torstai 19. huhtikuuta 2018


                        Suvaitsevaisten Seurakunta  


Tämä hyvä ja opettavainen video on ulkopuolisten toimesta poistettu!

maanantai 5. maaliskuuta 2018

RAIJAN TODISTUS USKOONTULOSTA

Olen aina uskonut Jumalaan ja Raamatun auktoriteettiin, mutta kuuluin niihin ihmisiin, jotka ajattelevat: ”Sitten vanhana tai sairasvuoteella teen parannuksen.”  Kuitenkin jokin ääni sisimmässäni sanoi, että entä jos kuolen tapaturmaisesti, mihin silloin menen, ja entä jos vanhana olen niin paatunut, etten enää voi ottaa Jeesusta vastaan.

Nyt tiedän, että tuo toinen ääni sisimmässäni oli Pyhän Hengen puhetta, toinen ääni kuului sielunviholliselle.  Nämä kaksi voimaa taistelevat ihmisessä, joka ei ole vielä tehnyt ratkaisua.  Parannus on Raamatun mukaan tehtävä: jos et lähde seuraamaan Jeesusta Jumalan ja ihmisten edessä,  kuulut auttamattomasti sielunvihollisen leiriin.  Mitään keskitietä ei siis ole olemassa.

Kun uskomattomana ollessani tapasin uudestisyntyneitä uskovia ihmisiä, nuoria ja vanhoja, hämmennyin sen sisäisen rauhan edessä, joka heillä oli, ja ajattelin, että kuuluapa tuohon joukkoon. Annoin kuitenkin maailman taas viedä ajatukseni muihin asioihin, mikä oli kovin helppoa, koska meille ei kukaan puhunut uskonasioista. Myöhemmin saimme kuulla, että jotkin ystävät Alajärven helluntaiseurakunnasta olivat saaneet meidät sydämelleen ja rukoilleet puolestamme.  Rukouksessa on ihmeellinen voima!

Juhani oli tutkinut Raamattua jo toista vuotta, erikoisesti profetioita.  Hän kertoi minulle usein Raamatun ennustuksista ja Jeesuksen toisesta tulemisesta omiaan noutamaan.  Ensimmäinen reaktioni oli, että syytin Juhania pelottelemisesta ja sanoin, että en halunnut kuulla tuollaista, parempi kun en tietäisikään mitään. - Tavallisesti minua eivät politiikka ja maailman tapahtumat olleet kiinnostaneet, mutta nyt tahtomattani huomasin, että kyllä tässä aikakaudessa on jotain merkillistä riippumatta siitä, halusinko sitä tiedostaa tai en, oliko se minulle miellyttävää tai ei.  Silloin nousi mieleeni kysymys: ”Kun Jeesus tulee omiaan noutamaan, kuulunko minä siihen joukkoon?”  Koska tunsin suunnatonta pelkoa puhuttaessa Jeesuksen toisesta tulemisesta, tiesin että en ole valmis.

Koska Juhani ja minä tunsimme kaipausta Jeesuksen puoleen, lähdimme Israeliin kahden viikon matkalle.  Ennen tätä matkaa  rukoilin Jeesusta, että Hän tulisi sydämeeni ja saisin voiman tulla Hänen lapsekseen.  Tuon matkan aikana saimme kulkea Jeesuksen jalanjäljissä, ja iltaisin hiljennyimme hartaushetkissä.  Maanantai-iltana 24.9.1979 tein ratkaisun, että haluan antaa elämäni Jeesukselle.  Kun tein tuon päätöksen, sain sydämeeni valtavan rauhan ja ilon.  Myöhemmin  tuli mieleeni epäilys, että olisikohan minun voimani liian heikko ja kestäisikö tuo rauha jatkuvasti...  Sielunvihollinenhan se oli, joka yritti väittää, etten uskossa kauan pysyisi; mitä ystävätkin ajattelisivat, mitä työtoverit, mistä kaikesta joutuisin ”luopumaan” jne. jne. - Mutta olen todennut, että se rauha ja ilo, mitä silloin ratkaisun tehtyäni koin, on vain kasvanut sisimmässäni.  Eikä ihminen omalla voimallaan uskoon tule ja uskossa pysy, sillä Herra antaa voiman tulla Jumalan lapseksi, se onkin ollut valtavaa todeta!  Ne maailman kevytmieliset riennot, jotka ennen tuntuivat tärkeiltä, menettivät kiinnostavuutensa.  Elämään tuli aivan uusi sisältö, jopa avioliittommekin uudistui.

