta, he ovat sielullisia, henkeä heillä ei ole. 
Mutta te, rakkaani, rakentakaa itseänne pyhimmän uskonne perustukselle, rukoilkaa Pyhässä Hengessä

Jos meidän uskomme ei ankkuroidu Jumalan Sanaan, se hakee tukea ja vahvistusta toisista samanmielisistä uskovaisista ja opettajista. Valitettavasti kaikki myrkkypilvessä olevat eivät lähde hakemaan apua niiltä, jotka vaeltavat ulkopuolella tämän eksytyksen ja varoittavat siitä. Heidän mieliinsä kylvetään ennakkoluuloja varoittajista. Varoittajat ja ilmiöiden arvostelijat ovat heidän mielestään kylmiä ja hengettömiä, koska he eivät tule mukaan tähän lumoukseen, eivät ymmärrä jne. Luulot ja niiden puolustaminen alkavat muuttua todellisuudeksi ja pimeys kasvaa. Valhe, joka näitä tunteita johtaa, on irroittamassa vilpittömiä uskovaisia totuudesta, Jumalan Sanasta! Valheen ja totuuden raja alkaa hämärtyä.

2Tim.4:2-4 saarnaa sanaa, astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtele, varoita, kehoita, kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella. 3 Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia 
4 ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin.

Todelliset Jumalan profeetat ovat aina joutuneet vainottaviksi. Miksi? Koska he näkevät vihollisen juonet ja varoittavat, sillä ihmisen lihan taipumus on kulkea helpointa tietä. Jumalan profeetat ovat aina varoittaneet ja tuoneet esiin väärän suunnan tuomat seuraukset. Väärät profeetat ovat aina pyrkineet kumoamaan ja syyllistämään profeetat ja leimanneet heidät ilonpilaajiksi. Valheprofeettojen sanoma on kautta aikain ollut ”Rauha, rauha ei mitään hätää”, vaikka pitäisi tehdä parannusta synneistä... (Jer.6:14)

Jeesus tulee pian hakemaan morsiamensa kotiin – otetaan tämä Jeesuksen kehotus vakavasti!

Luuk 21:36 Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa, että saisitte voimaa paetaksenne tätä kaikkea, mikä tuleva on, ja seisoaksenne Ihmisen Pojan edessä.

Siunausta

Juhani Laukkonen

perjantai 13. tammikuuta 2017



MENOSSA SUURI EKSYTYS

Koet ehkä hämmentyneisyyttä juuri nyt; sanot ehkä itsellesi: ei voi olla näin! Kuinka näin iso petos voisi olla olemassa? No niin, ajatelkaamme sitä hetkinen. Tiedämme Jumalan Sanasta, että tulee olemaan maailmankirkko ja maailmanhallitus. Ne eivät ole Jumalan. Tiedämme, että lopunaikoja leimaavat syvä petos ja valheelliset merkit ja ihmeet. Itseasiassa Raamattu sanoo, että Antikristus kutsuu tulen alas taivaasta. Raamattu sanoo myös, että Jumala lähettää väkevän eksytyksen niille, jotka eivät rakasta totuutta, niin että he uskovat valheen. Jos merkit ja ihmeet on ainoa perustelu, josta päättelet, onko jonkun palvelutyö Jumalasta, niin ikävä kyllä, sinut on jo petetty

Seuraavassa joitakin näiden ns. apostolien opetuksia ja uskomuksia:

