sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

 ONKO EKUMENIA USKOVIEN YHTEYTTÄ?

Jumalan tahto on, että kaikki uskovaiset rakastavat toisiaan – kuuluvatpa he mihin kirkkokuntaan tahansa. On myös selvää, että jokaisessa protestanttisessa kirkkokunnassa on uudestisyntyneitä uskovaisia. Missään kirkkokunnassa eivät kuitenkaan kaikki ole uskossa – valitettavasti. Linjat seurakunnan ja maailman välillä kulkevat sydämissä, ei seurakuntien rekistereissä. Pyhä Henki yhdistää Kristuksen ruumiin yhdeksi kokonaisuudeksi – seurakunnaksi – uloskutsuttujen joukoksi.

Joh.13:35 Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus

1Joh.1:7 Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä

1Joh.2:9-10 Joka sanoo valkeudessa olevansa, mutta vihaa veljeänsä, se on yhä vielä pimeydessä. Joka rakastaa veljeänsä, se pysyy valkeudessa, ja hänessä ei ole pahennusta

Raamatun mukainen seurakunta koostuu uudestisyntyneistä uskovaisista. Kansankirkko, roomalaiskatolinen kirkko ja kreikkalaiskatolinen kirkko eivät ole raamatullisia seurakuntia, vaikka niissäkin on yksittäisiä uskovaisia.

Seuraavassa kannanotossa haluan perustella Raamatulla kantani siihen, miksi ei tulisi liittyä ekumeeniseen neuvostoon herätysliikkeenä ja ’helluntailaisina’. Meidän ei tulisi myöskään harjoittaa minkäänlaista yhteyttä Sanasta luopuneiden hengellisten johtajien ja kirkkokuntien edustajien kanssa. Tiedän, että joidenkin mielestä tämä on kova syytös, ja siksi perustelen kantani Raamatulla. Lisäksi laitan liitteeksi joidenkin kirkkokuntien virallisia opetuksia (lähinnä katolisen, ortodoksisen ja luterilaisen kirkon opetuksia), joten jokainen voi sen perusteella ratkaista suhteensa tähän liikehdintään. Väärinkäsitysten välttämiseksi muistutan kuitenkin, että kannatan koko sydämestäni aitoa uudestisyntyneiden Jumalan lasten yhteyttä ja harjoitan sitä myös käytännössä.

Tahdon uskoa siihen, että ne meidän joukostamme, jotka kannattavat ekumeniaa, tekevät sitä vilpittömässä ja hyvässä tarkoituksessa. Valitettavasti vilpittömyys ei aina takaa oikeassa olemista, ja usein ihminen, joka on vilpittömästi väärässä, voi johtaa useita harhaan, sillä hän on usein asialle omistautunut, mikä lisää uskottavuutta asiaan. Paavali varoitti nimenomaan Rooman uskovia näin:

Room.16:17-19 Mutta minä kehoitan teitä, veljet, pitämään silmällä niitä, jotka saavat aikaan erimielisyyttä ja pahennusta vastoin sitä oppia, jonka te olette saaneet; vetäytykää pois heistä. Sillä sellaiset eivät palvele meidän Herraamme Kristusta, vaan omaa vatsaansa, ja he pettävät suloisilla sanoilla ja kauniilla puheilla vilpittömien sydämet. Onhan teidän kuuliaisuutenne tullut kaikkien tietoon; sentähden minä iloitsen teistä, mutta minä tahtoisin teidän olevan viisaita hyvään, mutta taitamattomia pahaan.”

On huomioitavaa se, että juuri ne, jotka tuovat seurakuntaan vääriä opetuksia, saavat aikaan hajaannusta. Nykyään kristikunnassa kuitenkin leimataan hajottajiksi niitä, jotka tuovat esiin raamatullista näkemystä haluten pysyä terveessä opissa. Väärät opettajat kyllä hallitsevat manipuloimisen taidon ja osaavat esiintyä uskottavasti vetäen näin mukaansa vilpittömiä mutta tietämättömiä uskovia. Väärät opit salakuljetetaan seurakunnan sisälle totuuden ohessa, kuten Pietari varoitti:

2Piet.1:20-21; 2:1-3 ”Ja tietäkää ennen kaikkea se, ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä; sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta. Mutta myös valheprofeettoja oli kansan seassa, niinkuin teidänkin keskuudessanne on oleva valheenopettajia, jotka salaa kuljettavat sisään turmiollisia harhaoppeja, kieltävätpä Herrankin, joka on heidät ostanut, ja tuottavat itselleen äkillisen perikadon. Ja moni on seuraava heidän irstauksiaan, ja heidän tähtensä totuuden tie tulee häväistyksi; ja ahneudessaan he valheellisilla sanoilla kiskovat teistä hyötyä; mutta jo ammoisista ajoista heidän tuomionsa valvoo, eikä heidän perikatonsa torku.”

Eräs syötti, mitä ekumeeninen liike tarjoaa, on se, että voimme liittyä siihen luopumatta omasta identiteetistä ja perinteistä. Tämä kuulostaa hyvältä, ja niinpä maailmankirkkoon saa tulla yhtä hyvin helluntailaisena, baptistina, muslimina, juutalaisena, hinduna, jne. Tämä on synkretismia, johon tämä liike pyrkii kutsuen sitä hienosti uskontojen väliseksi dialogiksi, jossa kunnioitamme toisten kulttuurisia perintöjä. Jumala ei kuitenkaan kunnioita niitä, jotka pitävät Hänen Sanansa halpana.

(2Tess.2). Paavali sanoi, että kaikki, jotka tahtovat todella seurata Jeesusta, joutuvat vainottavaksi.

Pahan asiaa edistävät myös kaikki ne, jotka tietävät siitä mutta eivät vastusta aktiivisesti sitä. Näinhän kävi juuri natsi-Saksassa, kun (maailman)kirkko oli vaiti vaikka tiesi, mitä tapahtui juutalaisille. Joku on osuvasti sanonut, että pahan aseena on useimmiten hiljainen enemmistö, joka seuraa vaiti sivusta, kun muutamat harjoittavat avoimesti pahuutta. Kun natsi-Saksa vainosi avoimesti juutalaisia, muut maat sulkivat rajansa juutalaisilta, näin hyväksyen asian. Samoin olemme syyllisiä, jos olemme vaiti silloin, kun vaara lähestyy, emmekä varoita vihollisen tulosta. Jos Jumalan huoneessa vartijat ovat kuin mykkiä koiria, niin tilanne on todella paha. Tiedämmekö me, mikä hetki yöstä on?

ONKO MEILLÄ RAKKAUS TOTUUTEEN?

1Piet.1:22-23 Puhdistakaa sielunne totuuden kuuliaisuudessa vilpittömään veljenrakkauteen ja rakastakaa toisianne hartaasti puhtaasta sydämestä, te, jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta.”

2Kor.6:14-18 ”Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa; sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä? Ja miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar? Tai mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa? Ja miten soveltuvat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat? Sillä me olemme elävän Jumalan temppeli, niinkuin Jumala on sanonut: "Minä olen heissä asuva ja vaeltava heidän keskellään ja oleva heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani." Sentähden: "Lähtekää pois heidän keskeltänsä ja erotkaa heistä, sanoo Herra, älkääkä saastaiseen koskeko; niin minä otan teidät huostaani ja olen teidän Isänne, ja te tulette minun pojikseni ja tyttärikseni, sanoo Herra, Kaikkivaltias.”

1Tim.4:16” Valvo itseäsi ja opetustasi, ole siinä kestävä; sillä jos sen teet, olet pelastava sekä itsesi että ne, jotka sinua kuulevat.”

Matt.7:21-23 ”Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät.'”

Matt.24:3-5, 11, 24-25 ”Ja kun hän istui Öljymäellä, tulivat opetuslapset erikseen hänen tykönsä ja sanoivat: "Sano meille: milloin se tapahtuu, ja mikä on sinun tulemuksesi ja maailman lopun merkki?" Silloin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä. Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta. Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta. Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko. Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin. Katso, minä olen sen teille edeltä sanonut.

MORSIAN JA PORTTO LOPUN AJASSA

Morsian pitää kiinni Jumalan Sanasta – vaikka morsian tuntee heikkoutta, se on täysin tietoinen siitä, että Jumala on sanojensa takana, ja siksi turvaa koko painollaan Hänen sanoihinsa – morsian on kokenut sen, että Hän valvoo sanaansa toteuttaakseen sen. On turvallinen olo!!!
Ilm.3:7-11
Portto on rakastunut maailmaan ja on uskoton Kristukselle – yljälle (sulhaselleen).
Ilm.17:1-6

ONKO JUMALAN SANA MEILLE JUMALAN SANAA?

On väärä ajatustapa se, että Jumala ei ole omien sanojensa takana! Että Hän joustaa ja katsoo asioita ohi sen mitä on ilmoittanut meille! (”menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät...”). Vihollisen juoni jatkuu: ”Onko Jumala todellakin sanonut: ”Älkää syökö kaikista paratiisin puista”?

Juhani Laukkonen

tiistai 7. kesäkuuta 2016

PARANNUSTA ON SAARNATTAVA

Mark.1:14-15 Mutta sittenkuin Johannes oli pantu vankeuteen, meni Jeesus Galileaan ja saarnasi Jumalan evankeliumia ja sanoi: "Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi."

Jeesus julisti parannusta. Evankeliumin julistukseen kuuluu saarnata parannusta, muussa tapauksessa me petämme synnin tuskissa kamppailevan ihmisen.

Jeesuksen viimeisiä opetuksia ennen Hänen nousemistaan taivaaseen:

Luuk.24:47 ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista.

Helluntaina Pietari julisti Pyhän Hengen voitelussa voimallista sanomaa ja antoi ratkaisun synnintunnossa kamppaileville kuulijoille, ja se kuului seuraavasti:

Apt.2:37-38 Kun he tämän kuulivat, saivat he piston sydämeensä ja sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: "Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?" Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.