Nyt on uskonratkaisustani kulunut jo yli 38 vuotta, ja olen kiitollinen näistä vuosista.  Olen tullut huomaamaan, miten rukoukset kuullaan. Läheisiä perheenjäseniä on tullut uskoon, myös äitini ja isäpuoleni vanhoilla päivillään ottivat Jeesuksen vastaan syntiensä sovittajana.  Jeesus on myös koskettanut parantavalla kädellään näiden vuosien aikana meitä ja perheenjäseniä.

Aikaansa seuraavat ihmiset ovat huomanneet, miten kaikki tässä maailmassa menee huonompaan suuntaan: on nälänhätää, ihmisten raakuutta, rikoksia, sotia ja ydinsodan pelkoa, luontokin kokee synnytystuskia (mm. maanjäristykset, tsunamit, hirmumyrskyt,  tulivuorenpurkaukset). Kuitenkin saan vailla pelkoa, Jeesuksen omana, katsoa luottavaisin mielin tulevaisuuteen.  Paras on edessä päin!




sunnuntai 19. marraskuuta 2017

AUGUSTINUS JA ANTISEMITISMI

Augustinus, varhainen, vaikutusvaltainen kirkon johtomies (354–430), antoi profetioiden opinkappaleille pahimman iskun niiden historian aikana. Hän onnistui sysäämään ennustuksien tutkimisen pimeyteen lähes 1400 vuodeksi opettamalla jääräpäisesti, ettei profetioita voinut tulkita kirjaimellisesti.

Koko muun Raamatun osalta Augustinus oli täysin tyytyväinen kirjaimelliseen, kieliopilliseen ja historialliseen tulkintaan. Silti ennustukset oli hänen mielestään tulkittava vertauskuvallisesti. Hänen näkemyksensä perustui hänen käsitykseensä seurakunnasta ja kirkosta. Mielipiteensä Augustinus on esittänyt teoksessaan, joka hallitsi ajattelua kirkon piirissä satoja vuosia hänen jälkeensäkin.

Augustinus opetti, että seurakunta oli ottanut Israelin paikan ja saanut lupaukset ja liitot, jotka Israel (Augustinuksen mielestä) oli hylännyt ja pettänyt luopumalla Kristuksesta. Hän opetti seurakunnan olevan vertauskuvallisesti Jumalan valtakunta ja ettei mitään Kristuksen hallitsemaa tuhatvuotista valtakuntaa tulisi kirjaimellisesti edes olemaan. Hän opetti lisäksi, että kirkon tulisi hallita maailmaa myös poliittisesti.

Augustinuksen vaikutus

Augustinuksen opeista tuli perusta roomalaiskatoliselle kirkolle. Ja yhä monet katoliset käsitykset ovat suoraan Augustinukselta.

Augustinuksen vaikutukset näkyvät myös ”kristillisen antisemitismin” filosofisena perustana. Hän opetti, ettei juutalaisilla enää ole osaa Jumalan suunnitelmassa, etteivät israelilaiset enää muodostaisi yhtenäistä kansaa, etteivät Jumalan ja Israelin liitot ole voimassa ja että juutalaiset ovat hengellisiä hylkiöitä, joiden toivo on mennyt. He ovat Kristuksen tappajia, joilla ei Jumalan aikomuksissa enää ole osaa eikä arpaa. Vaikka saattaa kuulostaa oudolta, ovat kaikki edellä luetellut seikat johtopäätöstä vertauskuvallisesta ennustusten tulkinnasta.

Haluankin jälleen kerran painottaa, ettei kukaan, joka tulkitsee profetioita kirjaimellisesti, kuten Jeesus ja apostolit tulkitsivat Vanhan testamentin ennustuksia, ikinä putoa saatanan asettamiin, juutalaisvastaisuuteen johtaviin ansoihin.