  • He uskovat, että Jumala on ennallistamassa profeetan ja apostolin virkoja seurakunnalle.
  • He sanovat, että vain heillä on voima ja arvovalta toimeenpanna Jumalan suunnitelmia ja tarkoituksia.
  • He uskovat rakentavansa uutta perustusta globaalille seurakunnalle. - He uskovat kirjaimellisesti perustavansa Taivasten Valtakunnan maan päälle.
  • He uskovat seurakunnan tulevaan ”sisällissotaan,” jossa voittavat kaiken vastustuksen (tosi kristityt).
  • He korostavat kohtuuttomasti enkeleitä ja yliluonnollista.
  • He esittävät Raamatun ulkopuolisia ilmoituksia, joita ei voi perustella Raamatulla (progressiivinen ilmoitus).
  • He väittävät, että Jumala tekee ”uutta.
  • He sanovat usein, että ne, jotka eivät hyväksy heidän harhaoppejaan, ”panevat Jumalan laatikkoon.”
  • He opettavat, että meidän ei koskaan pitäisi kyseenalaistaa heidän auktoriteettiaan. - Kyseenalaistettaessa he käyttävät usein sanontaa: Älkää koskeko Jumalan voideltuun.
  • He määrittelevät ne, jotka uskonnon sitomina kyseenalaistavat heidän auktoriteettinsa, lakihenkisiksi, hajottaviksi, ahdasmielisiksi, kapinallisiksi ja demonisiksi. -
  • He antavat enemmän painoarvoa unille, näyille ja Raamatun ulkopuoliselle ilmoitukselle, kuin Jumalan sanalle. -
  • He uskovat, että tulevat olemaan Kristuksen yhteinen (corporate) inkarnaatio. -
  • He uskovat, että toimeenpanevat tuomion (mukaanlukien kuolema) vastustajilleen.
  • He uskovat maailmanuskontoon, joka toimii kompuksessa maailmanhallituksen kanssa. - He uskovat täydelliseen yhteyteen ja uskovat, ettei ole olemassa mitään, jota eivät voisi toteuttaa tämän yhteyden kautta. -
  • He uskovat voivansa tuoda taivaan alas maan päälle (Joismi – ks. lisätietoa ao. linkistä) (http://herescope.blogspot.com/2006/05/yoism-creating-heaven-on-earth.html) -
  • He uskovat, että meidät tehdään täydellisiksi täällä maan päällä. - He uskovat agressiivisesti järjestäytyneisiin pienryhmäverkostoihin. (aggressively organizing small group networks). -
  • He uskovat super-apostolien (pre-eminent apostles) alaiseen apostolien organisaatioon. -
  • He uskovat, että KAIKKIEN paikallisseurakuntien täytyy olla alueellisen tai trans-paikallisen (trans-local) apostolin auktoriteetin alainen. -
  • He uskovat, että jokaisella kaupungilla täytyy olla apostoli mies, jolle on annettu poikkeuksellinen auktoriteetti hengellisissä asioissa yli muiden kristillisten johtajien samassa kaupungissa.-
  • He pitävät itseään jumalallisina, pieninä jumalina ja Kristuksen vertaisina (vaikkakin heikosti verhoavat sen). - He uskovat saavuttavansa täydellisyyden maan päällä.
  • He pitävät itseään ”Uskon Puolustajina.”
  • He panevat suuren painon mystiikalle ja salaiselle tiedolle (gnosis).
  • He eivät usko tempaukseen (tai uskovat, että pahat temmataan). - Painottavat yhteyttä yli opin ja hylkäävät Raamatun kirjaimellisen tulkinnan.
2.Ts. 2:8-11:
...niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä, tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua. Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,


Edellistä artikkelia lukiessa tulee mieleen bulgarialaisen naisen ennustus viime vuosisadalta, jossa hän ennustaa muslimien hyökkäävän Eurooppaan. Tätä pidettiin silloin ja koko edellisen vuosisadan aikana mahdottomana, mutta maailma on muuttunut ja muuttuu radikaalisti niistä ajoista. Muslimit rynnistävät nyt suurina massoina tuhoamaan koko länsimaisen kulttuurin ja uskonnon Euroopan maissa ja USA:ssa, kuten muuallakin maailmassa pyrkien toteuttamaan muslimien ikuisen haaveen koko maailman alistamiseksi islamin valtaan länsimaiden seuratessa potentiaalinsa menettäneinä sivusta antiikin aikaisen kulttuurin raiskatessa ja tuhotessa kaiken, mitä pidettiin pyhänä.

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

 
JEESUKSEN TOINEN TULEMUS
Alkusanat:
Kaikki oikea raamatunopetus ja myös opetus Jeesuksen toisesta tulemuksesta löytyy ainoastaan Raamatusta. Aina kyseistä aihetta tutkittaessa on selvästi ymmärrettävät raamatunkohdat otettava ensimmäiseksi huomioon. Jumala tarkoittaa juuri sitä, mitä Hän Sanassaan sanoo. Tämä periaate kannattaa pitää mielessä Raamattua luettaessa.

2Kor.1:13 Sillä eihän siinä, mitä teille kirjoitamme, ole muuta, kuin mikä siinä on luettavana ja minkä te myös ymmärrätte; ja minä toivon teidän loppuun asti ymmärtävän

Yleensä väärät opetukset ja harhaopit perustuvat siihen, että aletaan käsitellä vaikeaselkoisia raamatunkohtia ja niille annetaan omia selityksiä, joihin ei löydy vahvistusta muualta Raamatusta. Selitykset vaikeasti ymmärrettäviin kohtiin perustuvat muka Pyhän Hengen antamaan ilmoitukseen (profetioihin, tiedon sanoihin, uniin jne.) . Helposti ymmärrettävät jakeet, jotka käsittelevät kyseistä asiaa, jätetään täysin huomioimatta. Harhaanjohtavat selitykset korottavat aina ihmistä, ei Raamatun arvovaltaa. Raamattu selittää itse itseään, kun sitä tarkemmin tutkitaan.

