sunnuntai 22. maaliskuuta 2015




AIKAA EI ENÄÄ ANNETA
(Kirja on julkaistu vuonna 1993)

Esipuhe

Jumalan armosta sain vastaanottaa Jeesuksen Kristuksen henkilökohtaisena Vapahtajanani 70-luvun lopulla.  Olin lukenut Raamattua ja hengellisiä kirjoja monia kuukausia, ennen kuin elämässäni tuli se hetki, jolloin luovutin elämäni Jeesukselle.
Raamattua lukiessani, Jumalan kutsussa ollessani, ihmettelin sitä, kuinka paljon näin ympärilläni toteutuneita asioita, jotka Jumalan Sanassa oli ennustettu jo vuosituhansia sitten.  Jumalan Sana herätti sisimmässäni kunnioitusta ja pyhää pelkoa ja halusin antaa elämäni tällaiselle Pyhälle, rakastavalle, kaikkivaltiaalle Jumalalle.
Heti uskoon tultuani minulla oli voimakas sisäinen tarve puhua Jeesuksen toisesta tulemisesta.  Aivan kuin koin hengessäni, kuinka Jeesuksen ”voimakkaat kädet” pian kohottavat seurakunnan tuuliin ja pilviin Häntä vastaan.
Näiden vuosien aikana, joina olen saanut Jumalan armosta palvella Herraani Jeesusta, tämä odotuksen ja pikaisen näkemisen tunne on vain lisääntynyt sisimmässäni.  Haluan kuuluttaa kaikille ihmisille: ”VALMISTAUTUKAA KUNINKAAMME TULOON!”
Rakkauden Jumala haluaa vielä pelastaa ihmisiä, ja Sinä lukijani, jos et vielä ole uudestisyntynyt, lue tämä kirjanen ja mieti, missä vietät iäisyytesi.  Jeesus haluaa Sinut mukaansa, kun Hän pian tulee.
Tähän kirjaseen on koottu muutamia Jumalan antamia ilmoituksia, jotka osoittavat, kuinka suurta huolenpitoa ja kiinnostusta Jumala osoittaa meitä pieniä ihmisiä kohtaan myös täällä Suomessa.
Maailmaa kohtaavat tuomiot ovat alkamassa tai ovat jo alkaneetkin, mutta uskovan ihmisen, jonka elämä on kätkettynä Kristuksessa, ei tarvitse pelätä tulevia tapahtumia, koska KAIKKI ON ISÄN HALLINNASSA.  Raamattu kehottaa meitä vain nostamaan päämme, sillä MEIDÄN VAPAUTUKSEMME HETKI ON LÄHELLÄ (Luuk.21:28). Kun vapautus tapahtuu, USKOVAISET KORJATAAN TALTEEN ja muut jätetään tulevaan ahdistuksen aikaan (Luuk.17:34-35).

Ja henki ja morsian sanovat: ”Tule!” ja joka kuulee, sanokoon: ”Tule!” ja joka janoaa, tulkoon, ja joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi. (Ilm.22:17)


Tuomioiden aika ilmoitetaan

Viimeaikaiset Jumalan antamat voimakkaat ilmestykset kuten myös Hengen sanomat osoittavat, että AIKAA EI ENÄÄ ANNETA.  Jumalan tuomioiden ajat ovat ihmiskunnalla edessä (Aam.3:7).


ILMESTYS SOINISSA V. 1989

Tammikuussa 1989, helluntaisurakunnan talvipäivien aikaan, Herra ilmoitti eräälle Soinin helluntaiseurakunnan vanhimmistoveljelle, että pian Jumala antaa jollekin toiselle seurakunnan vanhimmistoveljistä ilmoituksen, joka koskee koko Suomen kansaa, ja tämä sanoma tulee antaa julkisuuteen.  Noin kuukauden kulutta eräs vanhimmistoveljistä näki valveilla ollessaan seuraavanlaisen ilmestyksen:
Hänen silmiensä eteen tuotiin Suomen kartta.  Se oli ikään kuin pöydällä, jossa oli mullikka teurastusta varten.  Kaksi teurastajaa aloitti työnsä ja paloitteli mullikan.  Lihat asetettiin kahteen eri kasaan.  Toiseen laitettiin syötäväksi kelpaavat, hyvät lihat ja toiseen huonot, jätteet ja sisälmykset.  Sen jälkeen Suomeen tuli kaksi henkilöä ulkomailta, ja poistuessaan Suomesta peräjälkeen nämä vieraat veivät mukanaan syötäväksi kelpaavat lihat ja jättivät jäljelle vain arvottomat jätteet. 


Mitä tämä ilmestys tarkoittaa?

Keväällä 1989 tulivat Suomeen vierailulle peräjälkeen PLO:n johtaja Jasser Arafat ja Rooman paavi.  Molemmat vierailut saivat osakseen hyvin suurta huomiota tiedotusvälineissä.  Vieraiden isäntinä toimi valtiovallan ja kirkon korkeinta johtoa.
                      NL:n politiikka oli juuri muuttunut myötämielisemmäksi juutalaisten maastamuutolle, ja muuttovirta Israeliin oli myös hyvin voimakkaassa kasvussa.  Tämä seikka oli saanut arabimaat hyvin vihaisiksi niitä maita kohtaan, jotka olivat myötämielisiä tätä muuttoa ajatellen, ja varsinkin niitä maita kohtaan, jotka edesauttoivat tätä muuttoa.  Suomen virallinen taho antoi ymmärtää, että myös meidän maamme on avaamassa ovet NL:sta tuleville juutalaisille.  Reitti Lappeenranta - Tel Aviv oli juutalaisten suunnittelema ja valmistelema hanke.  Tarkkaavainen tiedotusvälineiden seuraaja huomasi kuitenkin, että jotain epäilyttävää oli neuvotteluissa, koska ne eivät näyttäneet johtavan mihinkään, vaikka paine Leningradin juutalaisten kohdalla muuttoon Suomen kautta oli hyvin suuri.  Jälkikäteen on selvinnyt, kuinka kulissien takana oli otettu niin vakavasti Jasser Arafatin uhkaukset terrorivaaran leviämisestä myös Suomeen, että kansainvälisistä sopimuksista huolimatta Suomi sulki ovensa juutalaisilta.  Suomalaiset jäivät siihen uskoon, että Suomi on avoin kauttakulkumaa juutalaisille, koska oli pieni kiintiö joka salli muutaman kymmenen juutalaisen kuukaudessa kulkea Suomen kautta.  Tarve olisi ollut SATAKERTAINEN!
                      Kiintiö on ollut voimassa koko ajan, paitsi että kevään 1993 aikana sitä hiukan nostettiin (50 juutalaista viikossa saa tulla Suomen kautta).
                      Tämä ovien sulkeminen on paljon vakavampi asia kuin Suomen poliitikot ymmärtävät.  Se on sohaisu JUMALAN SILMÄTERÄÄN (Sak.2:8).  Kaiken lisäksi Jumala oli varoittanut tästä Suomen päättäjiä keväällä 1983.  Silloin eräs uskovainen kansanedustaja oli järjestänyt Suomessa vierailevalle amerikanjuutalaiselle profeetalle, Steven Lightlelle, tilaisuuden puhua eduskunnan kahviossa.  Hän oli saanut muutamia vuosia aikaisemmin Jumalalta ihmeellisen sanoman koskien NL:sta tulevaa juutalaisvirtaa.  Jumala oli kehottanut ihmisiä auttamaan omaisuuskansansa paluuta eikä estämään sitä.  Tämä oli Steven Lightlen sanoma kokoustilaisuuksissa Suomen kansalle ja kansanedustajille eduskunnan kahviossa: TAISTELETKO JUMALAA VASTAAN, KOVAKORVAINEN SUOMEN JOHTO?!
                      Olen tavannut vuosien varrella (vuoden -89 jälkeen) henkilöitä, joille Jumala on puhunut samaa minkä olen itse voimakkaasti kokenut, että SUOMEN ROMAHDUKSEN SUURIN SYY ON JUURI TÄSSÄ!


PEKKA RANTAKANGAS ALAJÄRVELTÄ KERTOO

                      ”Maanantai-iltana 18. päivänä syyskuuta 1989, noin klo 23.15, olin tulossa äitini, sisareni ja poikani kanssa Lahdesta Alajärveä kohti.  Teimme matkaa kahdella autolla.  Äitini ja sisareni ajoivat edellä lava-autolla ja minä poikani kanssa pikkubussilla perässä.
                      Alavudelta Kuortaneelle päin ajaessamme ihmettelin, kun sisareni ohjaama auto edelläni alkoi mutkitella ajotiellä.  Luulin hänen olevan nukahtamassa ja annoin merkkiä varoittaakseni häntä.  Hän pysäytti autonsa tien sivuun, minä tein samoin.  Juoksin hänen autonsa luo kysymään, mikä oli hätänä.  Sisareni osoitti taivaalle ja kehotti katsomaan...
                      Aivan tähtikirkkaalla taivaalla yläpuolellamme oli pyöreä aukko, joka oli noin eteen ojennetun nyrkin kokoinen.  Aukko eli, ja sen reunoilta irtaantui tai vyöryi kuin enkelihahmoja.  Taivaanranta oli kuin pitsiä tai huntua.
                      Salamana tuli mieleeni, että NYT JEESUS TULEE HAKEMAAN OMANSA.  Huusin mielessäni: ’Jeesus, älä jätä minua!’
                      Aukko eli koko ajan, ja sieltä alkoi valua jotain punaista.  ’Jeesuksen veri!’ sanoi äitini.  Tunsin saavani vastauksen huutooni.  Jeesuksen veressähän minulla ja meillä kaikilla on ainoa turva.  Sain suuren ilon ja rohkeuden.
                      Taivas oli kuin täynnä taivaallista sotajoukkoa, jonka voima tuntui valtavalta verrattuna maallisiin sotavoimiin.
                      Veri valui alas aukosta ja levisi kohti taivaanrantaa.  Sitten aukon keskusta alkoi elää, ja aivan kuin parvi kyyhkysiä olisi lentänyt aukosta sisälle, pois maan päältä.
                      Katselimme tätä ihmeellistä näkyä noin 15 – 20 minuuttia, ja sitten se häipyi aukon hiljalleen hajotessa.
                      Lähdimme jatkamaan matkaa kotiin päin.  Katsoessani taivaalle tuulilasin läpi näin pylväsmäisiä hahmoja pareittain eri puolilla taivaanrantaa, aivan kuin enkeleitä siunaamassa ja varjelemassa eri paikkakuntien päällä.”