Alkuseurakunnan synty tapahtui näin, ja 3000 ihmistä tuli uskoon ja kastettiin. Pietari jatkoi julistusta seuraavasti:

Apt.3:19 Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois

Paavali (entinen fariseus Saulus Tarsolainen) alkoi uskoon tultuaan julistaa sanomaa:

Apt. 17:30 Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus.

Meidän tehtävämme on evankeliumin julistaminen, ja sen tehtyämme on aina kuulijalla vastuu, miten hän siihen suhtautuu. Ei tämä totuus ole miksikään muuttunut. Meidän tehtävämme Raamatun opetuksen mukaan on evankelioida ja kehoittaa kuulijoita tekemään parannus.

Jokaisen ihmisen kohdalla on alkanut ikuisuus. Sielun pelastus on arvokkain asia, mitä ihminen tarvitsee. Pelastuksessa ei ole ensisijaisesti kysymys onnellisuudesta tässä ajassa, vaan siitä, missä ikuisuus vietetään. Näiden tosiasioiden kertominen jokaiselle kuulijalle on meidän uskovien velvollisuus.

Siunausta evankeliointiin – Jeesus hakee pian uskovaiset KOTIIN!

Juhani


Profetia 1906


Seuraava artikkeli löytyi kanadansuomalaisten helluntailaisten julkaisemasta lehdestä, jonka nimeä en nyt muista. Erkki Ahonen on Vancouverin helluntaiseurakunnan saarnaaja (edesmenneen Eino O. Ahosen poika)

Azusa-kadun Hengenvuodatuksen ja herätyksen aikana vuonna 1906 kuultiin seuraava profetia, mikä oli osoitettu viimeisille päiville:

Viimeisinä päivinä tulee tässä suuressa helluntailiikkeessä tapahtumaan kolme asiaa:
Tulee olemaan liikaa voiman korostusta, mieluummin kuin vanhurskauden.
Tulee olemaan liikaa korostusta Jumalan ylistämiseen, Hänen, jota he eivät enää rukoile.
Tulee olemaan liikaa Hengen lahjojen korostusta – mieluummin kuin Kristuksen herrauden.

Yksipuolinen jonkun asian korostaminen vie aina herätysliikkeen sivuraiteelle. Jeesus antoi lujan määräyksen lähetyskäskyssään:
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää.” Jeesus käski pitämään kaikki, ei jotain osa-aluetta. Jumalan kansan tulee erityisesti rukoilla, että meidän aikamme saisi kuulla koko totuuden.

Erkki Ahonen

maanantai 2. toukokuuta 2016

SEURAKUNNAN YLÖSOTTO


Sitkeästi liikkuu väite, että John Darby keksi teorian ennen vaivanaikaa tapahtuvasta tempauksesta vuonna 1827. Väitetään hänen teoriansa syntyneen Margaret MacDonald -nimisen nuoren tytön näystä.

Hyökkäys ja syytökset Darbya vastaan tulivat voimakkaimmin lehtimies MacPhesonin kautta. Hän kaivoi vailla pohjaa olevia syytöksiä ja selitti, että on salailtu 150 vuotta näkökantoja, jotka tukevat vaivanajan jälkeistä tempausta.

MacPherson oli myös ahkera kirjoittaja ja julkaisi lukuisia kirjoja todistellakseen omia valheellisia näkökantojaan. Näitä väitteitä käytetään tänäkin päivänä väärinä todistuksina tempauksen ajankohdasta ja syytöksinä Darbyn tutkimuksia vastaan. Adventistit ja muut, jotka hämmentävät selvää Raamatun oppia, tuovat esiin näitä samoja valheita totuuksina.

Grant Jeffery on yksi aikamme tunnetuista profetiantutkijoista. Kirjassaan ”Apocalypse” hän lainaa monia, jotka ymmärsivät eron Herramme tulemuksen kahden eri vaiheen välillä. Jefferyn tärkein löytö on Pseudo-Efraimin apocalyptinen saarna 300-luvulta.

Tämä tuottelias syyrialainen kirkkoisä saarnasi maailmanlopusta näin: ”Miksi emme siis hylkäisi kaikkinaista huolta maallisista toimista ja valmistautuisi Herran Kristuksen kohtaamiseen, niin että Hän voisi pelastaa meidät sekasorrolta, joka hukuttaa alleen koko maailman?..Kaikki Jumalan pyhät ja valitut kootaan yhteen ennen vaivanaikaa, joka on tuleva, ja otetaan Herran luo, niin etteivät he joudu näkemään sekasortoa, joka hukuttaa maailman syntiemme tähden.”

Pastori Morgan Edwards toimi baptistipastorina Philadelphiassa ja oli tutustunut oppiin, jossa ylöstempaus tapahtuu ennen vaivanaikaa, jo vuonna 1742. Hän kirjoitti teoksen ”Millenium, Last Days Novelties” vuonna 1788. Hän uskoi ehdottomasti ylöstempaukseen ennen vaivanaikaa.

John Darbyn mainetta on turhaan mustattu valheilla. Hän oli vilpitön raamatuntutkija ja oivalsi vuonna 1828 eron Israelin ja seurakunnan välillä tutkimalla efesolaiskirjettä. Raamatun oikeinymmärtämisen pääavain on juuri tässä – Israel ja seurakunta ovat profetaalisen sanan avain.

(Lopussa Margaret MacDonaldin näky)

MILLOIN YLÖSOTTO TAPAHTUU?

  1. ENNEN VIHAN AIKAA

Edellyttää jokahetkistä valvomista
Odotus Jeesuksessa - ei antikristuksessa
Lohdutuksen sanoma (ei tarvitse joutua Jumalan vihan aikaan)
Yllätys iloisesti (sinä hetkenä jona emme luule, päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan)
Kuolema ei tuo pettymystä odottajalle (Heb.9:28)

  1. PUOLESSA VÄLISSÄ

Voi odottaa antikristuksen ilmestymistä
Valvominen ei nyt vielä välttämätöntä
Antikristuksesta voi laskea aika tarkan ajan Jeesuksen paluulle
Pitää alkaa valmistella asioita vihan aikaa varten (suoja, ruoka, ym.)
Ei ole lohdutuksen sana odottajille (1Tess.4:18)

  1. VIHAN AJAN LOPUSSA

Edellisten lisäksi seuraavaa:
Voi odottaa marttyyrikuolemaa tai kuolemaa atomisodissa - yli puolet maapallon väestöstä kuolee sodissa. Uskovaiset tapetaan. Ne, jotka ottavat pedon merkin, voivat ostaa ja myydä, mutta menettävät taivasosuutensa.
Tiedetään aika tarkkaan aika, jolloin Jeesus palaa
Ei ole lohdutuksen sanoma tänä aikana
Ei ole autuaallisen toivon täyttyminen (Tiit.2:13)


MIHIN NÄISTÄ KOLMESTA SOPII PARHAITEN RAAMATUN ILMOITUS JEESUKSEN TULEMUKSESTA NOUTAMAAN USKOVAISIA?

Joh.14:1-3 "Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa? Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen.
Ei tarvitse olla murheellinen.

Matt.24:44 Sentähden olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee. 
Tulemus tapahtuu yllättäin.

Ilm.22:17,20 Ja Henki ja morsian sanovat: "Tule!" Ja joka kuulee, sanokoon: "Tule!" Ja joka janoaa, tulkoon, ja joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi Hän, joka näitä todistaa, sanoo: "Totisesti, minä tulen pian." Amen, tule, Herra Jeesus!
Morsiamella on rakkauden tähden ollut jatkuva odotus.

1Tess.4:18 Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla.
Sanoma tempauksesta on lohdutus uskovaisille.

Tiit.2:13 odottaessamme autuaallisen toivon täyttymistä ja suuren Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ilmestymistä
Autuas odotuksen täyttymys

Luuk.17:26-35 Ja niinkuin kävi Nooan päivinä, niin käy myöskin Ihmisen Pojan päivinä: he söivät, joivat, naivat ja menivät miehelle, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin; ja vedenpaisumus tuli ja hukutti heidät kaikki. Niin myös, samoin kuin kävi Lootin päivinä: he söivät, joivat, ostivat, myivät, istuttivat ja rakensivat, mutta sinä päivänä, jona Loot lähti Sodomasta, satoi tulta ja tulikiveä taivaasta, ja se hukutti heidät kaikki, samoin käy sinä päivänä, jona Ihmisen Poika ilmestyy. Sinä päivänä älköön se, joka katolla on ja jolla on tavaransa huoneessa, astuko alas niitä noutamaan; ja älköön myös se, joka pellolla on, palatko takaisin. Muistakaa Lootin vaimoa! Joka tahtoo tallettaa elämänsä itselleen, hän kadottaa sen; mutta joka sen kadottaa, pelastaa sen. Minä sanon teille: sinä yönä on kaksi miestä yhdellä vuoteella; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään. Kaksi naista jauhaa yhdessä; toinen korjataan talteen, mutta toinen jätetään
Nooan ajan pako ja Sodomasta lähtö ennen tuhoa

Jes.26:19-21 Mutta sinun kuolleesi virkoavat eloon, minun ruumiini nousevat ylös. Herätkää ja riemuitkaa, te jotka tomussa lepäätte, sillä sinun kasteesi on valkeuksien kaste, ja maa tuo vainajat ilmoille. Mene, kansani, kammioihisi ja sulje ovet jälkeesi, lymyä hetkinen, kunnes viha on ohitse mennyt. Sillä katso, Herra lähtee asuinsijastaan kostamaan maan asukkaille heidän pahat tekonsa, ja maa paljastaa verivelkansa eikä surmattujansa enää peitä.
Jumalan viha kohdistuu ihmisten pahoihin tekoihin (synti tuomitaan).

Jes.53:5 mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.
Jeesus on kantanut jo meidän pahat tekomme. Golgatan uhrin ansiosta uskovaista ei rangaista.

Luuk.21:36 Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa, että saisitte voimaa paetaksenne tätä kaikkea, mikä tuleva on, ja seisoaksenne Ihmisen Pojan edessä.