Edellisen periaatteen mukaan tutkittaessa – mitä Raamattu ilmoittaa Jeesuksen toisesta tulemuksesta?

TEMPAUS ELI SEURAKUNNAN YLÖSOTTO

Joh.14:1-3 "Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun. 
Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa? Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen

Aivan selvästi Jeesus sanoo, että Hän menee Isän luokse ja tulee sieltä hakemaan omansa Isän luokse!

1Tess.4:15-18 Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet. Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; 
 sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa. 
 Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla.


Matt.40:40-41 Silloin on kaksi miestä pellolla; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään. Kaksi naista on jauhamassa käsikivillä; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään. (Biblia: toinen ylösotetaan)

Selvää tekstiä! Herra Jeesus tulee taivaasta. Hän tulee yläilmoihin, jonne meidät temmataan Häntä vastaan. Hän ei tule maahan, eikä meitä temmata maahan vaan pilviin. Samaan aikaan uskossa kuolleet nousevat Häntä vastaan yläilmoihin.


1Kor.15: 50-52 Mutta tämän minä sanon, veljet, ettei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa, eikä katoavaisuus peri katoamattomuutta. Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme, 
yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme

Tämä kohta ei sovi mihinkään muuhun kuin juuri tuohon hetkeen. Ihmisen pitää saada toisenlainen olomuoto, kun hän nousee Herraa vastaan kylmään avaruuteen ja sitten taivaaseen Isän kotiin, minne Jeesus on valmistanut meille paikan. Paavali ilmoittaa filippiläisille meidän muuttuneesta tilasta, kun lähdemme kotiin.

Fil.3:20-21 Mutta meillä on yhdyskuntamme taivaissa, ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi, joka on muuttava meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi sillä voimallaan, jolla hän myös voi tehdä kaikki itsellensä alamaiseksi.

Tässä oli vain muutama selvä raamatunkohta koskien seurakunnan kotiinlähtöä, joka on lähellä!

Seurakunnan ylöstempaus on aivan eri asia kuin Jeesuksen tulo Öljymäelle Harmagedonin sodan riehuessa ja ihmiskunnan ollessa tuhon partaalla.
(Jatkossa lisää.) Seurakunta temmataan ennen antikristuksen ilmestymistä eli vähintään 7 vuotta ennen Jeesuksen tuloa Öljymäelle.

Siunausta

Juhani Laukkonen

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

 
AVIOLIITTO JA UUDELLEEN AVIOITUMINEN

Kuva ajastamme:
Hoos.4:1-4
Kuulkaa Herran sana, te israelilaiset, sillä Herralla on oikeudenkäynti maan asukasten kanssa; sillä ei ole uskollisuutta, ei laupeutta eikä Jumalan tuntemusta maassa. Vannotaan ja valhetellaan, murhataan, varastetaan ja rikotaan aviot, murtaudutaan taloihin, ja verityö verityötä seuraa. Sentähden maa murehtii, ja kaikki siinä asuvaiset nääntyvät, metsän eläimet ja taivaan linnut; myöskin kalat merestä katoavat. Älköön vain kukaan nuhdelko, älköön kukaan ojentako, vaikka sinun kansasi on kuin pappien nuhtelijoita!

Miksi on niin paljon avioeroja, jopa uskovien keskuudessa?

Suurin syy on LUOPUMUS, ETÄÄNTYMINEN HERRASTA – EI TUNNETA EIKÄ KUNNIOITETA JUMALAN SANAA
2Piet.1:3
Koska hänen jumalallinen voimansa on lahjoittanut meille kaiken, mikä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan, hänen tuntemisensa kautta, joka on kutsunut meidät kirkkaudellaan ja täydellisyydellään

Jumalan Sanan kohdat avioliitosta ja avioerosta (uudelleen avioitumisesta), Jumalan tahto on tämä:
Matt.19:3-6
Ja fariseuksia tuli hänen luoksensa, ja he kiusasivat häntä sanoen: "Onko miehen lupa hyljätä vaimonsa mistä syystä tahansa?" Hän vastasi ja sanoi: "Ettekö ole lukeneet, että Luoja jo alussa 'loi heidät mieheksi ja naiseksi' ja sanoi: 'Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi'? Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha. Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako."