MATTI KETTUSEN KOKEMUS AUSTRALIASSA
KEVÄÄLLÄ 1992

                      Matti Kettunen on lähtöisin Evijärveltä.  Hänen tiensä on johtanut kymmeniä vuosia sitten Australiaan, missä hänellä on pieni korjaamo Melbournessa.  Hänen isänsä Pekka asuu Evijärvellä, missä kävin kuuntelemassa mielenkiintoisen kasetin Matin kokemuksesta.  Myös australialainen lehti Uusi Voima on julkaissut tämän kertomuksen.
                      Matti työskenteli korjaamossa ja paloitteli vanhan peräkärryn, joka oli galvanoitu.  Käsitellessään tätä lyijyseoksella pintakäsiteltyä peräkärryä hän sai keuhkoihinsa lyijyä, mistä seurasi lyijymyrkytys (tämä tiedettiin vasta myöhemmin).
                      Matille alkoi kohota kuumetta aina muutamiksi päiviksi, ja hän haki lääkäriltä lääkkeitä, jotka eivät kuitenkaan auttaneet.  Sitten kuume alkoi nousta niin korkealle, että lääkärit ottivat Matin sisälle sairaalaan.  Kuume nousi valtavan korkealle, aina 42,5 asteeseen saakka eikä ollenkaan laskenut alle 39 asteen.  Vasta kokeiden jälkeen sairaalassa lääkärit huomasivat Matin veressä jotain outoa ja tutkittuaan asiaa tarkemmin totesivat hänen saaneet lyijymyrkytyksen.
                      Kovasta lääkityksestä huolimatta kuume ei laskenut kuin muutamaksi tunniksi alle 39 asteen.  Kylmistä kääreistä ja lääkityksestä huolimatta kuume nousi takaisin 42,5 asteeseen.


Matti poistui ruumiistaan

                      Matti näki itsensä makaamassa sairaalan vuoteella.  Hoitajat ja lääkärit tekivät kaikkensa hänen elvyttämisekseen, ja hän katseli tilannetta kuin ulkopuolisena tarkkailijana.  Hänellä oli vierellään saattaja, suojelusenkeli, jota ei fyysisin silmin voi nähdä, mutta nyt kun Matti oli poissa ruumiistaan, hänen hengen silmänsä näkivät näkymättömiä.  Hän sai käydä henkiruumiissa ollessaan myös kotonaan, mutta pyyntöön käydä Suomessa ei saattaja antanut suostumusta.  Kaksi kertaa sairaalassa ollessaan Matti poistui ruumiistaan ja tuli siihen taas takaisin.


Matti näki Jeesuksen

                      Perjantaina 22. päivänä toukokuuta 1992 Matti oli niin huonossa kunnossa, että sairaanhoitaja ehdotti papin kutsumista.  Matti pyysi kutsumaan jonkin henkilön Assembly on God –nimisestä seurakunnasta koska ei kuulunut kirkkoon.  Sieltä tulikin eräs mieshenkilö, joka rukoili hänen puolestaan.  Sillä hetkellä ei kuitenkaan vielä tapahtunut mitään.
                      Matti siirrettiin yksityishuoneeseen, josta yleensä ei palattu elävänä, ja hän nukahti.  - Yöllä hän heräsi siihen, että joku otti häntä kädestä.  Hän luuli lääkärin tulleen huoneeseen tarkastuskäynnille, mutta kun hän katsoi vieraan käteen, hän huomasi siinä arven.  Katsoessaan toiseen käteen hän huomasi siinäkin arven.  Matti nosti katseensa tulijan kasvoihin, katsoi häntä silmiin ja ymmärsi hänen olevan JEESUKSEN!
                      Jeesus alkoi puhua Matille: ”En tullut hakemaan sinua vielä, koska sinulla on täällä tehtävä.”  Jeesus pani kätensä Matin otsalle ja piti kiinni toisesta kädestä.  Matti sai kokea hyvin erikoisen hetken.  Hän ei osaa sanoa, oliko hän ilmassa vai maassa.
                      Keskustelu Jeesuksen kanssa kesti ehkä noin 15 minuuttia.  Matti sanoi Jeesukselle, että hänen uskonvaelluksensa ei ole ollut parasta mahdollista.  Tähän Jeesus vastasi: ”Matti!  Sinun syntisi ovat anteeksi annetut, eikä niitä tarvitse muistella.”  Ihmeellinen tunne täytti Matin sydämen.  Jeesus sanoi TULEVANSA MINÄ HETKENÄ TAHANSA TAKAISIN NOUTAMAAN OMANSA.  Hän kehotti puhumaan takaisintulostaan ihmisille ja USKOVIA OLEMAAN VALMIINA JOKA HETKI!  Jeesus puhui myös sellaisia asioita, joita ei ole vielä lupa puhua, mutta kun Matti saa luvan, hän kertoo kaiken.
                      Kun Matti kysyi Jeesukselta suomen kielellä, Jeesus vastasi suomen kielellä; kun taas Matti kysyi englanniksi, Jeesus vastasi englanniksi.  Sitten Jeesus poistui, ja Matti jäi itkemään ilosta muistellen ihmeellistä kokemustaan.
                      Sairaanhoitaja tuli huoneeseen ja kysyi, mitä Matille oli tapahtunut.  Matti oli aivan märkä.  Sairaanhoitaja kertoi käyneensä ovella aikaisemmin ja kuulleensa Matin keskustelevan jonkun mieshenkilön kanssa.  Sairaanhoitaja mittasi lämmön, verenpaineen ja sydämenlyönnit.  Kaikki oli normaalia! Hoitaja kutsui lääkärin, joka tuli aikaisin lauantaiaamuna 23. päivänä toukokuuta.  Lääkäri pyysi Mattia kertomaan kaiken, mitä hänelle oli tapahtunut.  Matti kertoi, ja lääkäri ihmetteli suuresti.  Hän sanoi, että tullessaan huoneeseen hän oli kokenut ihmeellisen lämpimän ilmapiirin, mikä oli tehnyt häneen syvän vaikutuksen. Lääkäri tulikin uskoon pian näiden tapahtumien jälkeen.


Matti Jumalan käytössä

                      Jumalan Pyhän Hengen parantava voima on toiminut Matin palvelutyössä tämän tapahtuman jälkeen.  Hyvin vaikeista sairauksista kärsineet ihmiset ovat saaneet takaisin terveytensä Pyhän Hengen voiman kosketuksesta.  Matti on saanut olla Jumalan kirjeenä tämän tapahtuman jälkeen Australiassa, ja sain kuulla hänen lähettämältään kasetilta, että maallisen työhön korjaamossa ei tahdo riittää aikaa, koska menoa on niin kovasti.


ENKELIN SANOMA URHO KYLLÖSELLE

Helsingin Siion-seurakunnan saarnaaja Urho Kyllönen sai vakavan sanoman enkelin kautta: Urho oli palaamassa puhujamatkalta Pohjanmaalta syyskuisena iltana 1992 kotiinsa Helsinkiin, kun ennen Hämeenlinnaa, Kalvolan tienhaaran kohdalla, välähti kirkas valo taivaalla.  Valo lähestyi Urhon autoa, ja pian hän huomasi, että hyvin kookas, useita metrejä korkea, kirkas enkeli laskeutui paljastettu miekka kädessään aivan auton viereen.  Urho pysäköi pelokkaana tien laitaan. – Enkelillä oli viesti, joka kuului seuraavasti: ”Tuomiot, tuomiot, tuomiot ovat tulossa; aikaa ei enää anneta.  Minä olen tuhlaamalla tuhlannut armoa Suomen kansan kohdalla, mutta sen sijaan, että Suomen kansa olisi tehnyt parannuksen, se on häväissyt ja pilkannut minun pyhää nimeäni.  Sen synnin ja jumalattomuuden tähden, mikä rehottaa jopa seurakunnan keskellä, tuomiot ovat tulossa. – Minä tulen, ja minä tulen pian.”
                      Enkeli poistui, ja Urho istui pitkään pelokkaana autossaan ennen kuin sai jatketuksi matkaa Helsinkiin.