1Tess.5:9 Sillä ei Jumala ole määrännyt meitä vihaan, vaan saamaan pelastuksen Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta,
Uskovaisia ei ole määrätty vihaan.

2Tess.2:1-12 Mutta mitä tulee meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen ja meidän kokoontumiseemme hänen tykönsä, niin me pyydämme teitä, veljet, ettette anna minkään hengen ettekä sanan ettekä minkään muka meidän lähettämämme kirjeen heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin, ettekä anna niiden itseänne peljästyttää, ikäänkuin Herran päivä jo olisi käsissä. Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus (lähteminen) ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi, tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala. Ettekö muista, että minä, kun vielä olin teidän tykönänne, sanoin tämän teille? Ja nyt te tiedätte, mikä pidättää, niin että hän vasta ajallansa ilmestyy. Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää, niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä, tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua. Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen, että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.
Antikristus ei pääse tulemaan ennen seurakunnan ylöstempausta.

1Tess.1:9-10 Sillä itse he kertovat meistä, millainen meidän tulomme teidän tykönne oli ja kuinka te epäjumalista käännyitte Jumalan tykö, palvelemaan elävää ja totista Jumalaa ja odottamaan taivaista hänen Poikaansa, jonka hän on herättänyt kuolleista, Jeesusta, joka pelastaa meidät tulevasta vihasta. 
Valvova seurakunta on aina palvellut ja odottanut Jeesusta.

Heb.9:28 samoin Kristuskin, kerran uhrattuna ottaakseen pois monien synnit, on toistamiseen ilman syntiä ilmestyvä pelastukseksi niille, jotka häntä odottavat
Herra rakastaa odottavaa seurakuntaansa.

Matt.24:45-51 Kuka siis on se uskollinen ja ymmärtäväinen palvelija, jonka hänen herransa on asettanut pitämään huolta palvelusväestään, antamaan heille ruokaa ajallansa? Autuas se palvelija, jonka hänen herransa tullessaan havaitsee näin tekevän! Totisesti minä sanon teille: hän asettaa hänet kaiken omaisuutensa hoitajaksi. Mutta jos paha palvelija sanoo sydämessään: 'Minun herrani viipyy', ja rupeaa lyömään kanssapalvelijoitaan ja syö ja juo juopuneiden kanssa, niin sen palvelijan herra tulee päivänä, jona hän ei odota, ja hetkenä, jota hän ei arvaa, ja hakkaa hänet kappaleiksi ja määrää hänelle saman osan kuin ulkokullatuille. Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.
Herra ei mielisty niihin, jotka estävät toisia palvelijoita odottamasta Hänen tuloansa.
KAIKKI RAAMATUNKOHDAT SOPIVAT VAIN JEESUKSEN TULOON YLLÄTTÄIN, ENNEN ANTIKRISTUKSEN JA VIHAN AIKAA

Vihan aika on sama kuin Jaakobin ahdistus, ja se on juutalaisen kansan nöyryyttämisen ja pelastumisen aika – jäännös pelastuu (Jer.30:3,7-8,10-11).

Mitä on menettänyt uskovainen, joka on kuollut odottaessaan Jeesuksen tuloa?
EI MITÄÄN! Hän on kotona perillä! (Heb.9:28) Jeesus on ilmestynyt hänelle pelastukseksi!!!

Voiko sellainen uskovainen menettää jotain, joka kuolee eikä ole odottanut Jeesusta? Kyllä, hän menettää vanhurskauden seppeleen:

2Tim.4:8 Tästedes on minulle talletettuna vanhurskauden seppele, jonka Herra, vanhurskas tuomari, on antava minulle sinä päivänä, eikä ainoastaan minulle, vaan myös kaikille, jotka hänen ilmestymistään rakastavat.

Pahemmassa tapauksessa (nukkuessa pitkään) hän voi menettää öljyn astiastaan ja taivasosuuden (Matt.25:1-)


TEMPAUS ENNEN ANTIKRISTUKSEN ILMESTYMISTÄ (2Tess.2:3)

TOMMY ICEN tutkimuksista seuraavaa:

Koska sana luopumus (apostasy) voi tarkoittaa myös lähtöä (departure), silloin tämä jae voisi merkitä, että seurakunnan lähdön täytyy tapahtua, ennenkuin laittomuuden ihminen (antikristus) ilmestyy ja ahdistus alkaa.

Niille teistä, joille Tommy Ice ei ehkä ole tuttu, sanottakoon, että hän on raamatuntutkija, joka valmistui Dallasin teologisesta seminaarista ja palvelee johtajana laitoksessa nimeltä Pre-Trib Research Center (Ennen vihaa -tutkimuskeskus) (www.pre-trib.org).

Tommy osoitti, että kreikan substantiivia apostasia on UT:ssa käytetty vain kahdesti. Toinen esiintymä on Apt.21:21, jossa sanotaan, että Paavalia syytettiin, että hän ”opetti kaikkia pakanain seassa asuvia juutalaisia luopumaan [apostasia] Mooseksesta.” Sanaa on käytetty verbimuodossa kaikkiaan 15 kertaa UT:ssa, ja vain kolmella niistä on jotakin tekemistä uskosta lähtemisen kanssa (Luuk.8:13; 1Tim.4:1 ja Hebr.3:12). Muissa kohdissa sanaa on käytetty lähtemiseen vääryydestä (2Tim.2:19), lähtemiseen (eroamiseen) jumalattomista ihmisistä (1Tim.6:5), lähtemiseen temppelistä (Luuk.2:27), lähtemiseen ruumiista (2.Kor.12:8) ja lähtemiseen henkilöiden luota (Apt.12:10 ja Luuk.4:13).

Tämän sanan käyttöä ja merkitystä koskeva oivallus oli varmasti pakottava, mutta Tommyn esittämistä argumenteista vakuuttavin oli minulle hänen paljastuksensa, että seitsemän ensimmäistä englantilaista raamatunkäännöstä käänsivät substantiivin apostasia joko ”departure (lähtö) ” tai ”departing (lähteminen).” Käännökset olivat seuraavat:
1) The Wycliffe Bible (1384) 2) The Tyndale Bible (1526) 3) The Coverdale Bible (1535) 4) The Cranmer Bible (1539) 5) The Great Bible (1540) 6) The Beeches Bible (1576) 7) The Geneva Bible (1608)

Tommy huomautti myös, että läntisen maailman käyttämä Raamattu vuodesta 400 jKr. 1500-luvulle saakka – Jerome'n ”Vulgate'na” tunnettu latinalainen käännös – käänsi sanan apostasia latinankielen sanalla discessio, joka tarkoittaa ”departure (lähtö).”
(Lisäys: Amplified Bible -raamatunkäännöksen kreikan kielen tutkijat huomauttavat, että sanan ”apostasia” tarkka käännös on (seurakunnan) lähtö” (kirjasta Sid Roth ”ENNEN KUIN LUULETKAAN)


KETKÄ OVAT TEMPAUKSESSA MUKANA

Kaikki ne, jotka ovat sinetöidyt PyhälläHengellä – eli uudestisyntyneet ylhäältä!
(Ef.1:13-14; Ef.4:30; Room.8:9)


ENNALLEEN ASETTAMINEN

Ennalleen asettaminen ei tapahdu seurakunnan armotalouskauden aikana.
Israel palautetaan pappiskansan asemaan vihan ajan lopussa. Tuhatvuotinen valtakunta on lopullisesti toteuttava sen.

(Apt.1:6-8; Apt.15:14-17; Room.9:25-29; Room.11:25-27; Jes.26:18-21, Jer.30:3,7-11)


NÄKY JONKA MARGARET MACDONALD NÄKI
Hänen kirjoittamansa selostus:

Ensin minulle näytettiin maan kauhistuttava tila. Näin että ihmisten sokeus ja mielettömyys oli hyvin suurta. Ymmärsin heidän huutonsa vapauden puolesta olevan ainoastaan sen käärmeen sihinää, joka yritti hukuttaa heidät kadotukseen. Kuului vain: ”Jumalaa ei ole.”
Toistin sanat. Nyt kansakunnat kärsivät tuskissaan, meret ja aallot pauhaavat, pelko täyttää ihmisten sydämet – etsikää Ihmisen Pojan merkkiä. Tässä minut pysäytettiin ja pantiin huutamaan: Voi, Ihmisen Pojan merkkiä ei tunneta; Jumalan kansa luulee odottavansa, mutta he eivät tunne sitä. Minusta tuntui, että tämä täytyy paljastaa, ja tunsin kuinka ihana valo lankesi ympärilleni.
Näin että Herra itse - kirkastettu ihminen tai Jeesus – tulee alas taivaasta käskyhuudon kuuluessa, mutta että kaikkien täytyy Stefanuksen lailla, täyttyä Pyhällä Hengellä, voidakseen katsoa ylös ja nähdä Isän kirkkauden ja kunnian. Ymmärsin, että virhe on siinä, että ihmiset ajattelevat sen olevan jotakin, jonka voi nähdä luonnollisilla, Hänen omillaan olevilla Jumalan silmillä. Monia raamatunkohtia paljastettiin sellaisessa valossa, jossa en ollut niitä aikaisemmin nähnyt.
Toistin:”Silloin on taivasten valtakunta oleva kymmenen neitsyen kaltainen, jotka ottivat lamppunsa ja lähtivät ylkää vastaan. Mutta viisi heistä oli tyhmää ja viisi ymmärtäväistä. Tyhmät ottivat lamppunsa, mutta eivät ottaneet öljyä mukaansa. Mutta ymmärtäväiset ottivat öljyä astioihinsa ynnä lamppunsa.” Älkää sentähden olko mielettömät, vaan ymmärtäkää, mikä Herran tahto on. Älkää juopuko viinistä, sillä siitä tulee irstas meno, vaan täyttykää Hengellä.” tämä oli se öljy, jota viisaat neitsyet ottivat lamppuihinsa. Tämä on se valo, joka täytyy pitää palamassa – Jumalan valo – jotta voisimme erottaa sen, joka tulee ja jota ei voi nähdä luonnollisilla silmillä. Vain ne, joilla on Jumalan valo sisimmässään, tulevat näkemään Hänen ilmestymisensä merkin.
Ei ole tarvis seurata niitä, jotka sanovat, katso täällä, tai katso tuolla, sillä Hänen päivänsä on oleva kuin salamanvälähdys niille, joissa on elävä Kristus. Tämä Kristus meissä kohottaa meidät ylös – Hän on valkeus – ainoastaan ne, jotka ovat eläviä Hänessä, temmataan Häntä vastaa yläilmoihin. Minä ymmärsin, että meidän täytyy olla Hengessä voidaksemme nähdä hengellisiä asioita. Johannes oli Hengessä, kun hän näki valtaistuimen taivaassa. - Mutta minä ymmärsin, ettei Hengen palveluksen kirkkautta ollut tunnettu.
Toistin usein: Mutta hengellinen temppeli tulee rakentaa ja se rakennetaan, ja Kristuksen täyteys vuodatetaan hänen ruumiiseensa, ja sitten meidät temmataan Häntä vastaan yläilmoihin. Ketään muuta ei pidetä arvollisena tähän kutsuun kuin Hänen ruumistaan, joka on seurakunta ja jonka täytyy olla kultainen kynttilänjalka.
Sanoin usein: Voi, tuota ihanaa Jumalan sisään murtautumista, joka on juuri yllättämässä tämän maan; voi, tuota ihanaa temppeliä, jota ollaan koristamassa aviomiestään varten; ja voi, miten pyhä, pyhä morsian hän onkaan, valmistettu tällaiselle kirkkauden sulhaselle.
Sanoin: Nyt Jumalan kansan täytyy kohdata todellisuus – nyt tehdään tiettäväksi, mitä on olla kirkastettu ihminen. Tunsin, että Jeesuksen Kristuksen ilmoitus täytyi vielä avata – se ei sisällä tietoa Jumalasta, vaan se on astumista Jumalaan – minä näin, että tulossa oli ihana murtautuminen sisälle Jumalaan. Minusta tuntui kuin Eliasta, jota tuliset vaunut ympäröivät. Näin, kuinka ikään kuin hengellistä temppeliä olisi oltu rakentamassa ja kulmakiveä kantamassa esiin armon huudoin. Ympärilläni loisti auringon kirkkautta ihanampi valo.
Minusta tuntui, että ne jotka olivat Pyhällä Hengellä täyttyneitä, saattoivat nähdä hengellisiä asioita – tunsin käveleväni heidän keskellään – kun taas ne joilla ei ollut Henkeä, eivät voineet nähdä mitään – niin että kaksi makaa samassa vuoteessa ja toinen otetaan ja toinen jätetään, koska toisella on sisällään Jumalan valo, kun taas toinen ei voi nähdä taivasten valtakuntaa.
Näin Jumalan kansan olevan hirvittävässä vaarassa: sitä ympäröivät kaikenlaiset verkot ja esteet; sitä oltiin koettelemassa, ja monia tultaisiin pettämään ja monet tulisivat lankeamaan. Nyt paljastetaan tuo laiton, valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä, niin että jos mahdollista, valitutkin eksyvät. Tämä on se tulinen koetus, jolla meitä koetellaan. Siinä koetellaan ja puhdistetaan Kristuksen ruumiin todelliset jäsenet; mutta voi, se tulee olemaan ankara koetus. Jokaista sielua ravistellaan syvintä olemustaan myöten. Vihollinen yrittää murtaa kaiken mihin olemme uskoneet – mutta oikean uskon koetus on kääntyvä kunniaksi, ylistykseksi ja kirkkaudeksi. Mikään muu kuin se mikä on Jumalasta, ei tule kestämään. Paatuneet kuulijat paljastetaan – monien rakkaus kylmenee.
Tuona yönä sanoin monta kertaa, ja usein sen jälkeenkin: Nyt tämän maan päällä tullaan näkemään kauhistuttava väärä kristus, eikä mikään muu kuin meissä asuva elävä Kristus kykene paljastamaan sitä kauheaa jumalattomuuden petosta, jonka hän saa aikaan – hänellä tulee olemaan vastine jokaiselle Hengen työlle ja teolle. Henki täytyy vuodattaa ja tullaan vuodattamaan seurakunnan päälle, niin että se puhdistuisi ja täyttyisi Jumalalla – ja se tulee tekemään työtä samassa suhteessa kuin Jumalan Henki – kun Herramme voitelee ihmisiä voimalla, samoin tekee se. Tämä on sen koetuksen luonne, jonka kautta kulkevat ne, joita pidetään arvollisina seisomaan Ihmisen Pojan edessä.
Tulee myös ulkoinen koetus, joka muodostuu pääasiallisesti kiusauksista. Sen saa aikaan Hengen vuodatus, ja se lisääntyy samassa suhteessa kuin Henkeä vuodatetaan. Seurakunnan koetus tulee antikristukselta. Mutta Hengen täyteys varjelee meidät.
Sanoin toistuvasti: Täyttykää Hengellä – ottakaa Jumalan valo sisimpäänne, jotta kykenette paljastamaan saatanan – olkaa täynnä silmiä – olkaa savea savenvalajan käsissä – antautukaa täytettäviksi, täytettäviksi Jumalalla. Tämä rakentaa temppelin. Ei sotaväellä eikä voimalla, vaan minun Hengelläni, sanoo Herra. Tämä kohottaa meidät Karitsan hääaterialle. Minä ymmärsin, että oli Jumalan tahto, että kaikki täyttyisivät.
Mutta se mikä esti Jumalan kansaa vastaanottamasta Jumalan todellista elämää, oli heidän kääntymisensä pois Jeesuksesta, joka on tie Isän luo. He eivät menneet sisälle ovesta. Sillä Hän on uskollinen, joka on sanonut: Jos joku Minun kauttani menee sisälle, hän on löytävä laitumen. He kulkivat ristin ohi, jonka kautta jokainen pisara Jumalan Henkeä meille virtaa. Voima, joka ei tule Kristuksen veren kautta, ei ole Jumalasta. Kun sanon, että he näyttävät katsovan poispäin rististä, minusta tuntuu, että siihen sisältyy paljon – he kääntyvät pois siitä Karitsan verestä, jonka kautta olemme saaneet voiton ja jossa vaatteemme on pesty ja valkaistu.
Jumalan pyhyyttä ei arvosteta eikä lihan syntejä enää tuomita – ei enää katsota Häneen, joka nöyryytti ja tyhjensi itsensä. Voi, tätä tarvitaan, tarvitaan paljon näinä aikoina – tietä takaisin ristille.
Tuona yönä näin, ja usein sen jälkeen, että ruumiin päälle vuodatetaan Henki ennen kokemattomalla tavalla, tulikaste, jotta kaikki epäpuhtaudet pantaisiin pois. Voi, nyt Jumalan täytyy tulla, ja Hän tuleekin sisimpäämme niin kuin ei koskaan ennen – Jumalan palvelijoiden otsat sinetöidään merkillä, jotta he muistuttaisivat Jeesusta – samoin kuin morsian kaunistetaan Hänen kauneudellaan. Tätä meidän kaikkien on nyt rukoiltava kiihkeästi, niin että me pian olisimme valmiita kohtaamaan Herramme yläilmoissa – ja näin on tapahtuva. Jeesus haluaa morsiamensa. Hän kaipaa meitä. Hän joka on tuleva, tulee, eikä viivyttele. Aamen, aamen. Tule, Herra Jeesus.

Juhani Laukkonen




torstai 7. huhtikuuta 2016


JUMALAN VARJELEVA JA SUOJAAVA SANA

Sananl.4:5-6 Hanki viisautta, hanki ymmärrystä, älä sitä unhota, älä väisty pois minun suuni sanoista. Älä sitä hylkää, niin se varjelee sinua; rakasta sitä, niin se sinua suojaa.

Jumalan Sana varjelee ja suojaa meitä. Sana varjelee ja suojaa vain silloin, kun me elämme sen mukaan. Rakkaus Sanaan on rakkautta Sanan antajaan. Jumala tahtoo aina ihmisen iankaikkista parasta.

Langennut kerubi, sielunvihollinen, pyrkii valheen voimalla harhauttamaan ihmiset pois Jumalan Sanan antamasta suojelusta.

2Tess.2:8-12 niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä, tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua. 
 Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen, 
 että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen

Rakkaus totuuteen – Sanaan - on yhtä kuin rakkautta Jeesukseen, joka on Tie, Totuus ja Elämä.

Joh.14:23-24 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan. Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani; ja se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän, joka on minut lähettänyt.

Jumalan tahto on meidän ikuinen olotilamme Hänen luonaan. Jumala tahtoo meidän pääsevän perille asti – Taivaaseen. Mitä paremmin ymmärrämme Jumalan rakkauden ja sen hinnan, mitä maksoi Isälle ihmisen lunastus, niin sitä enemmän me alamme tuntea kiitollisuutta Häntä kohtaan. Kuuliaisuus Sanalle kumpuaa kiitollisuudesta, ei pakosta.

Jumala tunsi varmasti yhtä suurta tuskaa kuin Jeesus tunsi uhrikaritsana Getsemanessa ja Golgatalla, syntiemme ja rikkomustemme tähden. Jeesus oli ja on Immanuel, Jumalan Rakas Poika – ainosyntyinen Poika.

POIKKEAMINEN JUMALAN SANASTA TUO AINA ONGELMIA

Vaikka Jumala ei hylkää ihmistä väärän valinnan seurauksena, niin sellainen tuo vaikeuksia elämään. Tästä on Raamatussa monia esimerkkejä. Ihmisen vapaa tahto antaa mahdollisuuden valita, ja niin monasti ihminen valitsee väärin. Usein valinnan kriteerinä on se, että eihän tuo asia niin paha ole, vaikka se ei aivan olekaan Sanan linjoilla. Sentähden valintaa pidetään oikeana. Ihmisen oma arvio menee Jumalan viisauden yläpuolelle tällä logiikalla.