Tämä on Jumalan tahto ja säädös. Näin Jumala tarkoitti jo vanhan liiton aikana. Kaikki, mikä menee tämän ulkopuolelle, on Jumalan tahdon vastaista eli syntiä.

Elämme kevyiden avioerojen aikaa ja ”avoliittojen” aikaa. Luopumuksen aikaa – moraalin romahtamisen aikaa...

ONKO AVIOERO LUVALLISTA JUMALAN SANAN MUKAAN?

Jumala vihaa hylkäämistä.
Mal.2:16(17)
Sillä minä vihaan hylkäämistä, sanoo Herra, Israelin Jumala, ja sitä, joka verhoaa vaatteensa vääryydellä, sanoo Herra Sebaot. Siis ottakaa vaari hengestänne älkääkä olko uskottomat.

Avioero on myönnytys huoruuden tähden, ja toisessa tapauksessa, jos uskomaton aviopuoliso ei halua elää yhdessä uskovaisen kanssa.

Matt.5:31-32
On sanottu: 'Joka hylkää vaimonsa, antakoon hänelle erokirjan.' Mutta minä sanon teille: jokainen, joka hylkää vaimonsa muun kuin huoruuden tähden, saattaa hänet tekemään huorin, ja joka nai hyljätyn, tekee huorin.

1Kor.7:12-15
Mutta muille sanon minä, eikä Herra: jos jollakin veljellä on vaimo, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, niin älköön mies häntä hyljätkö; samoin älköön vaimokaan, jos hänellä on mies, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, hyljätkö miestänsä. Sillä mies, joka ei usko, on pyhitetty vaimonsa kautta, ja vaimo, joka ei usko, on pyhitetty miehensä, uskonveljen, kautta; muutoinhan teidän lapsenne olisivat saastaisia, mutta nyt he ovat pyhiä. Mutta jos se, joka ei usko, eroaa, niin erotkoon; veli ja sisar eivät ole semmoisissa tapauksissa orjuutetut; sillä rauhaan on Jumala teidät kutsunut. Sillä mistä tiedät, vaimo, voitko pelastaa miehesi? Tai mistä tiedät, mies, voitko pelastaa vaimosi?

Näissä tapauksissa on kysymys erosta, ei uudelleen avioitumisesta.

VOIKO ERONNUT MENNÄ UUDELLEEN NAIMISIIN TEKEMÄTTÄ SYNTIÄ?

Ei löydy Raamatusta sellaista kohtaa, jossa selvästi annetaan tähän lupa. Vain aviopuolison kuolema antaa täyden oikeuden avioitua uudelleen.

1Kor.7:16-17
Mutta naimisissa oleville minä julistan, en kuitenkaan minä, vaan Herra, ettei vaimo saa erota miehestään; mutta jos hän eroaa, niin pysyköön naimatonna tai sopikoon miehensä kanssa; eikä mies saa hyljätä vaimoansa.

Luuk.16:18
Jokainen, joka hylkää vaimonsa ja nai toisen, tekee huorin; ja joka nai miehensä hylkäämän, tekee huorin.

Mark.10:11-12
Ja hän sanoi heille: "Joka hylkää vaimonsa ja nai toisen, se tekee huorin häntä vastaan. Ja jos vaimo hylkää miehensä ja menee naimisiin toisen kanssa, niin hän tekee huorin."

1Kor.7:39
Vaimo on sidottu, niin kauan kuin hänen miehensä elää, mutta jos mies kuolee, on hän vapaa menemään naimisiin, kenen kanssa tahtoo, kunhan se vain tapahtuu Herrassa.

Room.7:1-3
... laki vallitsee ihmistä, niin kauan kuin hän elää? Niinpä sitoo laki naidun vaimon hänen elossa olevaan mieheensä; mutta jos mies kuolee, on vaimo irti tästä miehen laista. Sentähden hän saa avionrikkojan nimen, jos miehensä eläessä antautuu toiselle miehelle; mutta jos mies kuolee, on hän vapaa siitä laista, niin ettei hän ole avionrikkoja, jos menee toiselle miehelle.