SANOMA JERUSALEMISTA

                      Eri puolilla maailmaa on tullut ilmoituksia ja vakavia varoituksia siitä, kuinka seurakunta nukkuu, vaikka nyt olisi mitä vakavimmin valmistauduttava Jeesuksen tuloon ja ylösottoon.  Marraskuun ensimmäisellä viikolla vuonna 1992 kokoontuivat yli 30 kansakunnan esirukoilijat Jerusalemiin esirukoilijoiden kansainväliseen kokoukseen.  Lance Lambert sai 3.11.1992 seuraavan sanoman:
                      ”Kuulkaa tämä sana, minä Minä puhun, ja odottakaa Minua hiljaisuudessa.  Teidän ei tarvitse peljätä sitä levottomuutta ja mellakointia, joka pian on tuleva kaikkeen maailmaan, sillä tuomion päivät ovat alkaneet.  Minä tulen kukistamaan ja kukistamaan.  Minä en lopeta, ennen kuin langenneen ihmisen henki ja luonne tulevat selvästi osoitetuiksi.  Minä sallin vastustajalleni saatanalle yhden viimeisen tilaisuuden uhmata Minun arvovaltaani ja uhmata Minun Sanaani, Minun suunnitelmiani ja Minun Messiastani.  Tästä syystä Minä, Herra, tulen aiheuttamaan nämä poliittiset, taloudelliset, uskonnolliset ja fyysiset mullistukset.
                      Älkää peljätkö, pieni lauma, te, jotka käytte sisälle Minun sydämeni tarkoituksiin ja toiveisiin, te, jotka olen kouluttava seisomaan kanssani näinä myrskyisinä muutoksen päivinä.  Se olen Minä, Korkein Herra, Kaikkivaltias, joka olen valmistava koko maailman tuota synnin miestä ja hänen ilmestymistään varten.  Mikään ei ole poissa Minun hallinnastani, vaan kaikki on Minun valtani alla.  Minä olen kaiken ravistelun, muutosten ja mullistusten takana, sillä Minä valmistan maanpiiriä, mutta erityisesti Eurooppaa ja Amerikkaa.
                      Yhden supervallan olen kukistanut, ja toista valmistaudun tuomitsemaan.  Olen myös kukistava islamin vallan, sillä olen nähnyt heidän pahuutensa, sanoo Herra.  Älkää pyytäkö Minua siirtämään näitä tuomioita tuonnemmaksi, sillä Minä olen päättänyt sen tehdä, enkä siitä poikkea.  Seisokaa Minun rinnallani, jotta Minun tahtoni toteutuu.  Älkää peljätkö, älkää antako minkään näistä asioista masentaa itseänne.  Minun neuvoni pysyy ja Minä olen suorittava kaiken mieleisekseni.  Kaikki, minkä olen tarkoittanut Minun Poikaani varten, tulee täyttymään, ja kaikki, mitä olen suunnitellut niitä varten, jotka Minä olen lunastanut ja jotka Minä olen antanut Pojalleni, tulee tapahtumaan.”


Aikaa ei enää anneta...

                      ”Kaikkien näiden maailmanlaajuisten myrskyjen keskellä Minä teen työtäni Minun Henkeni kautta maailmanlaajuisesti ja kokoan satoa maailmanlaajuisesti.  Siellä missä pimeys ja kärsimys ovat olleet kaikkein suurimmat, siellä myös on sato oleva runsain.
                      Sillä Minä, Herra, valmistan kansan Minun kunniakseni.  Minä vedän heidät Venäjältä ja kaikista maista sen ympäriltä, Kiinasta ja kaikista maista sen ympäriltä.  Minä vedän heidät esille islamin maista, joukoittain nuoria.  Idästä ja lännestä, pohjoisesta ja etelästä Minä noudan heitä.  Kaiken sekaannuksen ja hämmingin keskellä Minä tulen tekemään mahtavan työni.  Ne, jotka pysyvät uskollisina, Minä voitelen armollani ja voimalla, ja heidän työssään Minä olen mukana merkkien ja ihmeiden kautta.  Mutta ne, jotka ovat Minulle uskollisia, tulevat kärsimään.  Sen vuoksi sallikaa Minun, kun vielä aikaa on, tehdä syvällisesti työtäni teissä Minun Henkeni kautta.
                      Joskin Minun sydämeni halajaa omakseen niitä, joita olen lunastanut kansojen keskuudesta, jotta he olisivat Minun morsiameni, jakaakseen kanssani Minun iankaikkisen kotini ja kirkkauteni.  Minun sydämeni halajaa rajattomalla ja ylitsevuotavalla rakkaudella Israelia ja juutalaisia, missä ikinä he ovatkaan.  Sillä niin kuin Minä vedän lunastetut kaikilta maailman kolkilta, minä samoin vedän Juudan, kansani, takaisin siihen maahan, jonka olen antanut heille ikuiseksi perinnöksi.
                      Minä annan juhlallisen vakuutukseni, että olen tuomitseva jokaisen kansakunnan ja jokaisen johtajan, joka vastustaa tätä Minun tarkoitustani, ja olen käyttävä kaikkia keinoja tuodakseni heidät kotiinsa.  Hänet, jotka kaikesta luopumuksestaankin huolimatta on kantanut kuitenkin Minun nimeäni, usein tietämättäänkin, ja jota Minun vastustajani on vihannut yhtä rajattomalla vihalla kuin on Minun rakkauteni häneen.  Hänet, jota on vihattu, halveksittu, loukattu ja vainottu, jonka kansat ovat heittäneet ulos ja polkeneet jalkoihinsa.  Minä, Herra, Israelin Pyhä, hänen pelastajansa, Vapahtajansa, Minä, Herra, olen nyt johdatteleva häntä hellästi.  Lyöty ja verillä vaikka hän onkin, vaikkakin sokea ja kuuro, Minä johdatan hänet omalle paikalleen kansojen johtajaksi.
                      Niin Minä, Herra, julistan sen: ne, jotka löivät hänet verille ja vihasivat häntä, heidän on tultava maahan kumartaen hänen eteensä.  Sillä kaikissa näissä tuomioissa olen Minä hänet säästävä.  Minä, Herra, olen sen tekevä herruudessani päivänä, jolloin panen hänet huutamaan puoleeni ja jolloin Minä olen avaava hänen silmänsä ja lukkiutuneet korvansa.  Tuona päivänä, jonka Minä teen, Minun sydämeni laulaa ilosta ja Minä tanssin Yljän tanssin.  Sen tähden Minä kutsun teidät esirukoustaisteluun, joka maksaa kaiken, mitä sinulla on, jotta tämä Minun tarkoitukseni tulee täytetyksi.  Minä olen Alfa ja Omega, sanoo HERRA JUMALA, joka on ja joka oli ja joka on tuleva, Kaikkivaltias.”


VIIKUNAPUUN SUKUPOLVI, VIIMEINEN SUKUPOLVI

Onko tämä kaikki sattumaa?

                      Kun lähdemme tarkastelemaan Raamatun ilmoitusta ”viimeisistä päivistä”, emme voi olla hämmästelemättä sitä tiedon ja tapahtumien runsautta, mikä meillä on todistuksena siitä, että MIKÄÄN EI OLE SATTUMAA MAAILMAN TAPAHTUMIEN KULUSSA.  Kaikkivaltias Jumala ohjaa tapahtumia oman aikataulunsa mukaan, ja elämme ihmeellisimmän ja tapahtumarikkaimman sukupolven aikaa juuri nyt.

Ja hän puhui heille vertauksen: "Katsokaa viikunapuuta ja kaikkia puita. Kun ne jo puhkeavat lehteen, niin siitä te näette ja itsestänne ymmärrätte, että kesä jo on lähellä. Samoin te myös, kun näette tämän tapahtuvan, tietäkää, että Jumalan valtakunta on lähellä. Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki tapahtuu. Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa.” (Luuk.21:29-33)

                      Jeesus kehottaa katsomaan viikunapuuta, joka on Israel.  On tuleva aika, jolloin viikunapuu ja muut puut puhkeavat lehteen erikoisen näkyvällä tavalla.  Jeesuksen sanojen mukaan yksi sukupolvi tulee näkemään KAIKKI TAPAHTUMAT, jotka liittyvät Israelin valtion synnystä taivaan ja maan katoamiseen eli tuhatvuotisen valtakunnan loppuun. Eivät kuitenkaan kaikki tämän sukupolven ihmiset sitä näe, vaan Sana sanoo, ettei se sukupolvi KATOA.  Meidän keskuudessamme elää nyt sellaisia ihmisiä, varsinkin juutalaisia, jotka tulevat elämään yli tuhat vuotta!
                      Ehkä ajattelet, ettei se voi olla mahdollista.  Raamatun ilmoituksen mukaan se kuitenkin on.  Olemme pian siirtymässä armon ajasta Israelin aikaan.  Kristuksen ruumis eli seurakunta temmataan UUTEEN JERUSALEMIIN  ja alkaa Jaakobin ahdistus (Jer.30:7).  Raamattu osoittaa selvästi, että ahdistuksen aikana puhkeavat atomisodat tulevat tuhoamaan suurimman osan ihmiskuntaa, ja VÄHÄN JÄÄ IHMISIÄ JÄLJELLE (Jes.24:6). Ne, jotka katsotaan arvollisiksi jäljelle jääneistä asuttamaan tuhatvuotista valtakuntaa, elävät HYVIN PITKÄÄN (Jes.65:20-22).  OSA ELÄÄ KOKO RAUHANVALTAKUNNAN AJAN, kuten Jeesus sanoi.