Israel halusi itselleen kuninkaan profeetta Samuelin aikoihin. Se loukkasi Jumalaa, mutta Hän antoi sen tapahtua, mutta ilmoitti mitä vaikeuksia sen seurauksena tulee.
1Sam.8:6-7,9 Mutta Samuel pahastui siitä, että he sanoivat: "Anna meille kuningas jakamaan meille oikeutta." Ja Samuel rukoili Herraa. 
Niin Herra sanoi Samuelille: "Kuule kansan ääntä kaikessa, mitä he sinulle sanovat; sillä sinua he eivät ole pitäneet halpana, vaan minut he ovat pitäneet halpana olemaan heidän kuninkaanansa. 9 Kuule siis heidän ääntänsä. Kuitenkin varoita heitä vakavasti ja ilmoita heille, mitkä oikeudet on kuninkaalla, joka on heitä hallitseva

Bileam kysyi neuvoa Jumalalta, kun Baalakin lähettiläät tulivat kutsumaan häntä kiroamaan Israelin kansaa, joka oli vaeltamassa kohti luvattua maata. Jumala sanoi heti suoraan, ettei tule lähteä kiroamaan kansaa, jonka Hän on siunannut. Osittain Bileam oli uskollinen, hän kieltäytyi ensin. Lähettiläiden tullessa toisen kerran saman asian kanssa, kun kutsujat olivat arvokkaampia kuin ensimmäisellä kerralla ja palkkio huomattavasti suurempi, Bileam meni jälleen saman asian kanssa Herran eteen kysymään – ikäänkuin Jumala olisi muuttanut mielensä. Tämä oli suuri virhe: Jumala antoi luvan lähteä, koska Bileamin sydän oli jo taipunut lahjuksen perään. Vaikka Bileam ei kironnut Israelia, niin hänen käytöksensä loukkasi Jumalaa, ja tällaisesta käytöksestä Raamattu antaa varoituksen. Bileam kuoli myöhemmin Israelin sotilaiden surmaamana.

2Piet.2:15 He ovat hyljänneet suoran tien, ovat eksyneet ja seuranneet Bileamin, Beorin pojan, tietä, hänen, joka rakasti vääryyden palkkaa,

JUMALA TARKOITTAA AINA JUURI SITÄ MITÄ HÄN SANOO!

Tällaisia vastaavia esimerkkejä on useita Raamatussa. Jumala antaa tiedon turvallisesta valinnasta, joka on Sanan mukainen, mutta antaa myös vapaan tahdon valita toisin, joka tuo jossain vaiheessa ongelmia. Sanan suojaava vaikutus poistuu, ja ihminen joutuu vastaamaan valintansa seurauksista.

JEESUS TULEE PIAN HAKEMAAN SEURAKUNTANSA KOTIIN JA TAISTELUMME ON SILLOIN IKUISESTI PÄÄTTYNYT

Joh.14: 1-3 Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa? 
Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen.


Siunausta, Juhani 

lauantai 19. maaliskuuta 2016


Frank Mangsin näky


Frank Mangs kertoo näystään, joka kuuluu näin: "Ollessani rukouksessa näin yhtäkkiä sisäisillä silmilläni tien. Se ei ollut ajotie eikä polku, vaan muutaman metrin levyinen hyvä kävelytie. Tie alkoi ahtaalla portilla, ja tiesin sen päättyvän kirkkauden maailmaan. Määränpäästä ei kuitenkaan nähnyt mitään. Näin vain portin ja tien alkupään. Keskellä tietä oli valojuova. Se näytti tulevan loputtomasta valolähteestä, jonka kaltaista en ollut koskaan ennen nähnyt. Tien molemmilla puolilla oli sysimustaa. Tiensivuilla ei ollut ojia eikä aitoja. Mutta sen rajana oli valon ja pimeyden välinen alue, jolla ei ollut ääriviivoja. Raja oli epäselvä. Näin ihmisiä, jotka kulkivat tiellä: miehiä, naisia, nuoria ja vanhoja. He eivät kulkeneet ryhmissä, vaan kukin erikseen. Ne ihmiset olivat puetut valkoisiin vaatteisiin, häikäisevän valkoisiin pukuihin, joiden puhtaus uudistui hetki toisensa jälkeen. Ei siksi, että he olisivat rukoilleet tai toivoneet joka sekunti tapahtuvaa puhdistusta, vaan siksi, että he vaelsivat keskellä tietä, suoraan yliluonnollisen valon alla. Puhdistus Jeesuksen veressä on alati tapahtuvaa toimintaa. Näin myös heidän kasvonsa. Niilläkin loisti valo, vaikka monet heistä olivat iän, surun ja sairauden leimaamia. Ja se valo heijasti sekä sisäistä valoa että heidän olemuksessaan olevan valon säteilyä. Sitten minun piti kääntää katse kohti tien alkupäätä ja ahdasta porttia. Näin siinä suuren joukon sellaisia, jotka olivat pysähtyneet jo ennen kuin olivat menneet portista sisälle ja tulleet tielle. Merkillistä oli, että monet heistä olivat iloisia siksi että luulivat olevansa tiellä, vaikka eivät koskaan olleet käyneet sisälle todellisen kääntymyksen ahtaasta portista. Heidän keskellään liikkui myös papin takissa ja pastorin puvussa olevia olentoja. Heillä ei ollut Pyhää Henkeä, toimivaa hengellistä elämää. Vain muodot ja ulkonaiset tavat. Oli kristityn nimi ja tunnustus, ja he luulivat tämän olevan kylliksi. Sitten näin ihmisiä, jotka olivat menneet sisälle portista, kokeneet uudestisyntymisen ihmeen ja päässeet tielle, mutta olivat tehneet tiestä aivan muuta kuin miksi se oli tarkoitettu. He olivat pysähtyneet ja tehneet tiestä levähdyspaikan, sen sijaan että olisivat antaneet sen olla kulkutie. He elivät muistoissaan, ja jotkut olivat vain pysähtyneet ja nukahtaneet. Sitten näin ihmisiä, jotka olivat vetäytyneet pois keskellä tietä loistavasta valosta tien molemmilla puolilla olevaan harmauteen, missä näky synnistä tai autuudesta oli peittynyt hämäryyteen. Kaikki oli usvaista, harmaata ja epätodellista. Siitä aiheutui, että sellainen, mikä oli täysin mahdotonta keskellä tietä, vaikutti leikkipeliltä sekä mielelle, puheelle, että teoille. Sitten tapahtui kauheaa: Hiljaa, kuin varjojen tavoin, he luisuivat pois tieltä, jolla ei ole aitoja eikä ojia. Pois siltä tieltä, jolle kerran olivat lähteneet kyynelin ja rukoillen. He joutuivat valosta pimeyteen, elämästä kuolemaan. Menettivät elävän toivon ja vajosivat toivottomuuteen, vaikka eivät itse olleet tietoisia siitä, sillä he olivat kuolleita. He olivat menettäneet kyvyn antautua Jeesukselle ja reagoida, menettäneet hengellisen kriisin kokemisen kyvyn.” Ystävät, Jeesuksen tuleminen on lähellä, valvokaamme. Kukaan ei tiedä myöskään omien päiviensä määrää, onko lähtö tänään, huomenna vai kauempana.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016



JUMALAN ANTAMA LÄÄKE

Jumala esittelee lääkkeensä näin:

San.4:20-22 Poikani (tyttäreni), kuuntele minun puhettani, kallista korvasi minun sanoilleni. 
21 Älkööt ne väistykö silmistäsi, kätke ne sydämesi sisimpään; 
22 sillä ne ovat elämä sille, joka ne löytää, ja lääke koko hänen ruumiillensa.


Tämä on lääke

Ps.103:1-5 Daavidin virsi. Kiitä Herraa, minun sieluni, ja kaikki, mitä minussa on, hänen pyhää nimeänsä. 2 Kiitä Herraa, minun sieluni, äläkä unhota, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt, 
3 hän, joka antaa kaikki sinun syntisi anteeksi ja parantaa kaikki sinun sairautesi, joka lunastaa sinun henkesi tuonelasta ja kruunaa sinut armolla ja laupeudella, 5 joka sinun halajamisesi tyydyttää hyvyydellään, niin että sinun nuoruutesi uudistuu kuin kotkan


Jes.53:4-5 Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana,5 mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.

Lääke nautitaan uskossa 1-3 kertaa päivässä (yliannostus ei tuo mitään haittavaikutuksia).



perjantai 5. helmikuuta 2016

KARHU HERÄSI
Oheiset lainaukset ovat lehtileikkeistä:
Vuonna 2013 Putinin tarinoihin ilmestyi karhu. Krimin niemimaa on Putinin puheissa karhun lehto.
- Vladimir Putinin sadussa Karhu on juuri herännyt, vaikka toveri Susi ja ketut kielsivät sitä nousemasta pesästä. Karhu muisti kuitenkin äidin ohjeet eikä uskonut kieltoa, Huuskonen tiivistää.
- Näyttää siltä, että Putinilla on jokin kasvava tarve kertoa tarinaa vuonna 2013 heränneestä Karhusta ja legitimoida omaa asemaansa kansan keskuudessa presidenttinä, Huuskonen kirjoittaa. Taustalla saattaa olla Venäjän taloudellisen ja poliittisen eliitin epäluottamus presidenttiä kohtaan.
Putinin kielikuvien taidokas retoriikka ei vaikuta sattumalta.
- Jos taito on peräisin retoriikan opeista, hän osaa ne. Jos kyse on taas elämänkokemuksen kautta tulleesta taidosta ja pragmaattisuudesta, Venäjä on voimakkaasti yhdellä tarinalla ja kertojalla johdettu maa.


Oma huomio:

Tässä on merkki ajasta, jonka Jumala on puhunut 2500 vuotta sitten!!!