JUMALAN SANAAN EI SAA LISÄTÄ YHTÄÄN MITÄÄN, EIKÄ SIITÄ SAA OTTAA MITÄÄN POIS

Matt.19:3-9
Ja fariseuksia tuli hänen luoksensa, ja he kiusasivat häntä sanoen: "Onko miehen lupa hyljätä vaimonsa mistä syystä tahansa?" Hän vastasi ja sanoi: "Ettekö ole lukeneet, että Luoja jo alussa 'loi heidät mieheksi ja naiseksi' ja sanoi: 'Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi'? Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha. Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako." He sanoivat hänelle: "Miksi sitten Mooses käski antaa erokirjan ja hyljätä hänet?" Hän sanoi heille: "Teidän sydämenne kovuuden tähden Mooses salli teidän hyljätä vaimonne, mutta alusta ei niin ollut. Mutta minä sanon teille: joka hylkää vaimonsa muun kuin huoruuden tähden ja nai toisen, se tekee huorin; ja joka nai hyljätyn, se tekee huorin."

Jokainen joka hylkää vaimonsa, tekee huorin, ja joka nai hyljätyn, tekee huorin (Mark. 10:11-12).

Tämä on aivan yksiselitteinen totuus.

ELÄVÄTKÖ ERONNEET JA UUDELLEEN AVIOITUNEET JATKUVASSA HUORUUDESSA?

Tämä on vakava ja vaikea kysymys. Tunnettu raamatunopettaja David Pawson sanoo, että kyllä! Silloin olisi kysymys kadottavasta synnistä, koska Raamattu sanoo:

1Kor.6:9-10
Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset, eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.

On tietysti eri asia, jos avioero on tapahtunut ennen uskoontuloa tai toinen aviopuoliso ei ole ollut uskossa avioeron tapahduttua? Jne...

Minä en osaa antaa tähän Pawsonin näkemykseen lopullista vastausta, eikä sitä löydy kovin selkeästi Raamatustakaan. Joka tapauksessa avioliitto on paljon sitovampi liitto kuin tänä aikana annetaan ymmärtää.

Oma mielipiteeni avioerosta ja uudelleen avioitumisesta (en tiedä, onko oikea vai väärä) on, että tämänkin synnin saa anteeksi, kun sitä katuu ja tunnustaa sen rehellisesti Jumalalle synniksi. Tahallaan harjoitettava synti on eri asia ja hyvin vaarallista (Heb.10:26-..)

Ainoastaan Pyhän Hengen pilkan Raamattu osoittaa selkeästi kuolemansynniksi.

1Joh.5:16-17
Jos joku näkee veljensä tekevän syntiä, joka ei ole kuolemaksi, niin rukoilkoon, ja hän on antava hänelle elämän, niille nimittäin, jotka eivät tee syntiä kuolemaksi. On syntiä, joka on kuolemaksi; siitä minä en sano, että olisi rukoiltava. Kaikki vääryys on syntiä. Ja on syntiä, joka ei ole kuolemaksi.


KUOLEMA EROTTAA...

Todella ja aivan vilpittömästi haluaisin löytää Uudesta Testamentista yhdenkin selvän kohdan, joka ilmoittaisi sen, että avioeron tapahduttua voi avioitua uudelleen aivan vapaasti.

Tässä yhteydessä otetaan usein apuun Vanhan Testamentin kohta, jossa kerrotaan uskottoman osapuolen kivittämisestä, ja näin tämä siirretään Uuteen Liittoon merkitsemään uskottoman aviopuolison ”kuolemaa”. Tässä on vain yksi paha ongelma: kuolemanrangaistus kivittämällä oli yleinen tuomio monista rikkomuksista, mm. tottelemattomuudesta vanhempia kohtaan 5Moos.17:2-5, - Herran nimen pilkkaamisesta 3Moos.24:16 , - epäjumalanpalvelemisesta 3Moos.20:27 ,
- sapatin rikkomisesta 4Moos.15:32-36 - ym. ym. Näiden kaikkien tulisi olla siten sijoitettavissa Uuteen Liittoon. Näissä kaikissa tapauksissa jompi kumpi kuolisi, ja sen perusteella voisi ottaa eron ja avioitua uudelleen.

Mielestäni se on suurta armoa, että Jeesuksen veri puhdistaa kaikesta synnistä, jos nöyrästi menemme Herramme Jeesuksen ristin juurelle ja tunnustamme virheemme. Ei meistä kukaan ole synnitön (1Joh.1:10). Toiset vain puolustavat omia tekojaan, jotka Raamattu osoittaa synniksi. Uskovaisen synnintunnustus on tämä:
1Joh:8-9 Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä. Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.

Pohdiskelua: Onkohan Jumala halunnut tuoda tällä kaikella kirkkaasti tiedoksi sen, että avioliitto on Hänen silmissään niin pyhä asia, ja sellaisena sitä tulee syvästi kunnioittaa, koska Raamattu sanoo; ”Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.”