Tarkastelemme viimeisen sukupolven aikaa

                      Raamattu puhuu hyvin paljon juutalaisten paluusta eri puolilta maailmaa takaisin SIIHEN MAAHAN, JONKA JUMALA ON HEILLE ANTANUT.  Tästä paluun ajasta sanotaan:

Sillä kauan aikaa saavat israelilaiset olla ilman kuningasta ja ruhtinasta, ilman uhria ja patsasta, ilman kasukkaa ja kotijumalia.  Senjälkeen israelilaiset kääntyvät ja etsivät Herraa, Jumalaansa, ja Daavidia, kuningastansa. Vavisten he lähestyvät Herraa ja hänen hyvyyttänsä päivien lopulla. (Hoos.3:4-5)

Pitkien aikojen perästä sinä saat määräyksen, vuotten lopulla sinun on karattava maahan, joka on tointunut miekan jäljiltä, koottu monien kansain seasta... (Hes.38:8)

Viikunapuu puhkesi viheriöimään vuonna 1948.  Koska Jeesus kehotti katsomaan myös muita puita, tehkäämme nyt niin: Tietosanakirjan mukaan 1800-luvulla ”puhkesi lehteen” eli itsenäistyi 17 valtiota, kun niitä siihen mennessä oli vain muutama kymmenen.  Vv. 1900-1939 välisenä aikana itsenäistyi viisi valtiota.  Jeesus sanoi, että tulisi seurata VIIKUNAPUUTA JA MUITA PUITA.  Vuodesta 1940 vuoteen 1993 on itsenäistynyt yli 130 valtiota!  Tänään (v.1993) YK:hon kuuluu 184 valtiota!  Tämä on valtava merkki viimeisen sukupolven uskovaisille!


Väestön räjähdysmäinen kasvu, sattumaako?

Raamatun mukaan Adamista tähän päivään on kulunut vähän alle 6000 vuotta.  Adamista vedenpaisumukseen oli 1656 vuotta.  Adamista Abramin (myöhemmin Aabraham) syntymään kului 1935 vuotta, Adamista kuningas Davidiin noin 3000 vuotta, Adamista Jeesukseen noin 4000 vuotta.
Maapallon väkiluku on pysynyt 5500 vuotta alle 500 miljoonassa.  Vuonna 1000 väkiluku oli 253 miljoonaa tietosanakirjojen mukaan, 461 miljoonaa vuonna 1500.  Vasta 1800-luvulla ylitettiin ensimmäinen 1000 miljoonaa eli miljardi, vuonna 1900 asukkaita oli 1634 miljoonaa.
Raamatussa, Ilmestyskirjan 9. luvun jakeessa 16, on mainittu ihmeellinen luku: sotilaita kokoontuu taisteluun 20 000 x 10 000 = 200 000 000 eli 200 miljoonaa sotilasta.  Raamatuntutkijat kautta vuosisatojen ovat olleet ymmällään tämän suuren luvun edessä.  He eivät ole voineet lainkaan käsittää, miten se olisi mahdollista.  Vielä toisen maailmansodan aikana se oli mahdottoman suuri luku sotilaiden määräksi.  Jo toisen maailmansodan loppuvaiheissa sotilaiden määrä oli kymmenissä miljoonissa.  Maapallon väkiluvun ollessa alle 3000 miljoonaa 1940-luvun alkupuolella ei vielä ollut mahdollista aseistaa 200 miljoonaa sotilasta.
Raamattuun ei kuitenkaan ole kirjoitettu mitään sellaista, mitä Pyhä Henki ei olisi tarkoittanut.  Siksi ymmärrämmekin tällä vuosikymmenellä varsin hyvin tämän Ilmestyskirjan mainitseman luvun profetaalisen merkityksen meille, VIIMEISEN SUKUPOLVEN IHMISILLE.
Asukkaita on vuonna 1993 maailmassa 5,6 miljardia.  Väkiluku kasvaa joka vuosi 95 miljoonalla, tällä vuosikymmenellä, jos vauhti pysyy samana, saavutetaan siis 6000 miljoonan raja, vuosina 1997-1998.  Ei ole lainkaan sattumaa, että ihmiskunnan täyttäessä 6000 vuotta maailmassa on 6000 miljoonaa ihmistä.  JUMALA LOI IHMISEN KUUDENTENA PÄIVÄNÄ, JA 6 ON IHMISEN LUKU (Ilm.13:18).
Tällä vuosikymmenellä on mahdollista, että aseistettuna on samanaikaisesti 200 miljoonaa sotilasta, ja tuo hetki voi olla hyvinkin lähellä.  Uskon Jumalan johdatukseen väestön nopeassa lisääntymisessä.  Koska aika on täyttymässä Raamatun profetaalisessa sanassa, tämä on vain yksi osoitus siitä, ja me olemme sen todistajina.


TEKNIIKAN KEKSINTÖJÄ RAAMATUSSA

Miksi juuri nyt olemme ajan lopussa?

Daniel sai Jumalalta paljon sellaista tietoa kansansa lopullisista vaiheista, ettei hän lainkaan voinut sitä käsittää.  Hän sanoikin nöyrästi:

Ja minä kuulin, mutta en ymmärtänyt, ja minä sanoin... (Dan.12:8)

Ja hänelle sanottiin:

... ne sanat pysyvät lukittuina ja sinetöityinä lopun aikaan asti. (Dan.12:9)

Kun Raamatussa sanotaan, että viimeinen sukupolvi NÄKEE KAIKEN, katsokaamme, mitä yksi sukupolvi on nähnyt, todetaksemme ajan olevan lopussa.


Kaikki tulee palamaan

Mutta Herran päivä on tuleva niinkuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat. (2Piet.3:10)

Raamatussa on monia ilmoituksia, jotka ovat sopusoinnussa nykytekniikan saavutusten kanssa.  Ne todistavat, että on tultu aikakauteen, jolloin Raamattu voi näiltäkin osin toteutua.  Raamattu puhuu suuren Babylonin kaupungin tuhoutuvan tunnissa (Ilm.18:10).  Kolmasosa ihmiskuntaa tuhoutuu tulen, savun ja tulikiven vaikutuksesta (Ilm.9:18).  Kuumuus polttaa maan, niin että vain vähän jää ihmisiä jäljelle (Jes.24:6).  Tämä on ollut mahdollista vain muutaman vuosikymmenen ajan, ei kauempaa!


Kaupankäynti

Kauppa on paisunut maailmassa valtaviin mittasuhteisiin.  Suunnattomat rahavirrat kulkevat salamannopeasti maasta ja maanosasta toiseen tietokoneiden välityksellä.  Seteleiden käyttö on jäänyt vain ”Matti Meikäläisen” pikkuostosten maksutavaksi, ja tämäkin käytäntö aiotaan poistaa jo tällä vuosikymmenellä.  Seurakunnan ylösoton jälkeen maailmaa tulee johtamaan ”seitsemän pään klikki”, joka johtaa suurta liittoutumaa ja etenkin sen KAUPANKÄYNTIÄ.  Antikristus tulee kaikkien johtajaksi, ja kaupankäyntiin annetaan tarkat säännöt.

Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa, ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku. (Ilm.13:16-17)


Satelliittitelevisio

Lopun aikana miljardit ihmiset yhtä aikaa voivat seurata, mitä Jerusalemissa tapahtuu:

Ja ihmiset eri kansoista ja sukukunnista ja kielistä ja kansanheimoista näkevät heidän ruumiinsa kolme ja puoli päivää, eivätkä salli, että heidän ruumiinsa pannaan hautaan. (Ilm.11:9)

                      Tämä on ollut mahdollista melko vähän aikaa, mutta nyt ymmärrämme tämän raamatunkohdan!


Nopea kehitys

                      Raamattu on sukupolvellemme ihmeellinen kirja, KIRJA, JONKA ITSE JUMALA ON ANTANUT KIRJOITETTAVAKSI!  Siinä Pyhä Henki on ilmoittanut, kuinka maapallo tulee saastumaan asukkaittensa alla (Jes.24:5).  Tämäkin on NYT JUURI TAPAHTUMASSA (kannattaa seurata entisen NL:n ydinvoimaloista kertovia uutisia).
                      Raamatun ennustus toteutuu myös siinä, kun juutalaiset tulevat LENTÄEN KOTIMAAHANSA (Jes.60:8).
                      Kuvaukset vihan ajan maailmansodista osoittavat, kuinka kaikkia tuhoaseita tullaan käyttämään, kuten ohjuksia ydinkärjillä (Ilm.9:18-19), biologisia ja neutroniaseita (Sak.14:12-15) sekä risteilyohjuksia ydinkärjillä (Jooel 2:6-10).
                      Tämä edellä mainittu nopea kehitys tieteen ja tekniikan alalla on tapahtunut hämmästyttävän lyhyessä ajassa.  Mainitsen muutamia vuosilukuja eri välineiden syntyajoista, jotta huomaat, että vaikka ihminen on asunut maan päällä noin 6000 vuotta, niistä 5900 vuotta on VAILLA MERKITTÄVÄMPÄÄ TEKNILLISTÄ KEHITYSTÄ: radio keksittiin v.1987, televisio v.1940, video v.1956;  moottorilentokone keksittiin v.1890, suihkumoottori v.1936, äänivalli ylitettiin v.1947;  elektroninen tietokone keksittiin v.1946, tietokonemaailman mullistaja mikroprosessori v.1971;  ensimmäinen avaruusraketti laukaistiin v.1957.  KAIKKI TAPAHTUU KIIHTYVÄLLÄ NOPEUDELLA: VÄESTÖN KASVU, TEKNIIKAN KEHITYS JA MORAALIN LASKU.  Olemme huomioineet myös sodat, kaikkinaisen rikollisuuden ja väkivallan, epävakaat säät, luonnonmullistukset, avioerot JNE., JOTKA OVAT RAAMATUN ILMOITTAMIA SYNNYTYSPOLTTEITA (Room.8:19-22).