Dan.7:5 Ja katso, oli toinen peto, joka oli karhun näköinen. Se nostettiin toiselle kyljellensä, ja sillä oli suussa kolme kylkiluuta, hammasten välissä; ja sille sanottiin näin: "Nouse ja syö paljon lihaa."

(Blogissani on kirjoittamani kirja vuodelta 2001 ”Seurakunnan ylösotto ja valtakuntien tuho”, joka kertoo näistä ajoista)

­-------------------------------------------------------------------------------------------------------

Onko Venäjä uhka Suomelle? Suomalaismajuri James Mashirilta rohkea ulostulo:

Majuri James Mashirin mukaan Venäjällä ei ole motiivia sotilastoimiin pohjoismaita vastaan, mutta tilanne voi kärjistyä ripeästi.

Ruotsissa keskustellaan nyt aktiivisesti maahan kohdistuvasta sotilaallisesta uhasta. Ruotsin maavoimien komentaja Anders Brännström vertasi viime viikolla nykyistä turvallisuuspoliittista tilannetta 30-lukuun. Hänen mukaansa Ruotsi voi joutua suursotaan jo parin vuoden kuluessa.

Suomen maavoimien operaatiopäällikkö Petri Hulkko kumosi ruotsalaiskollegansa näkemykset suursodasta Ylen haastattelussa perjantaina. Hänen mukaansa Suomeen ei kohdistu minkäänlaista sotilaallista uhkaa. Hänen mukaansa kyse oli vain räväkän henkilön ulostulosta pyrkimyksenään kehittää Ruotsin alas ajettuja maavoimia.

Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen majuri James Mashirin mukaan Hulkon kommentit ovat tyypillinen suomalainen tapa vaientaa keskustelu. Aktiivisena turvallisuuspoliittisena keskustelijana ja aktiivisena sosiaalisen median käyttäjänä tunnettu Mashiri pitää ”ei ole uhkaa” -mantran toistamista virheenä, joka voi kääntyä itseään vastaan.

– Venäjän sotilaallisen potentiaalin määrän ja laadun kasvu lähialueillamme on Suomelle merkittävin sotilaallinen vaara, josta voi nykyisin ennakoitua nopeammin ja herkemmin kehittyä uhka, hän kirjoitti lauantaina Facebookissa.


Näen, että tässä on suomalainen tapa vaientaa keskustelu. Ad hominem kortti nousi kyllä herkästi kenraalilta toiselle. Hienoa FISE-henkeä...
Olenpas huvin vuoksi realisti ja avaan tätä vähän ja muotoilen tätä pölöä "ei-ole-uhkaa" -toistoa uudelleen ja sovitan sen venäläiseen käsitteistöön. Näin:
"Venäjän sotilaallisen potentiaalin määrän ja laadun kasvu lähialueillamme on Suomelle merkittävin sotilaallinen vaara, josta voi nykyisin ennakoitua nopeammin ja herkemmin kehittyä uhka, jolloin Venäjä on korkeassa valmiudessa käyttää asevoimaa Suomen alueelle laajemman konfliktin ratkaisemiseen liittyen. Ratkaisua haettaneen ennaltaehkäisevästi tai erittäin nopeasti ja päättäväisesti konfliktin alkuvaiheessa.
Tällaisessa tilanteessa on vaarana, että Venäjän ‪‎valmius asevoiman käyttöön kasvaa nopeammin kuin Suomen kyky sen torjumiseen, mikä luo mahdollisuudet opportunistiseen asevoiman käyttöön poliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi.
Asevoiman käyttöä EI tällöin edellä pitkäaikainen poliittinen painostus eikä joukkojen merkittävä poikkeava liikehdintä vaan asevoiman käytön valmistelut voidaan salata valmiusharjoituksilla ja puolustajan kykyä poliittiseen päätöksentekoon heikentää informaatiopsykologisella hämärtämisellä."
Onneksi nämä ovat vain ‪‎somesotilas hajatelmia. Virallisesti toistan tietysti täysin merkityksetöntä ei-ole-uhkaa -mantraa

Mashiri kertoo IS:lle, että Venäjä on järjestänyt poikkeuksellisen suuria sotilasharjoituksia lähialueilla.

– Venäjällä on paremmin varustetut asevoimat, jotka kykenevät nopeaan toimintaan. Harjoitusten lukumäärä ja miesvahvuudet rupeavat olemaan niin suuria, että pystytään siirtymään suoraan harjoitusryhmistä asevoimien käyttöön.

Hän kertoo, että Venäjän asevoimien valmiusharjoitukset ovat lisääntyneet poikkeuksellisesti helmikuusta 2013 alkaen. Suurimpaan harjoitukseen on ottanut osaa 160 000 miestä ja moni muukin lähenee 100 000 miehen rajaa.

– Näin suurten harjoitusten järjestäminen on osoitus, että halutaan testata kykyä toimeenpanna sotilaallisia tehtäviä.

Mashiri kertoo, että tämän hetkisessä sotilaallisessa tilanteessa Venäjällä ei ole motiivia käyttää asevoimiaan pohjoismaita vastaan.

– Venäjä pitää lähtökohtaisesti kaikkia Nato-maiden harjoituksia naapurialueillaan uhkana. Siksi pitää nähdä eskalaation (kärjistymisen) mahdollisuus.

Hänen mukaansa Venäjä voi käyttää asevoimiaan tarpeen tullen konfliktien ratkaisemiseen. Mashiri arvioi, että puolustusvoimissa ymmärretään tilanne: puolustusvoimien komentaja Jarmo Lindbergkin on todennut julkisuudessa, että Suomi tarvitsee välittömässä valmiudessa olevia nopean toiminnan joukkoja.

– Tällaisia ei tarvittaisi, jos uhkakuvat eivät olisi muuttuneet.

Ongelma on pikemminkin turvallisuuspoliittisessa keskustelussa, jota ei pystytä keskustelemaan samaan tapaan, kuin länsinaapurissa:

– Kiistämisen sijaan olisi hedelmällisempää tarkastella uhkakuvia ja niiden muutoksia.

Mashirin mukaan perusteellinen turvallisuuspoliittinen keskustelu kuuluu demokraattisen valtion perusperiaatteisiin. Tämän vuoksi hän soisi Ruotsissa käydyn kaltaisen keskustelun tulevan myös suomalaisten keskuuteen.http://is11.snstatic.fi/img/658/1454215078305.jpghttp://is11.snstatic.fi/img/658/1454215078305.jpg

Kenraali Gustav Hägglund pitää kenraalimajuri Anders Brännströmin tekemää nykytilanteen vertausta 1930-luvun Eurooppaan osuvana.

Ruotsalaismediassa kuohutti eilen maavoimien komentajan, kenraalimajuri Anders Brännströmin julkisuuteen vuotanut lausunto, jonka mukaan Ruotsi voisi joutua sotaan jopa parin vuoden kuluessa. Ruotsin puolustusvoimien sisäisessä asiakirjassa Brännström myös vertaa nykyistä maailmantilannetta toista maailmansotaa edeltäneeseen aikaan.

– Yhtäläisyyksiä voi vetää 1930-lukuun. Suuri epävarmuus ja muutosvoima, joka johti sitten suursodan syttymiseen. Sillä kerralla onnistuimme pysymään sen ulkopuolella. Enää ei ole lainkaan selvää, että se onnistuisi tällä kertaa, Brännström sanoi Aftonbladetille.

Suomen puolustusvoimain entinen komentaja, kenraali Gustav Hägglund sanoo käsitelleensä asiaa jo aikaisemmin vuonna 2014 julkaistussa kirjassaan Rauhan utopia sekä vuodenvaihteessa ilmestyneessä teoksessa Försvaret främst yhdessä ruotsalaisten puolustusasiantuntijoiden kanssa.

Hägglund on samoilla linjoilla Brännströmin kanssa.

– Minusta tämä yhtäläisyys on aivan ilmeinen. Vuonna 1925 Ruotsi päätti, että ikuinen rauha on puhjennut Eurooppaan ja ryhtyi voimakkaasti riisumaan aseitaan. Myöhemmin 1930-luvulla Hitlerin nousun myötä herättiin siihen, että maailma ei ollutkaan ihan sellainen, Hägglund sanoo.

– Sama tilanne oli vuonna 2009, jolloin Ruotsi päätyi samaan tulokseen, luopui yleisestä asevelvollisuudesta ja ajoi puolustustaan voimakkaasti alas. Samalla tavalla Ukrainan kriisi ja Venäjän toiminta ovat nyt herättäneet heitä.

Asevelvollisuudesta luopuminen virhearvio

Hägglundin mielestä yleisestä asevelvollisuudesta luopuminen oli Ruotsilta täysi virhearvio. Hän näkee länsinaapurilla tämänhetkisessä tilanteessa vain kaksi mahdollisuutta.

– Joko palauttaa yleinen asevelvollisuus jossain muodossa tai liittoutua vahvemman kanssa, joko Naton tai Suomen. Tämä keskustelu on kiihtynyt Ruotsissa, koska ammattiarmeijan rakentaminen ei ole onnistunut halutulla tavalla.

Suomen tilannetta Hägglund ei näe läheskään yhtä huonona.

– Mehän olemme melkein ainoa Euroopan maa joka on huolehtinut puolustuksestaan. Yleisen asevelvollisuuden ansiosta meillä on suhteellisesti vahva puolustus.

Brännstömin esittämää arviota, jonka mukaan Ruotsi voisi olla sodassa jo kahdessa vuodessa, Hägglund pitää spekulointina.

– Kukaan ei tiedä mikä tilanne on kahden vuoden kuluttua. Tilanne on huolestuttava monella tavalla, mutta en usko mihinkään maailmansotaan lähiaikoina.

Venäjä viritti uuden sotilasdoktriininsa kriisiajan taajuudelle, sanotaan Ulkopoliittisen instituutin tänään julkaistussa tutkimuksessa.