Juhani Laukkonen





maanantai 7. marraskuuta 2016

Tällainen kirjoitus oli keskustelupalstalla nimimerkiltä "Elämä Kristuksessa"

Nämä harhat koskettavat ja seulovat Suomen kaikkia seurakuntia tässä lopun ajassa:

Mainitsen Patrick Tiaisen nimeltä, koska hän toimii julkisesti. Paavalikin nimesi selkeästi henkilöitä; silloin kirjoitus ei ole ympäripyöreä vaan asiaan käyvä. Kyseenalaistan muutamia asioita, koska haluan herättää todellista keskustelua tästä "Tiainen"-ilmiöstä.
Onko Patrick Tiainen yläpuolella kaiken arvioinnin? Mihin on sivuutettu mm. seuraavat Sanankohdat?

1.Timoteuksen kirje:
3:1 Varma on tämä sana: jos joku pyrkii seurakunnan kaitsijan virkaan, niin hän haluaa jaloon toimeen.
3:2 Niin tulee siis seurakunnan kaitsijan olla nuhteeton, yhden vaimon mies, raitis, maltillinen, säädyllinen, vieraanvarainen, taitava opettamaan,
3:3 ei juomari, ei tappelija, vaan lempeä, ei riitaisa, ei rahanahne,
3:4 vaan sellainen, joka oman kotinsa hyvin hallitsee ja kaikella kunniallisuudella pitää lapsensa kuuliaisina;
3:5 sillä jos joku ei osaa hallita omaa kotiansa, kuinka hän voi pitää huolta Jumalan seurakunnasta?
3:6 Älköön hän olko äsken kääntynyt, ettei hän paisuisi ja joutuisi perkeleen tuomion alaiseksi.
3:7 Ja hänellä tulee myös olla hyvä todistus ulkopuolella olevilta, ettei hän joutuisi häväistyksen alaiseksi eikä perkeleen paulaan.
3:8 Niin myös seurakuntapalvelijain tulee olla arvokkaita, ei kaksikielisiä, ei paljon viinin nauttijoita, ei häpeällisen voiton pyytäjiä,
3:9 vaan sellaisia, jotka pitävät uskon salaisuuden puhtaassa omassatunnossa.
3:10 Mutta heitäkin koeteltakoon ensin, sitten palvelkoot, jos ovat nuhteettomat.

Patrick on käytännössä äsken kääntynyt.
Kuullessani muutamia hänen kommenttejaan, en voi olla ajattelematta; onko hän edes uudestisyntynyt. Tämä johtuu mm. eräästä hänen lausumastaan "kuinka uskova voi käyttää Pyhää Henkeä?" Itse olen sitä mieltä, kuten Sanakin; Jumala käyttää meitä (jos/kun käyttää). Miten uskova voisi käyttää em. Patricin sanomaa lausetta, ilman että Pyhä Henki muistuttaisi asiasta, ja ohjaisi parannuksen paikalle?

Menestysteologiaan kuuluu, että ihmiset ovat kuin jumalia, ainakin pieniä sellaisia...
Patrick Tianen kertoo mm. hänen kirjahyllynsä olevan täynnä Kenneth Haginin kirjoja. Hagin oli nykyisen menestysteologian yksi merkittävimmistä, ellei merkittävin oppi-isä.

Kuka/milloin Patrick on koeteltu (1Tim.3:10)? Mikä raamattukoulu oli, jossa hän opiskeli pastoriksi? Millä vallalla hän nimittää apostoleja; hänen seurakunnassaan mm. Lidslen pariskunta on "apostoleja".
Mites se menikään, onko apostoleja nykyään? Nainen apostolina...
Miksi seurakunnan nimi on suomeksi "Uskon Sana"? Uskon Sanahan liitetään nimenomaan menestysteologiaan (Word of Faith Church).

Onko Patricin esiintyminen "maltillista ja säädyllistä)vrt. 1Tim 3:2.
Silloinkin kun juoksee tilaisuudessa kuin heikkopäinen....

Kuten huomaatte, kysymyksiä kysymysten perään. Ei olisi, jos asia olisi selvä.