(Hal Lindseyn kirjasta ”Kohtaaminen pilvissä”)


Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä." (1Moos.12:3)

torstai 9. marraskuuta 2017


HYVÄ OMATUNTO

Paavali opettaa, että usko säilyy ja asuu puhtaassa omassatunnossa:

1Tim.1:18-20 Tämän käskyn minä annan sinun toimitettavaksesi, poikani Timoteus, aikaisempien, sinusta lausuttujen ennustusten mukaisesti, että niiden nojalla taistelisit jalon taistelun, säilyttäen uskon ja hyvän omantunnon, jonka eräät ovat hyljänneet ja uskossaan haaksirikkoon joutuneet.  Niitä ovat Hymeneus ja Aleksander, jotka minä olen antanut saatanan haltuun, kuritettaviksi, etteivät enää pilkkaisi.

Vuosikymmeniä sitten monet hengelliset lehtikirjoitukset ja kirjat opettivat hyvin perusteellisesti, kuinka tärkeää on vaeltaa puhtaalla omallatunnolla. Asioista, jotka tahrasivat omantunnon, kirjoitettiin ja varoitettiin hyvin selvästi. Kaita tie oli hyvin viitoitettu. Nykyään näistä asioista saa lukea hyvin harvoin, ja syntikäsite on kuin veteen piirretty viiva. Vaikka joissakin asioissa vuosikymmeniä sitten mentiinkin ehkä ”liiallisuuksiin”, niin tänä päivänä voi vain ihailla silloisten uskovien vaellusta. Uskovat erottuivat maailmasta jo ulkonaiselta olemukseltaan, ja he joutuivat ”jotakin maksamaan” Kristuksen seuraamisesta.

Jos Pyhä Henki on uskovaisessa murheellinen, hän ei voi samanaikaisesti kokea pelastuksen riemua. Tämä ”matalapaine” on monen uskovaisen tila tässä lopun ajassa:

Ef.4:30 Älkää saattako murheelliseksi Jumalan Pyhää Henkeä, joka on teille annettu sinetiksi lunastuksen päivään saakka.

Eivät kyyneleet eivätkä rauhoittavat psykologiset puheet puhdista omaatuntoa, vaan sen tekee ainoastaan Jeesuksen veri. Sinä uskova ystäväni, joka olet kiinni TV-sarjoissa tai muissa maailman ”likavesissä”, käänny sieltä pois (tee parannus) ja anna Jeesuksen veren puhdistaa omantuntosi, ja saat jälleen kokea pelastuksen iloa Kristuksessa!

1Tim.3:8-9 Niin myös seurakuntapalvelijain tulee olla arvokkaita, ei kaksikielisiä, ei paljon viinin nauttijoita, ei häpeällisen voiton pyytäjiä,  vaan sellaisia, jotka pitävät uskon salaisuuden puhtaassa omassatunnossa.


TURTUNUT OMATUNTO

Turtunut omatunto on hyvin vaarallinen ”kapine”. Se ei tunne taivastietä eikä enää nuhtele mistään. Se venyy kuin kuminauha, ja silloin voi aivan hyvin elää synnissä ja kaiken lisäksi luulla, että armo on syntiharrastuksista huolimatta voimassa:

Ps.36:2-3 Synti sanoo jumalattomalle: minun sydämessäni ei ole Jumalan pelkoa hänen silmäinsä edessä.  Sillä se tekee kaiken sileäksi hänen silmissään, että hänen pahuutensa havaittaisiin ja häntä vihattaisiin.

Kun jumalanpelko katoaa, on se merkki turtuneesta omastatunnosta. Mikään ei ole syntiä, on vain ”pahoja taipumuksia ja luonteen heikkouksia”. Tämä tie johtaa lopulta luopumukseen, ellei kääntymistä ajoissa tapahdu. Omatunto voi täysin kuolettua:

1Tim.4:1-2 Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja  valheenpuhujain ulkokultaisuuden vaikutuksesta, joiden omatunto on poltinraudalla merkitty.