NIIN KUIN NOOAN PÄIVINÄ...

Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva. Sillä niinkuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta: söivät ja joivat, naivat ja naittivat, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin, eivätkä tienneet, ennenkuin vedenpaisumus tuli ja vei heidät kaikki; niin on myös Ihmisen Pojan tulemus oleva. Silloin on kaksi miestä pellolla; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään.

Ennen vedenpaisumusta väestö kasvoi nopeasti ja IHMISKUNNAN MORAALI LASKI:

Mutta kun Herra näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat, ...maa turmeltui Jumalan edessä, ja maa tuli täyteen väkivaltaa. Niin Jumala näki, että maa oli turmeltunut; sillä kaikki liha oli turmellut vaelluksensa maan päällä. (1Moos.6:5,11,12)

... Herralla on oikeudenkäynti maan asukasten kanssa; sillä ei ole uskollisuutta, ei laupeutta eikä Jumalan tuntemusta maassa. Vannotaan ja valhetellaan, murhataan, varastetaan ja rikotaan aviot, murtaudutaan taloihin, ja verityö verityötä seuraa. Sentähden maa murehtii, ja kaikki siinä asuvaiset nääntyvät, metsän eläimet ja taivaan linnut; myöskin kalat merestä katoavat. (Hoos.4:1-3)


PIENI KUVAUS NOOAN AJAN TAPAHTUMISTA

Kaldean kuuma päivä oli uuvuttanut raskaasta työstä Nooan pojat Seemin, Haamin ja Jaafetin, jotka olivat tervanneet viimeiset leveät honkalankut suuren aluksen kannesta.  He olivat hyvin murheellisia ja kyllästyneitä ulkopuolella liikkuviin uteliaisiin ihmisiin, jotka jo vuosia sitten olivat lakanneet uskomasta Nooan kertomusta siitä, miksi hän oli ryhtynyt moiseen puuhaan, rakentamaan kuivaan erämaahan noin valtavaa alusta.  Pojat kuitenkin kunnioittivat isäänsä, joka rakkaudellisesti kuului jälleen toistavan samoja asioita: ”Jumala on päättänyt tuhota syntisen maailman vedellä, ja jokainen, joka kieltäytyy tulemasta tähän arkkiin, hukkuu.”  Jälleen kuului naurua ja ivallisia kysymyksiä: ”Mistä riittää sellainen vesimäärä, joka voi sen saada aikaan, ja eikö Nooan olisi parasta tehdä jotain järkevämpää tuon laivan rakentamisen sijaan, mitä hän oli tehnyt koko vuosisadan?”
Nooan poikiakin alkoi joskus epäilyttää isän puheet siitä, kuinka Jumala oli hänelle antanut kaikki ohjeet ja mahdollisuuden pelastua.  Mutta kun he seurasivat isänsä viisautta ja rauhallista olemusta, he saivat jälleen luottamusta hänen puheisiinsa ja tekivät kuuliaisesti kaiken, mitä Nooa oli heidän käskenyt tehdä.
Elämä Kaldeassa oli hyvin kiivasta.  Kaupankäynti oli rikastuttanut maata ja tuonut ylellisen elämän monille mahdolliseksi.  Kuitenkin suuri tyytymättömyys vallitsi perheissä.  Myös väkivalta oli saanut valtavat mittasuhteet.  Ihmishenki ei tuntunut olevan enää minkään arvoinen.  Ahdistuneet ihmiset tulivat kyselemään viisaalta Nooalta, mikä on hänen onnellisen olemuksensa salaisuus.  Jälleen Nooa alkoi kertoa rakastavasta Jumalasta, joka halusi, että ihmiset kunnioittaisivat Häntä ja etsisivät sydämessään Häntä, sillä ei Hän ollut kaukana yhdestäkään heistä.  Kaldealaisten oli kuitenkin hyvin vaikea noudattaa vanhan miehen neuvoja, ja lisäksi he pelkäsivät tulla leimatuiksi Nooan ystäviksi jo silloin, kun kävivät neuvoja kysymässä.
Kaldean asukkaat heräsivät jälleen uuteen aamuun, joka näytti aivan samanlaiselta kuin kaikki muutkin aamut siihen mennessä.  Kuitenkin heitä ihmetytti kovasti se, että yöllä pimeässä oli kajahdellut eläinten ääniä, ja vielä nytkin näkyi joitakin eläimiä menevän kohti Nooan rakentamaa laivaa.  Kiireet veivät kuitenkin kaldealaisten huomion, ja he keskustelivat päivän suunnitelmista ja kaikenlaisista paineista, joita tämä elintason kilpajuoksu oli tuonut.  He eivät tarkemmin tienneet, mitä Nooan laivan luona tapahtui.
Jumala oli ohjannut kaikista eläimistä vähintään yhden koiraan ja naaraan laivaan, jotta siemen säilyisi tuhon yli.  Viimeisten eläinten mentyä sisälle Jumala oli käskenyt myös Nooan perheineen mennä laivaan, sillä tuhon aika oli tullut tälle syntiselle ihmiskunnalle.  Vain muutama naapuri huomasi, kuinka Nooan perhe astui suureen honkapuiseen laivaan, ja tämä havainto teki heidät hiukan huolestuneiksi.  Kaiken lisäksi he huomasivat, että suuri laivan laskusilta ja ovi liikkuivat ilman kenenkään käden kosketusta ja ovi sulkeutui itsestään.  Vain Nooa tiesi, että se oli Jumala, joka sulki oven, eikä Nooa voisi sitä enää avata, vaikka haluaisikin ottaa vielä joitakin henkilöitä mukaan.
Kaldean taivaalle ei ollut koskaan aikaisemmin noussut pilviä, ja siksi herätti suurta ihmetystä, kun aurinko lakkasi äkkiä paistamasta ja musta verho peitti koko taivaan.  Ihmisiä kerääntyi katsomaan tätä merkillistä tapahtumaa.  Toiset olivat jo kuulleet, että Nooa perheineen, ”se uhkakuvien maalaaja”, oli mennyt arkkiin ja ovi oli ihmeellisesti sulkeutunut itsestään.  Tämä tieto sai monet lähtemään katsomaan, olisiko asiassa mitään perää.  Suuria sadepisaroita tipahteli taivaalta.  Pian taivas oli täynnä raskaita, synkkiä pilviä, jotka aivan kaatamalla alkoivat vuodattaa vettä maahan.
Kansaa alkoi kokoontua laivan ympärille valtavassa vesisateessa, kun maa jo alkoi juoksuttaa suuria puroja kohti Eufratia.  Hätä valtasi laivan ympärillä tungeksivat ihmisjoukot, jotka alkoivat huutaa ja vedota Nooan sääliin, että hän avaisi oven ja pelastaisi heidät.  Toiset anoivat armoa, toiset uhkailivat, toiset kiroilivat, mutta ovi pysyi kiinni, koska Jumala oli sen sulkenut.
Laivan irrotessa rakennustelineistään, veden nostamana, sisällä olevat ihmiset tiesivät, että vettä oli tullut todella paljon.  Äänetkin ulkopuolella alkoivat vaieta.  Jumalan tuomio oli alkanut puhdistaa maata (1Moos.6,7:1-24).

Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin. Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva. Sillä niinkuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta: söivät ja joivat, naivat ja naittivat, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin, eivätkä tienneet, ennenkuin vedenpaisumus tuli ja vei heidät kaikki; niin on myös Ihmisen Pojan tulemus oleva. Silloin on kaksi miestä pellolla; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään. Kaksi naista on jauhamassa käsikivillä; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään. Valvokaa siis, sillä ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee. (Matt.24:36-42)

Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta ja että niiden kautta silloinen maailma hukkui vedenpaisumukseen. Mutta nykyiset taivaat ja maa ovat samalla sanalla talletetut tulelle, säästetyt jumalattomain ihmisten tuomion ja kadotuksen päivään. (2Piet.3:5-7)

Kun he sanovat: "Nyt on rauha, ei hätää mitään", silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä he pääse pakoon. (1Tess.5:3)


POLIITTISIA ”VÄLÄHDYKSIÄ” LOPUN AJASSA

Lopun aika on väistämättä alkanut, kun Israelin valtio on perustettu.  Juutalaisilla on oma maansa jälleen, mutta vasta OSA LUVATUSTA alueesta.  Tämä on ollut todellisuutta jo 45 vuoden ajan.
Tämä viimeinen juutalaisten paluu pohjoisesta maasta herätti uutisvälineissä aluksi suurta kiinnostusta, varsinkin kun arabimaat pitivät sitä aggressiivisena eleenä.  Raamattua tunteville se oli jälleen suuri uutinen Pyhän Jumalan Sanan luotettavuudesta ja merkki ”Israel-kellon tikityksestä”: PAKANOIDEN AIKA ON LOPPUMASSA.
KUN ENSIMMÄINEN YLÖSNOUSEMUS TAPAHTUU, PYHÄN KANSAN (ISRAELIN) YKSI OSA ON VASTA KOTONA:

Ja monet maan tomussa makaavista heräjävät... (Dan.12:2)

Ja kun pyhän kansan yhden osan hajotus on loppunut, silloin nämä kaikki täyttyvät. (Dan.12:7)