Patrick on henkilö, jonka pitäisi olla oppia ottamassa. Ei esiintyä "suurena" opettajana, joka "varustaa" uskovia. Olen ymmärtänyt, että Jumala on se, joka valtuuttaa ja varustaa. Media, mm. TV7 Plus on ollut ko. henkilöä nostamassa, kuten muitakin samanhenkisiä (ja pääsäätöisesti nuoria...). Heille uskonelämä näyttää olevan pelkkää sanelua, siihen ainakin pyritään; "puhu hyvää ja se tapahtuu".
Jos olet köyhä tai kipeä, jotakin vikaa täytyy olla. Sitä ei suoraan sanota (ainakaan vielä), mutta opetukset ovat sen suuntaisia. Kun pääsee tietylle "tasolle", voi sanoa ja niin tapahtuu...
Elämä vain ei mene niin. Jumalan Sana kertoo mm.: Apostolien teot:
14:22 "...ja vahvistivat opetuslasten sieluja ja kehoittivat heitä pysymään uskossa ja sanoivat: "Monen ahdistuksen kautta meidän pitää menemän sisälle Jumalan valtakuntaan."
Mutta ei, puhutaan läpimurrosta, siitä ja siitä, milloin Elian, milloin Joosuan sukupolvesta, jotka ovat "tienraivaajia", "suunnannäyttäjiä" jne.
Ikään kuin vanhemmat, jo pitkään Jeesusta seuranneet olisivat kutakuinkin hengellisesti lähes kuolleita. Missä on vanhempien, uskonveljien ja sisarten kunnioitus? Kirjoitan nyt yleisellä tasolla.

Ihmettelen henkilöitä, jotka ilman mitään kritiikkiä kiitävät kokouksista kokouksiin
"uutta oppimaan". Kokouksissa pitää olla ääntä ja meininkiä...
Kova ääni ei korreloi Pyhän Hengen voimaa, en sano, etteikö kokouksissa saa olla ääntä. Mutta jos "puhe" on yhtä huutoa... Fiilistely ei tuo taivasta yhtään lähemmäs,
Pyhä Henki ei ole manipuloitavissa!
Kun/jos Pyhä Henki ilmestyy voimallisesti kokouksissa, sitä ei voi olla huomaamatta. Tuuli puhaltaa, missä tahtoo.

Toin näitä asioita esille, herätelläkseni sinua ajattelemaan missä mennään. Mennään lopunajassa. Tiedän, että kirjoitukseni tuomitaan tiettyjen piirien toimesta. Kirjoitukseni leimataan tuomitsevaksi, minut "hengen sammuttajaksi", "fariseukseksi", "uskonnolliseksi" jne. Vähintäänkin riidanhaluiseksi. Pitäisi vain olla hiljaa, eikä arvostella.

Jumala ei ole kutsunut minua hymistelemään. Kun näen, että uskovia johdetaan harhaan, on tehtäväni omalta osaltani tuoda totuutta esille. Se on Jumalan tahto.
Juurtukaa Kristukseen, ei ihmisiin. Kasvakaa Hänen tuntemisessaan.
 
Nimimerkki "Elämä Kristuksessa"

lauantai 15. lokakuuta 2016

  
MISSÄ OVAT SEURAKUNNAN PAIMENET?

Hes.34:2 "Ihmislapsi, ennusta Israelin paimenia vastaan, ennusta ja sano heille - paimenille: Näin sanoo Herra, Herra: Voi Israelin paimenia, jotka ovat itseänsä kainneet! Eikö paimenten ole kaittava lampaita?

Oli kysymys paimenista, mutta he eivät kuitenkaan olleet oikeita paimenia. Lauma ei merkinnyt heille yhtään mitään, vaan oma hyvinvointi, omat edut ja mieltymykset.
Tämä sama sanankohta sopii hyvin tähän lopun aikaan – missä ovat todelliset paimenet?

Johtajia, johtajia” - kuuluu tämän päivän huuto kaikkialla. Jumala etsii kuitenkin laumansa hoitajiksi paimenia.

Hes.34:3-5 Te olette syöneet rasvat, pukeneet päällenne villat, teurastaneet lihavat; mutta ette ole kainneet laumaa, ette ole vahvistaneet heikkoja, ette ole parantaneet sairaita, sitoneet haavoittuneita, tuoneet takaisin eksyneitä, etsineet kadonneita, vaan te olette vallinneet niitä tylysti ja väkivaltaisesti. 
Ja niin ne ovat hajaantuneet paimenta vailla ja joutuneet kaikkien metsän petojen syötäviksi - hajaantuneet ne ovat.

Paimenten tehtävänä on tarkkailla lauman hyvinvointia, hoitaa sitä ja parhaan kykynsä mukaan auttaa pysymään suojassa raatelevilta pedoilta.
Jumala nuhtelee hyvin voimakkaasti kelvottomien paimenten sokeutta. Lauma on hajalla ja pedot raatelevat ja tappavat monia laumasta.
Todelliset paimenet uskaltavat laittaa itsensä likoon lauman hyväksi, palkkapaimen välittää vain siitä, että palkka tulee tilille oikeaan aikaan ja täysimääräisenä.