Venäjän viime jouluna julkaisema uusi sotilasdoktriini pitää lähialueilla järjestettäviä sotaharjoituksia sotilaallisena uhkana. Asia ilmenee Ulkopoliittisen instituutin (UPI) tänään julkaisemasta Venäjän sotilasdoktriineja käsittelevästä tutkimuksesta.

– Se on yksi kohta, joka uudessa doktriinissa on muuttunut, sanoo raportin toinen kirjoittaja, UPI:n vanhempi tutkija Katri Pynnöniemi Ilta-Sanomille.

Edellisessä, vuonna 2010 julkaistussa doktriinissa sotaharjoituksia ei pidetty uhkana, ellei harjoituksen luonne ollut Venäjän mielestä ”provokatiivinen”.

Pynnöniemi ei halua arvioida, mitä lähialueiden sotaharjoitusten harjoitusten uhaksi kokeminen tarkoittaa Suomen kannalta.

Venäjä kokee Naton laajenemisen uhaksi
Venäjän presidentti Vladimir Putin allekirjoitti uuden sotilasdoktriinin viime joulukuussa. Sotilasdoktriini on poliittinen asiakirja, joka määrittelee maan sotilaspolitiikan ja yleisemmin turvallisuuspolitiikan keskeiset lähtökohdat ja tavoitteet. Doktriiniin kirjoitetut julistukset ohjaavat poliittista päätöksentekoa, mutta eivät sido sitä.

Doktriinissa nähdään Venäjän suurimmaksi uhaksi sotilasliitto Naton laajenemisen ja epävakauden lisääntyminen useilla eri alueilla.

Suursodan mahdollisuus nähdään aiempaa pienempänä, mutta Venäjä näkee itseensä kohdistuvien sotilaallisten vaarojen olevan puolestaan vahvistumassa.
Doktriini sisältää Pynnöniemen ja tutkimuksen toisen kirjoittajan, kapteeniluutnantti James Mashirin mukaan myös viittauksia Ukrainan kriisiin informaatiokamppailua käsittelevässä osiossa. Venäjä valtasi Krimin niemimaan vuosi sitten keväällä ja länsivallat ovat syyttäneet maata sekaantumisesta Itä-Ukrainan kapinallisjoukkojen auttamiseen.

Venäjä katsoo informaatiokamppailuksi ”asevoimien ja poliittisten, taloudellisten, informaatio- ja muiden ei-sotilaallisten toimien yhteen sovitetun käytön yhdessä väestön protestimielialan hyödyntämisen ja erikoisjoukkojen käytön kanssa.”

Onko tässä suora viittaus Venäjän omiin toimintatapoihin Krimin valtauksessa ja Itä-Ukrainan kriisissä?

– Se on osittain viittaus sinne, osittain se on laajempi ajatus siitä, millaisia kriisejä on käynnissä ja miten niissä on käytetty asevoimia, Pynnöniemi sanoo.

Venäjä nostaa uudessa doktriinissa ensimmäisen kerran esiin erityisenä informaatiovaikuttamisen kohteena nuorison, tutkijat kirjoittavat.

Venäjän mielestä ”vaikuttaminen väestöön, erityisesti maan nuorisoon informaatiolla, jonka tavoitteena on horjuttaa isänmaan suojaamiseen liittyviä historiallisia, henkisiä ja patrioottisia traditioita” muodostaa sisäisen sotilaallisen vaaran.

– Heillä on jo vuosia ollut patrioottisen kasvatuksen ohjelma, jolla pyritään ylläpitämään maanpuolustustahtoa. Doktriinilla halutaan nostaa tätä asiaa, Pynnöniemi sanoo.

Tutkijat liittävät näkemyksen Venäjällä viime vuosina säädettyihin lakeihin, jotka rajoittavat kansalaisjärjestöjen toimintaa.

Doktriinissa kriisiajan taajuus”
Sotilasdoktriineja voidaan pitää Venäjän ”sotilaspolitiikan ilmapuntarina”. Pynnöniemen mukaan uusi doktriini hiottiin Venäjällä erittäin lyhyessä ajassa viime syyskuun ja joulukuun välisenä aikana. Edellistä doktriinia hiottiin vuosia.
Pynnöniemi ja Mashiri näkevätkin, että Venäjä on virittänyt joulukuussa julkaistun uuden sotilasdoktriinin ”kriisiajan taajuudelle”.

– Venäjän näkee uhkia ulkopuolelta ja jättää omat tekemisensä katveeseen, Pynnöniemi sanoo.

Venäjän sotilaallinen kiinnostus Suomen lähialueilla on kasvanut. Satelliittikuvat itärajan takaa paljastavat suuren määrän kalustoa.

Satelliittikuvat Venäjän asevoimien tukikohdista näyttävät, että rajan takana riittää runsaasti kalustoa.

Kommodori (evp) Pertti Inkinen arvioi Ilta-Sanomien pyynnöstä Google Earth -palvelun satelliittikuvia Suomen lähialueilta Venäjältä. Kuvissa näkyy muun muassa kymmeniä hävittäjäkoneita, suuria varikkoja, sotasatamia taistelualuksineen ja lukuisia kasarmeja.

Venäjän sotilaallinen kiinnostus on kohdistunut viime vuosina entistä enemmän Suomen lähialueille, kerrottiin viime vuonna julkaistussa Maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitoksen The Development of Russian Military Policy and Finland -raportissa.

Raportin tehneeseen työryhmään kuuluvan Inkisen mukaan taustalla on vuonna 2010 tehty Venäjän asevoimien uudistus, jonka yhteydessä Moskovan ja Leningradin sotilaspiirit yhdistettiin Läntiseksi sotilaspiiriksi.

- Läntisen sotilaspiirin esikunta on Pietarissa, ja siihen kuuluu kaksi armeijaa, joista toisen esikunta on Agalatovossa hieman Pietarista pohjoiseen. Laivaston esikunta siirrettiin hiljattain Moskovasta Pietariin. Piiriin kuuluu kahden entisen sotilaspiirin lisäksi Pohjoinen laivasto ja Itämeren laivasto, Inkinen sanoo.

Venäjä aikoo modernisoida asevoimansa hurjalla vuoteen 2020 ulottuvalla varusteluohjelmalla, johon on varattu 20 biljoonaa ruplaa eli noin 500 miljardia euroa.

  • Tänä vuonna ja tästä eteenpäin rahaa käytetään nimenomaan kaluston tuotantoon. Liukuhihnalta tulee uutta tavaraa runsaasti. Alkuvaiheessa rahaa meni suunnitteluun ja kehittämiseen.


Inkisen mukaan Venäjän massiivinen panostus asevoimiin nähdään vielä Suomen rajan läheisyydessä.

- Kalusto uusiutuu niillä joukoilla. Käsiaseet uusiutuvat, tai ovat jo uusiutuneet. Sotilaiden henkilökohtaiset varusteet ovat todella viimeisen päälle. Myös johtamisjärjestelmään on kiinnitetty hyvin paljon huomiota.

Inkisen mukaan Suomen rajan läheisyydessä olevien Venäjän joukkojen lukumäärä ei ole viime aikoina lisääntynyt määrällisesti.

  • Heidän joukoilleen asettama taisteluvalmius on kuitenkin kasvanut. Joukko-osastojen, jotka on miehitetty ammattisotilailla, eli kontraknikeilla, valmiusvaatimus on tunti
  • Inkinen ei usko, että tunnin valmiusvaatimukseen päästään käytännössä. Hän arvioi kuitenkin, että 12 tunnissa useat joukot pääsevät pitkälle, mikä on korkea valmiusvaatimus Euroopan mittapuun mukaan. Korkean valmiusvaatimuksen joukko-osastoja on myös Suomen lähistöllä Karjalan kannaksen Kamenkassa, Petsamossa ja mahdollisesti myös Vladimirski Lagerissa Pietarin eteläpuolella.

Venäjän iskukykyä alueella lisäävät Pihkovassa toimiva erikoisjoukkojen spetsnaz-prikaati ja ilmarynnäkködivisioona.

Luoteiset alueet kiinnostavat Venäjää muun muassa Jäämeren ja sen luonnonrikkauksien vuoksi.

  • Lähes kaikki Venäjän ydinsukellusveneet ovat Kuolan alueella.

Naton raportti paljastaa: Venäjä harjoitteli ydinaseiskua Ruotsia vastaan

Keskiviikko 3.2.2016 klo 11.06
Venäjä harjoitteli maaliskuussa 2013 ydinaseiskua Ruotsia vastaan, Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg paljastaa vuosiraportissaan.