Jumalan aikataulu on niin lyhyt, kun on puhe Israelin valtion syntymisestä, pakanoiden ajan päättymisestä, Israelin ahdistuksesta, Israelin kansan pelastumisesta ahdistuksessa ja tuhatvuotisen valtakunnan alkamisesta, että ne ovat Raamatussa aivan kuin yhtä tapahtumaa.  Tämä koko tapahtumasarja toteutuu YHDEN SUKUPOLVEN AIKANA.
Juutalaisten lopullinen paluu omaan maahansa tapahtuu vasta tuhatvuotisen valtakunnan aikana:

Ja minä vien teidät pois kansojen seasta ja kokoan teidät maista, joihin olitte hajotetut, väkevällä kädellä, ojennetulla käsivarrella ja vuodatetulla vihalla. Ja minä tuon teidät kansojen erämaahan, ja siellä minä käyn oikeutta teidän kanssanne kasvoista kasvoihin. Niinkuin minä kävin oikeutta isienne kanssa Egyptinmaan erämaassa, niin minä käyn oikeutta teidän kanssanne, sanoo Herra, Herra. Minä panen teidät kulkemaan sauvan alitse ja saatan teidät liiton siteeseen. Ja minä erotan teistä ne, jotka kapinoivat minua vastaan ja luopuvat minusta: muukalaisuutensa maasta minä vien heidät pois, mutta Israelin maahan he eivät tule; ja te tulette tietämään, että minä olen Herra. (Hes.20:34-38)

Osa juutalaisista on vihan aikana KANSOJEN ERÄMAASSA matkalla kotiin, kun sota verottaa pois ne, jotka eivät koskaan tule pääsemään Israeliin.  He kaatuvat kansojen erämaahan.  Osa juutalaisista on vielä pakanamaissa, joissa myös sodan miekka ”valikoi”, ketkä lopullisesti palaavat Israeliin.

Katso, Herran, Herran silmät ovat syntistä valtakuntaa vastaan, ja minä hävitän sen maan pinnalta; kuitenkaan en minä Jaakobin heimoa kokonaan hävitä, sanoo Herra. Sillä katso, minä käsken seuloa Israelin heimoa kaikkien kansain seassa, niinkuin seulalla seulotaan: ei jyvääkään putoa maahan. Miekkaan kuolevat kaikki minun kansani syntiset, jotka sanovat: "Ei saavuta, ei kohtaa meitä onnettomuus." Sinä päivänä minä pystytän jälleen Daavidin sortuneen majan ja korjaan sen repeämät ja pystytän sen luhistumat, ja rakennan sen sellaiseksi, kuin se oli muinaisina päivinä... (Aam.9:8-11)


ISRAELISTA POHJOISEEN ON
KIEHUVA KATTILA...

"Minä näen kiehuvan padan; se näkyy pohjoisen puolelta." Ja Herra sanoi minulle: "Pohjoisesta on onnettomuus purkautuva kaikkien maan asukasten yli...” (Jer.1:13-15)

Nostakaa lippu Siionia kohti, paetkaa pysähtymättä; sillä minä annan tulla pohjoisesta onnettomuuden ja suuren hävityksen. (Jer.4:6,11-13)

Näin sanoo Herra Sebaot: Katso, onnettomuus kulkee kansasta kansaan, ja suuri myrsky nousee maan perimmäisistä ääristä. (Jer.25:32)

Me suomalaiset näemme tämän PURKAUTUVAN PAINEEN VAARAN paremmin kuin monien muiden maiden kansalaiset.  Tämä POHJOINEN MAA on meidän naapurimme.  Uskon niin, että SUURIN JUUTALAISTEN EXODUS SUOMEN KAUTTA ON OVEN EDESSÄ!
Raamatusta näemme myös erään hyvin tärkeän syyn, miksi tämä suuri KARHU lähtee liikkeelle: Karhun pennut on riistetty, ja sillä on hirvittävä NÄLKÄ!

Sinä aiot saalista saada, ryöstettävää ryöstää... (Hes.38:12)

Tämä tapahtuu PÄIVIEN LOPULLA JA LÄHTEE LIIKKEELLE POHJAN PERILTÄ:

...ja lähdet asuinpaikastasi pohjan periltä, sinä ja sinun kanssasi lukuisat kansat, jotka kaikki ratsastavat hevosilla: suuri joukko, lukuisa sotaväki.  Sinä hyökkäät minun kansani Israelin kimppuun kuin pilvi, peittääksesi maan. Päivien lopulla on tämä tapahtuva. Ja minä annan sinun karata maahani, että pakanakansat tulisivat tuntemaan minut, kun minä osoitan pyhyyteni sinussa, Goog, heidän silmäinsä edessä. (Hes.38:15-16)


Euroopan Unioni

Danielin 2. ja 7. luvussa on maailmanmahtien luettelo Babylonian valtakunnasta aina antikristuksen valtakuntaan asti.  Saamme mielenkiintoisen kuvan viimeisestä maailmanmahdista ja sen kokoonpanosta.
Neljäs maailmanmahti oli Rooman valtakunta, joka kukistui sisäiseen rappioon ja kansainvaelluksiin.  Tämän valtakunnan ”jatke” on yksi kuva viimeisestä ”unionista”.

Ja neljäs valtakunta on tuleva, luja kuin rauta; niinkuin rauta musertaa ja särkee kaiken, niinkuin rauta murskaa, niin se on musertava ja murskaava ne kaikki. Ja että sinä näit jalkain ja varvasten olevan osittain savenvalajan savea, osittain rautaa, se merkitsee, että se on oleva hajanainen valtakunta; kuitenkin on siinä oleva raudan lujuutta, niinkuin sinä näit rautaa olevan saven seassa. Ja että jalkojen varpaat olivat osaksi rautaa, osaksi savea, se merkitsee, että osa sitä valtakuntaa on oleva luja, osa sitä on oleva hauras. Että sinä näit rautaa olevan saven seassa, se merkitsee, että vaikka ne sekaantuvat toisiinsa ihmissiemenellä, ne eivät yhdisty toinen toiseensa, niinkuin ei rautakaan sekaannu saveen. Mutta niiden kuningasten päivinä on taivaan Jumala pystyttävä valtakunnan, joka on kukistumaton iankaikkisesti ja jonka valtaa ei toiselle kansalle anneta. Se on musertava kaikki ne muut valtakunnat ja tekevä niistä lopun, mutta se itse on pysyvä iankaikkisesti... (Dan.2:40-44)

Rooman valtakunnan alueelle tuleva liitto on tällainen.  Ehkä sen halu vaikuttaa lujalta ja yksimieliseltä on suuri, mutta Raamattu ilmoittaa sen olevan todellisuudessa kuin rauta ja savi yhdessä.  Tällaiselta juuri näyttääkin tuleva Euroopan Unioni, riitelevältä ja eripuraiselta voimakkaiden ja heikkojen valtioiden yhteenliittymältä.


Maailman johtavat päät

Ilmestyskirja avaa eteemme Euroopan Unioniakin ihmeellisemmän mahdin, ”sekasikiön”, joka saa kaiken tuen LOHIKÄÄRMEELTÄ.

Ja minä näin pedon nousevan merestä; sillä oli kymmenen sarvea ja seitsemän päätä, ja sarvissansa kymmenen kruunua, ja sen päihin oli kirjoitettu pilkkaavia nimiä. Ja peto, jonka minä näin, oli leopardin näköinen, ja sen jalat ikäänkuin karhun, ja sen kita niinkuin leijonan kita. Ja lohikäärme antoi sille voimansa ja valtaistuimensa ja suuren vallan. Ja minä näin yhden sen päistä olevan ikäänkuin kuoliaaksi haavoitetun, mutta sen kuolinhaava parantui. Ja koko maa seurasi ihmetellen petoa. (Ilm.13:1-3)

Tällä pedolla on valta yli kaikkien kansojen, sukukuntien ja kielien.  Tämä ”sekasikiö” koostuu monista eri kansoista ja liittoutumista, siksi sillä on myös monta päätä.  Pää on eläimelläkin se osa ruumiista, josta käskyt ja päätökset lähtevät.  On ymmärrettävää, että kun on seitsemän päätä, käskynjako ei ole helppoa.  Yksi pää on aina eri mieltä.  On olemassa sanonta, että tyhmän pään takia kärsii koko ruumis.  Tässä lopun ajan hirviössä tämä pitää hyvin paikkansa.  Koska pää on niin tärkeä osa tätä kokonaisuutta, tarkastellaanpa hiukan paremmin näitä päitä.
Yksi pää oli saanut kuolinhaavan, mutta virkosi.  Tämä vironnut pää tulee tärkeimmäksi (jae 12).  Jumala on puhunut palvelijoilleen jo vuosikymmeniä sitten, kuinka Saksa ja natsismin henki ovat kuoliaaksi haavoitettu pää, joka virkoaa.  Näemme nyt YHDEN SAKSAN, joka on EU:ssa (EU on voimassa -95) valtio, jota voidaan sanoa RAUTAVALTIOKSI (vrt. Dan.2:42).  Saksa tulee puhumaan monen muun pään puolesta tulevina vuosina (Huom! ”PEDOLLE ANNETTIIN SUU”, joka kuvaa johtajaa, jolla on suurin ”äänivalta” päiden joukossa).
Onko sattumaa, että MAAILMAA JOHTAA JO NYT SEITSEMÄN PÄÄTÄ?  G-7 kokoontuu silloin tällöin ja sanoo YK:lle ja muille, miten pitää toimia.  Se myös päättää, mihin annetaan rahaa jne...   G-7 tarkoittaa seitsemää läntistä teollisuusmahtia: USA:ta, Kanadaa, Englantia, Ranskaa, Italiaa, Saksaa ja Japania.  KUN SEURAKUNTA ON TEMMATTU TÄÄLTÄ TAIVAASEEN, SAKSASTA NOUSEE ”SUU”.  Ilmestyskirjan 13. luvussa, jakeessa 5 mainittu suu on henkilö, josta Raamattu käyttää nimeä antikristus.
Emme käy tarkemmin katselemaan, mitä nämä pedon muut ”osat” ovat, mutta päiden kautta tulee kulkemaan käskyvalta ja rahaliikenne.  Kaikki järjestöt YK:ta myöten ovat vain palvelijoita, jotka täyttävät määräyksiä.  On tärkeää huomioida YK:n MUUTTUNUT ROOLI: puhutaan uudesta käsitteestä, ”RAUHAANPAKOTTAMISESTA”.  Tämä sopii hyvin Raamatun loppuprofetioita silmälläpitäen.