Jeesus on paimenuuden esikuva

Joh.10:13 Minä olen se hyvä paimen. Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä. 
 Mutta palkkalainen, joka ei ole paimen ja jonka omia lampaat eivät ole, kun hän näkee suden tulevan, niin hän jättää lampaat ja pakenee; ja susi ryöstää ja hajottaa ne. Hän pakenee, sillä hän on palkattu eikä välitä lampaista.

Hes.34:6 Minun lampaani harhailevat kaikilla vuorilla ja kaikilla korkeilla kukkuloilla; pitkin koko maata ovat minun lampaani hajallaan, eikä kenkään niistä välitä eikä niitä etsi.

Lampaat etsivät ruokaa. Tänä aikana on tarjolla monenlaista ruokaa – hyvää ja huonoa. Paimenen tulee johtaa laumaa terveille ruokapaikoille, viedä pois huonoilta ruokapaikoilta ja varoittaa myrkytetystä ruuasta. Heikentyneet, aneemiset lampaat ovat helppo saalis pedoille. Tämä lopun aika on seurakunnissa juuri Sardeen kaltainen:

Ilm.3:2-4 "Ja Sardeen seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo hän, jolla on ne Jumalan seitsemän henkeä ja ne seitsemän tähteä: Minä tiedän sinun tekosi: sinulla on se nimi, että elät, mutta sinä olet kuollut. Heräjä valvomaan ja vahvista jäljellejääneitä, niitä, jotka ovat olleet kuolemaisillaan; sillä minä en ole havainnut sinun tekojasi täydellisiksi Jumalani edessä. 
Muista siis, mitä olet saanut ja kuullut, ja ota siitä vaari ja tee parannus. Jos et valvo, niin minä tulen kuin varas, etkä sinä tiedä, millä hetkellä minä sinun päällesi tulen. 
 Kuitenkin on sinulla Sardeessa muutamia harvoja nimiä, jotka eivät ole tahranneet vaatteitaan, ja he saavat käyskennellä minun kanssani valkeissa vaatteissa, sillä he ovat siihen arvolliset.

Monien nimet ovat vielä seurakunnan kirjoissa, vaikka he ovat hengellisesti kuolleita. Voivatko he vielä nousta elämään – siitä ei tässä sanota mitään. Jäljellejääneitä tulee vahvistaa, Jumala tahtoo pelastaa niin monia kuin mahdollista.

JUMALA EI JÄTÄ KELVOTTOMIA PAIMENIA RANKAISEMATTA

Hes.34:8-9 Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, Herra, totisesti, koska minun lampaani ovat ryöstettävinä ja koska minun lampaani ovat kaikkien metsän petojen syötävinä, kun paimenta ei ole ja kun minun paimeneni eivät välitä minun lampaistani, vaan minun paimeneni kaitsevat itseänsä, eivätkä kaitse minun lampaitani, sentähden, paimenet, kuulkaa Herran sana.

Jumala seuraa asioita hyvin tarkkaan. Tulee pian aika, jolloin tapahtuu suuri muutos.

Hes.34:10 Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä käyn paimenten kimppuun, vaadin lampaani heidän kädestänsä ja teen lopun heidän lammasten-kaitsennastaan, eivätkä paimenet saa enää kaita itseänsä. Minä pelastan lampaani heidän kidastansa, eivätkä ne sitten enää ole heidän syötävinänsä.
Hes.34:15-16 Minä itse kaitsen lampaani ja vien itse ne lepäämään, sanoo Herra, Herra. Kadonneet minä tahdon etsiä, eksyneet tuoda takaisin, haavoittuneet sitoa, heikkoja vahvistaa; mutta lihavat ja väkevät minä hävitän. Minä kaitsen niitä niin, kuin oikein on.

Meidän on nöyrästi tunnustettava, että olemme tehneet kaikki virheitä, mutta asiat voidaan ehkä vielä korjata tekemällä totista parannusta laiminlyönneistämme. Jumala valmistaa Jeesuksen morsianta ylösottoon ja tahtoo koota laumansa. Jumalan pelko on viisauden alku, ja siksi meidän tulee aralla mielellä nöyrtyä Pyhän Jumalan edessä rukoilemaan armoa oman seurakuntamme kohdalle.

Siunausta

Juhani Laukkonen


Raijan todistus