OMATUNTO EI OLE EREHTYMÄTÖN OPAS

Jumalan Sanaan sitoutuva omatunto on ”kasvamassa” oikeaan suuntaan ja antaa osviittaa oikeasta ja väärästä. Kuitenkin omantunnon yläpuolella on Jumala:

1Joh.3:19-20 Siitä me tiedämme, että olemme totuudesta, ja me saatamme hänen edessään rauhoittaa sydämemme sillä, että jos sydämemme syyttää meitä, niin Jumala on suurempi kuin meidän sydämemme ja tietää kaikki. 


YLIHERKKÄ OMATUNTO

Yliherkkä omatunto voi johdattaa uskovaisen lainalaiseen tilaan. Paras lääke yliherkän omantunnon rauhoittamiseen on Jumalan Sana. Omantunnon pitää puhtaana ainoastaan Jeesuksen veri:

Heb.9:14 kuinka paljoa enemmän on Kristuksen veri, hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa!


OLKAAMME REHELLISIÄ JUMALAN EDESSÄ

1Joh.1:9-10 Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä.

Tälle puhdistuslähteelle kannattaa usein tulla!

Siunausta


Juhani

keskiviikko 11. lokakuuta 2017

PELKURIT JA ROHKEAT JUMALAN SANAN VALOSSA!
(Todelliset sankarit, keitä he ovat?)

Joh.3:16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.

JUMALA RAKASTAA MAAILMAA, PITÄÄKÖ MEIDÄNKIN RAKASTAA?

1Joh.2:15-17 Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä. Sillä kaikki, mikä maailmassa on, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän korskeus, se ei ole Isästä, vaan maailmasta. 
Ja maailma katoaa ja sen himo; mutta joka tekee Jumalan tahdon, se pysyy iankaikkisesti.

TUTUILLE SANOILLE ANNETAAN UUSI MERKITYS,
TÄMÄ ON AIKAMME VÄKEVINTÄ EKSYTYSTÄ

Onko edellisissä raamatunjakeissa ristiriita? Jumala rakastaa maailmaa, mutta meitä varoitetaan rakastamasta maailmaa... Ei ole ristiriitaa! Jumala ei ole ihminen eikä elä tässä maailmassa. Hän on luonut tämän kaiken. Hän asuu maailman ulkopuolella (Pyhä Henki on täällä). Jumala on Pyhä Jumala eikä Häneen tartu mitään maailman pahuutta. Jos ihminen, joka elää täällä maailmassa, rakastaa maailmaa, hän imee itseensä maailman henkeä. Jumalaan ei tartu maailmasta sen pahuus, mutta ihmiseen tarttuu mitä maailmassa on (sielunvihollinen on vielä hetken tämän maailman ruhtinas). Meidän tulee rakastaa Jumalaa, joka on Pyhä ja Puhdas. Hänet kohtaamme Jeesuksessa Kristuksessa.

Jumala tahto on pelastaa ihminen. Jeesus on ainoa ovi pelastukseen. Jos Jeesus ei olisi tullut maailmaan Jumalan rakkauden lähettämänä, ei kukaan voisi pelastua. Jeesus tuli Jumalan Karitsana kärsimään uhrikuoleman meidän syntisten ihmisten puolesta. Jumalan tahto on, ettei kukaan hukkuisi. Ihmisen vapaa tahto kuitenkin vaikuttaa sen, että vain pienelle joukolle kelpaa Jumalan armo Jeesuksessa Krituksessa.

Jumala, joka lähetti ainosyntyisen Poikansa maailmaan, että mahdollisimman moni ottaisi Hänet Pelastajana vastaan, tulee pian tuomitsemaan maailman.

JUMALA MYÖS TUOMITSEE RAKASTAMANSA MAAILMAN

Ilm.21:8 Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema.

Ensimmäisenä tuomitaan tulijärveen pelkurit! Ketkä ovat pelkureita Tuomarimme edessä? Miksi näin kova tuomio, jos pelkää. Mitä pelkoa tämä on? EI OLE KYSYMYS JUMALANPELOSTA!! Ihmispelosta on kysymys ja sen monista eri muodoista!