KAIKKI MUUTTUU HYVIN NOPEASTI

Kaikki, jotka puhuvat Jeesuksen toisesta tulemisesta ja tuntevat huolta nukkuvista uskovaisista, saavat kuulla epäileviä ajatuksia ja kommentteja.  Ihmiset eivät todellakaan huomaa, missä ajassa nyt elämme.

Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien

 himojensa mukaan  ja sanovat: "Missä on lupaus hänen tulemuksestansa? Sillä onhan siitä asti, kuin isät nukkuivat pois, kaikki pysynyt, niinkuin se on ollut luomakunnan alusta." (2Piet.3:3-4)

Jotkut ajattelevat, ettei mikään ole muuttunut pahempaan suuntaan.  Ne ihmiset, jotka kulkevat avoimin silmin ja tutkivat Raamattua, IHMETTELEVÄT YHÄ NOPEUTUVAA TAPAHTUMIEN KULKUA JA PROFETIOIDEN LOPULLISTA TÄYTTYMISTÄ.  Jumalan Sana opettaa, että tapahtumien nopeutuminen on myös Jumalan säätämys.

Sillä sanansa on Herra toteuttava maan päällä lopullisesti ja rutosti. (Room.9:28)

Toivo Koilo kääntää tämän kohdan näin: ”...toteuttaa JOUTUISASTI TUOMIOPÄÄTÖKSENSÄ vanhurskaudessa, koska hän on TOIMITTAVA NOPEAN SELVITYKSEN MAAN PÄÄLLÄ”.  Aapeli Saarisalo kääntää kyseisen jakeen seuraavasti: ”...toteuttaa ja jouduttaa sanan vanhurskaudessa, koska on tekevä LYHYEN TILIN MAAN PÄÄLLÄ”.
Myös evankeliointi tapahtuu nopeasti, koska PAKANOIDEN LUKU TULEE TÄYTEEN YLÖSTEMPAUKSEEN MENNESSÄ.  Tämä ei tarkoita sitä, etteikö pakanakansoista pelastuisi ihmisiä vihan aikana, vaan se tarkoittaa sitä, että Jumalan tiedossa on joku määrätty luku niistä, jotka kuuluvat SEURAKUNTAAN (Room.11:25). 

Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin kyntäjä tavoittaa leikkaajan ja rypäleitten polkija siemenenkylväjän...  Silloin minä käännän kansani Israelin kohtalon... (Aam.9:13-14)

Suuren ahdistuksen aikaa lopun ajassa lyhennetään, etteivät kaikki ihmiset menehtyisi:

Sillä silloin on oleva suuri ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut maailman alusta hamaan tähän asti eikä milloinkaan tule.  Ja ellei niitä päiviä olisi lyhennetty, ei mikään liha pelastuisi; mutta valittujen tähden ne päivät lyhennetään. (Matt.24:21-22)

Jumala on sallinut kaikessa tämän kiihtyvän tahdin, KOSKA TUHATVUOTINEN VALTAKUNTA ON LÄHESTYMÄSSÄ (seitsemäs päivä on LEPOPÄIVÄ).


KALEVI HELIMÄEN KÄYNTI TAIVAASSA

Kalevi Helimäki, joka on Helsingin Saalem-seurakunnan vanhimmistoveli, sai käydä UUDESSA JERUSALEMISSA JA PARATIISISSA.  Tämä tapahtui tammikuussa 1992.  Kerron tässä tästä ihmeellisestä matkasta (Kalevi Helimäen suostumuksella).
Kyseinen kokemus oli hyvin konkreettinen, ja siihen sopivat Paavalin sanat:

... oliko hän ruumiissaan vai poissa ruumiista, en tiedä, Jumala sen tietää - temmattiin paratiisiin... (2Kor12:3)

Enkeli tuli Helimäen makuuhuoneeseen tuona kyseisenä iltana, ja sieltä ihmeellinen matkakertomus alkaa.  Kalevin vastattua myönteisesti enkelin kysymykseen, jonka hän esitti kolmesti, ”OLETKO VALMIS LÄHTEMÄÄN?”, he lähtivät hämmästyttävälle ”avaruusmatkalle”.


Planeettamme on pimeyden henkivaltojen ympäröimä

Poistuttaessa maan vetovoimasta enkeli keskeytti matkan, ja Kalevi sai katsoa alas.  Pimeyden henkivallat ympäröivät koko planeettamme.  Se näytti kun suurten miehitysjoukkojen saartamalta.  Jopa ihmiset olivat ympäröityjä pimeyden joukoilla.  Kuitenkin näkyi kohtia, joissa oli valoa.  Siellä, missä näkyi risti, oli valoisaa, mutta mistään muualta ei valoa näkynyt.  Näiden pimeiden joukkojen yläpuolella olivat Jumalan sotajoukot, jotka olivat hyvin suuret.  Hetken tarkasteltuaan yksittäisen enkelin varustusta he jatkoivat matkaa.  He kiisivät halki avaruuden ja lähestyivät kuution muotoista, kirkasta planeettaa.  Tullessaan lähemmäksi alaviistosta Kalevi huomasi tämän ihmeellisen rakennuksen lepäävän valoa hohtavien kivien päällä, jotka olivat perustuksena tällä suunnattoman suurella rakennuksella.  Pituus, leveys ja korkeus olivat enkelin ilmoituksen mukaan 2304 km (Ilm.21:16).  Rakennuksen kullakin sivulla oli kolme porttia, jotka oli tehty suuren suurista helmistä.  Kalevin arvion mukaan helmen korkeus oli noin viisi kilometriä, muurin vahvuudeksi enkeli ilmoitti 72 metriä!


Uudessa Jerusalemissa

Tämä suuri helmi avautui keskeltä, ja enkeli vei Kalevin sisälle.  Ensin he tulivat sille puolelle, missä ei ollut ainuttakaan ihmistä.  Herramme kirkkaus oli läsnä, ja elämän veden virta ja elämän puu olivat tässä osassa kaupunkia.  Enkeli vahvisti Kalevia hänen katsellessaan näkymää ja sitä valtavaa ulottuvuutta, joiden kuvaamiseen ja selvittämiseen on vaikea löytää sanoja.
Kysymykseen, ”MISSÄ KAIKKI IHMISET OVAT?”, Kalevi sai vastauksen, kun he siirtyivät toiseen paikkaan, paratiisiin, missä olivat poisnukkuneet pyhät.  Siellä hän sai nähdä omaisiaan ja tuttaviaan, jotka olivat päässeet voittajina kotiin.  Siellä ei ole tuskaa, kyyneleitä, raihnautta, pelkoa eikä vanhuutta.  Mikä valtavan ihana paikka odottaakaan jokaista Jeesuksen omaa!
Monia ihmeellisiä asioita Kalevi sai tietää ja nähdä kulkiessaan tässä kauniissa kaupungissa.


Mitä pian tapahtuu?

Paluumatkalla maahan enkeli kertoi monia asioita Kaleville.  Paikka, jossa hän oli saanut käydä, on Jesajassa (26:20) mainittu seurakunnan piilopaikka ja Ilmestyskirjassa mainittu häähuone, jonne morsian otetaan pois tulevan vihan alta.  Enkeli sanoi tuon tapahtuman olevan HYVIN, HYVIN LÄHELLÄ!
Taivaaseen johtava valotunneli oli vilkkaasti liikennöity.  Enkelit saattoivat kohti kaupunkia kuoleman portilta iloisia voittajia, jotka kerubit toivottivat tervetulleiksi.  Heikoimmallakin kilvoittelijalla, joka astui kerubien ohitse valotunneliin, oli voittajan riemu kasvoillaan.
Mutta murheellinen näky oli taaempana kuoleman portilla, kerubien takana.  Sieltä tuli paljon suurempi joukko ihmisiä, joilla oli tuskainen ilme kasvoillaan, ja heidän saattajikseen ilmestyi pimeyden henkiolentoja, jotka veivät nämä onnettomat ihmiset pimeyden kuiluihin.  He olivat niitä, jotka olivat aliarvioineet Jeesuksen lunastustyön.