Naton pääsihteeri Jens Stoltenbergin mukaan Venäjä harjoitteli ydinaseiskua Ruotsia vastaan maaliskuussa 2013. Kuvassa Jens Stoltenberg (oik.) ja Venäjän pääministeri Dmitri Medvedev (vas.) Kirkkoniemen Venäjän raja-asemalla Barents Summit -kokouksessa kesäkuussa 2013. (OLLI MIETTUNEN)
LISÄÄ AIHEESTA
Stoltenbergin mukaan asevoimiaan vahvistaneen Venäjän sotilaalliset toimet ja harjoitukset ovat nyt tasolla, jota ei ole nähty sitten kylmän sodan päättymisen.
- Viimeisten kolmen vuoden aikana Venäjä on toteuttanut ainakin 18 suurta pelastusharjoitusta, joista osaan on osallistunut yli 100 000 miestä. Harjoituksiin on sisältynyt simuloitu ydinaseisku Naton jäsenmaita ja Naton kumppanimaita vastaan, Stoltenberg kirjoittaa 28. tammikuuta julkaistussa vuosiraportissaan.
Norjalaisen Stoltenbergin mukaan Venäjä harjoitteli simuloitua ydinaseiskua Ruotsia vastaan maaliskuussa 2013.
Stoltenbergin mukaan Vladimir Putinin johtama Venäjä on järjestänyt harjoituksia peittääkseen massiiviset joukkojensa siirrot ja pelotellakseen naapureitaan.
Ruotsalaisen Dagens Nyheterin uutinen aiheesta löytyy täältä


Ulkomaat 4.2.2016 klo 17:44 | päivitetty 4.2.2016 klo 17:44
Ruotsin puolustusvoimissa huoli Venäjän iskujoukoista Murmanskin alueella
Ruotsi kohentaa puolustuskykyään lähivuosina tuntuvasti. Ruotsin maavoimien komentaja Anders Brännström kohautti äskettäin sanomalla, että Ruotsi voi joutua sotaan muutaman vuoden kuluessa. Kävimme seuraamassa Ruotsin maavoimien sotaharjoitusta Pohjois-Ruotsin Bodenissa. Norrbottenin rykmentin komentaja pitää Venäjän arktisia iskujoukkoja huolestuttavan
Kenraali toisti arvionsa Ylelle keskiviikkona Bodenissa.
Elämme epävakRuotsin maavoimien,  Maasotapäivät eli Markstridsdagarna– tapahtuma pidetään tällä kertaa Pohjois-Ruotsin Bodenissa. Keskiviikkona joukko Ruotsin puolustusalan väkeä ja ulkomaiden sotilas-asiamiehiä kiipesi Bodenin sotilasalueen ampumakentällä jyrkälle vuorennyppylälle seuraamaan taistelunäytöstä.
Esityksessä Ruotsiin hyökkäävä, itään päin tietä pitkin etenevä motorisoitu prikaati tuhottiin kranaatinheittimien ja taisteluvaunujen tulituksella. Maavoimien tuliterä raskas NH-90 helikopteri haki taistelukentältä haavoittuneen sotilaan tehohoitoon.
Maanpuolustuksessa on henkisesti varauduttava myös sodan mahdollisuuteen
Maavoimien komentaja, kenraali Anders Brännström totesi juuri näiden Bodenin Maasotapäivien esitteessä, että Ruotsi voi joutua sotaan muutamassa vuodessa. Lause nousi otsikoihin Ruotsissa ja myös Suomessa.aassa ja muuttuvassa maailmassa. Ruotsin uusi puolustuspoliittinen linjaus määrää meidät keskittymään kansalliseen puolustukseen. Nykytapahtumien ja historian valossa Ruotsin joutumista sotaan lähivuosina ei voida sulkea pois ja siihen täytyy myös henkisesti varautua.
Brännströmin mukaan kyse ei ole välittömästä, konkreettisesta sodan uhasta, vaan siitä, että Ruotsilla pitää olla valmius ja kyky puolustaa maata hyvin varustettua hyökkääjää vastaan.
Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyöhön Brännström on tyytyväinen. Kenraalin mukaan harjoitusyhteistyötä voidaan syventää myös operatiiviseen toimintaan jos poliitikot joskus niin päättävät. Kysymykseen NATO:sta Brännström ei ota kantaa, asia kuuluu poliittiselle johdolle. 
Ruotsi satsaa puolustusvoimiin 
Ruotsi lisää puolustusinvestointeja yli miljardilla eurolla lähivuosina.  Bodenin Maasotapäivien olennainen osa on puolustusalan yritysten mittava asenäyttely varuskunta-alueella. Esillä oli monenlaisia taisteluvaunuja, tykkejä, sinkoja, maasto-ajoneuvoja.    
Venäjän varustelu Murmanskin alueella Suomen naapurissa huolestuttaa Ruotsin sotilaita.  Mitä Norrbottenin rykmentissä mietitään Venäjän Alakurtissa olevasta arktisesta prikaatista, josta kohistiin vuosi sitten?  Rykmentin komentaja, eversti Mikael Frisell sanoo, että kehitys on huonoa ja huolestuttavaa.
Täällä Ruotsissa aivan kuten Suomessakin seuraamme mitä arktisella alueella tapahtuu. Kyse ei ole vain (Venäjän) arktisesta prikaatista vaan myös arktisista iskujoukoista ja pohjoisen suurista sotaharjoituksista, joissa on joukkoja myös Etelä-Venäjältä. Meidän on valvottava tuota kehitystä harjoiteltava taistelemaan pohjoisessa jos sitä joskus tulevaisuudessa tarvitaan.
Ruotsin maavoimien upseerit kiittelivät Bodenissa harjoitusyhteistyötä Suomen puolustusvoimien kanssa. Norrbottenin rykmentin komentajan Mikael Frisell on tyytyväinen.   
Yhteistyö Suomen kanssa on saatu hyvin käyntiin. Olemme osallistuneet harjoituksiin Rovajärvellä ja Sodankylässä ja Sodankylän jääkäriprikaati harjoitteli täällä Bodenissa viime syksynä ja me kävimme myös Porin Prikaatissa. Yhteistyö siis etenee oikein hyvin.
Seuraavan kerran Suomen ja Ruotsin maavoimien joukot harjoittelevat yhdessä Norjan joukkojen kanssa Norjassa maaliskuussa Cold Response 2016 harjoituksessa.


Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg paljasti vuosiraportissaan, että Venäjä harjoitteli maaliskuussa 2013 ydinaseiskua Ruotsia vastaan. Kanerva ei ole lukenut raporttia, mutta muistuttaa, että vastaavaa toimintaa on ollut Tanskaa kohtaan.
- Se on ollut kylmäverinen tilanne kuulla, ainakin minulle, että jos Tanska toimii tietyllä tavalla, voitaisiin käyttää ydinasetta Tanskan suuntaan. Kyllä nämä puheenvuorot ovat jo niin rajuja, etteivät ne enää normipuheisiin mahdu. Ja niistä pitääkin hätkähtää, puolustusvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Ilkka Kanerva sanoo IL:lle.
Kanervan mukaan turvallisuusympäristön ongelmat ja kriisit koskettavat entistä enemmän kaikkia Itämeren piirissä olevia maita.
- Kukaan ei voi ikään kuin ulkoistaa itseään siitä. Ja jos se kohdistuu Ruotsiin, ei Suomi katselisi vierestä ja sanoisi "lycka till". Totta kai olemme kohtalon yhteydessä Itämeren piirissä.
"Venäjä pyrkii suurvaltanostalgiaan"
Venäjä on alkanut nyt päästää turvapaikanhakijoita Suomeen Lapin rajanylityspaikoilta, vaikka aiemmin näin ei ole tapahtunut. Mistä Venäjän toiminta johtuu?
- Venäjä pyrkii toimillaan suurvaltanostalgiaan. Se on Venäjällä korkeassa kurssissa. En kuitenkaan näe, että Venäjällä on mitään erityistä Suomea altistavaa uhkatoimintaa.
Entisen pääministerin Matti Vanhasen mukaan Suomi menee kohti Natoa, mikäli Venäjä järkyttää lähialueemme vakautta. Kanerva ymmärtää Vanhasen kommentin siinä mielessä, että uhan kasvaessa haetaan turvaa ja vakautta.
- Minulla ei ole mitään Natoa vastaan, mutta pitää olla varovainen, mitä tässä räiskyttelee mielipiteitään ilmoille. Tällä hetkellä ei ole agendalla jäsenyyden valmistelukuviota, hallituksen ulkopoliittista ohjelmaosiota

Kanerva: "Venäjän puheita pitää hätkähtää"

Perjantai 5.2.2016 klo 04.40
Entinen ulkoministeri Ilkka Kanerva (kok) ja entinen puolustusministeri Carl Haglund (rkp) kertovat, millaisia johtopäätöksiä Venäjän toiminnasta tulisi vetää.
kirjoittamassa ollut Kanerva toteaa.
Venäjän toiminta harkitsematonta
Entinen puolustusministeri, RKP:n puheenjohtaja Carl Haglund muistuttaa, että kun Venäjä on tehnyt harjoituslentoja Ruotsia vastaan, ne eivät ole olleet mitään sattumia.
- En aina oikein ymmärrä, mitä Venäjä näissä ajattelee. Vahva käsitykseni on, että Venäjä ei halua, että esimerkiksi Ruotsi liittyisi Natoon.
Haglundin mukaan Venäjän toimet Ruotsia kohtaan ovat olleet pikemminkin omiaan lisäämään Naton kannatusta Ruotsissa.
- Venäjän toiminta on siltä osin harkitsematonta eikä palvele heidän tavoitteitaan.

Haglund: Naton kannatus nousee

Vaikka Suomen suhde Venäjään on Haglundin mukaan ollut aina rakentavampi, hän ennustaa Venäjän toiminnalla olevan samanlaisia seurauksia myös Suomessa.
- Mitä enemmän Venäjä pullistelee ja pelottelee, sitä enemmän Naton kannatus nousee.
Hän ei ole kuitenkaan samaan mieltä ex-pääministeri Vanhasen kanssa ajoituksesta. Vanhanen totesi, että viisari kääntyy kohti Natoa, mikäli Venäjä järkyttää Suomen lähialueiden vakautta.
- On muistettava, kun osa sun omakotitaloa on syttynyt tuleen, on turha soittaa vakuutusyhtiölle, että haluaisin kattavan kotivakuutuksen. Samoin Natoon ei voi liittyä kesken eurooppalaisen kriisin, ei silloin Nato mitään jäseniä ota, Haglund toteaa.
Haglundin mukaan on sinisilmäistä kuvitella, että Natoon voi liittyä sitten, kun sää on mennyt oikein huonoksi.
Luottamusta romutetaan
Venäjä on alkanut nyt päästää turvapaikanhakijoita Suomeen Lapin rajanylityspaikoilta. Miksi Venäjä toimii näin?
- Se on muistutus siitä, että heillä on tällaisia kortteja korttipakassaan. Venäjä tekee harvoin mitään harkitsemattomia asioita. Tämä on heidän geopoliittista peliään, Haglund toteaa.
Itärajan tilanteen suhteen Haglund pitää tärkeänä, että Venäjä vaalisi vahvaa luottamusta puolin ja toisin rajaviranomaisten kesken.

- Heidän toimintansa viime aikoina on omiaan romuttamaan sitä.

Raijan todistus