On valtava ero Raamatun ilmoittamalla rohkeudella ja maailman ihailemalla rohkeudella. Jumalan mielen mukainen ja Hänen arvostamansa rohkeus nousee uskosta, joka katsoo jo ikuisuuteen ja jaksaa kärsivällisesti odottaa sitä. Maailman ihailema rohkeus antaa tässä ajassa hetkellistä ihmiskunniaa ja mainetta mutta johtaa lopulta iankaikkiseen kadotukseen. Siksi on hyvin tärkeä tarkastella näitä kahta täysin toistensa vastakkaista mallia.

Muinaisajan sankarit – ennen vedenpaisumusta - olivat samanlaisen ihailun kohteena kuin tämän lopun ajan sankarit (maailman mittapuun) mukaan. He olivat langenneiden eli kapinallisten ja tottelemattomien enkelien jälkeläisiä, kookkaita (jättiläisiä) ja uhmakkaita, jotka Jumala tuomitsi ja lopuksi hävitti maanpäältä. Näillä enkelien ja ihmisten sekasikiöillä oli ihmisiin verrattuna yliluonnollisia voimia ja kykyjä, joita tavalliset ihmiset kadehtivat ja ihailivat, mutta Jumala halveksi ja häpesi, koska he eivät edustaneet Hänen arvomaailmaansa. Vedenpaisumuksen tarkoitus oli puhdistaa ihmisrotu tästä saastasta. Kaikki liha oli turmeltumassa (perintötekijät). Myös tulevan Jeesuksen äidin, Marian, geenit olisivat saastuneet, ellei Jumala olisi hävittänyt silloista ihmissukua. Jeesus ei olisi voinut syntyä viattomasta ja puhtaasta neitsyestä.

Tämä lopun aika on aivan samanlaista. Pyritään ihmisvoimin luomaan yliluonnollinen ihminen. Yliluonnollisia voimia omaavia ihmisiä esittävät elokuvat ovat hyvin suosittuja. Ei ole väliä sillä, mistä nämä voimat ovat lähtöisin – ovatko ne syvyydestä vai taivaasta. Ihaillaan erikoisesti niitä ihmisiä, jotka uskaltavat leikkiä kuolemalla. On ”urheaa” olla jatkuvasti kuolemanvaarassa ja koetella sietokykynsä rajoja. Kaikki harrastukset, jotka ovat hengenvaarallisia, lisäävät suosiotaan. Nuoret ovat alkaneet leikkiä kuolemalla – seisovat junanraitella ja ottavat selfietä lähestyvän junan edessä, kiipeilevät talojen katoilla, hyppäävät korkeilta paikoilta jne. Vihollinen tuo jatkuvasti uusia uhkarohkeita lajeja ja harrastuksia. Toisia kuolee (saattavat mennä iankaikkiseen tuleen), ja heitä ihannoidaan heidän ”rohkeutensa” tähden. Ei haluta tietää eikä ajatella sitä, missä heidän sielunsa on kuoleman jälkeen? He ovat ikuisuudessa ja ovat nyt hyvin tietoisia omasta tilastaan, jota ei enää koskaan voi toiseksi muuttaa - ei koskaan!

IANKAIKKISUUS alkaa tämän lyhyen elämän päätyttyä, mutta sitä ei haluta ajatella. Pelkureita ovat juuri nämä ihmiset, jotka haluavat tämän maailman kunniaa mutta eivät kestä Kristuksen seuraamisesta tulevaa häpeää. Pelkureita ovat ne, jotka kulkevat Jumalan kutsun ohitse, koska pelkäävät muita ihmisiä – heidän mielipiteitään. Pelätään olla pieniä ja nöyriä ihmisiä. He pelkäävät ihmismielipiteitä enemmän kuin iankaikkisuutta tulimeressä – todella järkyttävää!

JUMALAN PALVELIJAN EI TULE HÄVETÄ HERRAANSA

Sanl.25:26 Kuin sekoitettu lähde ja turmeltu kaivo on vanhurskas, joka horjuu jumalattoman edessä.

Uskovainen ihminen palvelee ja edustaa Kuningasten Kuningasta, jonka edessä kerran kaikkien polvien on notkistuttava Fil.2:10.

Room.12:2 Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.