JEESUS HALUAA PELASTAA SINUT

Jumalan tahto on, ettei kukaan joutuisi kadotukseen:

... sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen. (2Piet.3:9)

...joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden. (1Tim.2:4)

Kuinka hyvä tahto Jumalalla onkaan ihmisiä kohtaan!  Jumala on valmistanut myös pelastuksen Poikansa Jeesuksen ristinkuoleman kautta.
Joku ajattelee, että silloinhan kaikki on kunnossa, kun ihmisen pelastuminen on Jumalan tahto ja kaikki on valmista Jeesuksen sovitustyön kautta. – On kuitenkin yksi suuri MUTTA: Jumala ei vie taivaaseen ketään vastoin ihmisen omaa TAHTOA.   Juuri niin! – Meillä jokaisella on VAPAA TAHTO ratkaista asioita.  Tämän vapauden takia Raamattuun on kirjoitettu surullinen lopputulos ”iankaikkisuussaldosta”.

Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät; mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät. (Matt.7:13-14)

Jumala haluaa Sinun ymmärtävän, kuinka paljon Hän on Sinun puolestasi tehnyt ja kuinka paljon se maksoi Hänelle.  Vihollinen sen sijaan haluaa pimittää kaiken ja kuiskutella, kuinka paljon Sinä menetät, jos lähdet seuraamaan Jeesusta.  Tämä taistelu käydään jokaisen ihmisen kohdalla, ja Sinä itse ratkaiset, ketä palvelet (Room.6:16).  Vain silloin, kun Isä vetää ihmistä Poikansa Jeesuksen luokse, on mahdollista tulla uskoon eli uudestisyntyä (Joh.6:44,65).
Jos hengelliset asiat kiinnostavat Sinua ja etsit rauhaa sisimpääsi, olet Jumalan kutsussa ja voit kokea uudestisyntymisen Pyhän Hengen vaikutuksesta.


Kaikkien on kaikkialla tehtävä parannus

Johannes Kastaja aloitti palvelustehtävänsä JULISTAMALLA PARANNUSTA syntien anteeksisaamiseksi:

Niinä päivinä tuli Johannes Kastaja ja saarnasi taivasten valtakuntaa Juudean erämaassa ja sanoi: "Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle." (Matt.3:1-2)

Jeesus aloitti toimintansa JULISTAMALLA PARANNUSTA:

...ja sanoi: "Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi." (Mark.1:15)

Jeesus kehotti jäähyväispuheessaan opetuslapsiaan julistamaan PARANNUSTA SYNTIEN ANTEEKSISAAMISEKSI:

... ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista. (Luuk.24:47)



Pietari julistaa parannusta helluntaipäivänä:

Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan... (Apt.2:38)

Paavali julistaa parannusta:

Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus. (Apt.17:30)


MITÄ ON PARANNUS?

                      Parannus ei ole itsensä parantelemista, vaan se on KÄÄNTYMISTÄ MAAILMAN TIELTÄ TAIVASTIELLE.  Se on TÄYSKÄÄNNÖS!  Vain uskoon tullut ihminen voi ymmärtää, mitä parannus on, koska hän on sen KOKENUT.
                      Parhaiten tätä tapahtumaa kuvaa vertaus tuhlaajapojasta.  Luukkaan evankeliumin 15. luvussa on kaunis kertomus tuhlaajapojan KÄÄNTYMISESTÄ JA PALUUSTA takaisin kotiin.  Kaukaisella maalla, tuhlattuaan kaiken hän alkoi KATUA ja näki OMAN SURKEAN TILANSA (syntisen elämänsä). – Murhe syntielämästä on ensimmäinen askel kohti parannusta. – Sitten tuhlaajapoika oli itselleen rehellinen ja TUNNUSTI OLEVANSA ITSE SYYPÄÄ tähän elämänsä umpikujaan. – Tässä vaiheessa ihminen on AHTAAN PORTIN EDESSÄ.  Tässä tilanteessa useimmat ihmiset jättävät Jumalan kutsun, hetken murehdittuaan jatkavat syntielämäänsä ja hylkäävät ETSIKKOAIKANSA.
                      TUHLAAJAPOIKA LÄHTI LIIKKEELLE!  HÄN PÄÄTTI LÄHTEÄ JA MYÖS LÄHTI!  VASTA LÄHTEMINEN LIIKKEELLE ON PARANNUKSEN HEDELMÄÄ!
                      Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että LÄHDET JULKISESTI SEURAAMAAN JEESUSTA:

                      ...sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
                      (Room.10:10)

Sillä joka häpeää minua ja minun sanojani, sitä Ihmisen Poika on häpeävä, kun hän tulee omassa ja Isänsä ja pyhäin enkelien kirkkaudessa. (Luuk.9:26)


Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu

USKO TULEE JUMALAN SANAN KUULEMISEN KAUTTA:

Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta. (Room.10:17)

Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. (Mark.16:16)

Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä... (Joh.1:12)




Pyhän Hengen sinetti saadaan UUDESTISYNTYMISESSÄ:

Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti... (Ef.1:13)

Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa. Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet. (Gal.3:26-27)

Vain Jumalan lapsi (uudestisyntynyt) ihminen pukee Kristuksen ylleen.  Paavali, pakanoiden apostoli, joka oli saanut kutsun tehtäväänsä suoraan Jeesukselta, tiesi tämän hyvin:

Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan - ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi. (1Kor.1:17)


Miten Sinä voit uudestisyntyä?

Kun Jumalan Pyhä Henki on osoittanut Sinut syylliseksi Pyhän Jumalan edessä, tunnet ehkä itsesi hyvin huonoksi ja kelvottomaksi edes armon vastaanottamiseen.  NOSTA KATSEESI JEESUKSEEN GOLGATAN RISTILLÄ!

Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi. (2Kor.5:21)

Kun näet Jeesuksen ristillä JUURI SINUN SYNTIESI TÄHDEN ja Sinun takiasi kärsimässä, ARMON VASTAANOTTAMINEN henkilökohtaisesti on helpompaa.  Jumala vapauttaa Sinut kaikesta synnistä ja antaa uuden elämän sisimpääsi.  Saat Jumalalta UUDEN HENGEN JA MYÖS VOIMAN SISIMPÄÄSI, mutta Sinun osuutesi on olla kuuliainen uudelle isännälle.  Kuuliaisuutta Jumala ei vaadi vaan TOIVOO, koska ilman tottelevaisuutta emme pysy KAIDALLA TIELLÄ!  Tie Jeesuksen seurassa on VAPAAEHTOISEN ANTAUTUMISEN TIE loppuun asti:

Ettekö tiedä, että kenen palvelijoiksi, ketä tottelemaan, te antaudutte, sen palvelijoita te olette, jota te tottelette, joko synnin palvelijoita, kuolemaksi, tahi kuuliaisuuden, vanhurskaudeksi? (Room.6:16)

Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa. (2Kor.5:20)

Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi. (2Kor.6:1)


Voit yhtyä tähän rukoukseen:

Herra Jeesus, minä haluan antaa elämäni kokonaan Sinun haltuusi.  Ota minut, Jeesus, omaksesi tässä ja nyt.  Anna kalliin veresi puhdistaa minut kaikesta synnistä ja vääryydestä.  Tule Henkesi kautta asumaan minun sydämeeni.  Haluan kokosydämisesti lähteä vaeltamaan Sinun yhteydessäsi.  Ohjaa ja opasta minua, Jeesus Kristus, rakas Vapahtajani.  Kiitos armostasi! AAMEN


5 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Hei

    Kuka kirjan kirjoittaja ja kustantaja on?

    Siunauksin

    Timo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itse kirjoittanut ja kustantanut tämän kirjan. Painos on myyty loppuun eikä sitä enää ole saatavilla. Vain tästä blogista se on luettavissa. terveisin Juhani Laukkonen

      Poista
    2. Aika mielenkiintoinen tuo aihe. Saiko se mimmoista palautetta tai hedelmää aikaan? Voit laittaa viestiä puhdistettukulta@gmail.com

      Poista
  3. Ihan vain tämmöinen oikoluku/painovirhe kommentti (8 ja 9 menneet keskenään sekaisin :-): Radio keksittiin 1897, jolloin G. Marconi perusti ensimmäisen radioaseman.

    Mutta totisesti elämme mielenkiintoisia aikoja: edessämme on kehitys AI-teknologian aikaan (AI : Artifical Intelligence ) Vielä tällä hetkellä nämä eri yritysten kotisivuilla olevat 'chatti-botit' eivät oikein vakuuta, mutta muutamassa vuodessa AI-teknologia ajaa ohi huipputiedemiesten (vai pitäiskö sanoa huipputiedehenkilöiden :-) saavutuksista, kuten jo nykyisin shakkipelissä parhaimmat ihmispelaajat häviävät tietokoneelle mennen tullen. Hyvin oleelllinen kysymys on: siirtyykö syntiinlankeemuksen todellisuus myös AI-teknologiaan ? En osaa perustella, mutta ihan intuitiolla (ja sillä vähäisellä hengellisellä viisaudella, jonka olen Jumalalata saanut lahjaksi) vastaus on: KYLLÄ SIIRTYY ! Ja tämä taas on valtava ongelma tiedeyhteisölle, koska ei voida luottaa siihen , ovatko AI'n saavuttamat (= parhaille ihmistieteentekijöille saavuttamattomissa olevat) tulokset 'rehellisiä' ja totuudellisia.

    Niinkuin aina elämässä ja ihmiskunnan historiassa: jos joku uusi asia on kirous, niin se voi olla myös oikein käytettynä siunaus. Kristityillä AI-teknologia voi merkittävästi nopeuttaa Raamatun käännöstyötä niille useille tuhansille vähemmistökielille, joilta oma Raamattu vielä puuttuu.

    VastaaPoista

Raijan todistus