USKOVAISEN PÄÄMÄÄRÄ ON VALTAVA

2Kor.4:16-18 Sentähden me emme lannistu; vaan vaikka ulkonainen ihmisemme menehtyykin, niin sisällinen kuitenkin päivä päivältä uudistuu. Sillä tämä hetkisen kestävä ja kevyt ahdistuksemme tuottaa meille iankaikkisen ja määrättömän kirkkauden, ylenpalttisesti, 
 meille, jotka emme katso näkyväisiä, vaan näkymättömiä; sillä näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia

Häpeääkö Jumala meitä? Häpeämmekö me Häntä? - Jos me häpeämme Jumalaa, niin se johtuu siitä, että me kunnioitamme kadotukseen kulkevia, uskosta osattomia ihmisiä enemmän kuin Kaikkivaltiasta Jumalaa. Silloin me kumarramme maailman mielipiteille ja ylenkatsomme Jumalan lahjan - Jeesuksen.

Luuk.6:26 Voi teitä, kun kaikki ihmiset puhuvat teistä hyvää! Sillä niin tekivät heidän isänsä väärille profeetoille.

Maailman antama suitsutus ei ole Jumalan Hengen mukaista. Maailman ihmiset ovat parannuksen paikalla – jos he eivät tule tuntemaan syntisyyttään Jumalan edessä, niin me olemme epäonnistuneet valona ja suolana. Olemme johtamassa ihmisä kadotukseen. Seurakunta ei voi ottaa mallia maailmasta, jos se aikoo saada ihmisiä parannuksen paikalle.

Pelkurit matkivat maailmaa (mielipiteitä, tapoja ja henkeä) – rohkeat seuraavat Jeesusta (tie, totuus ja elämä).

Luuk.9:25-26 Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saattaisi itsensä kadotukseen tai turmioon? Sillä joka häpeää minua ja minun sanojani, sitä Ihmisen Poika on häpeävä, kun hän tulee omassa ja Isänsä ja pyhäin enkelien kirkkaudessa

On viisautta ajatella sitä, mitä Jumala ajattelee meistä nyt ja mitä sitten, kun astumme ikuisuuteen ja seisomme Hänen edessään kuulemassa vaelluksemme tulosta.

RAAMATTU ANTAA TIETOA – KETKÄ PÄÄSEVÄT TAIVAASEEN
JA KETKÄ EIVÄT

Tänä aikana kuulee hyvin harvoin puhuttavan siitä, ketkä eivät pääse taivaaseen. Raamatussa Jumala kuitenkin puhuu heistä, koska Hän haluaa, että synneistä tehtäisiin parannus oikeaan aikaan ja armo astuisi tuomion tilalle.

Matt.
9:6 Mutta tietääksenne, että Ihmisen Pojalla on valta maan päällä antaa syntejä anteeksi, niin" - hän sanoi halvatulle - "nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi.

1Kor.6:9-10 Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset, eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.

Gal.5:19-21 Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus, epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot, kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.

Jeesus puhuu Ilmestyskirjan seitsemälle seurakunnalle (joista viisi oli parannuksen paikalla), ja me voimme sieltä myös tarkastella Hänen näkemystään, joka kerran tuomitsee. Ei positiivinen ajattelu ole totuutta. Jumalan Sana on Totuus – Jeesus on Totuus. Totuus sydämessä tekee ihmisen vapaaksi ja saa aikaan todellisen levon ja rauhan. Tämä rauha tulee Totuuden Hengestä, Kristuksen Hengestä.

Raamattu on Jumalan Sanaa, ja Jumala tahtoo meidän iankaikkisuusparastamme. Tänä päivänä Raamattua ei pidetä edes kaikissa seurakunnissa Jumalan ilmoituksena, ja näin Sana menettää täysin merkityksensä ja ihmisiä johdetaan harhaan. Suurin syy lopun ajan luopumukseen on juuri tämä yksipuolinen Sanan julistus. Jumalanpelko on kadonnut, ja Jumalan Pyhyys on poljettu maahan. Väärä rauha asustaa liian monen sydämessä.

Jeesus tulee pian....

Siunausta


Juhani Laukkonen

Raijan todistus